Onnistuneet historialliset romaanit tarjoavat kurkistuksen menneeseen aikaan ja imaisevat lukijan mukaansa useiksi tunneiksi. Erään tavarataloketjun alelaarista löytämäni Marko ja Ulla Susimetsän Upseerin miekka on esimerkki tällaisesta historiallisesta romaanista. Minulla ei ollut sille suuria odotuksia, löytyihän se alelaarista vähän hyljeksittynä ja todella halvalla. Yllätyin kuitenkin todella positiivisesti. Tarinan opetus onkin, että tavaratalon alelaaristakin voi tehdä upeita kirjalöytöjä – jos siis on samanlainen kuin minä ja ei haittaa, että saa kirjan käsiinsä vasta usean vuoden päästä sen ilmestymisestä. Uutuuksia ei tietenkään sellaisista paikoista löydy.

Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan tämän kirjan toiseksi viimeiseen jäljellä olevaan haastekohtaan 3: Historiallinen romaani. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) se täyttää ruudun "talvi".

Kuninkaan rakuunat 1: Upseerin miekka

Otava

2018

492 sivua

Kustaa II Aadolfin alaisuudessa palvelee rakuunakomppania, jonka puoleen kuningas kääntyy tarvitessaan miehiä vaarallisimpiin tiedustelutehtäviin 30-vuotisen sodan verisillä kentillä. Rakuunat ovat valmiita uhraamaan kaiken kuninkaansa puolesta, mutta käyvät myös henkilökohtaisia kamppailujaan. Yksi haluaa hyvittää menneisyyden veriteon, toinen valloittaa pyykkärinaisen sydämen. Kostoa hautova kersantti on sen sijaan uhka kaikille, jotka osuvat hänen tielleen. (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Takakansi kertoo, että Upseerin miekka avaa 30-vuotiseen sotaan sijoittuvan Kuninkaan rakuunat -sarjan. Susimetsien omilta sivuilta löysin, että sarjaan on ilmestynyt ensimmäisen osan jälkeen kaksi muuta osaa, vuonna 2019 ja 2020. En tiedä, onko vielä lisää tulossa. Jälkisanoissa kerrotaan, että kirjailijat ovat lukeneet paljon taustaa ja ottaneet selvää 30-vuotisesta sodasta tätä kirjaa varten. Jo pelkästään heidän paneutumisensa ja omakohtainen kiinnostuksensa aiheeseen antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole mikä tahansa humpuuki-hömppäkirja, vaan niin autenttinen kuvaus historiallisista tapahtumista kuin jonkin verran kirjallisia vapauksia ottanut proosateos voi olla.

"Tiedätte, miksi olette täällä", hän aloitti, "mutta haluan korostaa, että vapaaherra Ulvhufvudin rakuunakomppania etsii miehiä, jotka kykenevät huolehtimaan hevosista, ratsastamaan – ja taistelemaan pienissä joukoissa ilman armeijan tukea. – – Hevosenkäsittelytaitojen lisäksi vaadimme rakuunoiltamme taitoa käyttää aseita. Heidän on osattava ampua musketeilla ja pistooleilla sekä taistella miekoin. – – Rakuunat ovat ennen kaikkea tiedustelijoita, jotka toimivat vihollisen linjojen takana. Tai etujoukkoja, jotka puolustavat tärkeitä asemia, kunnes isompi yksikkö ehtii paikalle." (s. 102)

Tapahtumia seurataan usean eri henkilöhahmon näkökulmasta. Ensinnäkin on vapaaherra Karl Ulvhufvud, rakuunakomppanian kapteeni. Hän on vanha ja kokenut mies, joka on omistanut elämänsä viimeisimmät vuodet Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfin suojelemiselle vaimonsa ja poikansa kuoltua. Lisäksi ovat rakuunakomppanian luutnantti Josef Svärd, lempinimeltään "luutnantti Lumisydän", etäinen ja vakava mutta oikeamielinen mies, sekä Petter Lans, kersantti, joka on tottunut johtamaan miehiä uhkailemalla ja kiristämällä ja tavoittelee korkeampaa virkaa rakuunoissa. Hänellä on kaksi kätyriä, korpraali Anders Flinta ja ruotumestari Iisak Spjut. Rakuunoihin liittyy tarinan edetessä Tomas Lång, myöhemmin Tomas Rapir, Ulvhufvudin avioton lapsi, joka riitaisan menneisyytensä takia alennettiin ryttäreistä jalkaväkeen. Sitten on vielä sotamiehiä, tärkeimpänä juonen kannalta Japhet Hammar, sepän poika, joka on ihastunut pyykkärileski Anna Johansdotteriin.

