Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu on toinen lukemani Muumikirja. Ensimmäinen oli vuosi sitten joulukuussa lukemani Taikatalvi. Se oli neljän tähden lukukokemus. Muumilaakson marraskuu oli epätasaisempi. Luin alkuun Helsingin Antikvaarisilta kirjamessuilta ostamaani ihanan pinkkiä painosta, jossa ei tosin ole värikuvia kuten Taikatalvessa, vaikka Janssonin kuvitus onkin. Sitten näin kirjastossa samaisen kirjan äänikirjana ja lainasin sen. Kuuntelin kokeeksi muutaman luvun. Äänikirjan lukija Kari Pajun vanhan miehen ääni oli rauhoittava, mutta tapa, jolla hän muuntaa tiettyjen hahmojen äänet, oli vähän ärsyttävä. En ole koskaan oppinut äänikirjojen kuuntelijaksi ja tämä taas muistutti, etteivät ne ole minun juttuni. Olen kuitenkin iloinen siitä että kokeilin, ja vieläpä kirjastosta lainattua äänikirjaa.

Muumilaakson marraskuu / Sent i november

WSOY

173 sivua

suom. 1986, Kaarina Helakisa, 6. painos

On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollut. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, päiviä joina heräsi aamulla ja oli iloinen, alkaa kaivata onnellista perhettä. Kaivata Muumilaaksoon. Sinne kerääntyvät puuhakas Hemuli, pelokas Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi, ikivanha Ruttuvaari ja kaunis Mymmeli. Mutta muumiperhe on lähtenyt eikä kukaan tiedä minne. Miten käy kun Hemuli yrittää olla muumipappana, Vilijonkka mammana. Saako Mymmeli tanssia, kun hän ei voi olla tanssimatta? Voiko Vilijonkka jättää siivoamisen? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Vilijonkka tiesi että syksy oli tullut, hän oli sulkenut talonsa ovet. Hänen talonsa näytti aivan asumattomalta ja teljetyltä, mutta hän oli siellä, aivan talon perällä, korkeitten läpipääsemättömien seinien ja ikkunoita peittävän oksamuurin takana.

Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät.

- - On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. (s. 8-10)

Mistä tietää syksyn tulleen Muumilaaksoon? Siitä, että Nuuskamuikkunen kerää tavaransa ja lähtee. Vilijonkka linnoittautuu taloonsa, samoin Hemuli, ja syysmyrskyt saavat raivota ulkona. Siivoushullu Vilijonkka on vähällä satuttaa itsensä siivotessaan taloaan. Onnettomuuden jälkeen hän tuntee olonsa kovin yksinäiseksi ja apeaksi, joten hän päätää lähteä tapaamaan muumiperhettä. Hemuli, joka herää aamulla, ajattelee niin ikään synkkiä ajatuksia ja saa saman tuuman. Hän muistaa ihanan kesän Muumilaaksossa ja haikailee sitä. Muumitalo on kuitenkin tyhjillään, muumiperhe on lähtenyt pois. Tyhjään taloon asettuvat asumaan Vilijonkka, Hemuli, Mymmeli ja pari muutakin vierasta. Hemulin vanhassa veneessä asuva homssu nimeltä Tuhto sekä Ruttuvaariksi itsensä ristinyt vanhus tulevat hekin Muumilaaksoon etsimään onnellisempia aikoja ja olentoja. Myös Nuuskamuikkunen palaa laaksoon ja liittyy joukkoon.

Muumilaakson marraskuu oli hyvin erilainen kirja kuin odotin. Se ei kerrokaan muumiperheestä, vaan muista Muumilaakson (tai ilmeisesti sen lähialueiden) asukkaista, talonvaltaajista, jotka asettuvat muumitaloon. Eniten pidin Vilijonkasta, sillä hän tuntui hahmoista samaistuttavimmalta. Siisteydestä pitävä Vilijonkka on huolissaan bakteereista ja siitä, ettei kukaan oikeasti pidä hänestä. Toisaalta myös Hemulissa oli samaistuttavia piirteitä, sillä kirja paljastaa, että hemulit puuttuvat mielellään toisten asioihin ja järjestelevät niitä, vaikka eivät ihan osaisikaan.

