Tartuin Briitta Hepo-ojan nuorille suunnattuun fantasiaromaaniin Suomea lohikäärmeille siitä syystä, että etsin parhaillani kiinnostavia nuortenkirjoja vinkattavaksi seiskaluokille työssäni kirjastossa. Ja onpa hyvä, että tartuin, sillä se olikin parempi mitä osasin odottaa. Nuorten scifiä ja fantasiaa olen lukenut edelleen satunnaisesti, mutten niin paljoa kuin omina teinivuosinani. Ennakkoluulottomuus kannattaa, ainakin mitä tulee lukemiseen. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteessa täytän tällä kirjalla haastekohdan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan. Se sopisi nimittäin myös haastekohtaan 1. Kirjassa on kartta. Aloitusaukeamalta löytyy vaihtoehtoisen Suomen kartta, joka onkin aika kiinnostavaa katsottavaa.

Suomea lohikäärmeille

Otava

2019

308 sivua

Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Eriarvoisuus rehottaa. Aateliset kylpevät rahassa, kun tavallinen kansa elää kituuttaa. Noituutta harjoitetaan laittomasti.

Kaikki muuttuu, kun Tim saa lohikäärmeen, joka on liian kuriton lemmikiksi. Se karkaa. Karkumatkan seurauksena Tim tutustuu varakkaaseen ritarisukuun kuuluvaan Lynxiin. Nuoret ihastuvat toisiinsa ja alkavat tapailla. Onko köyhän lyseolaispojan ja aatelistytön epäsäätyinen rakkaus edes mahdollista? Miten karmea hinta lupauksen pitämisestä on maksettava? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Suomea lohikäärmeille -romaanissa eletään vaihtoehtoisessa 2000-luvun Suomessa. On vuosi 2020. Turku on Suomen pääkaupunki. Suomen pääuskontona on luonnonusko, joten valtaosa ihmisistä uhraa haltijoille ja rukoilee monia eri jumalia. Kansanusko ja kristinusko elävät rinta rinnan, jälkimmäinen vähemmistönä. Lohikäärmeitä ja noituutta on olemassa, joskin lohikäärmeet ovat pikkuruisia ja noidat on melko onnistuneesti hävitetty noitarovioilla. Suomi on jakautunut kahtia Etelä-Suomeen ja Botnian itsehallintoalueeseen, joka käsittää Keski-Suomen. Pohjoinen Suomi on tutkimatonta erämaata. Suomessa vallitsee monarkia, mutta tasavaltalaismieliset anarkistit, TASAlaiset, vastustavat monarkiaa ja järjestävät terrori-iskuja.

Kirjan päähenkilöitä ovat 18-vuotias lukiolaispoika Timjami eli Tim, joka edustaa tavallista köyhää kansaa, sekä 19-vuotias ritariperheen tytär Lynx, joka on etuoikeutettu aatelinen. Tim saa enoltaan lahjaksi ikioman lohikäärmeen ja yrittää opettaa sille suomen kieltä. Kun lohikäärme karkaa, Tim törmää Magdalena-nimiseen aateliseen ja saa kutsun tämän juhliin. Juhlissa Tim tapaa Lynxin, ja kaksikko ihastuu toisiinsa ensinäkemältä. Aatelisen ja alhaissyntyisen suhde on kuitenkin tabu, joten he ovat epävarmoja suhteensa tulevaisuudesta. Samaan aikaan Lynxin perhe painostaa häntä naimaan pojan, jolle hän epävirallisesti lupautui teininä, ja Tim kipuilee menneisyytensä kanssa. Timin tyttöystävä teki itsemurhan heittäytymällä metron alle eikä Tim ole päässyt siitä yli, vaikka tapahtumasta on kulunut jo vuosi.

"Sitä paitsi noitia ei edes oikeastaan ole enää olemassa. Ennen oli. Mehiläiset katoavat, myrskyt lisääntyvät, sademetsät tuhoutuvat, viljasadot pienenevät, ihmiset mellakoivat, noidat häviävät. Ja lohikäärmeet kutistuvat. Itse asiassa kaikki eläimet kutistuvat, kun ilmasto lämpenee. Parisataa vuotta vielä, ja niitä ei ole enää olemassakaan, niin kuin ei taikuuttakaan."

