Muutama päivä sitten oli Ukrainan sodan alkamisen vuosipäivä. Raakuudet vain jatkuvat eikä sota osoita päättymisen merkkejä. En voi tehdä paljoakaan, mutta koen edelleen sota-aiheisen kirjallisuuden lisäävän ymmärrystäni asiasta. Sota on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin ja yritän monen muun tavoin ymmärtää, miksi historia jälleen toistaa itseään. Turvallinen ja mielestäni myös hyväksyttävä keino tähän on romaanien lukeminen. Pam Jenoffilta luin vuosi sitten kirjan Sirkustyttö (linkki postaukseen), joka kertoo sota-ajan kiertävästä sirkuksesta. Pidin siitä kovasti. Nyt luin Jenoffilta toisen kirjan Nainen ja sininen tähti. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan sen kohtaan 22: Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon. Olen aina ollut kiinnostunut maailmansodista ja lukenut viime vuosina hyvin paljon maailmansota-aiheisia kirjoja. Romaanin kansikuva on mielestäni sisältöä hyvin kuvaava ja yksi kauneimpia pitkään aikaan näkemiäni kansia.

 

Nainen ja sininen tähti / The woman with the blue star

HarperCollins

suom. 2022

362 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Storytelista

 

1942. Sadie on kahdeksantoistavuotias ja asuu vanhempiensa kanssa Krakovan juutalaiskorttelissa toisen maailmansodan aikaisten kauhujen keskellä. Kun natsit tuhoavat korttelin, Sadie joutuu perheineen etsimään turvapaikan kaupungin viemäriverkostosta. Ella on varakas puolalainen tyttö. Hän elää suhteellisen helppoa elämää äitipuolensa kanssa, joka on kuitenkin läheisissä väleissä saksalaisten maanvaltaajien kanssa. Ella näkee kaupungilla käydessään vilauksen viemärinkannen alla olevasta elämästä. Ella auttaa Sadieta ja heistä tulee läheisiä, mutta sodan vaarat syvenevät. (osa esittelytekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Eletään vuotta 1942 Krakovassa, Puolassa. Saksalaiset ovat siirtäneet 18-vuotiaan juutalaistyttö Sadien ja hänen vanhempansa gettoon muiden juutalaisten kanssa. Eräänä päivänä getto tyhjennetään ja juutalaiset lähetetään työ- ja vankileireille. Sadie onnistuu vanhempineen pakenemaan vessan lattiaan kaivetun reiän kautta ja päätyy kaupungin alla kulkeviin viemäreihin piileskelemään saksalaisilta. Viemäreissä Sadie jää kahden raskaana olevan äitinsä kanssa isän hukkuessa viemäriveteen. Sadie, äiti ja toinen juutalaisperhe, Rosenbergit, asuttavat pientä viemärikammiota. Samaan aikaan maan pinnalla vain vuotta vanhempi 19-vuotias vanhempansa menettänyt ja äitipuolensa halveksima Ella vaeltelee kaupungilla vailla ystäviä. Hänen kihlattunsa on lähtenyt sotaan ja päättänyt suhteen ennen lähtöään. Viemärin päällä Ella sattuu katsahtamaan alaspäin ja näkee viemärikannen takana silmät. Ella ja Sadie ystävystyvät ja Ella alkaa tuoda hänelle salaa ruokaa. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Sadien äiti synnyttää ja Ellan kihlattu palaa yllättäen sodasta takaisin muuttuneena miehenä.

 

"Kuinka monta teitä siellä on?"

Tyttö jahkaili, ikään kuin epäröiden, vastatako. "Viisi. Äitini ja minä, ja eräs toinen perhe."

Silloin huomasin repeämän hänen hihassaan, siistin tasaisena ympäri hihan kulkevan linjan, josta kankaan saumat oli kiskottu irti. Henkeni salpaantui. "Te olette juutalaisia." Tyttö laski leukansa nyökkäykseen. Totta kai olin jo arvannut sen. Miksi muuten hän olisi piileskellyt viemärissä?

 

Romaani alkaa tarkalleen ottaen vuoden 2016 Krakovasta, jossa kaksi naista kohtaa toisensa. Sitten se hyppää samaan kaupunkiin vuonna 1942. Kahden päähenkilön, Sadien ja Ellan, silmin kuvataan vuorotellen sodan runtelemaa Puolaa. Sadien perheen pakomatka ja viemäreissä piilottelu imaisi mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien, mutta samalla oli kiinnostavaa lukea normaalimmasta sota-arjesta Ellan silmin. Pidin kummastakin päähenkilöstä ja löysin heistä samaistumispintaa. Sinänsähän tällainen rikas tyttö köyhä tyttö -asetelma ei ole mitään uutta tai mielikuvituksellista, mutta Jenoffin tapa kuvata toisen maailmansodan aikaista maailmaa ja silloin eläneitä naisia on jotenkin hirveän mukaansatempaava. Kun kaksi erilaista maailmaa kohtaa, on siinä ainekset johonkin jännittävään, varsinkin kun eletään sota-aikaa.

