20210802_110633.jpg


Romanttista viihdehömppää pitkästä aikaa: Cecelia Ahernin P.S. Rakastan sinua. Monia vuosia sitten katsoin hetken alusta kirjaan perustuvaa elokuvaa televisiosta, mutta jostain syystä se ei oikein silloin napannut ja jäi kesken. En olisi tätä kirjaakaan välttämättä lukenut ellei se olisi ollut Cittarin alennuspöydällä niin huokeaan hintaan. Vaaleanpunainen kansi houkutteli, samoin se, että saisin tietää, miten tarina jatkuu alun kirjeiden saamisen jälkeen. Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän haastekohtaan 7: Kirjassa on kaveriporukka.

Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaasteessa (1.5.-31.8.2021) tämä tulee ruutuun pinkki kansi, ja sen myötä saan ensimmäisen BINGON! Lukuhaastetta on vielä kuukauden päivät, joten saa nähdä, tuleeko vielä toinenkin. #rakkaudenpaloalukuhaaste
 

Rakkauden%20paloa.jpg

 

P.S. Rakastan sinua / P.S. I love you

Gummerus

suom. 2005

511 sivua

 

Holly  ja Gerry ovat aikoneet pysyä yhdessä elämänsä loppuun asti, mutta kohtalo päättää toisin. Gerry kuolee yllättäen vain vähän alle kolmekymmentävuotiaana, ja Holly vaipuu surun syövereihin. Eräänä päivänä Hollyn äiti soittaa ja kertoo, että Hollya odottaa paksu kirjekuori jonka päällä lukee "Lista". Gerry on lähettänyt postia haudan takaa ja antanut vaimolleen vielä viimeisen lahjan. Paksussa kuoressa on kymmenen kirjettä, yksi jokaiselle kuukaudelle aina uuteen vuoteen asti. Jokaisessa kirjeessä on tärkeä viesti, elämänohje ja ripaus toivoa. Ja lopulta Gerry ohjaa Hollyn myös uuden mahdollisuuden äärelle. Unohtumaton tarina jatkuu hartaasti odotetussa uutuusromaanissa Loppusanat. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Gerry oli ollut kolmenkymmenen. Ei tietenkään mikään maailman tervein mies, mutta riittävän terve... no, elääkseen normaalia elämää. – Vanhenemisesta tuli yhtäkkiä jotain hyvin tavoiteltavaa ja haluttavaa eikä vain väistämätön paha. Miten yliolkaisia he olivatkaan olleet kun eivät olleet ymmärtäneet, että vanheneminen oli saavutus ja haaste. Ikääntyminen oli ollut molemmille kauhistus. (s. 6)

 

P.S. Rakastan sinua on kevyttä kirjallisuutta vaikka keskittyykin Hollyn surun ympärille. Sen huumori kuitenkin perustuu lähinnä kännikoheltamiseen, hassuihin ystäviin, erikoisiin perheenjäseniin ja Hollyn muka-hauskaan ja muka-samaistuttavaan persoonaan. En voi sietää Hollya, hän on totaalisen raivostuttava päähenkilö. Aluksi hän vaikutti ihan siedettävältä, mutta suurin syy, miksen pidä hänestä, on hänen muka-samaistuttavuutensa. Holly ei harrasta mitään eikä oikeastaan ole hyvä missään, eikä työntekokaan oikein maistu. Gerry oli hänen elämänsä keskipiste, ja aviomiehen kuoleman jälkeen mikään ei tunnu miltään. Lisäksi Hollysta on yritetty maalailla huonokuntoista, hieman rupsahtanutta kolmekymppistä, jotta lukijat kenties samaistuisivat häneen helpommin. Huom, yritetty. Gerryn kuoltua hän lakkaa syömästä ja kadottaa ruokahalunsa, minkä seurauksena hän laihtuu huimasti. Lähes anorektinen Holly on kuitenkin mielissään, kun kahvilan nainen toteaa hänen olevan "liian laiha" ja kun uudet kapeat housut "hoikistavat hänen jalkojaan". Laatiessaan listaa ammateista, jota voisivat olla kiinnostavia, hän torppaa mallinuran seuraavin perusteluin: "liian lyhyt, liian lihava, liian vanha". Hän myös kieltäytyy jatkuvasti ruoasta, vaikka on oikeasti nälkäinen. En voinut olla närkästymättä ja suoraan sanoen kettuuntumatta tällaisesta päähenkilöstä.

