Olen huono löytämään spontaanisti hyvää luettavaa jos menen kirjastoon tietämättä mitä tahdon lainata, tai jos minulla ei ole siellä varattuja kirjoja odottamasa noutoa. Viime viikolla kävin noutamassa varauksia, ja tulin vilkaisseeksi kirjaston ovien läheisyyteen sijoitettuja hyllyköitä, joihin kirjastonhoitajat ovat aina asetelleet muutamia kirjoja näytille. Bongasin hyllystä brittikirjailija Ruth Hoganin esikoisteoksen Kadonneiden tavaroiden vartija. En ollut koskaan kuullut siitä, mutta kansi kiinnitti huomioni kauneudellaan, ja takakansitekstikin kiinnosti. Siispä se tarttui mukaan, ja sijoittuu näppärästi Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtaan 49: Vuonna 2020 julkaistu kirja.

Kadonneiden tavaroiden vartija / The Keeper of Lost Things

Bazar Kustannus

2020

335 sivua

Padua on ruusupuutarhan ympäröimä lontoolainen talo, jonka omistaa iäkäs kirjailija Anthony Peardew. Kirjailijan apuna työskentelee nelikymppinen Laura, joka pakenee ihmissuhteiden haavoittavuutta Paduan ruusuntuoksuisiin huoneisiin ja pysähtyneeseen aikaan.

Neljäkymmentä vuotta aiemmin nuori Eunice kiiruhtaa pitkin Lontoon Bloomsbury Streetiä työhaastatteluun. Vihreä ovi, kolkutus. Ennen kuin Eunice on edes ehtinyt astua kynnyksen yli, hän on umpirakastunut sen toisella puolella seisovaan mieheen.

Ruth Hoganin romaani leikkaa läpi vuosikymmenten 70-luvulta nykypäivään ja kietoo toisiinsa yllätyksellisellä tavalla monta tarinaa rakkaudesta. Pääjuonta puhkovat vanhan kirjailijan talteen keräämiin esineisiin liittyvät pienet tarinat. Niiden kirpeys jää mieleen, mutta sitäkin vahvempana läikähtää sydämeen Hoganin maailman lämmin toivo. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Kadonneiden tavaroiden vartijaa nimitetään sen takakannessa "rakkaudentäyteiseksi feel good -romaaniksi". Löysin netistä artikkelin, jonka mukaan feel good -kirjallisuus on hyväntuulista, suomennettua kaunokirjallisuutta, jossa on yleensä onnellinen loppu (suora linkki artikkeliin Newsboxin sivulle). Tämä tuli kyllä hyvään saumaan, sillä olen lukenut viime aikoina enimmäkseen synkkiä ja vakava-aiheisia romaaneja, joissa ei ole aina ollut onnellista loppua. Pidän synkkyydestä, mutta väliin on hyvä lukea myös iloisia ja kepeitä kirjoja, jottei vallan synkisty itsekin!

Nuorella naisella oli aaltoilevat hiukset ja suuret tummat silmät, joiden hohdetta edes vanha mustavalkoinen valokuva ei himmentänyt. Hän ei ollut klassinen kaunotar, mutta hänessä oli säteilyä, joka sai Anthonyn yhä lumoihinsa vuosikymmenten takaa. Hänen kuolemastaan oli neljäkymmentä vuotta, mutta hän oli yhä Anthonylle koko elämä. Kuollessaan hän oli myös antanut Anthonyn elämälle päämäärän. Anthony Peardewista oli tullut kadonneiden tavaroiden vartija. – –

Kun hän oli silloin vuosia sitten alkanut kerätä hukkaan joutuneita esineitä, hän ei ollut suunnitellut, mitä niille tekisi. Hän vain halusi panna ne talteen siinä toivossa, että ne löytäisivät jonain päivänä oikean omistajansa. Usein hän ei tiennyt oliko löytö pelkkää roskaa vai todellinen aarre. Mutta joku jossakin varmasti tiesi. Ja sitten hän oli alkanut uudestaan kirjoittaa, kutoa lyhyitä tarinoita löytämiensä esineiden ympärille. Vuosien mittaan hän oli täyttänyt laatikkonsa ja hyllynsä palasilla muiden ihmisten elämää, ja oli niiden avulla jotenkin onnistunut paikkaamaan oman niin julmasti rikki lyödyn elämänsä ja liittämään palaset uudestaan yhteen. (Kadonneiden tavaroiden vartija, 8; 36–37)

