Ihminen on ihmiselle ihminen, pedoista pahin. Sen täytyi olla niin, sillä mikään järki ei tätä kaikkea selittänyt. Miksi piti sotia, miksi piti vallata ja miksi piti tappaa, lapsetkin? Oliko tälle enää mitään järkevää selitystä? (Silja-Elisa Laitonen: Valinta, s. 381)

 

20220302_125438.jpg


Pyynnöstä sain Kustannusosakeyhtiö Tammelta arvostelukappaleena uutukaisen Silja-Elisa Laitosen esikoisromaanin nimeltä Valinta. Kiitos tuhannesti arvostelukappaleesta! Törmäsin tähän kirjaan alun perin kirjagramissa, ja se alkoi välittömästi kiinnostaa. Tuntemattoman sotilaan ja Manillaköyden luettuaan monet ovat jääneet kaipaamaan sellaista kuvausta sodasta, jossa naiset pääsevät ääneen. Niin myös minä. Siksi tällainen kirja paitsi ilahdutti, myös innosti. Olen jo useita vuosia tahtonut kovasti oppia lisää lotista ja heidän työstään sotien aikana. Nyt sain siihen mahdollisuuden.

Tämän kirjan lukeminen herätti paitsi ajatuksia sen sisällöstä, myös sotakirjallisuuden kuluttamisesta tällaisena maailmanaikana. Romaanissa kerrotaan, miten jatkosodan aikana tanssiminen oli kielletty eikä esimerkiksi kirjeissä läheisille saanut puhua sodasta. Suomi ei ole tällä hetkellä sodassa mukana samalla tavalla kuin jatkosodan aikana eikä tällaisia kieltoja ole voimassa, joten minusta sotakirjallisuuden lukeminen nyt ei ole millään tavalla tuomittavaa tai leimaa minua ihmisenä. Olen kirjoittanut ennenkin blogissani siitä, miten peilaan usein kirjallisuuteen omia tuntemuksiani maailmasta hakemalla fiktiosta samaistumispintaa. Olen Ukrainan sodan takia ajoittain ahdistunut, huolestunut ja peloissani, mutta kiinnostava aihe – jatkosota ja erityisesti lottien työ – sai minut tarttumaan tähän kirjaan juuri nyt. Lukemalla sotakirjallisuutta tulen entistä tietoisemmaksi tilanteesta ja pohdin sitä syvällisemmin. Haluan myös uskoa oppineeni jotakin hyödyllistä tämän kirjan luettuani. Ostin kaupunkini pienyrittäjältä kuvassa näkyvän rauhankyyhkykirjanmerkin ja lahjoitin samalla rahaa hyväntekeväisyyteen ukrainalaisille. Pinssin sain kaupan päälle ostoksestani, ja katson sitä päivittäin. Tuomitsen jyrkästi sodan.

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa tämä teos tulee kohtaan 32: Kirjassa rikotaan yhteisön normeja. Spoilaamatta sen enempää totean tähän liittyen, että jotkut kirjassa esiintyvistä lotista rikkovat lottayhteisön normeja. Historiallisessa lukuhaasteessa puolestaan se täyttää ruudun "Suomi".

 

Valinta

Tammi

2022

479 sivua

 

Kun tuore ylioppilas Raakel Suviranta pukee ylleen lottapuvun, äiti Greta saa migreenin. Ujolle Raakelille jatkosota on pääsylippu pois kodin ahdistavasta ilmapiiristä, hän haluaa todistaa pärjäävänsä Siellä Jossakin. Mutta mitä pidemmälle sota etenee, sitä rujommaksi sen todellisuus paljastuu, samoin ystävyys, ihastus ja oma uusi vapaus.

Esikoiskirjailija Silja-Elisa Laitosen uusi Suviranta-sarja näyttää sodassa aktiivisen naisen. Miehet ovat jo saaneet kertoa omaa tarinaansa, nyt on Raakelin vuoro. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Raakel on vasta 19-vuotias, juuri lukiosta valmistunut, ja hänen suurin unelmansa on lähteä rintamalle lotaksi. Äiti järkyttyy tästä, isä reagoi vaisusti. Vain Raakelin täti Elisabeth tukee häntä ja avittaa lotaksi pääsyssä. Raakel aloittaa viestintälottana. Sitten hän siirtyy muonituslotaksi etulinjaan, sen jälkeen varuslotaksi pesulaan. Lopuksi Raakel päätyy vielä ruumiiden pesijäksi. Hän saa kokea erilaiset lottatoimet ja nähdä sodan kaikessa kamaluudessaan. Vuodet sodan keskipisteessä kasvattavat Raakelia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sotaan lähtenyt innokas ja seikkailunhaluinen tyttö oppii, että sota on kaikkea muuta kuin suurta seikkailua.

 

Hän [Raakel] ei halunnut nähdä itseään enää lukiolaispullukkana, vaan nuorena naisena, jolla oli elämä edessä. Lottapuku tuntui karheammalta kuin juhlamekko, mutta voi, miltä se näytti! Kauniimmalta kuin mikään. Ja se sai myös Raakelin näyttämään kauniilta, ensimmäisen kerran elämässään. Tuntui kuin kaikki olisi mahdollista! (s. 8)

 

Kun luin tämän romaanin takakansitekstin, mieleni teki hurrata. "Miehet ovat jo saaneet kertoa omaa tarinaansa, nyt on Raakelin vuoro." Vihdoinkin! Tuntematonta sotilasta ja muita sotaromaaneja lukiessani ahmin aina ne lyhyet kohdat, joissa lotat mainitaan. Jäin kaipaamaan lisää, janosin vastauksia kysymyksiini, tahdoin oppia ja lukea lotista lisää. Syynäsin lyhyet tekstikatkelmat, makustelin niitä, pohdin asiaa mielessäni ja luin netistä lotista ja heidän työstään. Lotista ja naisista sodassa ylipäätään kerrotaan kirjallisuudessa liian vähän. Aivan mahtavaa, että tämäkin epäkohta on nyt korjaantumassa Laitosen Suviranta-sarjan myötä. Tahdon lukea sen kaikki osat!