Kirjan tunnelma on hyvin erikoinen. Tämä oli toki vasta toinen muumikirjani, mutta mikäli kahden muumikirjan lukeneena näin voi sanoa, olen huomannut, että muumikirjoissa on hyvin uniikki ja jäljittelemätön tunnelma. Tunnelman melankolisuus oikein korostuu Muumilaakson marraskuussa, kun muumiperhe on poissa. Paitsi että luontoa ja vuodenaikaa kuvataan karuksi, harmaaksi, ankeaksi ja kaikkea muuta kuin iloiseksi, myös hahmojen mielialat heijastelevat sitä ja saavat lukijankin eräänlaiseen pysähtyneeseen tilaan. Ilo ja onni on kaikonnut paitsi kesän, myös muumiperheen lähdön myötä. Kaikki yrittävät kovasti touhottaa jotain, esittää että kaikki on hyvin, mutta konflikteilta ei vältytä. Riidanpoikasta on jatkuvasti ilmassa ja tunnelma on kireä.

Mutta teki hän mitä tahansa, toiset tulivat hänen telttaansa, ne olivat tuossa kaiken aikaa - hemulin levottomat silmät ja Vilijonkka joka itki vuoteessaan ja homssu joka oli hiljaa ja vain tuijotti maahan ja sekapäinen Ruttuvaari... niitä oli kaikkialla, ne parveilivat hänen päässään, ja sitä paitsi teltta lemusi hemulilta. - Minun on mentävä ulos, Nuuskamuikkunen ajatteli. On pahempi vain ajatella niitä kuin olla niiden seurassa. Ja miten erilaisia ne ovat kuin muumiperhe...

Ihan äkkiarvaamatta Nuuskamuikkusen tuli ikävä perhettä. Nekin olivat toisinaan vaivalloisia. Ne tahtoivat rupatella. He olivat kaikkialla. Mutta niiden seurassa saattoi olla yksikseenkin. Mitenkä ne oikein käyttäytyivät, Nuuskamuikkunen kummeksui. Kuinka on mahdollista että minä olen saanut viettää niiden seurassa kaikki pitkät kesät huomaamatta koskaan, että ne antoivat minun olla yksikseni. (s. 78)

Opin tästäkin kirjasta uutta. Opin esimerkiksi, että Nuuskamuikkusen saavat äkäiseksi vain kieltotaulut. Ruttuvaari ja Tuhto olivat uusia hahmoja. Ruttuvaari, joka kuvittelee kaikkien muiden aina juhlivan ilman häntä, oli sympaattinen ja samalla ärsyttävä hahmo. Nuuskamuikkusen välinpitämättömyys oli huvittavaa.

Romaani päättyy yhtä rauhallisesti kuin se on juonta kuljettanut. Ensilumi sataa ja Vilijonkka saa siivousintonsa takaisin. Siivottuaan ensin muumitalon perusteellisesti hän lähtee takaisin omaan kotiinsa siivoamaan. Myös Mymmeli ja Hemuli lähtevät. Ruttuvaari käy kaappiin talviunille, ja Tuhto kiipeää korkealle tähyämään ja odottamaan muumiperheen paluuta.

Lopuksi: suosittelenko?

Muumilaakson marraskuu oli erilainen muumikirja kuin odotin. Se sopii hyvin marraskuuhun, koska tarina uhkuu marraskuumaista melankoliaa hahmojen ja tunnelman puolesta. Ei ehkä jännittävin muumikirja, mutta tunnelmallinen kuitenkin. Suosittelen Muumeista pitäville.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.