Aina kun romaanin alussa on luettelo keskeisimmistä henkilöistä, puhahdan harmista: se on yleensä merkki siitä, että henkilöhahmoja on aivan liikaa ja ne menevät helposti sekaisin. Pelkäsin pahinta, mutta tämän kirjan kohdalla niin ei käynytkään. Luettelo henkilöistä on lopulta melko lyhyt, ja vain muutamaan otteeseen aivan kirjan alussa minun piti tarkistaa, kuka oli kukakin. Muuten tarina soljui ja henkilöhahmot erotti hyvin toisistaan. Siitä pidin.

Se, että teoksessa ei ole yhtä päähenkilöä vaan useampia henkilöhahmoja joita seurataan, oli mukavaa vaihtelua. Luin mielelläni aina seuraavan henkilön ajatuksista ja tekemisistä, vaikka toisinaan edellinen pätkä päättyi jännittävään kohtaan. Pääpahikseksi nousee Petter Lans, joka onkin todella vastenmielinen mies. Sen sijaan urheiksi päähenkilönomaisiksi miehiksi nousevat nuorukaiset Tomas ja Japhet. Naisen näkökulmaa muuten hyvin miesvaltaiseen romaaniin saadaan pyykkäri Annasta, ja koska olen nainen, olin erityisen kiinnostunut siitä, miten kuvataan 1600-luvulla elänyttä naista.

Susimetsien tarkka perehtyminen kyseiseen ajanjaksoon paistoi läpi jokaiselta sivulta, mikä teki lukukokemuksesta miellyttävän. Aluksi olin hieman skeptinen sota- ja taistelukuvausten suhteen. Sotapelit ja -leffat kiinnostavat minua, mutta toisinaan sotaromaanit käyvät pitkäveteisiksi. Huoli osoittautui turhaksi, sillä päästyäni selville juonikuvioista ja henkilöhahmoista uppouduin tarinaan. Taistelut on kuvattu hyvin mukaansatempaavasti. Tuntui samalta kuin olisi pelannut jotakin sotapeliä: jännittävältä.

Sellaistahan sota usein oli. Sille saatettiin antaa uskon tai kunnian ylevä silaus, mutta piilikö taustalla koskaan mitään muuta kuin ahneutta ja vallanhimoa? (s. 42)

Kokonaisuudessaan romaanissa tavoitetaan hyvin sen kuvaaman ajan tunnelma, Eurooppa 1600-luvulla. Kuvaukset toisaalta taisteluista, toisaalta arjesta kuningasta seuraavassa leirissä ja majataloissa jaksoivat kiinnostaa läpi koko teoksen. Välillä kumotaan oluita kapakoissa, välillä nukutaan öitä teltoissa tai vaanitaan vihollista metsässä, toisinaan taas ollaan vankina pimeässä loukkomaisessa vankityrmässä tai kuninkaan puhuttelussa. Kirjaksi, jonka pääaiheena on sota, tämä osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi.

Lopuksi: suosittelenko?

Upseerin miekka yllätti iloisesti. Se ei tarjoillutkaan pahvinmakuista, tämä on jo nähty ja luettu -tyyppistä kuvausta sodasta monta vuosisataa takaperin. Se todella henkii Kolmen muskettisoturin henkeä, kuten takakansi lupailee. Henkilöhahmoja on paljon muttei liikaa, jännitystä riittää mutta toisaalta myös arjen kuvausta, ja tunnelma on hyvin rakennettu. Suosittelen historiallisen romaanin ystäville ja muskettisotureista sekä 1600-luvusta kiinnostuneille. Suunnittelen itse lukevani seuraavat osat jossakin vaiheessa. Mikä parasta, kirja ei edes lopu pahaan cliffhangeriin, vaan saattaa onnelliseen loppuun keskeiset tapahtumansa. Joitakin asioita jää auki, mutta niiden selviämistä jaksaa hyvin odottaa.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.