1200px-Pimeasta_maasta.jpg

Kotimaista kirjallisuutta opiskellessa tulee törmänneeksi monenlaisiin kirjoihin. Osan ahmii siltä istumalta, osa tuntuu pakkopullalta, osaa ei ehdi edes lukea tiiviin kurssiaikataulun puitteissa. Maarit Verrosen Pimeästä maasta oli sellainen kirja, jonka aloitin viime syksynä suomalaista naiskirjallisuutta käsittelevällä kurssilla, mutta jouduin jättämään kesken kun piti jo siirtyä eteenpäin. Vannoin lukevani sen vielä joskus, ja nyt kesällä muistettuani sen laitoin varauksen kirjastoon ja sain sen uudestaan käsiini, ja tällä kertaa ehdin lukea sen kokonaan. Kyseinen romaanihan ei siis ole mitenkään pitkä, vain alle 300 sivua, mutta halusin lukea sen hitaasti ja nautiskellen. Se sijoittuu mukavasti Helmet-lukuhaasteen haastekohtaan 17: Tutkijan kirjoittama kirja, Maarit Verronen kun on paitsi kirjailija, myös tutkija.

 

Pimeästä maasta

Kirjayhtymä

1995

269 sivua

 

Ulthyria Tharaberegist oli kymmenen vuorokauden ikäinen, kun vanhemmat ensimmäisen kerran veivät hänet sovittautumaan muottiin. Hän huusi koko matkan huolehtijan majalta yhteismajalle, sillä hän osasi vanhempiensa jännittyneistä muodoista ja kovasointisista äänistä päätellä, että jotain pahaa tulisi tapahtumaan. (takakansiteksti)
 

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 
 
Suomalainen fantasiakirjallisuus. Se on jäänyt syrjään suuremmilta ja suositummilta kansainvälisiltä fantasiakirjoilta ja -kirjasarjoilta. Fantasiakirjallisuus ei tosin ole suosikkigenreni, ainakaan enää. Nuorempana se oli iso juttu, mutta näin vanhempana kiinnostavat enemmän toisenlaiset kirjat. En olisi tähänkään suomalaiseen fantasiakirjaan törmännyt ilman kirjallisuudenopintoja ja viime syksyn suomalaista naistenkirjallisuuden kurssia, jolla tämä kirja piti (paino sanalla piti) lukea, mutta jonka sain luettua vasta nyt.
 
 
 

Ulthyraja Tharabereghistin huolehtijavanhempi oli tunnettu säntillisyydestään ja hyvämuotoisuudestaan, eikä kenenkään ollut vaikea uskoa, että hän oli tehnyt parhaansa. Hänen jälkeläisensä oli vain ollut syntymästään saakka epämuodostunut.
(Pimeästä maasta, 8)

 

Teoksen maailmaa kansoittavat ihmisenkaltaiset olennot, jotka muodostuvat savesta ja ovat siksi pehmeitä ja helposti muovattavissa. Muovautuminen onkin olentojen elämäntehtävä: he tahtovat olla muodoiltaan täydellisiä ja mahtua yhteiseen muottiin. Maailma on jakautunut kahtia pimeään pohjoiseen ja valoisaan etelään. Pohjoisen Pimeässä maassa, syrjässä ja eristyksissä pienessä kylässä syntyy Ulthyraja Tharabereghist. Jo kymmenen päivän ikäisenä hänet viedään sovittautumaan metalliseen muottiin, joka ruhjoo hänet sisäänsä ja työntyy kaikkiin hänen ruumiinsa aukkoihin. Rangaistukseksi huonoista muodoistaan ja muovautuakseen paremmaksi Ulthyraja heitetään kosteaan maakuoppaan.

Kasvaessaan Ulthyraja saa tietää, että Pimeän maan ulkopuolella on muita kyliä, toisin kuin hänelle yritetään uskotella. Tarpeeksi vanhaksi vartuttuaan ja elämäänsä kyllästyttyään hän lähtee vaeltamaan etelään ja asettuu aluksi Kalastajien kylään. Sielläkin on kuitenkin omat sääntönsä ja muottinsa, joihin Ulthyraja ei tunnu istuvan, joten hän jatkaa vielä etelämmäksi ja saapuu lopulta Valon kaupunkiin.