Kirja oli juuri sitä mitä sen takakansi lupailikin. Jälleen kerran minulle tuli mieleen Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti -trilogia. Tässä teoksessa ei leivota, mutta Suklaapuodin tavoin mukana on romantiikkaa ja taikaa, jotka saavat aikaan kevyen, nautittavan lukukokemuksen. Huumoriakaan ei ole unohdettu. Kirja on sopiva pläjäys kaikkea, mitä tarvitaan hyvän mielen lukukokemukseen.

Henkilöhahmot ja juoni nivoutuvat yhteen suorastaan pelottavan taitavasti. Vanha kirjailija Anthony Peardew ja hänen apulaisensa Laura sekä vuosikymmenten takainen parivaljakko Eunice ja Pommikone, ohessa joukko ihania sivuhenkilöitä, kuten puutarhuri-Freddy ja Päivänpaiste-tyttö, jolla on Downin syndrooma. Tapahtumapaikkana on taianomainen Lontoo, ja Peardew'n valtava kartano on kuin suoraan sadusta. Kadonneet tavarat ja niiden ympärille kietoutuvat tarinat ovat tärkeässä roolissa, ja samalla puidaan ihmissuhteiden (erityisesti rakkauden) kiekuroita.

Suosikkihahmoni teoksessa oli ehdottomasti Päivänpaiste. Hän on ihan superihana tyttö! En muista lukeneeni juurikaan kirjoja, joissa kuvattaisiin Down-syndroomaista tyttöä noin yksityiskohtaisesti ja suloisesti. Kaikkien ennakkoluuloisten ja ilkeiden ihmisten pitäisi lukea tämä kirja ihan vain siitä syystä, että he saisivat annoksen tämän tytön suloisuutta ja tajuaisivat, ettei erilaisuus välttämättä ole huono asia. Päivänpaisteen kommentit saivat minut hymähtelemään, ja tulin ajatelleeksi, että lukisin mieluusti pelkästään hänestä itsestään kertovan kirjan. Toki pidin myös muista henkilöhahmoista, jopa Laurasta, joka väliin tuntui ärsyttävältä hieman lapsellisen käytöksensä takia. Hän on epäluuloinen, elämässä pettynyt nainen, joka ei enää usko onnellisiin loppuihin. Sitten puutarhuri-Freddy tarjoaa hänelle sellaista, ja aluksi hän kieltäytyy (typerys!) mutta lopulta antautuu ja tajuaa, että hänellä on vielä mahdollisuus onneen. Niin, ja voi niitä Pommikoneen koiria, miten suloisia ne ovat! Minulla on itselläni kamala koirakuume, eikä tämä helpottanut sitä yhtään.

Paitsi henkilöhahmoista, pidin todella paljon myös kerronnasta ja miljööstä. Ihmiset juovat koko ajan teetä brittityyliin, syövät keksejä ja kalaa ja ranskanperunoita, ja vierailevat Lontoon puistoissa ja pubeissa. Padua-niminen kartano on aivan upea ilmestys ruusutarhoineen, oikea jokanaisen unelma!

Lopuksi

Rakastuin Kadonneiden tavaroiden vartijaan. Siitä tuli yksi suosikeistani heti ensimmäisten sivujen jälkeen, sillä en keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Kaikki siinä on niin kohdallaan ja niin toimivaa, ettei siitä voi olla pitämättä. Joku voi ehkä nähdä sen kliseisenä ja ennalta-arvattavana, kevyenä hömppänä, mutta minusta se on enemmän. Siinä on mielenkiintoinen juoni, ihanat henkilöhahmot, mahtava miljöö, ripaus taikaa ja yliluonnollisuutta, ihmissuhteita, eri aikakausia... siinä on yksinkertaisesti kaikkea, mitä tarvitaan lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseen! Suosittelen suurella lämmöllä!