nimet%C3%B6n.jpg

Lapsena näin vilauksen yhdestä Twin Peaksin jaksosta, kun äitini katsoi sitä televisiosta eräänä iltana 2000-luvun alussa. Jakso oli sarjan viimeinen ja sisälsi kohtauksen, jossa Cooper yrittää epätoivoisesti paeta Punaisesta huoneesta ja Mustasta mökistä. Suutaan aukova Laura Palmer, tanssiva kääpiö ja muut oudotukset kauhistuttivat lapsenmieltäni. Nyt, vähän päälle parikymppisenä, katsoin Twin Peaksin Elisa Viihde Viaplaysta, joka minulla on opiskelijatarjouksena käytössä tällä hetkellä. Rehellisesti sanottuna se ei mielestäni ole kestänyt kovinkaan hyvin aikaa. Hahmot ovat yhä samaistuttavia ihmissuhdeongelmineen, ja 90-luvun hius- ja vaatetyylit tekevät omanlaisensa vaikutuksen. Mutta se pelottelupuoli ei oikein enää toimi. Elämme 2020-lukua, ja televisiossa, elokuvissa ja suoratoistopalveluissa pyörii toinen toistaan pelottavampia kauhuelokuvia ja -sarjoja, joissa on niin aidontuntuiset tietokoneella tehdyt erikoistehosteet, että niistä saa painajaisia viikoiksi. 90-luvulla ja sitä aiemmin tehdyt kauhuelokuvat ovat erikoistehosteidensa puolesta auttamattomasti vanhentuneet ja tuntuvat lähinnä naurettavilta. Se on sääli, sillä odotin Twin Peaksilta paljon. Petyin hieman siihen, ettei se ollutkaan niin pelottava. Ainoastaan sarjan päätösjakso Punaisine huoneineen oli ainoa, joka onnistui saamaan aikaan jotakin kauhun kaltaista (sekin varmaan lähinnä lapsuuden traumatisoitumisen takia). Se ei ole parhaimpia näkemiäni sarjoja, muttei myöskään huonoimpia. Aloitin myös sarjan kolmannen kauden, Twin Peaks: The Returnin katsomisen, mutta se jäi kahteen ensimmäiseen jaksoon.

Tartuin sarjan ohjaajan David Lynchin tyttären Jennifer Lynchin kirjoittamaan Laura Palmerin salaiseen päiväkirjaan siitä syystä, että se sopii niin hyvin vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa haastekohtaan 1: Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa. Lisäksi kiinosti tietää, olisiko kirjassa karmivampi tunnelma kuin itse sarjassa, joka jätti vähän kylmäksi.

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä ei valitettavasti sovi mielestäni mihinkään vapaana olevaan ruutuun, mutta on kuitenkin naisen kirjoittama kirja. #vahvatnaisetlukuhaaste

 

Laura Palmerin salainen päiväkirja / The Secret Diary of Laura Palmer

WSOY

suom. 1992

265 sivua

 

Laura Palmer pidetty, älykäs ja koulun herttaisin tyttö, jota kukaan ei oikeastaan tuntenut. Kuka hän oikeastaan oli ja miksi hänet murhattiin? Lauralla oli salaisuutensa, jotka hän paljasti vain päiväkirjalleen. Kun hänen ruumiinsa löytyy rannasta, koko Twin Peaks vapisee. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

12-vuotias Laura Palmer saa syntymäpäivälahjaksi päiväkirjan, johon alkaa kirjoittaa elämästään pienessä Twin Peaksin teollisuuskaupungissa. Jo alusta asti on selvää, ettei Laura ole aivan tyypillinen 12-vuotias. Hänen luonaan vierailee toisinaan yöaikaan BOB, pitkähiuksinen mies, joka vie hänet metsään ja tekee siellä hänelle ahdistavia asioita. Kasvaessaan ja varttuessaan kiltti ja kaikkien rakastama Laura alkaa liikkua huonossa seurassa ja saada outoja, seksuaalisia tuntemuksia. Hänen kuvitelmansa ovat täysin erilaisia kuin parhaalla ystävällä Donnalla, joka on ujo ja vasta kiinnostumassa sellaisista asioista. 16-vuotiaana Laura on maannut usean eri miehen, niin tutun kuin tuntemattomankin, kanssa, on huumekoukussa, työskentelee ilotyttönä ja pohtii yhä, onko BOB todellinen vai hänen mielikuvituksensa tuotetta.

