En enää muista, mistä sain vinkin Seita Parkkolan ja Niina Repon nuortenkirjaan Ruttolinna. Se on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut lukulistallani, ja vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa se sopii kohtaan 13: Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Kesälomaani on jäljellä vielä kuukauden päivät. Nyt elokuussa ovat tosin jo kesäteatterimme näytökset ja opettamani abien äidinkielen valmennuskurssikin alkaa muutaman viikon päästä. Silti on vielä hyvin aikaa rentoutua ja lukea. Aion ottaa viimeisistä lomaviikoista kaiken irti niin luku- kuin muillakin rintamilla.

 

Ruttolinna

WSOY

suom. 2002

507 sivua

 

Seitsemän nuorta saa unelmiensa kesätyöpaikan painajaisten linnasta. Linna on Chateau d'Eno Ranskassa ja siellä on tarkoitus tuottaa elämyksiä turisteille. Kädessä on menolippu pelon vyöhykkeelle. Joukkoon on värvätty mitä erilaisinta porukkaa. Kusti ja Mikael ovat linnan rekvisiitta- ja efektivastaavat. Pihla maskeeraa ja puvustaa. Halla osaa kokata eltaantuneita etanoita ja muita painajaisruokia. Kim ja Silja ovat stuntmies ja hänen apurinsa. Roisto rakastaa kauhua ja tietää miten vampyyrit torjutaan.

Linnan pääpainajaiseksi on kaavailtu historiallista ruttoa. Kun lavastukset ja tosi alkavat sekoittua – linnan käytäviltä kuuluu kimakkaa naurua, tavarat vaihtavat paikkaa ja joku näyttää lukevan toisten henkilökohtaisia painajaiskirjoja – hiipivät nuorten omat pelot pintaan. Lopulta yksikään ei välty kohtaamasta pahinta painajaistaan. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ruttolinnan kirjoittaneet Seita Parkkola ja Niina Repo ovat Kirjasammon mukaan kirjoittaneet kaksi muutakin romaania, yhden ennen Ruttolinnaa ja yhden sen jälkeen: Susitosi- ja Jalostamo-nimiset kirjat, joissa seikkailevat Ruttolinnassakin mainitut Mikael ja Kusti. Ilmeisesti kaikki kolme kirjaa ovat kuitenkin itsenäisiä eivätkä mitenkään toistensa suoria jatko-osia. Siksi ei haitannut, että luin kirjan sarjan "keskeltä".

Ruttolinnassa on seitsemän päähenkilöä, mikä on aikamoinen määrä. Päähenkilöt ovat suomalaisia nuoria, ja heitä yhdistää kesätyö ranskalaisessa linnassa, johon he ovat hakeneet ja päässeet kesätöihin. Kyseessä on vanha, synkän tautihistorian omaava linna, joka on tarkoitus nuorten avustuksella muuttaa elämykseksi turisteille ja tarjota siellä mahdollisimman autenttisia kauhuelämyksiä. Nuoret ovat iältään 16-17-vuotiaita. Kusti ja Mikael ovat parhaita kaveruksia, ilmeisesti siis Susitosi-kirjasta jo tuttuja, mutta itse en ole lukenut kirjaa, joten en tiennyt heistä mitään ennalta. Pojat ovat maalta ja tunteneet toisensa jo pienestä asti. Roisto, oikealta nimeltään Aljosa Alexander Koistinen, on monia kieliä taitava poika, joka jää hieman joukon mustaksi lampaaksi. Halla opiskelee ravintolakoulussa ja on kiinnostunut ruoanlaitosta. Kim ja Pihla ovat hyviä ystäviä ja tiimi stunteissa, joita linnassa on tarkoitus tehdä. Kim on etäinen mutta hurjapäinen poika, Silja entinen kilpaurheilija, mutta nykyisin epävarma lopetettuaan uransa ja lihottuaan (hänen lihavuutensa nousee suureksi huomion aiheeksi, mikä ärsytti; ärsytti myös se, että muut kutsuvat häntä läskiksi). Sitten on Pihla, joukon kaunein tyttö, johon jokainen linnan pojista iskee silmänsä. Pihlalla on kuitenkin varsin erikoinen menneisyys: hänellä on takanaan teiniraskaus (mikäli ymmärsin oikein), mutta hän on menettänyt vauvan ja varastanut sen tilalle uuden päiväkodin pihalta, mutta menettänyt senkin. Nuorten lisäksi linnassa touhuavat taloudenhoitaja ja vahtimestari sekä Otso Järvi, projektivastaava.

