Viime päivinä on tupruttanut lunta oikein kunnolla, mutta joulukuu ja lumi sopivat mielestäni erinomaisesti yhteen. Huolimatta siitä, että kylmyys ja myöhästelevät julkiset kulkuneuvot ärsyttävät, on tällaisena vuodenaikana tosi tunnelmallista käpertyä sohvannurkkaan lukemaan. Kaipasin vielä jotakin joulu- tai talviaiheista luettavaa tälle vuodelle, joten poimin kirjastosta mukaani Taina Latvalan uusimman teoksen Torinon enkeli. Latvalalta olen lukenut aiemmin vain yhden kirjan, Venetsialaiset, ja siitäkin on aikaa jo pari vuotta (linkki postaukseen). Kun hänen uusin romaaninsa ilmestyi, klikkasin itseni kirjaston varausjonoon. Jonkin ajan kuluttua klikkasin itseni siitä pois ja jäin odottamaan lyhyempiä varausjonoja sekä sopivaa lukufiilistä. Harjoittelukirjastostani löysin tämän kirjan ihan hyllystä odottelemasta, joten nyt oli sopiva hetki lukea se. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) ruksaan tällä kohdan "valonsäteet". Kirjan kansi on todella viehättävä ja oikein kutsuu lukemaan.

 

Torinon enkeli

Otava

2021

330 sivua

 

Elämässä suuntaa etsivä kirjailija matkustaa joulun alla Italiaan, Torinossa sijaitsevaan taiteilijaresidenssiin. Mieltä kaihertavat hiljattain päättynyt pitkä parisuhde sekä kipeät kysymykset äidiksi tulemisesta. Residenssin isännän Lorenzon kautta kirjailija saa kuulla Torinon salaisesta puolesta: legendan mukaan kaupunki on hyvän ja pahan kohtaamispaikka. Kun kirjailija pelastaa kadulta eksyneen tyttölapsen, alkaa tapahtumakulku, joka johdattaa naisen vastakkain hänen omien demoniensa kanssa. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Torinon enkeli on kertomus 36-vuotiaasta suomalaisnaisesta. Hän on miehestään eronnut kirjailija, joka lähtee joulun alla Torinoon asuakseen taiteilijaresidenssissä ja saadakseen työstää ajatuksiaan rauhassa. Mielessä pyörivät kipeät kysymykset erosta sekä äidiksi tulemisesta. Lähestulkoon kaikki naisen ystävät ovat jo perustaneet perheen ja edenneet elämässä, mutta hän itse jarruttelee, koska pelkää liikaa tulevaa.

 

"Turistit ovat usein kysyneet minulta, miksi Torinossa vallitsee niin erikoislaatuinen tunnelma. Olen yrittänyt selittää heille, että tässä kaupungissa hyvä ja paha elävät rinnakkain kuin raivoisat rakastavaiset, villissä tasapainossa. Ne ovat energiavirtoja, joita ei voi nähdä, mutta ne ovat olemassa, rauhallisilla aukioilla, kirkkojen holveissa, patsaiden katseissa, tehtaiden piipuissa.

– – Sanotaan, että erityisesti lapset, lapsenmieliset ja herkät ihmiset aistivat nämä Torinossa mylläävät energiat parhaiten. – –" (s. 31)

 

Romaanin rakenne on erikoinen ja hieman kokeileva: kerronnallisia osia rytmittävät Raamatun lauseet sekä lainaukset residenssin (ilmeisesti fiktiivisen) sihteerin Lorenzo Moravian (ilmeisesti fiktiivisestä) tietokirjasta Hyvän ja pahan voiman kaupunki. Uskonnollisuus on pohjavireenä läsnä koko teoksen ajan. Päähenkilö etsii usein vastauksia kysymyksiinsä Raamatusta avaamalla jonkin satunnaisen kohdan. Lisäksi kerrontaa rytmittää vielä se, että joka toinen luku kertoo päähenkilön menneisyydestä pienin tuokiokuvin, joka toinen luku nykyhetkestä ja hänen matkastaan Torinossa.

