Luin halloweenin kunniaksi nyt jo toisena vuonna lapsuuteni suursuosikkeja, R.L. Stinen Goosebumpseja. Valikoin kaksi, joista en ollut aiemmin kuullutkaan: Keskiyön kulkijat ja Vampyyrin henkäys. Aikomuksena on lukea kirjasarja kokonaan läpi muutama kirja kerrallaan. Tänä halloweenina lakkaan kynnet kurpitsanoransseiksi ja järjestän työkirjastossani lapsille halloweenohjelmaa, mutta muuten ei ole tiedossa mitään sen kummempaa. Muutama kauhukirja ja ehkä joku kauhuleffa tunnelman virittäjänä.

Keskiyön kulkijat / The Scarecrow Walks at Midnight

Helsinki Media

suom. 2000

129 sivua

suomentanut Taija Kuula

Jodiesta on mukava käydä isovanhempiensa maatilalla. No, eihän se tietenkään ole maailman jännittävin paikka, mutta isoisä kertoo loistavia kauhutarinoita. Eikä isoäidin ruokia voita mikään. Tänä kesänä kaikki on kuitenkin toisin. Maissi kasvaa kehnosti, isovanhemmat ovat uupuneita ja vanhan tutun variksenpelättimen tilalla on kaksitoista julman näköistä pelättiä. Eräänä yönä Jodie katselee ikkunastaan ulos ja näkee jotain outoa. Ihan kuin variksenpelättimet liikkuisivat... (takakansiteksti)

Vampyyrin henkäys / Vampire Breath

Sanoma Magazines Finland

suom. 2007

121 sivua

suomentanut Marja Helanen-Ahtola

Freddy ja Cara ovat kovia tyyppejä. He eivät pelkää mitään, eivätkä epäröi pelotella pienempiään. Kovat tyypit eivät pienestä hätkähdä – tai niin Freddy ja Cara ainakin luulivat, ennen kuin lähtivät tutkimaan kellarista löytynyttä salaista tunnelia. Ennen kuin löysivät pullollisen Vampyyrin henkäystä. Sääliksi käy Freddyä ja Caraa. Heidän ei olisi ikinä kannattanut avata Vampyyrin henkäystä. Sillä nyt heillä on vaivoinaan pitkiltä nokosilta herännyt vampyyri, joka on tosi janoinen. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Keskiyön kulkijat kertoo 12-vuotiaasta Jodiesta ja hänen 11-vuotiaasta pikkuveljestään Markista. Kaupungissa asuvat sisarukset matkustavat joka kesä kuukaudeksi isovanhempiensa maatilalle nauttimaan luonnosta ja maaseutuelämästä. Kun he matkustavat jälleen isovanhemmilleen, renkinä isovanhempien tilalla toimiva Stanley käyttäytyy oudosti. Hän horisee jotakin siitä, että variksenpelättimet kävelevät öisin ja että hän on itse rakentanut ne salaperäisen kirjan ohjeiden mukaan. Maatilalla on tosiaan vastassa joukko pelottavan näköisiä variksenpelättimiä, jotka seisovat maissipellossa uhkaavina. Myös isovanhemmat käyttäytyvät omituisesti. Tarinoita rakastanut isoisä ei enää suostu kertomaan niitä lapsenlapsilleen eikä isoäiti tee enää suklaalättyjä aamiaiseksi. Jodie alkaa nähdä liikkuvia variksenpelättimiä kaikkialla: yöllä ne huojuvat pellolla kuin aikoisivat lähteä liikkeelle ja keskellä kirkasta päivää muutama variksenpelätin lähtee seuraamaan häntä. Jodie epäilee, että kaiken takana on Stanleyn teini-ikäinen poika Sticks, joka on aina tykännyt kiusata Jodieta ja Markia. Sisarukset päättävät kostaa: he pukevat Markin pelättimeksi ja aikovat säikäyttää Sticksin. Kaikki menee kuitenkin vikaan, kun Stanley lukee kirjastaan loitsun ja saa variksenpelättimet hyökkäämään. Sticks onnistuu voittamaan pelättimet polttamalla ne soihdulla, mutta Stanley lukee taas uuden loitsun kirjastaan ja herättää ison täytetyn karhun henkiin.