Joitakin yksityiskohtia jäin miettimään. Ellan veli on karannut Pariisiin ollakseen yhdessä rakastamansa miehen kanssa. Veli on huolissaan Ellasta ja lähettää hänelle kirjan lopussa jopa viisumin, jonka on vaivalla hankkinut. Ellalla ei omien sanojensa mukaan ole Krakovassa mitään, minkä vuoksi jäädä (paitsi kihlattu, joka on sodassa ja joka sieltä palattuaan ei tee tunteitaan täysin selväksi), mutta silti hän kituuttelee kauhean äitipuolensa luona eikä lähde pois. Toinen asia, mitä mietin, on Sadien äidin raskaus. Äiti on nelikymppinen ja raskaana, ja raskaanaolo luo tietysti oman jännitysmomenttinsa viemärissä piileskelemiseen. Kun vauva syntyy, Rosenbergit käskevät Sadien äidin lähteä, jotta he eivät paljastuisi saksalaisille vauvan itkun takia. Äiti lähtee etsimään sairaalaa, johon voisi vauvansa jättää, mutta jää sille tielleen: hän on heikkona raskaudesta ja kuolee sairaalassa, kun sitä pyörittävät nunnat antavat hänelle piikin ennen saksalaisten tuloa. Sadien äidin kuolema oli yllättävä juonenkäänne, joka järkytti.

 

Hänen [Ellan] äitipuolensa tapaili natsia. Hänen perheensä oli seurannut sivusta, kun meiät oli viety – kenties he olivat jopa hyötyneet siitä. Minun olisi pitänyt vihata Ellaa, ajattelin suuttuneena.

Olin kuitenkin myös hämmentynyt: Ella oli se sama tyttö, joka oli käynyt luonani viemärillä melkein joka sunnuntai, tuonut ruokaa ja lahjoja, ja mikä tärkeintä, jutellut kanssani. Hän oli vaarantanut oman turvallisuutensa piilottaakseen minut ja auttaakseen minua, auttaakseen äitiäni ja Rosenbergejä. Ilman häntä me kaikki olisimme kuolleet nälkään. Perhetaustastaan ja meidän välisistämme eroavaisuuksista huolimatta hän oli hyvä ihminen – ja minun ystäväni.

 

Romaanin lopusta en hirveästi pitänyt. Ella yrittää pelastaa Sadieta ja Rosenbergejä viemäristä, kun se alkaa romahtaa ja tulvia miinojen vaikutuksesta. Vesi nousee, ja Ella ja Sadie joutuvat pinteeseen. Toinen heistä kuolee, mutta kirjailija ei aluksi paljasta, kumpi. Seuraa luku, joka on kirjoitettu taitavasti niin, että sen minäkertojana voisi olla kumpi tahansa, Ella tai Sadie. Lopussa palataan takaisin alkuun, vuoteen 2016, jossa paljastuu, että henkiin jäänyt on Sadie, joka on kuitenkin ottanut Ellan nimen tämän kuoltua, ystävänsä muistoa kunnioittaakseen. Toinen nainen, joka alussa esiintyy, on Sadien yllättäen selviytynyt pikkusisko. Lopussa tajusin ehkä kumminkin tykänneeni hieman enemmän Ellasta henkilöhahmona, sillä petyin kirjailijan ratkaisuun jättää vain Sadie henkiin. Ella olisi ansainnut niin paljon parempaa. Kumpikaan päähenkilöistä ei saa rakastamaansa miestä, ei edes eloon jäänyt Sadie. Olisin toivonut onnellisempaa loppua, mutta toisaalta tällainen loppu on hyvin realistinen. Kaikille ei suoda sodassa onnellista loppua.

Kirjailijan jälkisanat muuten kolahtivat ja kovaa. Hän kertoo niissä kirjaa inspiroineen osittain tositarina juutalaisryhmästä, joka selvisi toisesta maailmansodasta viemäriverkostossa Ukrainan Lvivissä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Nainen ja sininen tähti on jännittävä ja samalla surullisenkaunis historiallinen romaani puolalaisnaisesta, joka ystävystyy juutalaisnaisen kanssa ja auttaa tätä salaa. Luettuani nyt kaksi kirjaa Jenoffilta olen todella tykästynyt hänen romaaneihinsa. Suosittelen historiallisten romaanien ystäville ja maailmansodista kiinnostuneille.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.