Doris Lessingin Ruoho laulaa -romaanin piti olla lähikirjastoni lukupiirikirjana nyt maaliskuussa, mutta minulle tuntemattomaksi jääneestä syystä kirjojen järjestystä oltiin välissä muutettu ja tämä kirja siirtyi huhtikuussa käsiteltäväksi. Kirja tuli kuitenkin luettua, ja vaikka en nyt päässytkään lukupiiriin siitä keskustelemaan, ajattelin jakaa ajatuksiani siitä. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa se täyttää haastekohdan 40: Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole. Tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun Afrikkaan, silloiseen Etelä-Rhodesian valtioon, nykyiseen Zimbabween. Historiallisessa lukuhaasteessa tämä romaani tulee ruutuun "Euroopan ulkopuolella".

Ruoho laulaa / The Grass Is Singing

Kirjayhtymä

suom. 1978

234 sivua

Ruoho laulaa on valkoisen ja mustan väestön jännitteisiä suhteita kuvaava pykologinen romaani, jonka tapahtumapaikkana on 1940-luvun eteläinen Afrikka. Teos kertoo Marysta, joka on tyytyväinen elämäänsä, kunnes sattuu kuulemaan varomattomasti lausutun arvion; hän ei ole naimisiin menevää tyyppiä. Mary havahtuu katselemaan ympärilleen, ja kun Richard Turner kosii, hän suostuu. Päätös muuttaa Maryn elämän täydellisesti – ja sillä on järkyttävät seuraukset. Dickin farmilla Mary kohtaa maailman, joka poikkeaa kaikesta hänen ennen kokemastaan ja kuvittelemastaan. Dick on erakko, eikä hän ole varakas vaan tekee työtä pakkomielteisesti pärjätäkseen ja pelastaakseen tilansa. Häntä vastassa ei ole vain ankara luonto vaan myös laskelmoiva naapuri. Ja lopulta myös Mary.

Marya inhottaa tunkkainen, vanhanaikainen talo, häntä hermostuttavat liian lähelle tulevat mustat – erityisesti palveluspoika Moses – joita hän kohtelee töykeästi ja mielivaltaisesti. Pahinta on kuumuus ja täydellinen yksinäisyys. Vihan myrkky alkaa syödä Mary suhdetta Dickiin, joka ei ymmärrä vaimonsa tuntemuksia eikä kasvavaa paniikkia. Mary riuhtaisee itsensä irti ja pakenee kaupunkiin mutta joutuu alistumaan ja palaamaan farmille. Hän katkeroituu, ja eräänä tukahduttavan kuumana iltapäivänä – ymmärtämättä mitä oikeastaan on tehnyt – Mary tulee sytyttäneeksi palon, joka johtaa räjähdykseen ja tragediaan. (lieveteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Kun Mary ajatteli kotia, hän muisti ohikulkevien junien ravisteleman puulaatikon; kun hän ajatteli avioliittoa, hän muisti miten isä tuli kotiin punasilmäisenä ja juopuneena; kun hän ajatteli lapsia, hän näki äitinsä kasvot lasten hautajaisissa – tuskaiset, mutta kyyneleettömät ja kovat kuin kivi. (s. 50)

Reilu parikymppinen Mary elää hyvää elämää Etelä-Afrikassa 1940-luvulla. Hänellä on mukava toimistotyö, asuinpaikka tyttökerholla ja miespuolisia ystäviä, jotka pitävät hänelle seuraa. Köyhä lapsuudenkoti, kuolleet sisarukset ja alkoholisoitunut isä ovat jääneet taakse. Marylla on kaikki hyvin, mutta kun hän kuulee itsestään juoruttavan sen vuoksi, ettei ole mennyt vielä naimisiin eikä löytänyt miestä, hän ottaa ensimmäisen miesehdokkaan, joka tahtoo naimisiin: köyhän tilallisen, Dick Turnerin. Elämä Dickin tilalla on köyhää ja ankeaa, ja Mary löytää itsensä taas samoista oloista, joita oli hetkeksi päässyt pakenemaan. Dick ei onnistu ponnistamaan köyhyydestä pois jääräpäisyytensä takia eikä Mary suostu tapaamaan enää muita ihmisiä hävetessään tilaa ja elämäänsä. He erakoituvat, ja Mary jää yksin. Hän alkaa kiinnostua tummaihoisesta miespalvelijasta Moseksesta, mutta menettää lopulta järkensä.

Ruoho laulaa alkaa räväyttämällä lukijan silmien eteen seuraavanlaisen asetelman: tummaihoinen palvelija Moses on tappanut Maryn, Dick on tullut hulluksi ja Dickin lähellä asuva ahne tilallinen Charlie Slatter tulee paikalle tyytyväisenä siitä, että saa vihdoin tavoittelemansa tilan omakseen. Murhasta siirrytään ajassa taaksepäin, Maryn lapsuuteen, josta lähtien hänen elämäänsä kuvataan vaihe vaiheelta aina kuolemaan asti. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti tällaisiin aloituksiin. Joskus ne ovat omiaan luomaan kutkuttavat puitteet tapahtumille, toisinaan ne spoilaavat ja pilaavat jännittävimmän osan, tarinan lopun. Tässä romaanissa tarinan aloittaminen murhalla spoilasi mielestäni kaiken. Se paljasti jo alussa, että luvassa on pelkkää kärsimystä ja kurjuutta, mikä ei suoranaisesti houkutellut lukemaan pidemmälle. Mutta luin kuitenkin. Olin tosin romaanin päättäessäni jo unohtanut "lopun" yksityiskohdat eli sen, mitä ensimmäisillä sivuilla kerrottiin.

