Suomalainen Plus -palvelun 30 päivän kokeilujaksoni jatkuu vielä muutaman viikon. Minulla on jo pitkä lista luettavaa kirjallisuutta tälle vuodelle, jotka olen valinnut Helmet-lukuhaastetta silmällä pitäen, mutta kaikkiin kohtiin en ole vielä löytänyt kirjaa, joten etsiskelen vieläkin silloin tällöin spontaanisti kiinnostavaa luettavaa. Suomalainen Plussasta bongasin sattumalta Laura Lehtolan romaanin Minä valitsin sinut. Fun fact: minulla alkaa aina nimen lukiessani soida oitis päässä Anna Puun kappale "Sinä valitsit minut", joten jos tekstin seassa vilahtaa tämä biisin nimi, on kyseessä ajatusvirhe. Takakansitekstin perusteella valitsin tämän luettavaksi, sillä se täyttää upeasti vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa haastekohdan 18: Kirja kertoo sateenkaariperheestä. Ja valintaan saattoi vaikuttaa myös herkullinen kansikuva, sillä tunnustaudun niiksi ihmisiksi, jotka melko usein kirjoja spontaanisti valitessaan laittavat suuren painoarvon sille, miltä kansi näyttää ja houkutteleeko se lukemaan. Pastellisävyt ja marjat: kyllä kiitos!

Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä täyttää ruudukon kohdan LGBT-kirja. Olen nyt kahden kirjan päässä bingosta! #vahvatnaisetlukuhaaste
 

 

Minä valitsin sinut

Otava

2020

319 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa Suomalainen plus -palvelusta

 

Elisa kävelee solukämppään sähköpiano kainalossa. Samalla ovenavauksella hän astelee myös kämppäkaverinsa Saaran sydämeen. Kaksitoista vuotta myöhemmin naisilla on pieni poika ja asuntolaina. Sitten Saara rakastuu taas. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Saara ja Elisa ovat vähän yli kaksikymppisiä nuoria naisia, jotka muuttavat samaan soluasuntoon. Helsinkiläinen Saara opiskelee kirjallisuutta (samaa kuin minä sivuaineenani!), mutta junnaa opinnoissa paikallaan. Elisa opiskelee taloustiedettä ja on kotoisin Hollolasta. Siinä missä Saara tykkää avoimesti tytöistä eikä pelkää sanoa mielipidettään ääneen tai sotkea vähän paikkoja, Saara on vanhempiensa tavoin säntillinen, suorastaan perfektionistinen suorittaja ja siisteysintoilija, ujo tyttö maalta. He rakastuvat 2000-luvun alussa, kun lainsäädäntö samaa sukupuolta olevien parien suhteen on vielä epäselvä ja harkinnassa. Sitten he alkavat yrittää lasta, mutta Elisa saa kaksi keskenmenoa. Lopulta Saara synnyttää heille poikavauvan, Matiaksen, luovutetuista siittiöistä. Kun vuosia myöhemmin Saara on tunnettu kirjailija ja Elisan elämä pyörii työn, kodin ja lastenhoidon sekä vauvahaaveiden ympärillä, Saara rakastuu yllättäen tutkija-Anttiin, joka tekee tutkimusta sateenkaariperheistä, ja alkaa pettää Elisaa.

 

Olisi ihanaa voida jättää lapsen hankinta sattuman varaan. Että voisin vain
panna Elisan raskaaksi. Vähän vahingossa.

Eikä mitään tällaista, että mietitään että minä vuonna ja miltä klinikalta ja millä rahalla
ja että ehtivätkö kansanedustajat kieltää kaiken ennen kuin ehdimme tässä ”projektissa” sinne saakka. (Minä valitsin sinut, 77)

 

En ole juuri lainkaan lukenut sateenkaarikirjallisuutta, ainakaan sateenkaariperheistä kertovaa, joten Minä valitsin sinut oli mukavaa vaihtelua heteropareista ja -perheistä kertoviin romaaneihin. Se antoi ajattelemisen aihetta LGBT-väestön oikeuksista yhteiskunnassa. Olen hetero, mutta Lehtolan tyyli kirjoittaa Saaran ja Elisan ajatuksista imaisi kyllä mukaansa ja kertoi kipeän totuudenmukaisesti ja suoraan, millaista on yrittää lasta saman sukupuolen edustajan kanssa. Suhtauduin tähän kirjaan jo alusta suurella mielenkiinnolla, sillä kyllähän tällainen kirjallisuus nyt avartaa ajatusmaailmaa ja helpottaa ihmisiin samaistumista. Olen aina innoissani proosasta, joka paitsi vie mukanaan, myös opettaa jotakin uutta ja avartaa.

