Hayao Miyazakin animaatioelokuvat pelottivat minua lapsena. Kaunis animaatiojälki kiehtoi kyllä, mutta vieras oudon kuuloinen kieli sekä yliluonnolliset ja karmivat hahmot jotenkin hirvittivät. Vasta vanhemmalla iällä opin arvostamaan näitä elokuvia, jotka ovat uskomattoman kauniita ja taianomaisia japanilaisen kulttuurin tuotteita. Vasta jokin aika sitten sain tietää, että yksi Miyazakin elokuvista, Liikkuva linna, perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen romaaniin. Henkien kätkemän ohella sanoisin, että juuri Liikkuva linna on suosikkejani Miyazakilta, ja satuin sopivasti katsomaan sen vain pari kuukautta sitten. Tapahtumat tuoreessa muistissa varasin kirjan kirjastosta. Kaupasta hain uuden Sisu-karkkipussin testiin, ja nämä tuiman tuliset karkit sopivat oikein hyvin tämän kirjan kaveriksi.

Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa täytän tällä kirjalla kohdan 16: Kirjan luvuilla on nimet. Ilahduin hauskasti nimetyistä luvuista. Aikuisille suunnatussa proosassa luvut on usein vain numeroitu, mikä on oikeastaan aika tylsää. Nimetyt luvut herättivät kiinnostuksen ihan eri tavalla kuin nimeämättömät.

 

Liikkuva linna / Howl's moving castle

WSOY

suom. 2005

323 sivua

 

Hattukaupan Sophie on Hatterin kolmesta sisaresta vanhin, ja kohtalon mukaan hänen on turha toivoa menestystä elämässään. Eräänä päivänä kauppaan ilmestyy mahtava Erämaan noita, joka sanoo antavansa Sophielle opetuksen ja loihtii hänet vanhaksi eukoksi. Sophie jättää työnsä, rupeaa keppikiertolaiseksi ja hakee viluissaan yösijaa kaupungin laidalle ilmestyneestä liikkuvasta linnasta. Sen valtiaan, velho Howlin, huhutaan syövän nuorten naisten sydämiä, mutta mitäpä pelättävää vanhalla Sophiella muka olisi?

Linnaa liikuttaa tulidemoni Calcifer, joka tarjoaa viekkaasti apuaan loitsun purkamisessa. Sophie lupaa vuorostaan vapauttaa tulidemonin Howlin kanssa solmitusta sopimuksesta. Samalla kun siivooja-Sophie tutustuu linnaan ja sen salaperäisen oven takaisiin paikkoihin, hän joutuu kallistamaan korvansa myös levottoman sydämensä sanomalle. Kauanko turhamainen nuori velho sietää nurkkiaan nuuskivaa omapäistä taloudenhoitajaansa? (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Sophie Hatter on 18-vuotias ntyttö, joka työskentelee edesmenneen isänsä hattukaupassa. Sisaruskatraan vanhimpana lapsena Sophie uskoo, ettei hänen koskaan kannata lähteä maailmalle onneaan etsimään, sillä vanhimmat lapset eivät koskaan menesty (itse en ollut tällaista ajatusta koskaan kuullut). Kun sisaret Lettie ja Martha lähtevät etsimään onneaan, Sophie jää hattukauppaan. Hattujen tekeminen ei kuitenkaan ole hänen unelmansa. Yllättäen Sophie kuitenkin joutuu lähtemään maailmalle, sillä ilkeä Erämaan noita saapuu eräänä päivänä hattukauppaan ja taikoo Sophien vanhaksi naiseksi. Kaupungin ulkopuolella vaeltaessaan Sophie törmää liikkuvaan linnaan, jossa asuu pahamaineinen velho Howl. Valehtelemalla olevansa siivooja Sophie pääsee linnaan asumaan ja tutustuu paitsi Howliin, myös tämän oppipoikaan Michaeliin ja tulidemoni Calciferiin, joka liikuttaa linnaa. Taianomainen seikkailu alkaa.

