Kaikki lähti brittikoomikko David Walliamsista. Katsoin Walliamsin tähdittämää sketsisarja Pikku-Britanniaa vanhempieni kanssa viikonloppuisin 2000-luvun alkupuolella. Kaikkia sketsejä en ymmärtänyt, koska olin vielä niin nuori, mutta erityinen suosikkini silloin ja edelleen ovat sketsit, joissa Walliams esittää Sebastian Love -nimistä Britannian pääministerin avustajaa. Muutama vuosi takaperin törmäsin sketseihin taas Youtubessa ja katselin myös Britain's Got Talent -videoita, joissa tuomarina toimiva Walliams kiusoittelee toista tuomaria, Simon Cowellia. Walliams vaikuttaa ihmisenä aivan ihanalta ja näyttelijänä hän on hulvaton. Hänen näkemisensä saa aina hyvälle mielelle.

Kirjastotyön myötä olen törmännyt lukuisiin Walliamsin kirjoittamiin lasten- ja kuvakirjoihin. Yleensä suhtaudun aika skeptisesti, jos näyttelijä kirjoittaa kirjan, sillä hyvä näyttelijä ei välttämättä ole hyvä kirjailija. Walliamsista pidän kuitenkin niin paljon, että halusin antaa hänelle mahdollisuuden. Valitsin umpimähkään yhden hänen lastenkirjoistaan. Valinta kohdistui kirjaan nimeltä Poika ja mekko. Siitä tulee vähän mieleen Jani Toivolan muutama vuosi sitten kirjoittama kuvakirja Poika ja hame, jota en ole kylläkään lukenut, mutta Walliamsin puolustukseksi sanottakoon, että hän teki sen ensin. Toivolan kirja ilmestyi vuonna 2021, Walliamsin jo vuonna 2008. Lukiessani mietin, että Walliams oli tietyllä tapaa aikaansa edellä, sillä kymmenisen vuotta myöhemmin sukupuolten moninaisuus ja lasten sukupuolineutraali pukeminen suorastaan räjähti ilmiönä, kun tällaisista asioista alettiiin keskustella avoimemmin. Walliams siis arvasi, mitä tuleman pitää, joten tämä kirja on edelleen ajankohtainen. Ehkä jopa enemmän kuin vuonna 2008. Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa täytän tällä kohdan 29. Kirjassa valehdellaan.

Poika ja mekko / The Boy in the Dress

Tammi

suom. 2015

220 sivua

suomentanut Jaana Kapari-Jatta

12-vuotias Dennis asuu rekkakuski-isänsä ja isoveljensä kanssa, ja häntä kiinnostavat monet erilaiset asiat. Hyvinkin erilaiset. Dennis on jalkapallojoukkueen maalitykki, mutta hän myös lukee salaa muotilehtiä ja pitää kaikesta kauniista. Pojan koko elämä muuttuu, kun hän tutustuu jälki-istunnossa ihastukseensa Lisaan, koulun upeimpaan tyttöön. Lisa keksii viedä Dennisin kouluun kerta kaikkiaan tuntemattomaksi sonnustautuneena. Tempusta seuraa tapahtumaketju, jonka jälkeen mikään ei ole entisellään. Naurusta pärskien ja silmät kostuen lukijakin tajuaa, että ihan jokaisen täytyy saada olla oma itsensä. (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

12-vuotias Dennis on ihan tavallinen poika, joka käy tavallista koulua ja asuu rekkaa ajavan yksinhuoltajaisänsä ja 14-vuotiaan isoveljensä Johnin kanssa. Vanhemmat ovat eronneet ja äidin lähdön jälkeen kaikki on muuttunut. Perheessä vallitsee vaikenemisen kulttuuri ja tukala ilmapiiri. Äidistä ei saa puhua eikä tunteita saa näyttää, joten itkeminen ja halaaminen on kielletty. Tasaisen harmaa arki rullaa eteenpäin, kun juhlapyhiä ei erityisemmin vietetä ja isä on joko koko ajan töissä tai jurottaa ja ikävöi äitiä. Jalkapallo on Dennisille rakas harrastus ja hän on siinä tosi hyvä. Hän jopa pelaa koulun joukkueessa. Jalkapallosta pitävät myös isä ja veli, jotka kehottavat Dennisiä harrastamaan sitä, mutta Dennisillä on myös muita mielenkiinnonkohteita, joita hän ei uskalla kotona paljastaa. Hän pitää kauniista naistenvaatteista ja katselee niitä mielellään salaa ostamastaan Vogue-lehdestä, joka on piilossa hänen patjansa alla.

