Edellisessä postauksessa käsittelin Jane Austenin ja Ben H. Wintersin kirjaa Järki ja tunteet ja merihirviöt (linkki postaukseen) ja kerroin, että aion lukea seuraavaksi aiemmin ilmestyneen, samaa sarjaa ja tyyliä edustavan Austenin muunnellun klassikon, Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Zombit Austenin rakastettuun klassikkoon on kirjoittanut mukaan mies nimeltä Seth Grahame-Smith. Pidin Wintersin merihirviö-versioinnista, mutta tämän kirjan suhteen minulla oli jopa suuremmat odotukset. Arvelin etukäteen, että tulen varmasti pitämään siitä, että Austenin maailmaan sekoitetaan zombeja, mikä osoittautui lopulta oikeaksi arvaukseksi. Pidin kyllä kovasti, ja kirjan kansikuvakin on aika upea! Tämä kirja sijoittuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtaan 33: Kirjassa tapahtuu muodonmuutos. Se sopii siihen enemmän kuin hyvin.

 

Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit / Pride and Prejudice and Zombies

Schildts

2010

317 sivua

 

Klassinen rakkaustarina, nyt mukana myös väkivalta! Rauhallista Merytonin maalaiskylää on jo jonkin aikaa vaivannut outo tauti – kuolleet ovat nousemassa haudoistaan. Kipakka sankaritar, sukkelakielinen Elisabeth Bennet tunnetaan verrattomana zombintappajana, mutta miten käy verisen taiston, kun paikalle ilmaantuu ylhäinen, komea ja kopea Mr. Darcy? – – Pystyykö Elisabeth kukistamaan elävät kuolleet ja toisaalta haastamaan englantilaisen maalaisaatelin luokkatietoisen ennakkoluuloisuuden? (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

En ole koskaan lukenut alkuperäistä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, mutta Järki ja tunteet on minulle tuttu, joten tiesin suunnilleen mitä odottaa. Tässä kirjassa oli enemmän juonittelua ja kieroilua, mikä tosin oli vain omiaan pitämään mielenkiintoa yllä.

Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjan tapaan tämäkin teos sijoittuu synkkään ja dystooppiseen 1800-luvun Englantiin. Elävät kuolleet, joita myös sanomattomiksi kutsutaan, ovat nousseet haudoistaan ympäri Englannin. Lontoo on ympäröity muurilla ja jaettu lohkoihin, ja maaseudulla ihmisiä kuolee jatkuvasti jo kuolleiden vaeltaessa ympäriinsä tappaen ihmisiä ja eläimiä. Kuten Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjassa, voin tässäkin tapauksessa nähdä sieluni silmin maaseudun, joka kuhisee zombeja. Mikä kutkuttava mielikuva!

Bennetin perheen viisi tytärtä ovat saaneet oppia taistelutaitoja Kiinassa, ja erityisesti kaksi vanhinta, Jane ja Elizabeth, ovat todella taitavia zombintappajia. Elizabeth, joka nostetaan päähenkilöksi, on todella omistautunut ajatukselle, että hänen elämäntehtävänään on puolustaa perhettään ja Englantia. Tunteet ja romanttiset haihatukset hän on yrittänyt kitkeä itsestään kokonaan, joskin ihastuessaan herra Darcyyn hän antaa vähän myöten tästä periaatteesta. Elizabeth on henkilöhahmona mielenkiintoinen, vahva ja itsepäinen, ja pidin hänestä kaikista kirjan henkilöhahmoista eniten. Erityisesti se, että hän uskaltaa sanoa vastaan, vetosi minuun. Toisaalta kivaa kontrastia toivat sinisilmäinen ja lempeä Jane sekä pinnalliset ja pää pilvissä kulkevat pikkusisarukset, puhumattakaan ärsyttävästä äidistä. Ärsyttävimpiä olivatkin mielestäni rouva Bennet ja Lydia.

 

”On montakin asiaa, joista pidän enemmän kuin korttipelistä, hyvä herra Hurst”, Elizabeth sanoi. ”Esimerkiksi siitä, kun vastahiottu terä puhkaisee miehen pyöreän kuvun.”
(Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, 33)

 

Häntä [Elizabethia] kauhistutti ajatuskin aviomiehestä, jonka teräaseen käyttötaito rajoittui juuston leikkaamiseen. (Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, 72)

 

”Kiitos vain isä, minä viihdyn kuoleman morsiamena. Emme me kaikki voi odottaa olevamme yhtä onnekkaita kuin Jane.” [Elizabeth] (Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, 107)

 

Tämä teos oli Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjaa vieläkin raaempi ja ällöttävämpi. Se piti otteessaan siis vieläkin paremmin, eikä tuottanut pettymystä. Jännittävimpiä kohtia olivat Charlotte Lucasin tarkkaan kuvattu muodonmuutos zombiksi sekä lukuisat taistelukohtaukset zombien kanssa. Wickhamin hahmo toi mieleeni Willoughbyn. Molemmat ovat itsekeskeisiä elostelevia naistenmiehiä, mutta vaikka Wickham ei ole miellyttävä henkilöhahmo, en silti olisi toivonut hänelle niin kurjaa loppua... Ymmärrän herra Darcyn halun kostaa ja saada Wickham lopettamaan elostelu ja äpärälapsien kylväminen, mutta piestä nyt toinen raajarikoksi! Se tuntui jo omallakin mittapuullani turhan raa'alta, enkä pitänyt siitä. En tiedä, mitä alkuperäisversiossa tapahtuu. Piekseekö Darcy siinäkin Wickhamin? Toisaalta tuntui ihan mukavalta, että Lydia saa ansionsa mukaan joutuessaan naimisiin vammautuneen ja köyhän Wickhamin kanssa. Hän epäilemättä katkeroituu ajan myötä ja muuttuu samanlaiseksi kuin äitinsä.

Minulla ei ole nyt vertailupintaa, kun alkuperäisteos on lukematta, mutta tästä versiosta pidin kyllä todella paljon! Tässäkin kirjassa oli kuvitusta, mutta pidin enemmän Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjan kuvituksesta, sillä ne oli piirretty mielestäni hienommin.

 

Lopuksi

 

Jos dystopiat, zombit ja Jane Austen kiinnostavat etkä kavahda ällöttäviä tai raakoja kohtia kirjoissa, suosittelen lukemaan Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit. Suhdekiemuroita riittää, samoin eläviä kuolleita. Pidin tästä vielä enemmän kuin Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjasta, joten jos pitäisi valita jompikumpi, valitsisin tämän. Kannattaa kuitenkin lukea kummatkin, tai edes jompikumpi, jos kaipaa hieman jännitystä kesään!