Turhautuminen ja sääli olivat tunteista päällimmäiset, joita koin tätä teosta lukiessani. Marylla on todella hyvä elämä, jonka hän heittää hukkaan vain siksi, että taipuu niin kutsuttujen ystäviensä painostukseen. Minusta nykyään mennään naimisiin aivan liian heppoisin perustein ja kiirehtien, joten ärsytti, että Marykin kuunteli ennemmin muita kuin omaa sydäntään ja nai miehen, jota ei halua. Maryn köyhä ja ankea lapsuus palaa hänen luokseen, mikä oli omiaan tekemään hänestä ennen muuta säälittävän päähenkilön. Olin pahoillani hänen puolestaan ja toivoin, että hän olisi itse tajunnut, mihin on joutumassa. Yksinäisyys ja köyhyys syö seurallista Marya niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, enkä toivoisi sellaista kohtaloa kenellekään. Oli välillä suorastaan tuskallista lukea, miten hän nukkuu päivisin monta tuntia vain saadakseen ajan kulumaan.

[K]ysymys oli siitä, että henkilökohtainen suhde oli murtanut mustan ja valkoisen, emännän ja palvelijan, muodollisen suhteen; ja kun valkoinen Afrikassa vahingossa katsoo alkuasukasta silmiin ja näkee ihmisen (ja juuri sitä hän ennen kaikkea pyrkii välttämään), hänen syyllisyydentunteensa, jonka hän kieltää, purkautuu närkästyksenä ja hän antaa ruoskan heilahtaa. (s. 196)

Oman aikansa tuote, sitä tämä romaani ennen muuta on. Afrikkalaisia kutsutaan alkuasukkaiksi, he asuvat omissa kylissään valkoihoisista kaukana ja toimivat heidän palvelijoinaan. Suoranaista orjuutta ei 1940-luvun Afrikassa ole, mutta mustien törkeää alistamista kuitenkin. Kaikki teoksen henkilöt ovat enemmän tai vähemmän rasistisia, joten en kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, kohottelin lähinnä kulmiani lukiessani. Harmikseni edes Mary, jolle syntyy jännitteinen suhde palvelijaansa Mosekseen, ei lopulta ole sen suvaitsevaisempi kuin muutkaan. Edellä siteeraamani katkelma on paitsi raadollinen, myös kipeän osuva kuvaus siitä, millainen on ollut mustan ja valkoisen suhde tuona aikana. Loppu jäi minulle mystiseksi, sillä Maryn suhde Mosekseen jätetään lukijalle hieman auki. Suhde ei ilmeisesti etene seksuaaliselle tasolle, mutta on kuitenkin intiimimpi kuin olisi sopivaa. Se, että Moses päätyy murhaamaan Maryn, jäi mietityttämään. Jäin myös todella pohtimaan sitä, mitä olisi tapahtunut, ellei Marya olisi tapettu. Mary ja Dick ovat juuri aikeissa lähteä hermolomalle ja jättää tilan tilanhoitajalle, kun murha tapahtuu. Olisin niin mielelläni lukenut lomasta ja siitä, miten Mary saa järkensä takaisin. Onnellista loppua ei kuitenkaan ollut luvassa, sen kertoi jo alku.

Lukiessani pystyin toisinaan miltei tavoittamaan Afrikan kuumat aavikot ja paahtavan auringon, ja harmittelin, etten tullut lukeneeksi tätä kesällä, helteiden aikaan. Silloin eläytyminen olisi ollut vielä helpompaa kuin maaliskuisessa valjussa valossa, lumikinosten vielä näkyessä ikkunasta. Pidin paljon luontokuvauksesta ja eksoottisuudesta. Olen viime vuosina lukenut muutamankin Afrikkaan sijoittuvan romaanin tämän lisäksi, ja niissä kaikissa olen ollut vaikuttunut erilaisesta kulttuurista. Afrikkaan matkustaminen tuntuu liian hurjalta, joten onneksi voin aina nojatuolimatkailla sinne.

Lopuksi: suosittelenko?

Ruoho laulaa on kertomus yksinäisestä naisesta Etelä-Afrikassa ja hänen onnettomasta avioliitostaan. Miljöö on eksoottinen ja kiehtova, mutta tapahtuma-ajan (1940-luku) vuoksi rasismi kukoistaa. Teos rikkoi aikanaan tabuja ja saa myös nykylukijan miettimään historiaa ja rotuerottelua. Se ei ole mikään hyvän mielen kirja, ja loppuratkaisu kerrotaan jo ensimmäisillä sivuilla. Jos traagiset psykologiset romaanit kiinnostavat, suosittelen.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.