20210419_115539.jpg

Lapsen näkökulmasta kirjoitetut romaanit ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Kun maailmaa tarkastellaan lapsen silmin kaunokirjallisuudessa, näyttäytyvät asiat helposti pelottavina, koska niitä ei vielä ymmärretä. Jotenkin juuri se ymmärtämättömyys ja viattomuus maailman rumuuden edessä helposti alkaa ahdistaa ja mietityttää aikuislukijaakin. Samaan aikaan hauskat leikit ja elämän helppous saavat kuitenkin haikailemaan omaa lapsuutta. Harper Lee Kuin surmaisi satakielen on klassikko, ja siinä päähenkilönä on kahdeksanvuotias Scout-tyttö 1930-luvun Alabamassa. Se on hyvin vaikuttava romaani, jonka itse asiassa olen jo kerran lukenut, yläasteikäisenä. Nyt, tarttuessani siihen uudelleen, en muistanut mitään aiemmalta lukukerralta. Tämä oli siis käytännössä kuin ensimmäinen lukukerta. Kirjasta on myös jatko-osa, jonka laitoin jo varaukseen kirjastosta. Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteeseen kirja sijoittuu kohtaan 19: Kirjassa leikitään.

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) se puolestaan sopii ruutuun Naiskirjailija, joka on voittanut palkinnon. Lee on voittanut tästä teoksestaan Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1961. #vahvatnaisetlukuhaaste


vahvat%20naiset%20lukuhaaste%20bingo.jpg

 

Kuin surmaisi satakielen / To Kill a Mockingbird

Gummerus

suom. 1961

411 sivua

 

Kahdeksanvuotias Scout kasvaa isänsä ja veljensä kanssa 1930-luvun Alabamassa, Maycombin kaupungissa. Aurinkoiset kesäpäivät ovat täynnä sopivan kokoisia seikkailuja, ja Scout opettelee elämää pienin askelin. Mutta kaupungin uneliaan pinnan alla kytee patoutunutta vihaa.

Scout on autuaan tietämätön turvallisen maailmansa ristiriidoista, kunnes eräs oikeudenkäynti paljastaa kotikaupungin todelliset kasvot. Nuorta mustaa miestä syytetään valkoisen naisen raiskauksesta, ja Scoutin isä ryhtyy puolustamaan häntä. Ennakkoluulot ovat syvään juurtuneita, ja moni haluaa jakaa oikeutta myös tuomioistuimen ulkopuolella. Scout joutuu kohtaamaan asioita, joita ei vielä pysty ymmärtämään. Edessä on kasvun aika. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Alexandra-täti oli kiihkomielinen minun vaatetukseni suhteen. Minä en varmastikaan voinut toivoa tulevani hienoksi naiseksi, jos kuljin housuissa; kun minä sanoin, ettei hameissa voinut tehdä mitään, hän sanoi ettei minun oletettukaan tekevän asioita, jotka vaativat housuja. Alexandra-tädin näkemys minun jokapäiväisestä käyttäytymisestäni käsitti puuhailemista leikkihelloilla ja teekalustoilla kaulassani helminauha, jonka hän oli lahjoittanut minulle silloin, kun minä synnyin; lisäksi minun tuli olla auringonpaisteena
isäni yksinäisessä elämässä. Minä vihjaisin, että housuissa saattoi yhtä hyvin olla auringonpaisteena – –
(s. 120)

 

Jean Louise, lempinimeltään Scout, on kahdeksanvuotias poikatyttö, jonka parhaat leikkikaverit ovat 12-vuotias isoveli Jem ja serkun poika Dill. Hän tarkastelee maailmaa kiinnostuneena ja kipuilee hameen käytön, isoveljen varhaisteini-iän ja koulun alkamisen kanssa. Maailma rajoittuu pieneen Maycombin kaupunkiin, ja parasta elämässä ovat kesälomat ja hauskat leikit. Naapurissa asuva salaperäinen Boo Radley, joka ei ole astunut ulos talostaan 25 vuoteen, kiinnostaa kovasti. Sitten lakimiesisä Atticus saa hoidettavakseen mustan miehen puolustusjutun. Koko kaupunki kuohahtaa, ja yhtäkkiä Scout ja Jem saavat kuulla solvauksia isästään koulussa: isää haukutaan neekerisussuksi.

