Minulla on parhaillaan menossa Suomalainen Plus -palvelun ilmainen 30 päivän kokeilujakso. Luin sieltä jo Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivisen ja nyt Anna Burnsin Maitomiehen. Vinkin tähän kirjaan sain Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmästä, jossa joku kertoi sijoittaneensa sen vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 43: Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä. Sijoitin sen itse samaan kohtaan, sillä luen yleensä vain sellaisia romaaneja, joissa päähenkilön nimi aina mainitaan. Tämä vinkki tuli siis tarpeeseen ja avarsi samalla omaa maailmaani saattaessaan minut yhteen kirjan kanssa, jota en olisi ilman tätä haastetta ja suositusta todennäköisesti koskaan lukenut.

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä kirja täyttää kohdan Sotakirja jossa nainen tärkeässä roolissa, siinä kun on meneillään jonkinlainen sisällissota, jonka pyörteissä naispäähenkilö yrittää elää elämäänsä. #vahvatnaisetlukuhaaste
 

 

Maitomies / Milkman

Docendo

suom. 2019

399 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Suomalainen plus -palvelusta

 

On vaarallista olla kiinnostava tässä nimettömässä kaupungissa. Keskimmäinen siskoista salaa todennäköisen poikaystävänsä äidiltä. Tapaamiset Maitomiehen kanssa hän pitää kaikilta pimennossa. Mutta kun ensimmäinen lanko aavistaa hänen salaisuutensa ja huhut alkavat velloa, keskimmäinen sisko muuttuu "kiinnostavaksi". Se on pahinta mitä voi tapahtua. Jos on kiinnostava, silloin huomataan, ja jos on huomattu, on vaarassa...

Maitomies on tarina juoruista ja kuulopuheista, seksuaalisesta häirinnästä ja vaikenemisesta, jolla on tuhoisat seuraukset. Romaanin tapahtumat sijoittuvat nimettömään kaupunkiin ja tuntemattomaan aikakauteen, ja kirjan henkilöt ovat tunnistettavissa vain keskinäisistä suhteistaan. Päähenkilö on 18-vuotias keskimmäinen siskoista ja romaanin nimihenkilö, Maitomies, puolisotilaallisiin joukkoihin kuuluva, naista paljon vanhempi mies. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Erikoinen. Sillä sanalla kuvailisin Maitomies-romaania. Kuten takakansitekstistä käy ilmi, päähenkilö on 18-vuotias tyttö, jonka nimeä ei kerrota. Juuri kenenkään henkilöhahmon nimeä ei itse asiassa kerrota, lukuun ottamatta muutamaa sivuhenkilöä, joille päähenkilö keksii jonkun nimen, jotta heistä olisi helpompi puhua. Muuten puhutaan vain maitomiehestä, ehkä-poikaystävästä, chefistä (ehkä-poikaystävän homoseksuaali paras ystävä), ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta langosta, ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta siskosta, pikkusiskoista, atomipommipojasta (poika jolla on pakkomielle atomipommeista), tablettitytöstä (tyttö joka myrkyttää ihmisiä), ja niin edelleen. Tapahtuma-aika sijoittuu johonkin 1970-luvulle, ja maa, jossa ollaan, on tulkintani mukaan Irlanti, vaikkei sitä mainita suoraan. Maassa riehuu sisällissota, on riehunut jo 11 vuotta. Siinä ovat vastakkain irtautujat ja valtion joukot, "vettentakaisen" maan joukot (Amerikka?) ja oman maan joukot sekä vielä "rajantakaiset" joukot, ja poliittiset levottomuudet ja ongelmat ovat arkipäivää.

