Olen lukenut kaikki viime vuosina ilmestyneet ja suomennetut Stephen Kingin uusimmat kirjat. Hohto on lempparini, Kuvun alla odottaa kirjahyllyssä kesälomaa ja ensimmäistä lukukertaa. Monta vanhemman tuotannon kirjaa on vielä lukematta. Kingin uusin suomennettu Billy Summers on saanut osakseen suurta hehkutusta kirjagramissa. Kansi julistaa: "Kingin paras kirja vuosiin". Odotukset olivat siis todella korkealla, suorastaan pilvissä. Kingiltä on mielestäni viime vuosina ilmestynyt hyvin vaihtelevan tasoisia kirjoja, joten suhtauduin tähänkin kuitenkin pienellä varauksella. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän haastekohtaan 29: Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa.

Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) Billy Summers sujahtaa ruutuun "syksy".

Billy Summers

Tammi

suom. 2022

509 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista

Hyvä mies pahan asialla.

Ahmittava romaani rakkaudesta, kohtalosta ja moraalisesta palkkamurhaajasta, jonka on kostettava vielä viimeisen kerran.

Billy Summers on palkkamurhaaja, joka tappaa vain jos kohde on riittävän paha. Edessä on vielä viimeinen, rahakas keikka. Sitä varten Billyn on omaksuttava kirjailijan peiterooli ja asetuttava pikkukaupunkiin odottamaan. Hän päättää oikeastikin kirjoittaa, sillä vuodet armeijan leivissä ovat näyttäneet hänelle ihmisluonnosta yhtä ja toista. Tosin ei mitään sellaista kuin sotku, joka hänellä pian on siivottavanaan. Eikä taatusti mitään niin ihanaa kuin Alice. Mutta kuka suojelisi Alicea pahoilta miehiltä, jos kaikkein pahin on sittenkin Billy Summers? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Hän pitää itseään mukavana miehenä, jolla on likainen työ.

Helmet-lukuhaasteen kohta, johon sijoitin Billy Summersin, kiteyttää enemmän kuin hyvin sen, mistä kirjassa on kyse. Billy pitää itseään hyvänä miehenä, joka tappaa vain pahiksia, mutta viimeisen keikkansa sotkeutuessa ja venyessä hän alkaa pohtia omaa mahdollista pahuuttaan. King jatkaa Billy Summersissa ihmisluontoon pureutumista, mitä on viime vuosina useissa romaaneissaan tehnyt. Kauhu on jäänyt taka-alalle, mitä nyt satunnaisesti ilmestyy vanhan tyylin mukaisia kauhuromaaneja. King on kuitenkin alkanut pitää ihmisyyttä, ihmisyyden pohtimista sekä hyvyyttä ja pahuutta teemoina, joita mieluiten käsittelee. Mielestäni siinä on sekä hyvää että huonoa. Pidän eniten Kingin vanhan ajan kauhusta enkä voi väittää näiden hänen uudempien kirjojensakaan olevan sysihuonoja. Olen jossakin välimaastossa, jossa en ole aivan varma, mitä ajattelisin.

Pelaan vapaa-ajalla räiskintäpelejä ja katson satunnaisesti toiminta- ja sotaelokuvia. Tosielämässä olen nössö, vaikka fiktiivisesti olenkin turtunut vereen ja ihmisten hengen riistämiseen. Tämä romaani ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin toivoin. Alkuosan luin melko mekaanisesti, miettimättä mitään sen ihmeempiä. Joku toinen voisi pitää alkua, jossa Billy suunnittelee keikkaa ja viimeistä salamurhaansa, teoksen jännittävimpänä osana. Minusta se oli aika tavanomaista, ajoittain jopa pitkäveteistä. Lämpenin loppua kohden. Kun Alice-niminen parikymppinen nainen astuu mukaan kuvioihin puolivälissä ja alkaa kulkea Billyn kanssa, kiinnostuin tarinasta enemmän. Alicen ja Billyn suhde ja road trippaaminen pitkin Yhdysvaltoja muistutti minua Hohdon jatko-osasta Tohtori Unesta, jossa on samanlainen mies ja tyttö tien päällä -asetelma. Pidin siitä. Billyn ja Alicen suhde epäilytti aluksi, mutta tuntui lopussa todella hellyyttävältä. Alice on siis nuori nainen, jonka Billy pelastaa katuojasta piilopaikkana pitämänsä talon lähettyviltä nähtyään ikkunasta, miten Alice heitetään ulos pakettiautosta kadulle keskellä yötä. Raiskattu ja hakattu Alice saa turvapaikan Billyn luota, kiintyy häneen ja osallistuu lopulta keikan viimeistelyyn.