Romaanin alku on mielestäni vähän tahmea ja pitkäveteinen, kun Saara ja Elisa tutustuvat ja rakastuvat ja kokevat suhteensa alkuhuuman, eli paljon seksiä (eikä oikeastaan mitään muuta). Loppua kohden muuttui mielenkiintoiseksi, ja kun pettäminen tuli mukaan kuvioihin, huomasin ahmivani sata sivua muutamassa tunnissa pystymättä jättämään kirjaa kesken. Osasin odottaa pettämistä, mutta siltikin petyin ja suutuin sen tapahtuessa. Saarasta ja Elisasta samaistun sataprosenttisesti enemmän Elisaan, sillä koen olevani kaikin puolin todella samanlainen: lähes perfektionisti, järjestyksen ja siisteyden nimeen vannova, hyvän organisointikyvyn omaava kodinhengetär, joka polttaa itsensä helposti loppuun huolehtimalla liikaa muista vaikkei tarvitsisi. Hassua kyllä, Saara muistuttaa hieman avomiestäni, joka on minuun verrattuna hajamielinen ja vähän sottapytty. Näin siis Saaran ja Elisan suhteessa jo teoksen alussa yhteneväisiä piirteitä omaan parisuhteeseeni. Ehkä sen vuoksi petyinkin niin paljon Saaran pettäessä Elisaa. Olin pettämiskohtauksia lukiessani aivan raivona koko ajan. Antti vaikuttaa limaiselta ja oudolta mieheltä, jolla kenties on jokin salainen fetissi päästä sänkyyn lesbonaisen kanssa, ja sen vuoksi hän on valmis rikkomaan toisen avioliiton ja elämän, vain omien itsekkäiden tarkoitusperiensä vuoksi. Kamala tyyppi.

 

Miten voi yli kolmevitonen lesbo maata keskellä viikkoa puoliltapäivin aviovuoteessaan ja miettiä jonkun vieraan miehen vartaloa? (Minä valitsin sinut, 255)

 

Loppu sai minut surulliseksi ja mietteliääksi. Saara katuu aidosti pettämistään ja tekisi mitä tahansa saadakseen palata entiseen, vaikka halusi siitä kovasti pois kun kaikki vielä oli hyvin. Pettämistilanne, jota itse en ole luojan kiitos koskaan joutunut kokemaan, kuulostaa kaikin puolin niin hirveältä kaikille osapuolille. Toisaalta ymmärrän täysin Elisan kannan olla ottamatta Saaraa takaisin, niin minäkin tekisin. Pettäminen on minusta anteeksiantamatonta ja kertoo kaiken rakkaudesta ja parisuhteen tilasta. En kuitenkaan voinut olla tuntematta sääliä Saaraa kohtaan, sillä vaikkei häntä pettäessä kaduta hirveästi, eron jälkeen hän on todella maassa. Ei ihme, että pettäminen on suosittu aihe sarjoissa, elokuvissa ja kirjoissa. Se aiheuttaa valtavan suuria ja ristiriitaisia tunteita joka kerta! En sentään itkenyt, niin kuin kuukausi takaperin itkin lukiessani Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää -romaania sen surullisen lopun takia, mutta liikutuin ja tulin todella surulliseksi.

Eniten pidin Lehtolan tyylistä kirjoittaa. Arjen tarkka kuvaus ja ajatuskulkujen soljuva raportointi ovat kirjallisuudessa aina mieleeni. Teksti kulki helposti eteenpäin ja sitä oli miellyttävä lukea. Pidin myös pienistä yllätysmomenteista, joita muuten ennalta-arvattavaan juonikulkuun oli saatu mukaan, esimerkkinä se, että Saara synnyttääkin lapsen Elisan sijasta. Sitä ihmettelin, että alussa kuvattuja Saaran vanhempia ei kuvata enää lainkaan puolivälin jälkeen. He unohtuvat ja katoavat täysin. Mitä tapahtui? Ja kirjan loppu... Olen sanaton, sanaton ärtymyksestä. Ei romaania noin voi lopettaa! Kaikki jää aivan ilmaan leijumaan, ja minulle tuli lukijana entistä pahempi mieli jo sen lisäksi, että pettäminen ja ero oli mieleni pahoittanut. En pitänyt lopusta. Kliseinen yhteenpalaamisloppukin olisi ollut parempi. Ehkä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Minä valitsin sinut on sateenkaariperheestä kertova romaani. Alku on tylsähkö ja ennalta-arvattava, ja samoin voisi ajatella koko kirjasta takakansitekstin perusteella, mutta se lähtee toden teolla lentoon ensimmäisen sadan sivun jälkeen. Lehtola on mahtavasti saanut leivottua perus-pettämisjuonikuvioon mukaan muutaman yllätyksen, ja hänen tapansa kirjoittaa on miellyttävä ja helppolukuinen. Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen teos. Varoitan kuitenkin: omalla kohdallani tämä kirja aiheutti surua, pettymyksiä ja ahdistusta sekä lopputurhautumista, joten lukekaa omalla vastuullanne!