Tiesin sen kaiken ilman Magdalenan luennoimistakin. Ihmiset olivat syypää kaikkeen, taikuuden katoamiseenkin. Taikuus ja teknologia hylkivät toisiaan. Taikuus vetäytyi vuosi vuodelta kauemmas, yhtä vääjäämättömästi kuin jäätiköt sulivat. Vain pohjoisen erämaissa sen sanottiin olevan voimissaan. (s. 96)

Kuten sanottua, teini-ikäisenä mitä eriskummallisimmat fantasia- ja scifimaailmat kiehtoivat leffoissa ja kirjoissa. Nyt aikuisempana tuntuu, että harvoin (jos koskaan) jaksaa aloittaa uutta fantasiasarjaa ja paneutua taas uuteen monimutkaiseen fantasiamaailmaan. Olin aika varovainen kirjaa aloittaessani. Se kuitenkin yllätti iloisesti. Kun pääsin sisälle maailmaan, ahmin luvun toisensa jälkeen. Koska miljöönä on Suomi eikä mikään täysin fiktiivinen maailma, oli tarinaan ehkä helpompi uppoutua.

Erityisen paljon pidin pienistä fantasianomaisista yksityiskohdista, kuten noituudesta, ritareista ja lohikäärmeistä. Ehdoton suosikkini oli Timin lemmikkilohikäärme, joka on niin pieni, että mahtuu hillopurkin sisälle, ja joka ei syökse tulta, vaan vettä ja pilvenhattaroita itämaisten lohikäärmeiden tapaan. Lohikäärme oli niin hellyyttävä! Petyin, kun Tim ei onnistu opettamaan sille suomen kieltä monista yrityksistä huolimatta (ainakaan kunnolla). Samaan aikaan kun ihastelin taikuutta ja fantasiaelementtejä, pohdiskelin, miten vaihtoehtoisessa todellisuudessa voi silti olla Ultra Bran ja sosiaalisen median kaltaisia ilmiöitä, jotka ovat niin... noh, epäfantasiamaisia. Ne hieman söivät tarinan uskottavuutta ja taianomaisuutta. Toisaalta oli kyllä ihan hauskaa, että kaksi maailmaa on ikään kuin sulautettu toisiinsa. Voin kuvitella, että Hepo-ojalla on ollut hulvatonta miettiessään kirjansa maailmaa ja hahmoja sekä kirjoittaessaan niistä.

Hienoa. Tämä yksilö ei osannut suomea.

Jos lohikäärmeen kanssa löysi yhteisen kielen, sen kanssa saattoi tulla toimeen. Ei ne tyhmiä kai olleet, hankalia vain, eivätkä totelleet, jos niitä yritti puhutella muulla kuin niiden äidinkielellä. Siksi lohikäärmeitä ei juuri tuotu maahan ulkomailta. (s. 14)

Romaanin loppu yllätti. Yllätyin jo siinä vaiheessa aika paljon, kun Suomen uusi kuningatar salamurhataan. Kun Magdalena, joka paljastuu noidaksi, kiroaa lopussa sekä Lynxin että Timin, olin vähän pyörällä päästäni. Kirja päättyy siihen, että Lynx päättää lähteä pohjoisen erämaihin etsimään noitaa, joka voisi poistaa Timin ylle langetetun kirouksen. Tim puolestaan kärsii osittaisesta muistinmenetyksestä. Tiedän, että tälle on kirjoitettu jatko-osa, ja sen lukeminen kyllä houkuttelisi, jotta saisin tietää, onnistuuko Lynx tehtävässään. Olisi myös kiva lukea lisää Timin lohikäärmeestä. Oppiiko se koskaan suomen kielen?

Lopuksi: suosittelenko?

Suomea lohikäärmeille on nuorten fantasiaa, joka kiehtoi myös minua, aikuista lukijaa. Sen fantasiamaailma on hienosti rakennettu eikä ollenkaan liian monimutkainen, kiitos Suomen, joka toimii kirjan miljöönä. Yllätyin iloisesti ja pidin lukemastani. Suosittelen fantasiakirjallisuuden ystäville ja myös niille, joille fantasia ei ole se tutuin tai omin genre. Kannattaa kokeilla. Tämä voisi olla matalan kynnyksen helppo aloitus fantasiakirjoihin tutustumiseen.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.