 

Linnassa kaikki muuttui riivatuksi. Mikään ei ollut miltä näytti. Sitä luuli menevänsä kylpyhuoneeseen, mutta meni vaatehuoneeseen. Katsovansa seinää, kun katsoi ovea. Ikkunaa, kun taulua. Ovea, kun seinää. (s. 390)

 

Tämän kirjan lukeminen takkusi minulla paljon. Yksi syy oli kieli. En tiedä, johtuuko se kahdesta kirjoittajasta vai muuten vain kokeilevasta tyylistä, mutta lauseet ovat vuorotellen todella lyhyitä ja töksähtäviä tai sitten tajunnanvirtamaisia ja irrallisia. Lukeminen vaati todellista ponnistelua ja keskittymistä, enkä siltikään aina tajunnut, mitä tapahtuu ja mihin jotkin asiat liittyvät. Toinen syy ovat henkilöhahmot. 16-17-vuotiaiksi he ovat yllättävän lapsellisia ja tuntuvat selvästi ikäistään nuoremmilta. Melkein jokaisella tuntuu olevan mielenterveys- tai muita ongelmia. Näistä seikoista huolimatta halusin lukea Ruttolinnan, sillä takakansiteksti houkutteli minua lupauksillaan kauhusta ja jännityksestä salaperäisessä ranskalaisessa linnassa.

Valitettavasti jouduin pettymään niin kauhun suhteen kuin muutenkin. Kirjan aiheessa on kyllä potentiaalia ja aineksia vaikka mihin, mutta minusta noin nuoret ja naiivit päähenkilöt jollain tapaa estivät juonta puhkeamasta täyteen kukoistukseensa. Linna on pelottava paikka ja siellä alkaa tapahtua outoja asioita nuorten muutettua sinne, mutta itse linnan ja miljöön pelottavuus hukkuu nuorten tarkkaan kuvaamiseen ja heidän ongelmiinsa. Kaikista ongelmallisin, Pihla, ärsytti minua tavattomasti alusta asti. Hän taitaa suudella jokaisen poikapäähenkilön kanssa vähintään kerran, Mikaelin kanssa hän jopa harrastaa seksiä, ja kaikki ihailevat häntä, koska hän on kaunein kaikista. Mutta Pihlalla on aika vakavia psyykkisiä ongelmia. En ole vielä nytkään kirjan lukemisen jälkeen varma, oliko hänellä todella omaa lasta vai ei, mutta hän näkee jatkuvasti näkyjä ja unia lapsista ja on jotenkin niistä pakkomielteisen kiinnostunut ollakseen vasta 17-vuotias. Myös muilla henkilöhahmoilla on paljon ongelmia, joita tässä on turha alkaa sen tarkemmin erittelemään. Väsyin siihen, että jokaisella oli luurankoja kaapissa, ja ihmettelin, miksi suhdesotkut ja menneisyyden kiemurat tuntuivat nousevan päällimmäiseksi ja vievän tilaa itse tarinalta.

 

Kylässä elää tarina pojasta, joka asuu linnassa. Moni kertoo nähneensä pojan.

– Me uskomme, että poika on paha. Hänellä on petolinnunnokka ja musta viitta. Lintupoika kuljettaa sairauksia.

– Kun olin pieni... kun minun äitini oli pieni... Lintupoika leikki leikkipuistossa. Hän leikkii siellä yhä. Minä olen nähnyt hänet... minun siskoni on nähnyt. Me olemme katselleet häntä pensaiden ja roskalaatikoiden varjosta. Lapsi leikkii aina pimeässä. Aina yöllä. Aina silloin, kun hiekka on jo kylmää. Kun suuri musta lintu saapuu, me juoksemme pakoon.

