HUOM: Postaus on julkaistu tammikuun 2021 alussa, mutta häröilyn vuoksi sen julkaisupäivä muuttui. Pahoittelut!!

 

20210101_115635.jpg

 

Viime vuonna aloitin kirjavuoteni lukemalla kotimaisen dystopian Ihon alaiset, jonka maalaamassa tulevaisuuskuvassa ihmiset ovat koukussa kauneusleikkauksiin. En osaa sanoa, olisiko se ollut parempi vaihtoehto vuoden 2020 tapahtumille. Nyt käännän kuitenkin optimistisen vaihteen päälle ja katseen tulevaisuuteen. Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää ja parempaa uutta vuotta 2021! Pysykää terveinä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Aloitan vuoden 2021 klassikolla, jonka nappasin avomieheni vanhempien kirjahyllystä: Emily Brontën Humiseva harju. Olen lukenut Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin joitakin vuosia sitten, ja Jane Austenitkin ovat tuttuja, joten astuin innolla Humisevan harjun maailmaan. Tämä sijoittuu uunituoreessa vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 16: Kirjassa eletään ilman sähköä. Tapahtumat sijoittuvat nimittäin 1700-luvun loppuun ja 1800-luvun alkuun. Tämä on toinen kerta kun lähden suorittamaan Helmet-lukuhaastetta, ja olen jo tosi innoissani! Löydät sivupalkista sekä vuoden 2020 että 2021 Helmet-lukuhaasteen lukemiseni.

Lisäksi aloitan Vahvat naiset -lukuhaasteen (1.1.-31.5.2021), jonka ovat järjestäneet Instagramissa @kuudennenkerroksenkirjat, @kirjaperhonen, @tecsielitybooks ja @sakubooks. Haasteessa nostetaan esiin kirjallisuuden naisia ja se suoritetaan bingona. Humiseva harju täyttää kohdan nainen joka ei ole 2000-luvulta. #vahvatnaisetlukuhaaste
 

vahvat%20naiset%20lukuhaaste%20bingo.jpg

 

Humiseva harju / Wuthering Heights

Karisto

suom. 1993

451 sivua

 

Humiseva Harju on englannin kirjallisuuden suuria klassikoita, monitahoinen ja väkevä rakkausromaani, jonka tapahtumat liikkuvat Yorkshiren jylhillä nummiseuduilla. Se kertoo kohtalonomaisen tarinan tuhoavista ihmissuhteista sekä rakkaudesta, joka ei saanut vastakaikua.

Vuonna 1847 ilmestynyt Humiseva Harju jäi Emily Brontën ainoaksi romaaniksi, mutta se riitti viemään hänen nimensä maailmankirjallisuuden historiaan. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Lukemassani vuoden 1993 painoksessa on alkusivuilla suomentaja Kaarina Ruohtulan Lukijalle-osuus sekä Charlotte Brontën esipuhe teoksen toiseen painokseen vuonna 1850. Näiden lisäksi on vielä sukupuu teoksen henkilöistä. Lukijalle-osuudessa kerrotaan Brontën sisarusten vaiheista ja pohditaan Humisevan harjun suosiota, se kun jäi kirjoittajansa ainoaksi romaaniksi. Esipuheessa Charlotte puolustaa sisarensa kirjoittamaa romaania ja muun muassa "hyväksyy syytökset sen maalaismaisuudesta vastaansanomatta", mutta ihmettelee myös itsekin hieman sen synkkiä ja kieroutuneita henkilöhahmoja.

Humiseva harju yllätti, sillä Jane Austenin ja Charlotte Brontën romaaneista poiketen sen päähenkilönä on mies. Tämä päähenkilö, herra Lockwood, osoittautuu kuitenkin vain menneiden tapahtumien kertojaksi ja siten juonen kannalta melko merkityksettömäksi. Hän vuokraa vuonna 1801 Rastaslaakson kartanon Englannin nummiseudulta. Rastaslaakson naapurissa sijaitsee Humiseva harju -niminen toinen kartano, jonka omistaa herra Heathcliff, herra Lockwoodin vuokraisäntä. Lockwood kiinnostuu Humisevan harjun asukkaista ja kyselee heistä taloudenhoitajaltaan Nelly Deanilta, jolta saakin kuulla koko tarinan yksityiskohtaisesti. Nelly Deanin tarina vie pariakymmentä sivua lukuun ottamatta romaanista suurimman osan, mikä yllätti. Ajattelin herra Lockwoodin rakastuvan ja teoksen kertovan vain hänen vaiheistaan, mutta sen sijaan hän kuunteleekin lukijan kanssa Humisevan harjun mielenkiintoista historiaa ja sen viimeisimpien asukkaiden elämänvaiheita.
 