 

En muista, milloin kaikki alkoi, mutta sillä miehellä on aina ollut pitkä tukka. Hän tietää minusta kaiken ja osaa olla vielä pelottavampi kuin unet, joista olen kertonut sinulle. (s. 76)

 

Lauran varhaiset vuodet avataan televisiosarjaa tarkemmin tässä kirjassa. Sarjassakin kuitenkin kerrotaan sen verran, että Laura on käyttänyt huumeita ja harrastanut paljon irtosuhteita. Se yllätti, että sarjassa BOBIN henkilöllisyys paljastetaan, mutta kirjassa ei. Kirja loppuu siihen, että Laura kertoo tietävänsä kuka BOB on ja aikovansa kertoa jollekulle. Sitä hän ei koskaan ehdi tehdä. En halua spoilata sitä, vaikka muuten saatankin spoilata sarjaa jonkin verran. Joka tapauksessa tiesin siis aika lailla, mitä tuleman piti, joten en järkyttynyt tai ahdistunut millään muotoa. Ennen kirjan aloittamista luin netistä arvosteluja, ja todella moni pitää tätä romaania aivan umpisurkeana, huonosti kirjoitettuna ja yksitoikkoisena. En ole täysin samaa mieltä. Tämä ei ole parhaita lukemiani kirjoja, mutta mielestäni Lynch ei silti kuitenkaan kirjoita mitenkään silmiinpistävän huonosti. Olen lukenut kuuluisimmiltakin kirjailijoilta huonompia kirjoja. En myöskään sanoisi tätä umpisurkeaksi, enkä oikeastaan edes surkeaksi. Sanoisin tätä ihan mukiinmeneväksi romaaniksi.

Lauran tarina on todella surullinen. Hän on tyttö, joka näyttää ulkoapäin täydelliseltä tyttäreltä. Sisältäpäin Lauralla ei kuitenkaan ole kaikki kunnossa. Seksuaalinen hyväksikäyttö, joka on jatkunut ties kuinka kauan, on jättänyt häneen jäljet. Laura tuntuu alkuun kehittyvän kuten muutkin tytöt: hän vannoo ensin, ettei kiinnostu päihteistä tai seksistä, mutta kiinnostuu kuitenkin. Hän alkaa kosketella itseään, huomaa sen tuntuvan hyvältä ja pohtii, tekevätkö muut tytöt sitä ja onko se normaalia. Tähän asti kaikki vaikuttaa ookoolta. Sitten, BOBIN vaikutuksesta, hänen fantasiansa ja halunsa muuttuvat rajummiksi kuin sen ikäisellä pitäisi olla. Hän alkaa käyttää huumeita, aluksi satunnaisesti, mutta jää sitten koukkuun. Pian hän on huume- ja seksihelvetissä todella nuorella iällä. Ja mikä pahinta, vanhemmat eivät tajua mitään.

