Yliopiston lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla noin kolme vuotta sitten luin monia kiinnostavia nuortenkirjoja. Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa oli yksi niistä. Moneen kirjallisuuskursseilla lukemaani kirjaan olen palannut myöhemmin saadakseni lukea ne rauhassa ja ajatuksella uudelleen. Opintojen ohessa ja niitä varten luetut kirjat kun tuli harmillisen usein luettuna ilman, että niistä jäi mitään kummempaa muistijälkeä, suorittamisen maku suussa. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa on haastekohta 23: Pieni kirja. Valoa valoa valoa sopii siihen hyvin kokonsa vuoksi, joten päätin lukea sen uudelleen ja sijoittaa sen haasteeseen. Ja se myös sopii kesään hyvin.

 

Valoa valoa valoa

Karisto

2011

175 sivua

 

Hyvät lukijat!

Tämä on tarina kahdesta neljätoistavuotiaasta tytöstä, kuolemasta ja Tšernobylista.

Jos pelkäätte
1) rakkautta
2) ydinräjähdyksiä,
niin älkää avatko tätä kirjaa.

Terveisin Mariia Ovaskainen. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Valoa valoa valoa -romaanin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1986, Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikoihin. Suomessa 14-vuotias Mariia lainaa ruotsinkirjaansa vasta paikkakunnalle muuttaneelle samanikäiselle Mimille. Mimi pyytää häntä esittämään ystäväänsä, mutta pian heistä tulee paljon enemmän. Nuori ja kömpelö rakkaus leimahtaa, mutta Mimi on hyvin epävakaa nuori. Hänen äitinsä on tehnyt itsemurhan ja isänsä lähtenyt, ja hän asuu isoäitinsä ja tätinsä luona valkoisessa talossa mäen päällä. Kaipuu muualle on kova, Amerikkaan tai jonnekin. Mutta 14-vuotiaana ei noin vain lähdetä kotikylästä maailmalle.

 

VALOA VALOA valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. – –

Kun ihminen tunnistaa tulevan rakkautensa kaikki hänen ympäriltään imaistaan tulevan rakkauden sisään. Koko järvi sukelsi Mimin kauluksen alle. (s. 11)

 

Romaani on metafiktiota ja kerrottu päiväkirjamaisessa muodossa. Siksi lauseet ovat lyhyitä ja töksähteleviä, ja minäkertoja Mariia pohtii elämää, nuoruutta ja kirjoittamista puhutellen 2000-luvulle sijoittamiaan lukijoita useaan otteeseen suoraan. Perinteiset romaanit ovat minusta parhaita, mutta tällaiset lyhyet kokeilevammat teokset ovat virkistävää vaihtelua. Ja jotenkin kuvittelisin, että jos ja kun tätä kirjaa lukisi 14-vuotias tai nuorempi, hänen olisi helpompi eläytyä tarinaan tällaisen kerrontamuodon kautta. Pisteet siis kokeilevuudesta ja kohdeyleisön huomioimisesta.

Mielenkiintoista teoksessa on sen tapahtuma-aika, 80-luku. Monen muun tavoin minäkin Stranger Things -sarjaan hullaantuneena olen tosi kiinnostunut 80-luvusta, tosin olin jo ennen sen katsomista. Esimerkiksi Stephen Kingin Se-romaani ja monet Spielbergin leffat ovat tutustuttaneet minua 80-lukuun läpi lapsuuteni ja nuoruuteni, ja jos olisin saanut elää teini-ikäni jollakin toisella vuosikymmenellä kuin 2000-luvulla, olisin valinnut ilman muuta 1980-luvun. Tässä välissä on aivan pakko suositella yhtä toista kirjaa, joka liittyy 80-lukuun: Ernest Clinen Ready Player One (linkki postaukseen). Luin sen viime vuonna, ja se on yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista. Se sijoittuu kylläkin tulevaisuuteen, mutta 80-luku populaarikulttuurin tuotteineen on siinä suuressa roolissa. Kannattaa tutustua. Valoa valoa valoa -romaanista bongasin muuten hauskan yksityiskohdan, maininnan Kate Bushin kappaleesta, joka Stranger Thingsin myötä löi uudelleen läpi. Mariia ja Mimikin kuuntelevat sitä.

Kaikessa hengästyttävyydessään ja lyhykäisyydessään tämä romaani on yllättävän raskas ja täynnä ajatuksia. Minä olin 14-vuotiaana kiinnostunut lähinnä hyvistä kouluarvosanoista ja samanhenkisistä kavereista ja elin turvattua elämää hyvässä kodissa. Siksi tässä kirjassa kuvatut rikkinäinen koti ja kaipuu kauas pois eivät tuntuneet niin tutuilta, mutta kirjailija maalasi ne niin selvästi eteeni, että ymmärsin ne. Säälin päähenkilöitä, jotka ovat vielä niin nuoria, että eivät tiedä mitä elämältä haluavat eivätkä voi toteuttaa suuria unelmiaan ikänsä takia. Mimi on traaginen hahmo, joka on elänyt rankan lapsuuden, eikä koulu kiinnosta. Mariia, joka on enemmän kuin minä, yrittää saada hänet kiinni elämän syrjään, mutta Mimiä ei voi muuttaa. Hänen kohtalonsa on sinetöity jo ensimmäisillä sivuilla, kun Mariia kuvailee hänen silmiään surullisiksi. Ja lopulta Mimi päätyy tekemään itsemurhan edesmenneen isoäitinsä lääkkeillä.

Minulla ei ole omia lapsia enkä ole aikeissa hankkia niitä vielä moneen vuoteen, mutta sitten kun on ja he ovat vaikeimmassa teini-iässä, yritän muistella tätä romaania yrittäessäni asettua heidän nahkoihinsa. Teini-ikä on varmasti ihmiselämän vaikeinta aikaa. Tahdon tarjota omille lapsilleni apua ja turvaa. Olisin vain toivonut, että Mimikin olisi saanut sitä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Valoa valoa valoa on pieni kirja täynnä suuria tunteita. Se tarjoaa teini-ikäisille samaistumispintaa ja ajattelemisen aihetta, mutta myös aikuiset voivat sitä kautta oppia jotakin elämästä. Suosittelen 14-vuotiaille ja myös sitäkin vanhemmille. Tämän kirjan lukemisessa ei mene kauan, mutta se jää silti päähän pyörimään joksikin aikaa.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.