 

Sophie tunnusteli kasvojaan ihmetellen mitä mies oli tuijottanut. Hän tunsi sormiensa alla pehmeitä paksuaj ryppyjä. Hän katsoi käsiään. Nekin olivat ryppyiset, ja luisevat. Kämmenselässä risteili paksuja verisuonia. Rystyset olivat valtavia pahkuroita. Hän veti harmaan mekon sääriään vasten, katsoi alas ja näki kuluneet nilkat ja liikavarpaista pullistelevat kengät. Jalat näyttivät vähintään yhdeksänkymmentävuotiaan ihmisen jaloilta, ja ne tuntuivat todellisilta.

– – Peilistä kuvastuvat kasvot olivat varsin tyynet, sillä hän tiesi mitä odottaa. – – "Älä huoli, vanha rahjus", Sophie sanoi kasvoille. "Näytät kohtalaisen terveeltä. Juuri tällainenhan sinä sitä paitsi oikeasti oletkin." (s. 34-35)

 

Jo ensimmäisten sivujen jälkeen ajattelin, että Wynne Jones kirjoittaa aivan ihastuttavalla tavalla! Hänen fantasiamaailmansa, maa nimeltään Ingary, "jossa seitsemän peninkulman saappaat ja näkymättömyysviitat ovat täyttä totta", muistuttaa hieman omaamme, mutta sisältää kuitenkin jännittäviä elementtejä, kuten velhoja, taikuutta ja erilaisia taikaesineitä. Tapahtumat kerrotaan pieni pilke silmäkulmassa, mutta kaikkea ei kuitenkaan lyödä läskiksi. Sopivassa suhteessa hauskuutta, taikaa ja jännitystä tekee Liikkuvan linnan laskemisesta alas suorastaan mahdotonta! Ja kun kirjan luvut vielä on nimetty niin kutkuttavasti paljastamaan hieman siitä, mitä on tulossa, teki lukiessa mieli vain lukea eteenpäin huolimatta vuorokauden- tai kellonajasta.

Suurin harmituksen aihe oli lopulta vain se, että olin vasta vähän aikaa sitten katsonut kirjasta tehdyn animaatioelokuvan. Mietin jatkuvasti kirjaa lukiessani, oliko tapahtumia elokuvassa vai ei, ja eroavaisuuksien kohdalla (joita muuten riitti) kurtistelin kulmiani. Tästä syystä tahdon yleensä lukea kirjan ensin ja katsoa elokuvan vasta sitten, sillä takerrun muuten liikaa eroavaisuuksiin. Yritin olla miettimättä elokuvaa liikaa, vaikka hankalaa se oli. Kuten sanottua, kirja eroaa lopulta melko paljon elokuvaversiosta. Michael, joka elokuvassa on pieni poika, on kirjassa 15-vuotias nuorukainen. Sophiella on kirjassa kaksi siskoa, elokuvassa muistaakseni vain yksi, eikä hän näe perhettään enää Howlin linnaan muutettuaan. Variksenpelätin, joka seuraa Sophieta, esitetään elokuvassa hyväntahtoisena apurina ja kirjassa aluksi pelottavana vainoajana. Sen henkilöllisyyskään ei ole sama. Liikkuvan linnan mustan oven takana avautuu kirjassa Wales-niminen paikka, josta Howl on kotoisin, kun elokuvassa oven takana on pelkkää mustaa, jota ei sen tarkemmin esitellä. Elokuvassa Erämaan noitaa kutsutaan Turhattareksi, ja hän on ulkomuodoltaan vastenmielisempi kuin kirjassa. Kaikkien eroavaisuuksien luettelemiseen menisi varmaan puoli päivää, mutta kuten edellä olevasta voi päätellä, tässä tapauksessa kirja ja elokuva ovat hyvin erilaisia.

