20220719_134822.jpg


Olen nörtti, ja kun minulla on paljon vapaa-aikaa, tykkään lukemisen lisäksi pelata tietokone-, konsoli- ja lautapelejä. Nyt kesälomalla olen nauttinut näistä ajanviettotavoista täysin rinnoin. Ja kyllä minun nyt kelpaa pelata, kun avomieheni rakensi minulle tuliterän pelikoneen!

Viime vuonna luin Ernest Clinen peliaiheisen romaanin Ready Player One, joka nousi yhdeksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista (linkki postaukseen). Se oli aivan tajuttoman hyvä! Sen lisäksi en oikeastaan ole lukenut aiheeseen liittyvää proosaa, sillä sellaista ei ole tullut vastaan. Vähän aikaa sitten näin kuitenkin kirjagramissa vinkattavan ihan kotimaista peliaiheista romaania, nimittäin Annukka Salaman Ripley - Nopea yhteys. Kiinnostuin oitis. Luen muutenkin nuortenromaaneja aivan liian harvoin, vaikka pidän niistä siinä missä aikuisten romaaneista. Vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa ruksaan tällä kirjalla haastekohdan 7: Kirja kertoo ystävyydestä. (Netti)ystävyys on nimittäin yksi sen kantavista teemoista.


Ripley - Nopea yhteys

WSOY

2022

271 sivua


Isla tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-ystävä, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Mutta Islalla on periaatteensa: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä.

Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, kitka heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen. (takakansiteksti)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


Takakannen mukaan Ripley - Nopea yhteys on "ahmittava gaming-romaani nettiystävyydestä". Ja ilokseni voin sanoa, että se pitää täysin paikkansa. Viime aikoina monen lukemani kirjan takakansi on tuottanut pettymyksen lupailemalla liikoja. Kerrankin takakansiteksti, joka on sopivan suppea, mutta osuu silti täysin oikeaan sisällön suhteen.


Kaikki tekevät sitä. Olen varma, että nekin jotka eivät tee sitä haluaisivat kyllä salaa, mutta pelkäävät etteivät osaa. Joidenkin vanhemmat kieltävät tekemästä sitä. Ne ajattelevat, että se on jotenkin vahingollista, vaikka sitä on tehty läpi ihmiskunnan historian. Toiset tekevät sitä yksin, toiset yhdessä. On niitäkin, jotka eivät tee sitä juurikaan, kun toinen osa ei haluaisi edes ajatella mitään muuta.

Kuulun viimeiseen ryhmään. Ajattelen sitä nytkin.

Ja puhun tietenkin pelaamisesta. Mitä oikein kuvittelit? (s. 7, PROLOGI)


Jo prologin luettuani tiesin, että tulen pitämään tästä romaanista. Päähenkilö Isla on 17-vuotias lukiolaistyttö, joka asuu Tampereella, rakastaa pelaamista ja haaveilee pelitutkimuksen opinnoista. Netissä Isla on tutustunut Damieniin, ja heillä on tapana pelata yhdessä ja chattailla siinä ohessa. Samassa lukiossa aloittava uusi oppilas Anton vaikuttaa aluksi ilkeältä kiusaajalta, mutta kun Isla ajautuu samoihin pelitapahtumiin Antonin kanssa, hän huomaakin pojan aika kivaksi tyypiksi. He ihastuvat tajutessaan, että heillä on paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Ja tietysti myös teinihormonit hyrräävät. Isla hermoilee Damienille kertomista, kun selviää, että Anton ja Damien ovat itse asiassa yksi ja sama henkilö.

Ensinnäkin tykkäsin siitä, että tämä gaming-romaani on kotimainen. Ja sanoisin, että nuortenkirjaksi tosi onnistunut paitsi aiheensa, myös henkilöhahmojensa ja kerrontansa puolesta. Isla on teoksen minäkertoja, ja kerronnan lomaan on sijoitettu chat-pätkiä hänen ja Damienin välillä käydyistä keskusteluista, mikä toimi erinomaisesti. Kiinnitin erityistä positiivista huomiota myös kieleen ja kerrontaan. Nuorten väliset dialogit ovat hyvin aidon tuntuisia osittain siitä syystä, että suomen seassa käytetään sujuvasti ja saumattomasti erilaisia englanninkielisiä sanoja peleistä puhuttaessa ja muutenkin. Omaan korvaani tällainen kuulosti tutulta ja soljuvalta, koska seen sitä itsekin, ja tiedän sen olevan nykynuorison kielenkäytölle hyvin ominaista. Suuri plussa siitä.