Eräänä päivänä Dennis joutuu jälki-istuntoon rikottuaan kanslian ikkunan. Jälki-istunnossa hän tapaa kaksi vuotta vanhemman Lisan, koulun kauneimman tytön, johon on ollut ihastunut jo jonkin aikaa. Selviää, että myös Lisa lukee Vogueta, ja kun Dennis ja Lisa ystävystyvät, Lisa näyttää Dennisille itse suunnittelemiaan vaatteita. Lisan ehdotuksesta Dennis kokeilee erästä hänen mekoistaan ja huomaa, että siihen pukeutuminen tuntuu aika kivalta, suorastaan ihanalta. Lisa saa kuningasidean: hän meikkaa ja laittaa Dennisin tytön näköiseksi ja Dennis tulee hänen kanssaan kouluun mekkoon pukeutuneena esittäen ranskalaista vaihto-oppilasta. Pila menee aluksi täydestä, mutta kun Dennisin peruukki putoaa, hän paljastuu. Raivostunut rehtori erottaa hänet koulusta. Dennis on vähällä missata tärkeän jalkapallo-ottelun, mutta Lisalla leikkaa taas ja he punovat juonen, jonka avulla pelaaminen onnistuu.

Kun he makasivat vuoteissaan, hiljaisuus soi korvissa. Mitään ei voinut sanoa. Dennis ei saanut ollenkaan unta vaan katseli koko yön, miten verhojen reunoihin alkoi kertyä valoa. Vain yhdestä syystä hän ei tukehtunut: hän ajatteli Lisaa, maailmaa jonka Lisa oli hänelle avannut ja sitä oranssia paljettimekkoa, joka säkenöi, säkenöi ja säkenöi auringon paisteessa... (s. 85)

Poika ja mekko on aivan ihana ja sympaattinen kirja! Sen sanoma on tärkeääkin tärkeämpi: erilaiset ihmiset ovat rikkaus ja jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä tässä maailmassa. Ihastuin ikihyviksi Dennisiin, hän on niin suloinen ja ujo poika. Myös hänen paras ystävänsä, intialaistaustainen Darvesh, on aivan huipputyyppi. Darvesh tulee tapaamaan Dennisiä mekkojupakan jälkeen ja pyytää Dennisin isää kertomaan tuolle, että vaikka mitä tapahtuisi, hän haluaa Dennisin tietävän, että on yhä tuon ystävä. Ennakkoluuloisia ja ilkeitä henkilöhahmoja mahtuu niitäkin kirjaan, sillä aluksi Dennisin isä ja veli John pilkkaavat häntä ja ovat vihaisia hänen pukeuduttuaan mekkoon. Myös koulun rehtori käyttäytyy todella epäreilusti ja suorastaan törkeästi erottaessaan Dennisin ja väittäessään, että Dennis on koulun häpeäpilkku. Minusta oli hyvä, että kirja kuvaa realistisesti maailmaa: osa ihmisistä on ennakkoluuloisempia kuin toiset, ja erilaiset ja rohkeat ihmiset kokevat aina jonkin verran vastustusta (ikävä kyllä). Onneksi löytyy myös niitä, jotka ovat näiden erilaisten ihmisten tukena ja turvana ja hyväksyvät heidät.

Rakastin pieniä huumorin kukkia, joita Walliams on istuttanut tekstinsä sekaan. Hän antaa välistä kertojanäänen kommentoida tapahtumia hauskasti ja kipakasti, muun muassa näin: Hupsista, anteeksi. Tiedän, ettei lastenkirjassa saa kiroilla, vaikka oikeat lapset kiroilevatkin. Suokaa anteeksi, olen todellakin %$£@$*&:n pahoillani. Lisäksi löytyy hauska viittaus Pikku-Britanniaan, kun Dennisin isä kieltää Dennisiä katsomasta Pikku-Britanniaa, "missä ne kaksi ääliötä pukeutuvat 'fiineiksi leideiksi'. Siitä tulee huonoja vaikutteita".

"Voinko jo katsoa peiliin?" hän [Dennis] kysyi.