Kyseessä on historiallinen romaani, ja nykyajasta käsin katsottuna jotkut asiat, kuten sukupuoliroolit (naisten ajatellaan järkyttyvän todella helposti ja olevan siksi epäluotettavia esimerkiksi valamiehistöön) ja ihan vain jokapäiväinen elämä (paljasjalkaiset maaseutulapset, tummaihoiset palvelijat, autojen harvinaisuus) saattaa tuntua vähän takapajuiselta. Juoni kuitenkin tempaa mukaansa. Tapahtumat lähtevät liikkeelle hitaasti ja unenomaisesti: kuvataan leppoisia kesäpäiviä ja leikkejä, ja sitä alkaa itsekin haikailla pian tuloillaan olevaa kesää. Sitten Scout aloittaa koulun ja Atticus alkaa puolustaa mustaa miestä. Varsinkin oikeudenkäynnin kuvauksen luin ahmimalla, niin mielenkiintoinen se oli.

Scoutin lapsellisuus ja tietämättömyys asioista on samaan aikaan hellyyttävää ja vähän turhauttavaa. Jem on kuitenkin maailman paras isoveli ja Atticus maailman paras isä. Atticus on todella ihana isähahmo. Lasten äiti on kuollut, ja hän lakimiestyönsä ohessa pyrkii opettamaan oikeasta ja väärästä lapsilleen Calpurnia-sisäkön kanssa. Hän ei koskaan hermostu, vaan on rakastava ja kärsivällinen isä. Scoutilla on kadehdittavan ihana perhe. Maycombin pikkukaupunki on myös todella idyllinen ja viehättävä miljöö maalaismaisine vivahteineen.

 

Meidän maailmassamme on jotakin, mikä saa ihmiset menettämään malttinsa – he eivät kykenisi olemaan oikeudenmukaisia vaikka yrittäisivät. Milloin on kysymyksessä valkoisen miehen sana mustan miehen sanaa vastaan, meidän tuomioistuimissamme voittaa aina valkoinen mies. Ne ovat rumia asioita, mutta ne ovat elämän tosiasioita. (s. 321)

 

Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle, jolloin tummaihoisten syrjintä ja rasismi erityisesti kukoistivat. Neekeri-sanaa viljellään romaanissa paljon, vaikka lukemani painos on julkaistu vuonna 2012. Värillisillä on oma asuinalueensa, ja miltei jokaisella perheellä on tummaihoinen palvelija joko sisäkkönä, puutarhurina tai autonkuljettajana. En ole lukenut hirveästi tähän aikaan sijoittuvia romaaneja, ensinnä tulee mieleen vain Piiat, enkä erityisemmin nauti kyseistä ajanjaksoa kuvaavista elokuvista tai kirjoista juuri tuon tummaihoisten alistamisen vuoksi. Sekin on kuitenkin pala historiaa ja onhan siitä hyvä tietää. Ehkä surullisinta on tiedostaa se, että tämän teoksen teemat ovat ajankohtaisia osittain vielä nykyäänkin, 2020-luvulla. Rasismi ei ole kadonnut mihinkään, vaikka tummaihoisten oikeudet ovatkin parantuneet. Se saa ajattelemaan pinttyneitä ja syvään juurtuneita ajattelutapoja ja ihmisten keinotekoista jaottelua ihonvärin mukaan. Olisi todella mielenkiintoista, jos joku kirjoittaisi tämän teoksen nykyajan perspektiivistä käsin uudelleen. Muuttuisiko lopulta kovinkaan moni asia?

Pidän todella paljon Leen tavasta kertoa. Tapahtumat tempaavat mukaansa, ja yllättäviäkin käänteitä tulee lukiessa vastaan. Olisin mielelläni lukenut lisää Scoutin ja Jemin elämästä. Eniten jäi harmittamaan Tom Robinsonin kuolema sekä se, ettei Scout koskaan pääse vierailemaan sisäkkö-Calpurnian kotiin. Onneksi saan pian jatko-osan käsiini. Odotan jo innolla sen lukemista.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kuin surmaisi satakielen on mielenkiintoinen lukukokemus. Se on sukellus 1930-luvun Alabamaan, ja tarinaan ja tapahtumiin kannattaakin siksi suhtautua tietyllä varauksella, tietynlaiset lasit silmillä: rasismia ja syrjintää on paljon ja vakaviakaan aiheita ei kaihdeta. Vastapainona kuvataan kuitenkin kahdeksanvuotiaan Scoutin leikkejä ja kouluun lähtöä, mikä luo kontrastin ahdistaville teemoille. Suosittelen ihan jo sen takia, että tämä on klassikko. Se on myös hyvä historiallinen katsaus.