Kirjassa oli täydellinen goosebumpsmainen tunnelma, josta tykkäsin. Omituiset tapahtumat maatilalla ja uhkaavat pelättimet, öiset painajaiset sekä päivällä nähdyt pelottavat asiat karmivat aikuisenkin lukijan selkäpiitä. En olisi osannut kuitenkaan ihan heti arvata, että kaiken takana on renki Stanley loitsukirjoineen. Kirjan alkuperästä ei kerrota mitään, Stanley on vain saanut sen käsiinsä ja noudattaa sitä kuin Raamattua, koska uskoo kaiken kirjassa sanotun olevan totta. Kirjan avulla hän on rakentanut pelättimet ja saanut ne liikkumaan, mikä on pelottanut isovanhempia niin, että Stanley on onnistunut kiristämään heitä. Isovanhempien pitää olla hänelle mieliksi, muuten hän herättää pelätit uudestaan eloon. Se selittää isoisän ja isoäidin oudon käyttäytymisen. Olisin voinut vaikka vannoa, että isovanhemmat ovat ihmisiksi muutettuja pelättimiä, mutta niin ei ollutkaan. Huvituin 90-lukua henkivistä yksityiskohdista: korvalappustereoista, Game Boysta ja kaseteista. Ilman näitä yksityiskohtia tämä kirja ei olisi tuntunut niin vanhentuneelta kuin se nyt tuntui. Loppuratkaisu oli minusta vähän hölmö. Kukaan muu kuin Sticks ei muka tule edes ajatelleeksi, että ihmisten kimppuun hyökkäävät variksenpelättimet saisi voitettua polttamalla ne. Kaikki vain seisovat tumput suorina ja ovat peloissaan ja surullisia. Loppukohtaus, jossa Stanley lukee uuden loitsun vaikka on hetkeä aiemmin vannonut, ettei enää pelleile kirjan kanssa, ei tuntunut uskottavalta.

Minne tahansa minä katsoin, niin joka puolella näkyi pelättimiä!

Toruin itseäni, koska käyttäydyin niin omituisesti. Lakkaa ajattelemasta pelättimiä, sanoin itselleni. Stanley on oikeassa. Tuuli se vain heilutteli niitä viime yönä. Tuuli se vain oli. (s. 37)

Vampyyrin henkäys kertoo Ohiossa asuvista parhaista ystävyksistä, 12-vuotiaista Freddystä ja Carasta. Freddyn mukaan he ovat molemmat "kovia jätkiä" (vaikka Cara onkin tyttö), koska he viettävät mieluiten aikaa leikkitapellen ja painien. Eräänä päivänä kellarin peliluolassa painiminen päättyy siihen, että raskas kaappi kaatuu. Kaapin takaa paljastuu salaperäinen ovi, joka johtaa mutkittelevaan kosteaan tunneliin. Tunnelin päästä Freddy ja Cara löytävät huoneen ja huoneesta ruumisarkun. Aluksi arkussa ei näytä olevan muuta kuin sininen lasipullo, jonka etiketissä lukee Vampyyrin henkäys. Kun Cara avaa pullon korkin vahingossa, pullosta tulvii pahanhajuista sumua ja äkkiä arkkuun ilmaantuu kalju vanha mies, joka on oudosti pukeutunut ja kalpea. Mies esittelee itsensä vampyyri kreivi Yönsiiveksi, joka on päätynyt vahingossa heidän aikaansa omasta ajastaan, vuodesta 1880. Kun vampyyri matkustaa takaisin, Freddy ja Cara matkustavat tahtomattaan mukana ja päätyvät kreivi Yönsiiven linnaan. Linna on täynnä vampyyreja. Freddy ja Cara yrittävät paeta, mutta epäonnistuvat. He kokevat hurjia seikkailuja menneisyydessä vampyyrin linnassa yrittäessään auttaa kreiviä löytämään Vampyyrin henkäys -pullonsa, jotta tuo muistaisi, mihin on jättänyt torahampaansa ja voisi muuttaa myös Freddyn ja Caran vampyyreiksi. Kun kolmikko onnistuu palaamaan takaisin nykyhetkeen, paljastuu, etä kreivi Yönsiipi on Freddyn isoisä ja että Freddy ja hänen vanhempansa ovat niin ikään vampyyreja.