Lisa kohensi mekkoa asiantuntevasti ja talutti sitten Dennisin ääneti seinäpeilin eteen. Dennis tutkaili itseään. Ensin hän järkyttyi näkemästään. Sitten järkytys muuttui ihmetykseksi ja hän alkoi nauraa. Hänellä oli niin onnellinen olo, että hänen teki mieli tanssia. Joskus asiat tuntuvat niin voimakkaasti, että sanat eivät riitä. – –

Loppujen lopuksi Dennis tuli sinä iltapäivänä kokeilleeksi Lisan koko vaatevarastoa. – –

"Epäreilua!" Dennis sanoi. "Tytöillä on kaikki parhaat jutut!"

"Tästä ei ole sääntöjä, Dennis", Lisa nauroi. "Sinä voit olla kuka vain tahdot." (s. 92-93, 95-96)

Lukiessani en voinut olla muistelematta viime kesää, jolloin suoritin vielä kirjastoharjoittelua ja harjoittelukirjastossani järjestettiin sateenkaareva satutuokio Pride-viikon kunniaksi. Sain lukea siellä jonkin sateenkaarevan kuvakirjan ja valitsin Jeanne Willisin kirjoittaman ja Stephanie Laberiksen kuvittaman Kroko mekossa. Sen tarina on hyvin samankaltainen: Aki-krokotiili ihastuu mekkoon ja tuntee olonsa upeaksi se päällään, mutta maskuliininen isä ei hyväksy pukeutumisleikkejä tai tyttömäisyyttä, joten Aki pelkää isän reaktiota. Lopussa isä yllättäen sanoo olevansa Akista hyvin ylpeä. Luin kirjan kaksi kertaa, kerran kotona ja kerran kirjaston satutuokiossa, ja kummallakin kerralla nousi pala kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Ehkä kouluaikaiset muistot tulvivat mieleen (olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu), ehkä itsensä hyväksymisen tematiikka meni tunteisiin. En osaa sen tarkemmin sanoa. Mutta pidin tuosta kuvakirjasta kovasti. Walliamsin Poika ja mekko ei herkistänyt, mutta kirvoitti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Saavatko jotkut ihmiset tyydytystä siitä, että ovat ilkeitä toisille? Mistä syvimmät ennakkoluulomme kumpuavat ja miten niistä pääsisi parhaiten eroon? Keneltä se on pois, jos joku haluaa pukeutua eri tavalla kuin sukupuolensa tyypilliset edustajat? Ja eikö oma lapsi ole aina rakas huolimatta siitä, miten pukeutuu tai mitä sukupuolta edustaa? Jos olisin luokanopettaja, tämä kirja olisi minusta aivan täydellinen koulussa luettavaksi. Tästä keksisi vaikka mitä keskusteltavaa.

Erityisesti romaanin loppu toi mieleen tuon Kroko mekossa -kuvakirjan, kun Dennis osallistuu jalkapalloturnaukseen. Joukkue on häviöllä, mutta Lisan ehdotuksesta kaikki pelaajat (jotka ovat jostain syystä poikia) pukevat tauolla ylleen mekot ja päihittävät sen jälkeen vastustajat. Mekossa kirmaavat pojat toivat mieleeni Aki-krokotiilin, samoin Dennisin isä, joka hurraa pojalleen ja on tästä ylpeä mekkoineen kaikkineen. Lopuksi Dennis ja Lisa saavat kulmakauppiaalta vinkin rehtorista, josta paljastuu suuri salaisuus. Myös miespuolinen rehtori pukeutuu vapaa-ajalla naisten vaatteisiin! Dennis ja Lisa hyödyntävät paljastusta ja kiristävät rehtoria ottamaan Dennisin takaisin kouluun. Kirjan loputtua jäin pohtimaan, miten hauskaa olisi lukea lisää Dennisistä. Millainen teini hänestä kasvaa, toteuttaako hän unelmansa, alkaako kenties työskennellä muodin parissa, ja pukeutuuko hän uskaliaammin kasvettuaan.

Lopuksi: suosittelenko?

Poika ja mekko on valloittava lastenkirja, joka kaikkien lasten ja aikuisten tulisi lukea. Sen sanoma on, että jokainen kelpaa sellaisena kuin on ja erilaisuus on valtava rikkaus ja voimavara. Walliams lunasti odotukset, ja luen tulevaisuudessa mieluusti muitakin hänen kirjojaan. Hänen huumorinsa, lempeytensä ja hyväntahtoisuutensa välittyi kirjan sivuille.

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.