Jo ensimmäisiltä sivuilta tunsin vahvaa yhteenkuuluvuutta ja samaistumista Raakeliin. Hän on ujo ja syrjäänvetäytyvä nuori, joka on ollut koko ikänsä seinäruusuna ja syrjästäkatsojana. Äiti painostaa häntä tietynlaisen naisen mittaan, mikä ei helpota asiaa. Äidin odotukset kohdistuvat Raakeliin painavina ja lähes murskaavat hänet alleen. Omassa elämässäni olen onneksi kohdannut vähemmän odotuksia, mutta tiedän, miltä tuntuu olla luokan suosituimman tytön vastakohta. Siinä missä pidin Raakelista, inhosin syvästi hänen äitiään Gretaa. Greta on ponnistanut maaseudulta varakkaan tehtaanomistajan vaimoksi Helsinkiin, jossa istuu Ullanlinnan asunnossa pyörittelemässä peukaloitaan. Hän ei tahdo "uhrata itseään sodan takia", koska parempaa on kuulemma luvassa. Greta on kuitenkin katkeroitunut ja ilkeä vanha nainen. Ero Raakelin ja Gretan välillä on kuin yöllä ja päivällä. Gretan ärsyttävyys oli mielestäni merkki hyvin kirjoitetusta henkilöhahmosta, vaikka välillä tekikin mieli miltei repiä sivuja hänen edesottamustensa vuoksi.

Pidin Raakelista yhä enemmän hänen kehittyessään tapahtumien myötä. Sotaan lähtevänä kirkassilmäisenä tyttönä hän on naiivi ja kunnianhimoinen. Raskaiden kokemusten myötä into laantuu ja todellisuus paljastaa kasvonsa. Raakel joutuu aikuistumaan, ja hänestä kasvaakin todella rohkea ja upea nuori nainen. Tiesin, että tästä päähenkilöstä tulee jotakin upeaa, ja tunsin suurta tyydytystä ja mielihyvää, kun Raakel kerta toisensa jälkeen todistaa perheelleen pärjäävänsä lottana sodassa. En muista, milloin viimeksi olisin samaistunut näin paljon minkään kirjan päähenkilöön. Ainoa asia, mihin en Raakelissa samaistunut, on hänen kykenemättömyytensä näyttää läheisyyttä. Minä rakastan halaamista siinä missä Raakel kavahtaa sitä. Tätä pikkuseikkaa lukuun ottamatta hän on kuin oma peilikuvani, ja tulisimme hyvin juttuun jos kohtaisimme.

 

Raakel tunsi itsensä naiiviksi ja typeräksi. Kulkiessaan Esplanadilta Korkeavuorenkadun hämärään hän näki yhä enemmän ja enemmän jalkapuolia sotilaita, mustiin verhoutuneita naisia, nälkiintyneitä lapsia ja ikäloppuja, katuja lakaisevia naisia. Tätäkö varten he sotivat, tätä kurjuutta? Raakel muisti ylioppilasjuhlansa ja sen suoranaisen kiihkon joka hänet oli vallannut, kylmät väreet olivat kulkeneet selkäpiitä pitkin, kämmenet kihelmöineet hänen tarttuessaan sarkaiseen lottapukuun, hän, Raakel Suviranta oli suorastaan toivonut että sota syttyisi! Ja minkä takia? (s. 380)

 

Vaikka koinkin hieman epärealistiseksi sen, miten helposti Raakel siirtyy lottatoimesta toiseen, siinä missä kirjassa mainitaan, että yleensä lotat tekevät samaa työtä läpi sodan, se oli jännittävää. Luin koko kirjan ahmien juuri siksi, että se oli niin mielenkiintoinen ja tarjosi rutkasti minulle uutta tietoa lotista ja heidän työstään sota-aikana. Lotat, joita Raakel rintamalla kohtaa, ovat yksilöllisiä ja erilaisia. Sotamies Voiton astuminen näyttämölle romaanin loppupuolella ei kiinnostanut minua niin paljon kuin lottien elämän kuvaaminen, mutta mielenkiintoista sekin.

Tämän romaanin kohdalla sanoisin, että eniten pidin kaikesta. Luonto- ja sotakuvaus vaihtuvine vuodenaikoineen ja kasvoineen, Raakelin kasvaminen ja kypsyminen, kotiolot Helsingissä konstrastina sodalle... Myös kerronta oli miellyttävää ja pidin realistisesta otteesta. Minulla ei ole tästä kirjasta huonoa sanottavaa, ja odotan todella innolla seuraavia sarjan osia!

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Valinta on vahva esikoisromaani. Se on historiallinen katsaus jatkosodan aikaan, mutta kertoo tapahtumista lottien silmin. Kuvaus sodan arjesta lottana tempaa mukaansa välittömästi, ja kirja jaksaa pitää otteessaan vaihtelevien ja mielenkiintoisten tapahtumiensa johdosta. Päähenkilö on todella samaistuttava ja hänestä on helppo pitää. Pidin tästä kirjasta aivan valtavasti! Suosittelen historiallisten romaanien ystäville, sotaromaaneista pitäville sekä niille, jotka tahtovat tietää lisää lotista.

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.