Teoksen fantasiamaailma on mielenkiintoinen, sillä sen olennoilla ei ole sukupuolta. Pimeässä maassa jakaudutaan Metsästäjiin ja Huolehtijoihin, ja lisääntyminen tapahtuu mutakuopissa kumpujen alla, salaa, häpeillen ja katseilta piilossa. Pimeän maan vuodenajat ovat myös mielenkiintoisia: kesä kestää kolme päivää, talvi 269 päivää. Pohjoinen on pimeää seutua, etelä valoisaa, mutta kuten Ulthyrajakin romaanin lopussa pohtii pimeän ja valon suhdetta toisiinsa, ei jako ole mitenkään selkeän kaksijakoinen. Myös Kalastajien kylässä ja Valon kaupungissa on köyhyyttä ja pimeyttä sekä ilkeitä olentoja aivan kuten Pimeässä maassakin. Verronen onnistui saamaan ainakin minut uskomaan Ulthyrajan tavoin illuusioon siitä, että etelämpänä kaikki olisi paremmin ja ihanampaa vain, koska sieltä löytyy taianomaiselta kuulostava Valon kaupunki. Se osoittautuu kuitenkin sinisilmäiseksi toiveajatteluksi.
 

 

– – hän hillitsi itsensä. Ja sitten hän seisoi paikallaan miettimässä, millainen oikeastaan halusi olla. Ei ollut oikein ärtyä siitä, että lapset olivat luonnollisen innoissaan ja että he eivät pelänneet kidutusta eivätkä siksi jähmettyneet hiljaisiksi paikoilleen. Toisaalta, miksi juuri hänen oli aina vaiettava ja annettava kenen tahansa tehdä itselleen mitä tahansa? (Pimeästä maasta, 199)

 

Pidin erityisesti siitä, miten romaani seuraa Ulthyrajan matkaa Pimeästä maasta etelään. Ulthyraja on samaistuttava ja lempeä päähenkilö, joka yrittää epätoivoisesti etsiä paikkaansa maailmassa siinä koskaan täysin onnistumatta. Hän jääkin lopulta vähän ulkopuoliseksi eikä koskaan oikein kuulu mihinkään. Ulthyraja on ehkä hieman kliseinen, koska kapinoi omia elinolojaan vastaan ja tekee oman päänsä mukaan, mutta ei se tehnyt lukukokemuksesta liian ennalta-arvattavaa tai huonoa. Hänen rohkeutensa ja hyvyytensä teki ainakin minuun lukijana suuren vaikutuksen. Pidin myös paljon teoksen sanomasta ja "opetuksesta", josta voi ottaa mallia oikeassakin elämässä: kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista tehtyjä. Loppu on todella mielenkiintoinen, sillä siinä vihjataan Valon kaupungin tuhoutumiseen ja lähestyvään ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ekokatastrofiin. Alkoi vähän tehdä mieli lukea jokin romaani, joka käsittelee vain ja ainoastaan ekokatastrofia ja ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä siitä. Laitetaan tämä korvan taakse!

 

Lopuksi

 

Jos suomalaista fantasiakirjallisuutta ei ole tullut vastaan tai löytynyt, Maarit Verrosen Pimeästä maasta on yksi kotimainen fantasiakirja, joskaan ei kovin tunnettu ja jo aika vanha. Se ei ehkä vedä vertoja tunnetuimmille ulkomaisille fantasiakirjoille, mutta on minusta sellainen teos, jolle pitäisi antaa mahdollisuus. Sen maailma on kekseliäs sukupuolettomine, savesta tehtyine olentoineen ja päähenkilö samaistuttava ja helposti lähestyttävä. Miltei koko ajan ollaan matkalla jonnekin, ja uusia paikkoja ja tapahtumia riittää. Se on myös lyhyt ja helppolukuinen ja senkin puolesta mukava lukukokemus.