Viimeisin lukemani kirja oli sellaista maailmansotatykitystä, että tunnen kiintiön täyttyneen hetkeksi ja kaipaan kipeästi jotain ei-maailmansota-aiheista luettavaa seuraavaksi. Kirja, joka kuvassa esiintyy loppukesän lämpöisessä ilta-auringossa, oli Jessica Shattuckin historiallinen romaani Linnan suojissa. Sen kolme päähenkilöä ja tapahtumarikas juoni varmistavat, ettei lukija saa hetkeksikään unohtaa toisen maailmansodan kauhuja. Tämän romaanin sijoitan vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa haastekohtaan 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.

Linnan suojissa / The women in the castle

HarperCollins

suom. 2018, Päivi Paju

446 sivua

Marianne von Lingenfels palaa vanhaan rappeutuneeseen linnaan, joka joskus kuului hänen edesmenneelle miehelleen. Marianne ryhtyy täyttämään lupausta, jonka oli antanut lapsuudentoverilleen. Hän etsii käsiinsä kaltaisensa vastarintataistelijoiden lesket ja tarjoaa heille turvapaikan linnastaan. Naisten uusi elämä ei kuitenkaan ole helppoa, vaan osoittautuu huomattavasti monimutkaisemmaksi kuin Marianne oli osannut aavistaa. Sota oli muuttanut heitä ja mennäkseen eteenpäin elämässään, naisten olisi hyväksyttävä omat valintansa, niin sodan aikana, kuin ennen ja jälkeen sen... (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

"Burg Lingenfels ei ole sellainen linna kuin te ehkä kuvittelette", nainen jatkoi iloisesti. "Se ei ole loistokas. Me asumme itse asiassa keittiössä, koska muu linna on tyhjä ja kostea. Eikä siellä ole hienoja huonekaluja – kukaan ei ole asunut siellä vuosikausiin. Mutta sillä on etunsa. Esimerkiksi katto!" Hän nauroi.

Ania antoi naisen sanojen vyöryä ylitseen. He olivat menossa linnaan, asumaan "vastarintaliikkeen jäsenen lesken" kanssa, kuten Marianne von Lingenfels itseään kuvaili. Rastaat lauloivat ruohikossa. Unikot kukkivat niityllä. Missään ei ollut tarkastuspistettä, ei pommituksia, ei saappaiden töminää. Se oli tärkeä asia. (s. 132)

Tarina alkaa vuodesta 1938 ja kirjan kannalta tärkeästä tapahtumapaikasta eli Burg Lingenfelsin linnasta. Yksi kirjan kolmesta päähenkilöstä on Marianne von Lingenfels. Hän on linnan omistavan kreivittären veljenpojan vaimo ja emännöi kreivittären vuotuisia sadonkorjuujuhlia. Juhlat ovat sattumalta juuri kristalliyönä, jona natsit hajottavat juutalaisten kauppojen ikkunoita. Marianne tapaa juhlissa lapsuudenaikaisen rakkaan ystävänsä Connien ja tämän nuoren morsiamen, vain 19-vuotiaan Benitan, sekä Connien ystävän ja tämän vaimon Anian. Kolmen naisen kohtalo tulee myöhemmin kietoutumaan yhteen, kun toinen maailmansota päättyy. He eivät vain tiedä sitä vielä. Juhlissa Marianne saa kuulla suunnitelmasta. Hänen miehensä, Connie ja muutama muu ovat osa vastarintaliikettä ja suunnittelevat Hitlerin salamurhaa. Marianne sattuu paikalle todistamaan kokousta ja joutuu Connien uskotuksi sekä lupautuu vastarintataistelijoiden vaimojen ja lasten suojelijaksi.

Sitten siirrytään vuoteen 1945, toisen maailmansodan jälkimaininkeihin. Marianne on etsinyt käsiinsä Benitan ja Anian ja ottanut heidät asumaan kanssaan linnaan. Kaikkien miehet on hirtetty osallisuudesta salamurhayritykseen. Naisten kanssa linnassa asuvat myös Mariannen ja Anian lapset sekä Benitan poika. Marianne kokee velvollisuudekseen huolehtia erityisesti Benitasta ja tämän pojasta Martinista, koska Connie nimenomaan pyysi häntä huolehtimaan heistä.