Hän on jo jonkin aikaa tajunnut – luultavasti aloitettuaan Benjyn tarinan kirjoittamisen – ettei hän enää pysty elämään tätä elämää tukehtumatta. Ajatuksella – ei vaan harhakuvitelmalla – että hän tappaa ainoastaan pahoja ihmisiä on rajansa. Tämänkin kadun varrella nukkuu hyviä ihmisiä taloissaan. Hän ei tapa yhtäkään heistä, mutta hänestä tuntuu, että hän tappaa jotain heidän sisällään, kun heille selviää, miksi hän varsinaisesti saapui tänne.

Omalla tavallaan pidin tästä hyvä-paha-dilemmasta, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät. Toivoin kuitenkin enemmän kauhuelementtejä. Se paljon puhuttu ja intoiltu paluu Outlook-hotellin raunioille ja Hohdon tapahtumapaikalle kirjan loppupuolella sykähdytti hetken, mutta sitten aloin toivoa hiljaa mielessäni lisää viittauksia Hohtoon ja jotakin pelottavampaa tapahtuvaksi. Odotin turhaan. Pidin kyllä todella paljon salaperäisestä mökistä metsässä, johon Billy menee kirjoittamaan. Mökissä on pelottava taulu, joka esittää Overlookin pensaseläimiä. Billy kuvittelee pensaseläinten liikkuvan taulussa ja heittää lopulta taulun menemään.

Romaanissa aiheena on myös kirjoittaminen ja kirjailijuus, joka Kingin romaaneissa on ollut usein aiemminkin. Billy alkaa kirjoittaa romaania peitetarinanaan, mutta innostuu siitä lopulta niin, että kirjoittaa ihan oikeastikin omaelämäkerrallisen romaanin. Sotamuistot Irakista, jossa entinen merijalkaväen sotilas Billy on ollut taistelemassa, olivat karua mutta mielenkiintoista luettavaa. Tämä kahden eri aikatason kuvaus sopi minusta tarinaan. Itse asiassa aloin miettiä jotakin. Yleensä en pidä siitä, jos kirjassa on vaikkapa viisi eri henkilöhahmoa, jonka näkökulmasta tapahtumia kerrotaan, sillä se häiritsee tarinaa joskus liikaa. Olen kuitenkin jo niin tottunut siihen Kingin aiemmissa kirjoissa, että suorastaan odotin sitä. Ja kun näkökulma olikin vain Billyssä koko ajan (pois lukien lopun Alice-kohtaus), ihmettelin ja ehkä jopa hieman petyin. Yllätin itsenikin suhtautumalla tällä tavoin.

Kannessa mainittu teksti, joka julistaa Billy Summersin olevan paras King vuosiin, on asia, josta rohkenen olla eri mieltä. Minusta muutaman vuoden takaiset Laitos ja Ruususen uni olivat parempia. Tiedostan viljeleväni "King on kirjoittanut ennenkin kauhua, joten hänen pitäisi kirjoittaa vain kauhua" -ajatusta, joka on ahdasmielinen, ärsyttävä ja naiivi, mutta en voi sille mitään. Rakastan Hohtoa ja Kingin tapaa kirjoittaa kauhuromaaneja. Jäänkin odottamaan hänen seuraavaa kauhukirjaansa.

Lopuksi: suosittelenko?

Billy Summers ei minusta lunasta kannen lupausta olla paras Kingin kirja vuosiin, mikä johtuu siitä, ettei se ole suoranaista kauhua, mitä itse fanitan. Teemoiltaan ja aihepiireiltään se on kuitenkin mielenkiintoinen ja ihan mukaansatempaava kirja, joka kyllä jaksaa pitää otteessaan. King kirjoittaa vieläkin hyvin melko korkeasta iästään huolimatta ja hänelle ominainen tyyli kyllä kuuluu Billy Summersissa. Suosittelen Kingin faneille ja jännityskirjallisuuden ystäville.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.