Kirjagramissa pyöriessäni olen lukenut lukuisia ylistäviä arvioita Tove Janssonin Muumikirjoista. Katsoin piirrettyjä Muumeja lapsena, kuten monet muutkin 2000-luvun alun lapset, mutta kirjoihin en jostain syystä koskaan tarttunut, en lapsena enkä nyt aikuisena. Päätin korjata tilanteen ja nappasin mukaan työkirjastostani Taikatalven. Se on ilmestymisjärjestyksessä kuudes Muumikirja, mutta ymmärsin, että kirjoja voi lukea missä tahansa järjestyksessä. Taikatalvi soveltuu hyvin talveen. Kävi tosin niin kurjasti, että juuri kun tartuin siihen, koko pitkän marraskuun ja puolet joulukuusta maassa pysynyt lumipeite suli miltei kokonaan vesisateiden myötä. Se siitä talvisesta tunnelmasta! No mutta, olen lukenut kesäkirjojakin talvella, joten ei se tunnelma ole kaikki kaikessa. Ja nyt voin sanoa lukeneeni ainakin yhden Muumikirjan.

Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteessa (15.9.2023 - 15.3.2024) sijoitan tämän kirjan ruutuun "tulevaisuuden pelko" ja Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.10.2023 - 30.5.2024) ruutuun "vaellus".

 

Taikatalvi / Trollvinter

WSOY

tarkistettu suomennos 2018

133 sivua

suomentanut Laila Järvinen

 

Muumipeikko herää talviuniltaan ja joutuu keskelle uutta ja salaperäistä vuodenaikaa. Ulkona on valkeaa, kylmää ja hiljaista. Luminen maailma on täynnä vaaroja ja salamyhkäisiä olentoja. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Hän [Muumipeikko] katsoi jasmiinipensasta, jossa paljaat oksat olivat huolimattomasti sikin sokin, ja ajatteli kauhistuneena: Se on kuollut. Koko maailma on kuollut minun nukkuessani. Tämä maailma kuuluu jollekin toiselle, jota minä en tunne. Ehkä Mörölle. Tätä ei ole luotu muumipeikkojen asuinpaikaksi.

Hän epäröi hetken. Mutta sitten hänestä tuntui, että oli vielä pahempaa olla aivan yksin hereillä, kun ympärillä nukuttiin. (s. 17)

 

Muumilaaksossa eletään uudenvuoden jälkeistä talvea. Muumit nukkuvat marraskuusta huhtikuuhun kestävää talviunta Muumitalossa, kuten esi-isänsä ennen heitä. Yllättäen Muumipeikko herää eikä saa enää unta. Kaikki on outoa eikä missään näy ketään tuttua. Muumipeikko lähtee kohti Yksinäisiä Vuoria mennäkseen Nuuskamuikkusta vastaan, mutta muuttaa mielensä ja palaa takaisin. Metsässä hän tapaa Tuu-tikin, joka asuu talvisin Muumiperheen uimahuoneessa näkymättömien päästäisten kanssa. Samaan aikaan pikku Myy herää luolasta, jossa on nukkunut talviunta pahvilaatikossa siskonsa Mymmelin kanssa. Myös Myy innostuu talvesta, erityisesti talviurheilusta, ja alkaa laskea innoissaan mäkeä ja hiihtää. Muumitalosta hän käy lainaamassa itselleen uuden makuupussin, ja tarttuupa mukaan Muumimamman pannumyssy ja hopeatarjotinkin mäenlaskuun.

Romaanissa seurataan Muumipeikon, pikku Myyn, Tuu-tikin ja muutaman muun seikkailuja talvisessa Muumilaaksossa. Kirjassa nähdään muun muassa jäärouvan eli pakkasen saapuminen, vietetään oravan hautajaisia, poltetaan kokkoa, päästetään uimahuoneen kaapista vapaaksi Muumipeikon esi-isä, tarjotaan Muumitalosta suojaa nälkäisille olennoille, jotka syövät Muumimamman hillot, ja mietitään, miten päästä eroon epätoivotusta vieraasta, isosta Hemulista, joka tahtoo vain hiihtää eikä tehdä mitään muuta.

 

Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpimälle kuonolleen ja suli. Hän pyydysti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken, hän katseli ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti. Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat. Näinkö se käykin? mietti Muumipeikko. Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin!

Ilma oli muuttunut leudommaksi. Lumihiutaleiden keskeltä ei voinut nähdä ympärilleen, ja Muumipeikon valtasi sama hurmio, jota hän tunsi aina kesällä kahlatessaan mereen. Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen. Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää! (s. 93-94)

 

Kirjassa on taianomainen tunnelma, joten nimi Taikatalvi on hyvin osuva. Jansson kuvaa kauniisti ja soljuvasti talven ja talvisen luonnon pysähtyneisyyttä. Kerronta on ihastuttavan viatonta ja lapsenmielistä ripauksella aikuisten korviin maukkaita pohdintoja, kuten seuraava: "Näinhän seikkailukertomuksissa aina käy. Pelastaa ja tulla pelastetuksi. Miksi kukaan ei kirjoita koskaan niistä, jotka yrittävät lämmittää sankareita perästäpäin?" Hahmot ovat myös paljon inhimillisempiä kuin piirretyssä, mistä pidin (voi tosin olla, että aika on kullannut muistot). Tuu-tikki oli ehdoton suosikkini! Hän chillailee uimahuoneella, kalastaa jään alla ja suhtautuu kaikkeen kylmänviileästi vailla huolen häivää. Hän on vallan ihastuttava hahmo.

Ilokseni opin myös uutta tätä Muumikirjaa lukemalla. Opin esimerkiksi, että hemuleita on useita. Tässä kirjassa seikkailee iso Hemuli, joka viihtyy suksilla ja ärsyttää Muumipeikkoa ja kumppaneita. Lisäksi mainittiin uimahuoneen kaapissa oleva kuminen hemuli, joka tosin on vain rantalelu, mutta joka oli minusta aika karmiva. Vaikka humoristisia kohtia ja otteita oli löydettävissä, kirjasta jäi joiltain osin myös surumielinen ja hieman ahdistunut vaikutelma. Jäin pohtimaan Janssonin symboliikkaa. Olen ylipäänsäkin huono tulkitsemaan sellaista, vaikka yleensä tajuankin, että tässä on nyt yritetty sanoa jotain rivien välissä. Sellainen vaikutelma jäi myös Taikatalvesta, sillä sen teemoja ovat uuden kohtaaminen, yksinäisyyden ja tuntemattoman pelko sekä ennakkoluuloisuus.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Taikatalvi oli ensimmäinen muttei taatusti viimeinen lukemani Muumikirja. Se on talveen erinomaisesti sopiva tarina Muumilaakson talvesta ja yksinäisestä Muumipeikosta, joka tapaa uusia ja vanhoja tuttuja. Ihana tarina, josta niin lapset kuin aikuisetkin voivat nauttia. Lämmin suositus!

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.