 

Kerroin että tunsin olevani niin valheellinen, vaikka olinkin Teiniprinsessa. Hymyni taakse kätkeytyi melkoinen tarina, niin valokuvissa kuin jalkapallo-ottelussakin. Aistin vielä silloinkin käsien ja suiden kosketuksen, oltuani niiden miesten kanssa vain muutamaa tuntia ennen valokuvan ottoa. Sanoin tohtorille – – että minusta tuntui kuin koulu, kaupunki ja maailma olsiivat pitäneet minua pilkkanaan äänestämällä minut Teiniprinsessaksi... Kuinka kaikilta voi jäädä huomaamatta että olin tuskan vallassa? Kuinka he rohkenivat tehdä minusta sellaisen näyttelykapineen ja pyytää minua hymyilemään, aina vain hymyilemään? (s. 231)

 

Idea salaista kaksoiselämää elävästä tytöstä, joka on ulkoapäin täydellinen mutta oikeasti kaikkea muuta, on ja on aina ollut minusta mielenkiintoinen. Myös Twin Peaksin eristäytynyt pikkukaupunki, josta minulla on selvä kuva mielessäni televisiosarjan ansiosta, vetoaa minuun. Kaupungissa kaikki tuntevat toisensa, ja silti Lauran onnistuu salata ihmisiltä todelliset puuhansa. Tunnelma niin kirjassa kuin sarjassakin on unenomainen ja omalla tavallaan pelottava. Jotenkin kuitenkin tuntui, että kirjan tunnelma oli vielä pelottavampi kuin sarjassa, varmaan niiden vanhentuneiden erikoistehosteiden vuoksi. Lukiessa pystyin kuvittelemaan surrealistiset tapahtumat itselleni pelottavammin, mikä lisäsi niiden vaikuttavuutta. Toki televisiosarjassakin todellisuuden ja kuvitelman välinen raja on onnistuttu tekemään taitavasti häilyväksi, mutta vakuuttavuus uupuu. Minusta siis romaanin lukeminen tuntui aidosti karmivammalta kuin sarjan katsominen, mutta vain siksi, että pystyin mielessäni yhdistelemään elementtejä kummastakin.

Pidin päiväkirjamuotoon kirjoitetusta kerronnasta. Lauran kirjoittamat runot tuovat vaihtelua ja mystisyyttä. Myös BOBIN "kirjoittamat" kohdat tuovat jännitystä tarinaan. Mistä en pitänyt, oli joidenkin hahmojen mainitseminen ilman kunnollista esittelyä. Oletettavasti suuri osa tämän kirjan lukijoista on nähnyt televisiosarjan (tai ainakin osan siitä), mutta varmasti on niitäkin, jotka lukevat tietämättä mitään sarjasta tai sen henkilöhahmoista. Siksi olisin toivonut, että jotkut henkilöistä esiteltäisiin paremmin. Heidän tarinansa tietää sarjan pohjalta, mutta jos sitä ei ole katsonut, he jäävät helposti etäisiksi ja merkityksettömiksi. Esimerkkeinä halkonainen tai seriffi Truman. Toisaalta tämä hahmojen etäiseksi jättäminen sai aikaan halun katsoa sarja uudestaan ja saada tietää heistä lisää sitä kautta.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Laura Palmerin päiväkirja on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Sitä pidetään huonosti kirjoitettuna ja tylsänä. Olen eri mieltä. Jennifer Lynch ei ole ammattikirjailija, mutta kirjoittaa silti hyvää tekstiä. Twin Peaks -faneille Laura Palmerin nuoruustarina taustoittaa hänen valintojaan ja syitä siihen, miksi hänet lopulta löydetään huuhtoutuneena Twin Peaksin rannalle. Kirja on suurelta osin teini-ikäisen tytön seksuaali- ja huumekokeilujen vuodatusta, mutta jos siihen suhtautuu Lauran tarinana ja tietää mitä odottaa, ei se yllätä tai tunnu niin kauhealta kuin muuten ehkä tuntuisi. Mielestäni televisiosarja kannattaa katsoa ehdottomasti ensin ja sitten vasta lukea tämä romaani, sillä itse koen saaneeni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen yhdistämällä mielessäni joitakin sarjan elementtejä, henkilöhahmoja ja paikkoja lukemaani. Mutta jos sivuhenkilöiden nopea sivuuttaminen ja aukot tarinassa eivät haittaa, mikään ei tietenkään estä lukemasta tätä ensin.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.