Olin hullu kuvitellessani hetkeäkään, että hän piti Edgar Lintonin kiintymystä suuremmassa arvossa kuin minun rakkauttani. Vaikka se mies rakastaisi häntä heiveröisen olemuksensa koko voimalla, hän ei pystyisi kahdeksassakymmenessä vuodessakaan rakastamaan niin paljon kuin minä yhdessä päivässä. Ja Catherinen sydän tuntee yhtä syvästi kuin minun sydämeni. (Humiseva harju, 211)
 

Tärkeimpiä henkilöitä on ilman muuta Heathcliff. Hän on tarinan pääkonna, orpo mustalaislapsi, jonka Humisevan harjun isäntä herra Earnshaw löytää kadulta Lontoon-matkaltaan ja tuo kotiin kasvattaakseen kuin omanaan. Heathcliff alkaa jo pienenä terrorisoida perhettä ja juonitella saadakseen Humisevan harjun itselleen. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jossa olisi näin monimutkaisia sukulaisuus- ja ihmissuhteita. Alkuun liitetty sukupuu auttoi kyllä paljon, sillä teoksen henkilöt naivat serkkujaan ja antavat lapsilleen omia nimiään, mikä vaikeutti ainakin aluksi mukanapysymistä. Romaanissa on esimerkiksi kaksi Catherinea, äiti ja samanniminen tytär.

Henkilöhahmot ovat, kuten Charlotte Brontë esipuheessa mainitsee, todellakin synkkiä ja juonittelevia (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Heathcliff on kaikkein pahin, mutta myös vanhempi Catherine on todella ilkeä ja itsekäs nainen. Austenilla naiset ovat joskus typeriä ja ihastuvat helposti, mutta he eivät ole lainkaan yhtä laskelmoivia kuin Humisevassa harjussa. Kun siihen vielä lisätään naisille ominainen käyttäytyminen 1800-luvulla, eli huomionhakuisuus, ylidramaattisuus sekä pitkät vuodatuksenomaiset dialogit ja monologit, olisi tällainen romaani raskasta ja turhauttavaa luettavaa jollei se olisi kaikesta huolimatta niin mielenkiintoinen. Monimutkaisista ihmissuhteista ja ilkeistä henkilöhahmoista huolimatta, tai ehkä juuri siksi, en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni, vaan luin sitä alkutahmeuden jälkeen innokkaasti eteenpäin. Näin jälkeenpäin ajatellen ehkä jopa pidin siitä, että henkilöhahmot on kuvattu niin laskelmoivasti, sillä se tuo jännitystä. Onnettoman rakkauden kuvaus, joka on romaanissa keskeisessä roolissa, turhautti, sillä naiivit naispäähenkilöt rakastuvat ensin tulisesti ja alkavat sitten vähän ajan kuluttua vihata rakkaudenkohteitaan.


Nyt se hautakumpu on jo yhtä tasaisen vehreä kuin muutkin ja toivon, että hän joka sen alla lepää nukkuu rauhassa. Mutta jos kysytte paikkakuntalaisilta, he ovat valmiit vannomaan käsi Raamatulla, että hän [Heathcliff] kummittelee. On sellaisia, jotka sanovat nähneensä hänet kirkon tienoilla ja nummella ja vieläpä tässä talossakin. – – [T]uo keittiön lieden ääressä istuva ukko [Joseph] väittää nähneensä ’ne kaksi’ katselemassa ulos isännän huoneen ikkunasta jokaisena sateisena yönä isännän kuoleman jälkeen.
(Humiseva harju, 449)

 

Mistä erityisesti pidin tästä teoksessa ovat sen kauhuelementit. Hihkuin mielessäni innosta jo alussa, kun herra Lockwood yöpyy Humisevassa harjussa Catherinen vanhassa huoneessa ja näkee levottomia unia, joissa Catherine tulee kummittelemaan hänelle. Sitten aivan teoksen loppu Heathcliffin ja Catherinen kuoleman jälkeen, josta olen ottanut poiminnan yläpuolelle. Rakastan tällaisia pieniä kauhun pilkahduksia yli kaiken! Niitä ei paljoa tässä romaanissa ole, mutta hieman, mikä tuo mielestäni hyvän lisämausteen. Muutenkin kokonaisuudessaan teoksessa on ajoittain todella pelottava ja ankea tunnelma, mikä sopii hyvin tämänhetkiseen pimeään vuodenaikaan. Pidin myös siitä, miten eristyksissä muusta maailmasta Humiseva harju ja Rastaslaakso ovat. Tarinassa ei paljoa ulkopuolisia henkilöitä vilahtele, vaan tapahtumat pyörivät nummialueella ja kahdessa kartanossa. Tämä eristäytyneisyys luo myös omanlaistaan karmivaa tunnelmaa.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Humiseva harju on kertomus Englannin sateisista nummista ja kahden kartanon, Humisevan harjun ja Rastaslaakson, asukkaiden myrskyisistä ja riitaisista ihmissuhteista. Sen henkilöhahmot ovat julmia, laskelmoivia ja itsekkäitä, mutta kun on kerran astunut Earnshaw'n ja Lintonin sukujen maailmaan, se imaisee kyllä mukaansa. Jännitystäkin pilkahtelee silloin tällöin, vähän jopa kauhua, mikä vain lisää kiinnostavuutta. Humiseva harju saattaa tosin tuntua raskaslukuiselta sellaiselle, joka ei jaksa lukea jatkuvasta synkistelystä, riitelystä, huonoista valinnoista ja itsepäisyydestä. Valoa ja iloa ei nimittäin ole tässä romaanissa paljoa tarjolla, ja oikeastaan kaikki henkilöhahmot pettyvät rakkaudessa.