Vannon aina romaanien nimeen elokuvien sijaan, vaikka elokuvia onkin kiva katsella. Tälläkin kertaa pidin lopulta enemmän kirjasta, vaikka elokuvakin on ihana. Eniten tykkäsin siitä, miten paljon syvällisemmän kuvan Howlista saa romaanin perusteella. Hän on enemmän läsnä ja esillä, sen sijaan että liihottelisi suuren osan ajasta jossakin muualla. Kirjassa hän ei edes muuntaudu linnuksi kuten elokuvassa. Hän on jotenkin inhimillisempi ja hauskempi hahmo kirjan sivuilla olematta silti liian lattea verrattuna elokuvaversioon, mikä vetosi minuun ja teki hänestä oman suosikkini kaikista kirjan hahmoista. Sama pätee kyllä myös Sophieen. Hänen taustansa, ajatuksensa lumouksestaan sekä piilevät omat taikavoimansa tulevat lukijalle selvemmin esiin kuin elokuvan katsojalle. Lisäksi pidin niistä fantasiaelementeistä, joita kirjassa on mutta jotka elokuvasta on jätetty pois, kuten seitsemän peninkulman saappaat, joita henkilöhahmot käyttävät, kun heidän pitää päästä nopeasti paikasta toiseen. Vaikka elokuvassa onkin omat fantasiaelementtinsä, en jäänyt kaipaamaan niitä, vaan uppouduin innoissani kirjan fantasiamaailmaan, joka ei todellakaan häviä elokuvassa esitetylle. Nautin myös siitä, miten kirjassa keskitytään enemmän erilaisten loitsujen kuvaamiseen.

 

Kun Market Chippingin takana kohoaville kukkukoille pari kuukautta myöhemmin ilmestyi korkea, musta linna, joka tuprutti mustia savupilviä neljästä, kapeasta tornistaan, kaikki olivat varmoja, että Erämaan noita oli lähtenyt taas liikkeelle asuinseuduiltaan ja aikoi ryhtyä kylvämään sekasortoa ympäri maata, kuten viisikymmentä vuotta aikaisemmin. – – Tilanteesta teki vieläkin pelottavamman se, että linna vaihtoi koko ajan paikkaa. Toisinaan se oli vain musta läiskä luoteessa levittyvillä nummilla, toisinaan se seisoi idässä kohoavilla kallioilla. Joskus se laskeutui aivan kukkuloiden alarinteille ja nökötti keskellä kanervikkoa heti kaupungin pohjoislaitaa reunustavien tilojen takana. Silloin tällöin saattoi jopa nähdä, kuinka linna liikkui ja torneista tulvi savua likaisenharmaina ryöppyinä. (s. 11)

 

Kaiken kaikkiaan pidin teoksen upeasta ja värikkäästä maailmasta sekä mielenkiintoisista henkilöhahmoista. Myös kerronta soljui. Ehdottomasti parhaimpia koskaan lukemiani nuortenkirjoja ja yksi tämän vuoden parhaita lukukokemuksia! Netistä luin, että tähän on tehty itsenäinen jatko-osa. Harkitsen vakavasti sen lukemista, sillä tahtoisin vielä päästä palaamaan Wynne Jonesin ihastuttavaan fantasiamaailmaan uudelleen. Yksi merkki siitä, että tykkäsin, on myös se, että pohdin jo nyt tämän kirjan lukemista uudelleen. Upea romaani kerta kaikkiaan! Tämä ansaitsisi niin paljon enemmän huomiota.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Liikkuva linna on romaanina ehkä jäänyt hieman samannimisen elokuvan varjoon, mikä on huutava vääryys. Kirjaversio on monella tapaa monisyisempi ja vaikkakin melko erilainen monessa suhteessa, mielestäni jopa hieman parempi kuin elokuva. Suosittelen ehdottomasti nuorille ja myös aikuisille. Tällaista nuortenkirjaa lukee mielellään vanhempikin, sillä siihen rakennettu maailma on niin mukaansatempaava ja upea. Jos et ole vielä lukenut tätä, lue ihmeessä!

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.