Päähenkilö on 18-vuotias nuori nainen, joka ei ole lainkaan kiinnostunut politiikasta, vaan kulkee nenä kiinni kirjassa ja lukee jopa kävellessään. Hänet tunnetaan yhteisön lukutoukkana, mutta häneen ei kiinnitetä sen enempää huomiota, ei ennen kuin salaperäinen Maitomies-niminen irtautuja, naimisissa oleva keski-ikäinen mies, kiinnostuu hänestä ja alkaa jahdata häntä. Pienessä yhteisössä leviää nopeasti huhuja heidän suhteestaan, vaikkei mitään suhdetta ole olemassa. Samaan aikaan päähenkilön ehkä-poikaystävä, jonka kanssa hän on ollut epämääräisessä ehkä-suhteessa miltei vuoden ja joka keräilee autonosia ja rassaa autoja, voittaa arvonnassa palan amerikkalaista autoa ja joutuu hänkin huhupuheiden keskelle. Levitessään huhut muokkautuvat, ja päähenkilö, ehkä-poikaystävä, Maitomies ja moni muu sotkeutuu valheiden ja huhujen sekavaan vyyhtiin, josta ei ole ulospääsyä, ei ennen kuin Maitomies kuolee.

 

En tiennyt, kenen maitomies hän oli. Ei ainakaan meidän. Ei varmaan kenenkään. Ei hän ottanut maitotilauksia. Hänessä ei ollut mitään maitoon viittaavaa. Hän ei koskaan toimittanut maitoa kenellekään. Hän ei myöskään ajanut maitoautoa. Hän ajoi henkilöautoja, erilaisia autoja, usein näyttävän näköisiä, vaikka ei itse ollut mitenkään näyttävä. Siitä huolimatta huomasin hänet ja hänen autonsa vasta kun hän alkoi hankkiutua niissä tielleni. (7)

 

Mistä aloittaisin? Itse idea on mielenkiintoinen: pieni yhteisö, jossa huhut ja juorut leviävät kuin itsestään ja niiltä on mahdotonta katkaista siipiä kun ne on kerran päästetty leviämään. Päähenkilöllä on omat teini-ikäisen murheensa ehkä-poikaystävän suhteen, sillä hän miettii omilleen muuttamista ja toivoisi suhteen muuttuvan vakavammaksi. Suhde kuitenkin junnaa paikallaan. Sitten poliittiset levottomuudet ja huhupuheet yltyvät. En erityisemmin itsekään välitä politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista, joten samaistuin päähenkilön välinpitämättömyyteen niiden suhteen, mutta ne toivat kyllä jännittävää lisämaustetta tarinaan. Kun huhut alkavat velloa ja päähenkilö alkaa pelätä Maitomiestä, joka vainoaa ja havittelee häntä, hän yrittää muutaman kerran oikaista väärät uskomukset, mutta turhaan. Tuntui turhauttavalta seurata, miten voimaton hän on yhteisön juoruilun edessä. Suhtautuisin varmaankin itse samalla tavalla, jos olisin hänen sijassaan: en jaksaisi enää välittää. Ihmiset osaavat halutessaan levittää valheellisiakin asioita eteenpäin niin, että niihin aletaan lopulta uskoa. Niin käy myös tämän teoksen päähenkilölle, joka ei enää jaksa vastustaa inhottavia ihmisiä, koska tietää sen turhaksi.

