Elämäkerrat eivät oikein koskaan ole olleet minun juttuni. Ne ovat yleensä niin kuivia ja pitkäveteisiä. Todellisuuspohjaiset ja elämäkerralliset romaanit sen sijaan ovat toinen juttu, sillä niissä henkilön elämää kuvataan proosamaiseen tyyliin. Takaumat, ajassa liikkuminen sekä todellisuuden pieni- tai suurempimuotoinen värittäminen ovat minusta parasta. Aukkoihin minulla on ristiriitainen suhde: niitä saa olla sopivassa määrin, muttei liikaa, eikä mielellään liian isoa aukkoa missään kohtaa. Tällä kertaa luin tällaisen elämäkerrallisen romaanin, Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! Sain vinkkauksen Helmet-lukuhaasteen Facebook ryhmästä, kiitos taas sinne! Tämän laitan vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 22: Kirjassa ajetaan polkupyörällä. Tässä jos missä nimittäin ajellaan, ja paljon!

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä täyttää sopivasti Elämäkerta-ruudun. #vahvatnaisetlukuhaaste
 

 

Hakekaa kätilö! / Call the Midwife

Otava

suom. 2012

415 sivua

 

Jennifer Worth kertoo hauskasti ja liikuttavasti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä. Cable Streetin ilotalot, Krayn gangsteriveljekset ja pommien tuhoamilla alueilla notkuvat tenunlipittäjät ovat osa maailmaa, johon 22-vuotias nuori nainen astuu. Lapsia syntyy slummioloissa, mutta aurinko paistaa myös köyhille. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Florence Nightingale on Englannin tunnetuin sairaanhoitaja. Hänen dynaamiset organisointitaitonsa muuttivat sairaanhoidon julkisen kuvan pysyvästi. Nightingale ei kutenkaan toiminut yksin, ja sairaanhoidon historiassa tunnetaankin monia alaansa sitoutuneita sairaanhoitajia, jotka ryhmissä omistautuivat parantamaan sairaanhoidon tasoa. Yksi tuollainen ryhmä oli kätilöiden muodostama Midwives of St Raymund Nonnatus. Ryhmän muodosti joukko anglikaanisen kirkon nunnia, jotka olivat omistautuneet parantamaan synnytyksiä köyhien keskuudessa. Ryhmä perusti hoitoloita East Endin alueelle sekä Ison-Britannian monien teollisuuskaupunkien slummialueille. – –

Tutustuessani ensimmäistä kertaa Midwives of St Raymund Nonnatus -ryhmän kätilöihin he olivat paitsi täydellisen nunnalupauksen tehneitä ja nunnien köyhyys-, siveys- ja kuuliaisuusvalan vannoneita nunnia, myös koulutettuja sairaanhoitajia ja kätilöitä, minkä vuoksi minäkin tulin liittyneeksi heidän joukkoonsa. Vastoin odotuksiani St Raymundin kätilöissä viettämistäni vuosista tuli elämäni merkittävin kokemus. (s. 19-20, 21)

 

Hakekaa kätilö! on tosipohjainen kertomus Jenniferistä, kätilöstä 1950-luvun Lontoossa. Sen lisäksi, että taustoittaa kätilöiden ja kätilötyön historiaa, Jennifer kertoo kirjassa työstään. Hän tapaa sekä keskiluokkaisia että köyhiä synnyttäviä äitejä, prostituoituja ja sukupuolitauteihin sairastuneita naisia, avioliiton ulkopuolisen lapsen synnyttäviä naisia ja todistaa monia ihmeellisiä asioita, kuten pienen keskosvauvan selviytymisen. Raskaan työn vastapainona on vähäinen vapaa-aika sekä yllättävän värikäs elämä nunnien kanssa. Lontoon slummialue asukkaineen tarjoaa kaikkea muuta kuin yksitoikkoista elämää. Ja Jennifer on vasta 22-vuotias.

Tämä kirja on ehdottomasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimmista ja parhaimmista lukukokemuksista. Tykkäsin todella paljon! Jennifer on samanikäinen kuin minä nyt, mutta nähnyt jo kaikenlaista ja ikäisekseen todella kypsä. Hän on samaistuttava ja kiinnostava päähenkilö. Itse kirja on kirjoitettu todella hyvin. Pienet tietoiskunomaiset historialliset taustoitukset eivät haitanneet lukemista, päinvastoin. Luin suurella mielenkiinnolla kätilöiden historiasta ja heidän asemansa paranemisesta. Pidin myös siitä, miten vaihteleva kirjasta on tehty. Se ei etenee kuivasti tai ennalta-arvattavasti. Välillä Jennifer kertoilee kotikäynneistä ja siitä, miten auttaa vauvoja maailmaan eri puolilla Lontoota. Välistä taas kuvataan nunnaluostarin asukkaita ja heidän elämäänsä. Henkilöhahmot ovat värikkäitä ja vaihtelevia, ja jokaisessa luvussa kerrotaan uusi mukaansatempaava tarina.