Olemme kokeneet niin älyttömiä yhdessä kolutessamme kaikki mahdolliset virtuaaliympäristöt läpi – –

Enkä tiennyt, että sydän voi venyä tällä tavalla. Että on mahdollista ihastua yhtä aikaa kahteen. Ja näin rajusti. Olenko Huono Ihminen™? Mutta miten voisin kertoa Damienille, kun hän ghostaa minua? Pitäisikö Antonille kertoa? (s. 206)


Oikeastaan juoni on tosi kliseinen ja ennalta-arvattava. Kyllähän lukija jo takakansitekstin luettuaan varmasti arvaa (ainakin varovasti), että Islan nettiystävä on sama henkilö kuin lukion uusi omahyväinen poika. Tuttu "kiltti tyttö rakastuu idioottiin" -asetelma. Suurimpia kliseitä ovat esimerkiksi se, että Anton, joka on yhtä kova nörtti kuin Isla, on hyvännäköinen sikspäkillä varustettu nuori mies eikä finninaamainen lihava nörtti, sekä se, että Antonin perhe on tajuttoman rikas ja hän asuu hyvin modernissa älytalossa. Mutta kliseet eivät häirinneet. Osa nuortenromaaneista on aika kliseisiä puolin ja toisin, mutta se onkin niiden rakastettavuuden ja suosion salaisuus. Kliseistä huolimatta tämä toimi.

Pidin siitä, että vaikka Islan yksinhuoltajaisä jääkin hieman taka-alalle, muistutetaan lukijoille, että vanhemmilta saa ja kannattaa kysyä neuvoa ja purkaa heille sydäntään. Isla kertoo isälleen avoimesti kaiken nettiystävästään ja Antonista ja pyytää jopa suoraan rahaa voidakseen hankkia ehkäisypillereitä alettuaan seurustella Antonin kanssa. Isä suhtautuu rauhallisesti ja hyvin tähän kaikkeen, mikä on upea muistutus siitä, millaista teini-ikäisen ja vanhemman välinen kommunikaatio voi parhaimmillaan olla.

Kaikki teknologia- ja pelaamissanasto ja niihin liittyvät tapahtumat kiinnostivat minua lukiessani. Isla esimerkiksi osallistuu eräänä viikonloppuna coniin eli harrastelijatapahtumaan, ja toisena viikonloppuna hän viettää koulukaverinsa luona aikaa laneissa eli pelaten kaveriporukalla tietokonepelejä yhdessä. Suurin harmituksen aiheeni oli, ettei Isla pukeudu cosplay-asuun coniin mennessään, sillä harrastin itse cosplayta nuorempana ja olen siitäkin kiinnostunut.

Myös lopusta pidin erityisen paljon. Kun paljastuu, että Anton on Damien ja Isla on Ripley, kaksikolle tulee aluksi riitaa, mutta sitten heille valkenee, miten siistiä on, että nettiystävä onkin oikeasti siinä. Myönnän hieman häpeillen, että silmäni kostuivat romaanin lopussa, kun Anton pyytää riidan jälkeen Islan luokseen ja ryntää häntä vastaan jo pihalle halatakseen. Sitten he kutsuvat toisiaan samoilla hassuttelunimillä kuin netissä. Aivan ihana lopetus!


Lopuksi: suosittelenko?


Ripley - Nopea yhteys on kotimainen peliaiheinen nuortenromaani. Se on melko ennalta-arvattava, mutta niin hyvin ja nuorille samaistuttavaan tyyliin kirjoitettu, etten näin nuorena aikuisena voinut olla pitämättä siitä. Tykkäsin todella paljon, ja suosittelen pelaamisen ystäville, nörteille ja ihan kaikille nuorille. Varmasti jokainen löytäisi tästä jotakin samaistumispintaa. Salama on todella hyvä nuorenkirjailija.

Annoin Goodreadsissa täydet viisi tähteä.