20220819_150725.jpg


Aika ajoin bongaan lähikirjastoni kirjastonhoitajien nostoista jotakin kiinnostavaa. Enemmän olen viime aikoina kylläkin vain käynyt noutamassa varauksia. Spontaanit kirjapoiminnat ovat jääneet vähemmälle. Viime kirjastokäynnillä, ollessani jälleen noutamassa varauksia, bongasin kuitenkin nostoista tänä vuonna ilmestyneen teoksen, josta olin kuullut paljon kehuja: Terhi Tarkiaisen Emily, eli Kuinka sukua jatketaan. Otin sen mukaan odottamatta mitään sen suurempia, ajattelin sen olevan oiva välipalakirja muiden teosten välissä odotellessani uusia varauksia saapuvaksi. Kuinka väärässä olinkaan ja miten ilolla julistankaan sen! Nappasin mukaan oikean helmen, ja kiitos siitä kuuluu kirjastonhoitajalle, joka on sen nostanut näytille. Sijoitan tämän kirjan vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 50: Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

 

Emily, eli Kuinka sukua jatketaan

Tammi

2022

394 sivua

 

Emilyllä on pulma: kartano tarvitsee perillisen, mutta aviomies on tiessään. Onneksi ovelle ilmestyy kirkassilmäinen herra Drake, joka on valmis ottamaan lordi Levinin paikan niin vieraiden edessä kuin sängynverhojen suojassakin. Hilpeän tuhma historiallinen romaani saa 1700-luvun kipinöimään. (takakansiteksti)

 

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Drake oli selvästikin ottanut leikin turhan vakavasti ja muuntunut oikeaksi aviomieheksi. (s. 146)

 

1700-luvun Britannian maaseudulla syrjäisessä Pennymoorin kartanossa asuva Lady Emily Levin päästää synkkänä ja myskyisenä yönä ovestaan sisään salaperäisen, komean muukalaisen. Herra Jonathan Drake on vastaus Emilyn rukouksiin. Aviomiehensä menettäneellä Emilyllä on sukulaisensa niskassaan: jollei hän pian saa perillistä, kartano siirtyy hänen omistuksestaan toisaalle ja Emily menettää kotinsa. Kun sukulaiset lähettävät lakimiehen tarkistuskäynnille kartanoon katsomaan, millaista Levinien avio-onni oikeastaan on, Emily pyytää Drakea esittämään aviomiestään. Drake suostuu, mutta kun tunteet tulevat mukaan peliin, kaikki vaikeutuu. Pian kartanoon ilmestyy Draken serkku, joka osoittautuu hänen vaimokseen. Drake onkin rosvokoplan jäsen, ja Pennymoor on vaarassa. Emilyn pitää puolustaa kotiaan ryöväreiltä.

Tässä romaanissa on niin paljon enemmän kuin päälle päin uskoisi. Luulin sen olevan vain kevyttä, romanttista hömppää, erotiikkaa vailla sen jännittävämpiä juonenkäänteitä. Tarkiainen kuitenkin yllätti. Hän kirjoittaa 1700-luvun henkilöistä niin elävästi ja hauskasti. Pieni pilke kirjailijan silmäkulmassa välittyy tekstistä hyvin. Musta huumori kukoistaa juuri sopivassa määrin, ja 1700-luvun ihmisille ja tavoille naureskellaan hyväntahtoisesti. Siitä tykkäsin. Muuten vakavaa kerrontaa koristavat huumorin kukkaset.

 

Olin niin vakaasti päättänyt suhteemme olevan pelkästään käytännöllinen järjestely, sillä mitä siitäkin tulisi, jos antaisin itselleni luvan rakastua ventovieraaseen mieheen, jonka kanssa yritän lasta. – – En ottanut huomioon tuota outoa magnetismia niin, huomaan käyttäväni nyt aviomieheni sanoja ja sen salakavalaa vaikutusta meissä kaikissa. Elektrisiteetin voima on niin hirmuinen, ettei ihmisestä ole sitä vastustamaan, ei ainakaan minusta. (s. 380-381)

 

Mielestäni teoksesta tekee niin hyvän se, että siinä on sopivassa määrin kaikkea. Erotiikalla ei liikaa mässäillä, vaan seksikohtauksia on juuri sopivasti. Pikkutuhmuutta toki riittää, mutta sekään ei mene liiallisuuksiin. Romantiikkaakin on sopivasti, se ei muutu liian imeläksi ja vaivaannuttavaksi. Henkilöhahmot pysyvät uskottavina kaiken keskellä. Suuri plussa siitä, että mukaan on saatu mahdutettua myös hitunen jännitystä ja toimintaa. Tämä jännittävä osuus sijoittuu kirjan loppupuolelle, mikä sekä yllättää että ilahduttaa lukijaa. Kirjasta paljastuu aina vain uusia puolia. Muutama juonenkäänne yllätti, esimerkiksi se, että Emilyn mies ei olekaan matkustanut pois ja jättänyt vaimoaan, vaan kuollut elektrisiteettikokeensa seurauksena. Emilyn edesmenneen miehen Lordi Levinin kiinnostus luonnonfilosofiaan tuntui aluksi sivujuonteelta, mutta osoittautui tärkeäksi osaksi teoksen juonta.

Pienistä yksityiskohdista huomasi, että Tarkiainen tuntee historiaa. Hän kertoo Emilyn peseytyvän kerran kahdessa viikossa ja turvautuvan pukeutumisessa palvelijansa apuun. Potat on sijoitettu hienojen salien nurkkaan kukkasermien taakse. Miehet käyttävät peruukkeja. Ajan hengen todella aisti, ja vaikka tapahtumapaikka ei juuri vaihdu teoksen mittaan, en silti pitkästynyt. Luin historiakuvausta suurella mielenkiinnolla.

Pidin myös romaanin lopusta. Olin jo valmis pettymään ja hyväksymään sen seikan, että loistavassa romaanissa on tönkkö loppu, kun Drake luopuu leikistä ja lähtee kartanosta, koska ei voisi esittää Emilyn aviomiestä ikuisesti. Viimeiset sivut kuitenkin paljastavat, että Emily on palkannut yksityissihteerikseen muuan miehen: herra Draken! Kihertelin onnesta viimeisille lauseille. Emily ja Drake saavat sittenkin toisensa. Mikä mainio lopetus.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Suosittelen, todellakin! Emily, eli Kuinka sukua jatketaan on oikea herkkupala. Se on pilke silmäkulmassa kirjoitettu historiallinen romaani, jossa on sopivassa suhteessa kaikkea, mitä itse kirjalta toivoisin: romantiikkaa, jännitystä, toimintaa ja yllättäviä käänteitä. Suosittelen historiallisten romaanien ystäville ja oikeastaan aivan kaikille. Tämä oli tosi hyvä!

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.