Opin tätä lukemalla todella paljon paitsi kätilön ammatista, myös synnyttämisestä. Perheen perustaminen on minulla vasta edessä, joten ahmin kaikki tiedonmuruset, joita raskausajasta ja synnytyksestä saan. Jo pelkästään tämän teoksen lukemalla saa kattavan esittelyn kaikesta siitä, mitä synnyttävä nainen joutuu kohtaamaan tai saattaa kohdata. Keskoslapset, raskausmyrkytykset ja istukan repeäminen synnytyksessä saivat ihokarvani nousemaan pystyyn. Vastapainona kaikki ne kohdat, joissa raskaan synnytyksen jälkeen äiti saa vauvan syliinsä, saivat minut tuntemaan vauvakuumetta ja iloista odotusta tulevaisuutta kohtaan. Naisen keho on ihmeellinen ja me ansaitsisimme enemmän ylistystä!

Pidin erityisesti tämän romaanin elämänmakuisesta otteesta. Elämä Lontoossa, varsinkin sen slummeissa, on ollut todella karua 1950-luvulla. Joissakin taloissa on elänyt 15-henkisiäkin perheitä yksiössä tai kaksiossa, ilman muuta peseytymismahdollisuutta kuin yksi ainoa vesihana kerrostalon päädyssä, jota kaikki asukkaat käyttävät. Eräässä tarinassa kerrotaan naisesta, jolla on menossa 25. raskaus. Naisten asema on yleisesti ottaen ollut tuohon aikaan kurjaakin kurjempi. Miehet ovat tehneet 40-tuntista työviikkoa, ja naiset ovat olleet kotona hoitamassa tusinoittain lapsia. Ruoasta ja välttämättömyystarvikkeista on saattanut olla huutava pula, ja jo ennestäänkin uupuneet naiset ovat tulleet koko ajan uudestaan raskaaksi. Tämä kirja sai todella ajattelemaan. Se sai arvostamaan nykyaikaa ja sen mukavuuksia: juoksevaa vettä, omaa elämäntilannetta, Suomessa asumista sekä naisen oikeutta omaan kehoonsa.

Luin tämän ahmimalla muutamassa päivässä, ja aion ehdottomasti lukea trilogian kaksi muutakin osaa. Odotan niitä jo innolla! Ainoa juttu, mistä en pitänyt, oli lukemani painoksen huolimattomuus. Kirjoitusvirheitä vilisi jatkuvasti. Onneksi se ei liikaa haitannut lukukokemusta.

 

Miksi kätilöt eivät ole yhteiskunnan sankarittaria, jollaisia heidän kuuluisi olla? Miksi kätilöillä on niin matala profiili? Kaikkien tulisi ylistää heitä taivaisiin. Mutta niin ei ole. He kantavat mittaamattoman suurta vastuuta. Heidän taitonsa ja tietonsa ovat vertaistaan vailla, mutta silti heitä pidetään itsestäänselvyyksinä – ja usein jätetään huomiotta. – – Asianmukaista koulutusta on ollut kätilöille tarjolla vasta alle 50 vuoden ajan. (s. 31)

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Vasta vuonna 1902 hyväksyttiin kätilölaki, ja vuonna 1903 myönnettiin ensimmäinen todistus koulutetulle kätilölle. Tätä ennen kätilöt olivat itseoppineita naisia, joilla ei ollut todellakaan kaikkea sitä tietoa ja taitoa, mitä me ainutlaatuiset naiset ainutlaatuisine synnytyksinemme vaadimme. Muun muassa tämän opin lukemalla kirjan Hakekaa kätilö! Se on elämänmakuinen elämäkerrallinen romaani 1950-luvun Lontoon East Endissä toimineesta kätilöstä ja hänen arjestaan. Varoitan: kirja tempaa mukaansa, etkä malta laskea sitä käsistäsi alkuun päästyäsi. Suosittelen lukemaan lomalla tai muulloin, kun on varmasti tarpeeksi aikaa ahmia se muutamassa päivässä.

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.