Jokaisella naisista on menneisyytensä ja omat luurangot kaapissaan. Romaanin suola onkin kertoa vuorotellen heistä nykyhetkessä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa hyppien vuosien välillä. Talonpoikaisperheestä kotoisin oleva Benita on aina rakastanut kaikkea kaunista ja unelmoinut helposta elämästä. Hän oli onneton avioliitossaan naistenmies-Connien kanssa ja joutui eroon pojastaan sodan sytyttyä, mutta Marianne tuo heidät jälleen yhteen. Anian menneisyys on naisista kenties kaikkein rumin. Natsismin aate vei Anian mukanaan hänen ollessaan vielä nuori, kun hän avioitui kiihkomielisen natsin kanssa. Yhdessä he alkoivat vetää leirejä natsinuorille. Rintamalla traumatisoitunut Rainer, Anian mies, alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti ja arvaamattomasti, jolloin Ania sai tarpeekseen ja pakeni poikineen. Siltä tieltä Marianne hänetkin löysi.

Kirjassa seurataan naisten vaiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Se mikä yllätti oli, että he asuvat linnassa kovin vähän aikaa. Jo muutama vuosi sodan jälkeen he muuttavat läheiseen pikkukaupunkiin, josta Ania löytää itselleen aviomiehen pitämään huolta itsestään ja pojistaan. Myös Benita löytää rakkauden entisestä natsista, mutta Marianne ei hyväksy suhdetta. Yllätyin myös siitä, miten takakannessa ja kirjan alussa mainostetaan Mariannen etsivän keräämänsä listan avulla vastarintataistelijoiden eloonjääneitä leskiä auttaakseen heitä, mutta linnaan hänen kanssaan asumaan tulevat vain Benita ja Ania. Toivoin tietyllä tapaa, että naisia olisi ollut linnassa enemmän. Toisaalta taas kolme päähenkilöä, joiden vaiheita käydään läpi kovin tarkasti, tuntui ihan riittävältä yhteen romaaniin.

Ania tarkasteli naista, jonka tunsi niin hyvin eikä silti lainkaan. Heidän elämänsä olivat kietoutuneet toisiinsa hyvin outona aikana – ilman taustoja, menneisyydestä irrotettuina, ennen tulevaisuutta. Aikana, jota olivat määrittäneet perustarpeet. Mitä he oikeastaan toisistaan tiesivät? (s. 269)

Samaistuin naisista eniten Marianneen, joka on jokseenkin jäykkä ja vakava luonne, mutta hyvin toimelias, aikaansaava ja ohjat ottava nainen. Hän kylläkin aiheuttaa välillä enemmän haittaa kuin hyötyä huolenpidollaan. Hän esimerkiksi ajaa Benitan itsemurhaan tuomitsemalla tuon suhteen entiseen natsiin, jolloin Benitan sydän särkyy eikä hän näe elämisessä enää mitään mieltä. Benitalla on naisista kaikkein kurjin loppu, jota hän ei todellakaan ansaitse. Hän päätyy päättämään päivänsä ottamalla yliannostuksen unilääkkeitä. Marianne ja Ania sen sijaan elävät melko normaalia elämää sodan päätyttyä, mitä nyt menneisyyden painolasti harteillaan. Kumpikin kasvattaa lapsensa ja elää vanhoiksi.

Keskeisessä osassa romaania ovat salaisuudet ja niiden pitäminen sekä menneisyyden kanssa eläminen. Benita ja Marianne ovat toistensa vastakohtia, sillä siinä missä Marianne haluaa sekä itsensä että muiden muistavan menneisyyden kauhut ja ottavan oppia niistä, Benita haluaa vain unohtaa menneet ja elää tätä hetkeä. Sen sijaan Ania ja Marianne ovat enemmän sukulaissieluja ja heidän kohtaamisensa kirjan viimeisillä sivuilla on koskettava.

Lopuksi: suosittelenko?

Jessica Shattuckin Linnan suojissa on historiallinen romaani, joka ottaa hieman erilaisen lähestymistavan toisen maailmansodan kuvaamiseen fiktion keinoin. Sen päähenkilöt ovat saksalaisia vastarintaliikkeen jäsenten vaimoja, jotka näkevät ja kokevat paljon kamalia asioita sodan aikana ja vielä se jälkeen. Kuten kirjan kansiliepeessä sanotaan, se on hyvin todentuntuinen. Kirjailija on jälkisanojen mukaan käyttänyt sen kirjoittamiseen seitsemän vuotta.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.