Tämä kirja ei ollut pelottavimmasta päästä oleva Goosebumps ja tuotti sen takia pettymyksen, sillä haen näistä kirjoista nimenomaan pelottavaa lukukokemusta. Vampyyrikreivi oli lähinnä huvittava ja säälittävä hahmo etsiessään kadonneita torahampaitaan. Kaikkea muuta kuin uhkaava ja pelottava. Aikamatkustus oli erikoinen lisä tarinaan ja yllätti. Vampyyrin linnasta kertovat kohtaukset olivat kyllä tunnelmaltaan jännittäviä, samoin erikoinen twisti, jonka mukaan vampyyrit tarvitsevat Vampyyrin henkäystä elääkseen ja kukoistaakseen. Kirjan loppu tuotti pettymyksen, koska se oli aivan liian ennalta-arvattava ja muistutti niin monen muun lukemani Goosebumpsin loppua: päähenkilö paljastuu itsekin olioksi X, josta kirja kertoo. Kreivin viimeisetkin pelottavuuden rippeet (joita ei alun alkaenkaan ollut juuri nimeksikään) karisivat pois viimeistään siinä vaiheessa, kun hän paljastui Freddyn isoisäksi.

Minä en helposti pelästy. Eikä Carakaan. Olemme nähneet televisiosta sata vampyyrielokuvaa. Me nauramme niille. Meistä on hölmöä ajatella tyyppiä, jolla on torahampaat ja joka lentelee ympäriinsä ihmisverta latkimassa. Meitä ei ole koskaan pelottanut tippaakaan. Mutta ne olivat elokuvia. Nyt oli kyse tosielämästä!

Olimme juuri nähneet tuon tyypin – joka sanoi nimekseen kreivi Yönsiipi – nousevan ruumisarkusta. Arkusta, joka oli melkein minun kellarissani! Ja nyt hän oli levittänyt siipensä ja leijui huoneen poikki meitä kohti. Ja mumisi jotain janostaan. Ja tapitti oudot, pelottavat silmät viiruina Caran kurkkua! (s. 42-43)

Kaksi hyvin erilaista Goosebumpsia. Toinen tunnelmaltaan aidosti karmiva, toinen lähinnä huvittava. Näistä kahdesta suosittelisin ehdottomasti mieluummin Keskiyön kulkijoita, jos tahtoo lukea kauhukirjallisuutta. Lukijalle, joka on pelokkaampi, Vampyyrin henkäys voi olla sopivampi.

Lopuksi: suosittelenko?

Keskiyön kulkijat ja Vampyyrin henkäys ovat varhaisia Goosebumps-kirjoja ja siksi ajan hampaan pahasti kalvamia. En usko, että kumpikaan uppoaisi nykylapsiin kovin hyvin, mikä on sääli, sillä erityisesti Keskiyön kulkijoissa on kyllä potentiaalia. Suosittelen kauhun ystäville sekä lapsuuttaan nostalgisoiville, 2000-luvulla lapsuuttaan viettäneille aikuisille.

Annoin Goodreadsissa Keskiyön kulkijoille kolme tähteä, Vampyyrin henkäykselle yhden tähden.