 

Tässä lukukokemusta pohtiessa tulin ajatelleeksi, että mikäli tämä olisi elokuva ja minun pitäisi kuvata sitä lyhyesti, käyttäisin englanninkielistä termiä "low-budget film". Tiedättehän ne pienen budjetin elokuvat, jotka eivät tee vaikutusta vaan jättävät kylmäksi, pahimmassa tapauksessa lähinnä huvittavat, koska ovat niin hutaisten tehtyjä? Jokseenkin sellainen fiilis tästä kirjasta jäi. En väitä, etteikö tämän kirjoittamiseen varmasti olisi käytetty aikaa, mutta jotenkin vain... Ja moni asia ihmetytti. Yhden jo mainitsin, nimittäin sen, että jokaisella henkilöhahmolla on niin paljon ongelmia, että oksat pois. Toinen on loppupuolen paljastus, jossa lukijalle kerrotaan, kuka on linnan salaperäisten ja pelottavien tapahtumien takana. No linnan omistava kreivi tietenkin, joka hiippailee linnassa yöaikaan salakäytäviä pitkin linnunnokka kasvoillaan pitkä viitta hulmuten. Hän järjestää syntymäpäiväyllätystä pojalleen, ja yllätyksenä on, että linnaan töihin tulleita teinejä pelotellaan suunniltaan. Ja kirsikkana kakun päällä vielä se, ettei projektivastaava tiedä kreivistä tai hänen puuhistaan yhtään mitään. Jännittävää, eikö? No minusta ei. En odottanut mitään sellaista. Mieluummin olisin vaikka lukenut lopun, jossa linna on oikeasti kirottu ja siellä on valloillaan pahoja voimia tai muuta siistiä ja yliluonnollista. Maallinen selitys ontui tässä tapauksessa, koska se tuli puskista, mutta ei siltikään onnistunut olemaan vakuuttava tai tarpeeksi jännittävä.

Pakko mainita vielä pari muutakin asiaa, joista tällainen low-budget-vaikutelma syntyi. Pihlalla on astma, mikä aiheuttaa alkukirjassa ongelmia ja pelottaa muita nuoria. Loppukirjassa sitä ei mainita enää lainkaan. Halla puolestaan on pakannut linnaan mukaan vain muutaman vaatekerran, vaikka siellä on tarkoitus olla useamman kuukauden ajan. Kun hän likaa ainoat vaatteensa, hän joutuu koluamaan linnaa epätoivoisena löytääkseen jotain päällepantavaa. Siis mitä ihmettä? 17-vuotias lähtee kesätöihin ulkomaille pariksi kuukaudeksi, muttei osaa ottaa mukaan enempää vaatteita? Ja sitten vielä se, että lopputapahtumia purettaessa annetaan ymmärtää, että useampi nuorista aikoo jäädä Ranskaan lopullisesti. Osa heistä ei edes ilmoita mitään kotiin. Aivan kuin alaikäisten olisi noin helppoa jäädä vieraaseen maahan ja jättää huolestuneet vanhemmat Suomeen. Aivan kuin vanhemmat eivät ottaisi yhteyttä viranomaisiin. Epäloogisuuksia epäloogisuuksien perään.

Kirjasta jäi outo maku suuhun. En tykännyt kokeilevasta kielestä enkä siitä, että tapahtumat ja henkilöhahmot kuvataan aivan liian sekavasti, jotta niistä saisi otteen. Ongelmalliset teinipäähenkilöt eivät vakuuttaneet, lähinnä ärsyttivät, ja loppuratkaisu oli outo. Kaksi muuta samantyyppistä romaania Ruttolinnan ympärillä kuulostavat niin samanlaisilta, että taidan jättää ne suosiolla lukematta ja lukea jotakin muuta.

Takakansitekstissä mainitaan muuten kirjan "upeat" kotisivut, joista löytyy lisätietoa. Kun kävin katsomassa, osoitteesta löytyi joku Mumbaissa toimiva graafisen suunnittelun firma ja sen kotisivut. Ilmeisesti Ruttolinnan kotisivut eivät ole enää toiminnassa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Ruttolinna on nuortenromaani, jolla on ikää jo parikymmentä vuotta. En tiedä, mitä aikalaislukijat siitä ajattelivat, mutta itse en tykännyt enkä erityisemmin suosittelisi sitä. Liian outo minun makuuni. Jos kokeileva tyyli ja ongelmanuoret kiinnostavat, sitten tämä kirja voi ehkä olla sinun juttusi, mutta muussa tapauksessa kannattaa etsiä jotakin muuta luettavaa.

Annoin Goodreadsissa yhden tähden.