Romaani on ilmestynyt vuonna 2004, mikä todellakin paistaa sen sivuilta. Ihmiset tupakoivat sisällä, soittelevat toisilleen lankapuhelimesta, käyvät kirjastossa käyttämässä tietokonetta ja pukeutuvat 2000-luvun alun muodin mukaisesti (eli melko tyylittömästi). Laihuuden ihannoimista näkee vielä nykypäivänäkin, mutta 2000-luvun alussa se oli vielä enemmän niin sanotusti muodissa. Onneksi nykyään arvostetaan jo enemmän muunkinlaisia vartaloita. Jotenkin vain huvittaa tuollainen muka-samaistuttavuus. Miten isokokoinen, oikeasti hieman lihava naislukija pystyisi samaistumaan Hollyyn, kun Holly niin selvästi on laiha ja ei-rupsahtanut (vaikka yrittää muuta esittää/uskotella itselleen)? Jos tahdot oikeasti samaistuttavan päähenkilön, kannattaa ehkä yrittää kovemmin.

Jos tätä päähenkilöstä johtuvaa uskottavuuden kärsimistä ei oteta lukuun, teos oli lukukokemuksena ihan mukiinmenevä, ei kuitenkaan mitenkään sykähdyttävä. Ajoittain se muistutti minua alkuvuodesta lukemastani Jojo Moyesin romaanista Kerro minulle jotain hyvää. Moyes vie kuitenkin Ahernia minun mielestäni sata-nolla. Vaikka tässäkin on koskettava aihe ja yritin kovasti samaistua Hollyyn ja liikuttua hänen tilanteestaan, ei tämä kirja todellakaan mennyt samalla tavalla tunteisiin. Se jäi lukukokemuksena melko vaisuksi Moyesin kirjaan verrattuna.

 

Hän oli näkevinään Gerryn vilaukselta kadulla tai ohi ajavassa autossa ja seurasi henkilöä kilometrikaupalla vain huomatakseen, ettei se ollutkaan Gerry vaan pelkkä kaksoisolento. Hän ei osannut päästää irti. Hän ei osannut päästää irti, koska hän ei halunnut päästää irti, eikä hän halunnut päästää irti, koska hänellä ei ollut muuta. Mutta hänellä ei ollut Gerryäkään, ja siksi hän oli eksyksissä ja hämmentynyt. (s. 372)

 

Jotkut juonenkäänteet romaanissa ihmetyttivät ja tuntuivat epäloogisilta. Holly esimerkiksi menee työttömänä ja täysin rahattomana kirjastoon tietokoneelle töitä etsimään, ja joutuu maksamaan 20 minuutista viisi euroa. Myöhemmin paljastuu, että hänen vanhempiensa vierashuoneessakin on tietokone, ja Holly ravaa kirjassa kuitenkin jatkuvasti lapsuudenkodissaan. Miksi ihmeessä hän ei vain käytä vanhempiensa konetta? Myös baarinpitäjä Danielin käytös kummastutti. Ensin Daniel on korviaan myöten ihastunut Hollyyn ja etenee rauhallisesti, vaikuttaen kunnolliselta mieheltä. Sitten hän kuitenkin tulee väkisin Hollyn kotiin tämän mukana ja lähentelee, vaikka Holly on juuri avaamassa Gerryn viimeistä kirjettä ja Daniel tietää sen. Daniel myös vähättelee kirjettä ja antaa ymmärtää Hollyn olevan sekopää. Kun ei saa Hollya, Daniel palaa takaisin ällöttävän eksänsä luo, koska "vanha suola alkoi janottaa". Tämä kaikki on niin outoa ja epäloogista! En myöskään voi käsittää, miten Holly saa heittämällä työpaikan, vaikkei osaa juuri mitään ja antaa itsestään todella epäpätevän kuvan. Olisipa oikeassakin elämässä yhtä helppo saada töitä...

Halusin kovasti pitää tästä kirjasta, mutta se olikin vähän pettymys. Holly raivostutti, ja jotkut juonenkäänteet ja henkilöhahmot tuntuivat vähän teennäisiltä ja epäloogisilta. Jäin kaipaamaan pidempiä pätkiä ajasta, jolloin Gerry oli vielä elossa, sillä Gerry vaikutti henkilöistä kiinnostavimmalta. Myös Richardista, Hollyn veljestä, pidin. Hänestäkin olisin lukenut mielelläni enemmän, sillä hän on jotenkin hellyyttävä. Kirjasta on myös jatko-osa, jonka lukemisesta en ole vielä päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

P.S. Rakastan sinua kertoo miehensä menettäneen Hollyn yrityksistä saada elämä takaisin raiteilleen. Siinä sivussa seurataan Hollyn perheenjäsenten välistä draamaa ja hänen ystäviensä kommelluksia. Ikävä kyllä jotakin teennäistä kirjassa on. Kirjailija on kovasti yrittänyt tehdä Hollysta hauskan, söpön ja samaistuttavan päähenkilön, mutta epäonnistuu siinä. Jotkut juonenkäänteet ja tapahtumat ovat huonolla tavalla yllättäviä, sillä niissä ei juuri ole järkeä. Romaani ei vedonnut minuun tunteikkaasta aiheestaan huolimatta.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.