Romaani sijoittuu 1970-luvun Irlantiin, ainakin oman tulkintani mukaan, ja minun piti tarkistaa netistä Irlannin historiasta, sillä en tiedä siitä hölkäsen pöläystä. Ilmeisesti siellä tosiaan oli tuohon aikaan poliittisia levottomuuksia. Lukiessani tuntui, että olisin lukenut jotakin menneisyyteen sijoittuvaa dystopiaa. Toki siinä saatetaan hieman liioitella, sillä siinä missä varsinaista sisällissotaa ei Irlannissa ilmeisesti 1970-luvulla käyty(?), teoksen maailmankuva antaa mielestäni vahvasti ymmärtää sisällissodan ja jonkinlaisen sodan, ainakin Amerikan boikotoinnin, olevan käynnissä. Joka tapauksessa, huolimatta vähäisestä kiinnostuksestani politiikkaan, tällainen romaanissa kuvattu dystooppinen maailma, jossa eletään jatkuvassa valmiustilassa, kotirouvat piilottavat irtautujia kotiinsa, poliisi yrittää käännyttää sairaalaan tulevia avuntarvitsijoita vasikoiksi ja pommeja räjähtelee kaduilla joka päivä, tuntui jännittävältä. Maailmankuva tuntui kyllä erikoiselta: naimisiin mennään yleensä jo 16-vuotiaana, ja yhteiskunnassa vallitsee tiukka sukupuolittuneisuus. Miesten pitää olla miehisiä ja tykätä miehisistä asioista, kuten jalkapallosta ja naisten alistamisesta. Tästä syystä päähenkilö ei katso hyvällä yhtä langoistaan, joka pitää naisia ylevinä olentoina sen sijaan että alistaisi heitä, eikä ehkä-poikaystävänsä innostusta ruoanlaittoon, sillä "eihän mies saa pitää ruoanlaitosta!".

 

Mitä tulee yhteisöön ja sen versioon minun ja maitomiehen suhteesta, olin nyt täysillä mukana, olinpa tai en. Huhujen mukaan tapailimme säännöllisesti, meillä oli intiimejä piste-piste-pisteitä erilaisissa piste-piste-piste-paikoissa. Kävimme usein etenkin kahdessa romanttisessa suosikkipaikassamme eli puistossa ja kymmenen minuutin alueella, mutta meidän väitettiin viihtyvän parhaiten kahden kesken – – Minä nousin hyvin itsevarmasti, hyvin röyhkeästi, maitomiehen hienoihin autoihin, sanottiin, sillä kyllä vain, monet olivat sen nähneet. – – ”Sanokaa meidän sanoneen”, ihmiset sanoivat, ja mutkikkaan sekasortoisella, salaisuuksien täyttämällä, juoruja tulvivalla, puritaanisella mutta säädyttömällä, totalitaarisella alueellamme se kuulosti ihan järkeenkäyvältä. (220-221)

 

Mistä pidin romaanissa, on sen yleistunnelma. Dystooppisen tuntuinen, sisällissodan runtelema Irlanti poliittisine levottomuuksineen näyttäytyy jännittävänä miljöönä irtautujineen. Samaistuin päähenkilöön ainakin jollain tasolla ja säälin häntä. En kuitenkaan hirveästi pitänyt kerronnasta, joka pomppii edestakaisin ajassa, enkä dialogista henkilöhahmojen kesken, joka sekin poukkoilee, eikä joidenkin henkilöhahmojen sanomisista tai ajatusmaailmasta tunnu saavan otetta. Kerronnallisesti siis ehkä omaan makuuni turhan liian kokeileva ja erikoinen, mutta kaiken sen pitkällisen jaarittelun, pohdinnan, omituisten dialogien ja muun taustalla oleva tarina kyllä vei mukanaan. Loppu oli pettymys, sillä minusta romaani loppui kesken. Päähenkilön äidin kohtalo jäi auki, samoin ehkä-poikaystävän tulevaisuus.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Maitomies edustaa hieman kokeilevampaa nykykirjallisuutta. Se on kuitenkin saanut erilaisia palkintoja, joten se on uponnut nykylukijoihin hyvin. Omalla kohdallani tunnelma lukemisen jälkeen on hieman ristiriitainen. Ideasta pidin kyllä, samoin teoksen yleistunnelmasta ja yllättävyydestä, mutta nimettömät henkilöt, lennokas dialogi, ajoittain pitkäpiimäinen kerronta ja ajassa pomppiminen ja paljastusten tekeminen ennen aikojaan ei oikein vedonnut. Suosittelen kuitenkin nykykirjallisuuden ja kokeilevan proosan ystäville!