Kokeilevuutta on myös tarinan sisällössä. Romaani on autofiktiivinen, minkä huomasin, kun päähenkilö mainitsee residenssissä vierailleen aiemmin suomalaiskirjailijan nimeltä Taina Latvala. Päähenkilö muistuttaa Latvalaa varmasti lähes joka suhteessa, mutta ei kuitenkaan ole hän. Päähenkilö jää lukijalle hieman etäiseksi muun muassa nimettömyytensä takia. Niistä henkilöhahmoista, joiden nimet kerrotaan, mainitaan, että heitä kutsutaan "vaikkapa Mikaelaksi" tai "jollakin italialaisella nimellä, kuten Lorenzo". Sama juttu oli Venetsialaisissa. Henkilöhahmojen nimeäminen satunnaisilta kuulostavilla nimillä saa tarinaan unenomaisen ja erikoisen tunnelman.

 

"Mamma", hän sanoi ja katsoi minua pimeässä. Sydämeni takoi hänen korvaansa vasten. Hänen äänensä oli pehmeä, niin kaunis ja lämmin, kun hän sanoi sen. En tiennyt, mitä olisin vastannut, mikä olisi ollut oikea lause, ja niinpä minä sanoin vain "Si". Halasin häntä tiukasti, niin kuin halataan sellaista ihmistä, josta ei halua koskaan erota juna-asemalla eikä lentokentällä, niin kuin halataan jotakuta sellaista jota aina kantaa mukanaan, kaikkina elämän hetkinä, kuin salaisuutta jota ei halua kertoa kenellekään – –" (s. 245)

 

Sattumoisin edellisessä lukemassani kirjassa, Jenny Colganin Jouluvaloja ja takkatulen rätinää (linkki postaukseen), käsiteltiin niin ikään reilu kolmekymppisen naisen kriiseilyä iästään ja paineita perheen perustamisesta. Sattuma, joka vaikutti lukukokemukseeni ehkä enemmän kuin arvasinkaan. Luettuani kaksi kirjaa putkeen lapsenhankintaa jahkailevista naisista tulin entistä tietoisemmaksi siitä, että onneksi olen itse vasta 24-vuotias. Oli jotenkin tukahduttavaa lukea päähenkilön suhtautumisesta avopuolisoonsa. Avopuoliso Sami on kaikin puolin hyvä mies, joka alkaa vihjailla lasten hankkimisesta ja omistusasunnon ostamisesta. Päähenkilö jahkailee osin siitä syystä, että häntä janottaa vanha suola: kotipaikkakunnalla asuva (joskin jo varattu) paljon nuorempi mies, joka kiusoittelee flirttailevilla viesteillä ja antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Olisin halunnut ravistella päähenkilöä ja käskeä häntä ryhdistäytymään. Jahkailu on okei, ei kukaan voi olla täysin varma mistään elämässään, mutta sitä ei saa jatkaa liian kauan. Muuten elämä vilahtaa silmien edestä, ja kaikki unelmat ja toiveet ovat äkkiä kuivuneet kokoon. Jotakin pitää tehdä. Pitää uskaltaa. Jahkailunsa vuoksi – ja myös siksi että edellisessäkin lukemassani kirjassa jahkailtiin – päähenkilö välilllä ärsytti.

Kirjasampo ei ole luokitellut kirjaa maagiseksi realismiksi, mutta mielestäni siinä on autofiktion lisäksi piirteitä myös maagisen realismin genrestä. Tyttö, jonka päähenkilö ottaa kadulta residenssiin ja jota hän hoivaa monta päivää, osoittautuu päähenkilön mielikuvituksen tuotteeksi, jonkinlaiseksi enkeliksi. Arvelin tytön olevan kuvitelmaa jo melko varhaisessa vaiheessa, joten se ei tullut yllätyksenä, mutta siitä yllätyin, miten kipeän kauniisti hänen ja päähenkilön yhteisiä hetkiä kuvataan. Saadessaan leikkiä äitiä muutaman päivän Italiassa kaukana koti-Suomesta päähenkilö kasvaa ihmisenä ja oppii itsestään enemmän. Romaani loppuu siihen, kun hän on kirjailijavieraana eräässä kirjakaupassa ja häneltä kysytään, tahtooko hän joskus lapsia. Olen aivan varma, että jos tarina vielä jatkuisi, hän tahtoisi oman lapsen ja myös hankkisi sellaisen.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Torinon enkeli on kiinnostava autofiktiivinen teos. Netistä selvitin, että Latvala kirjoitti sitä useamman vuoden ja purki siihen omia pelkojaan ja tuntojaan. Tuloksena on jotenkin ihon alle menevä, lyhyt mutta kaunis tarina suomalaiskirjailijasta Torinossa ja hänen lapsenkaipuustaan. Erilainen lukukokemus, mutta hyvällä tavalla. Suosittelen, jos et ole Latvalan kirjoja vielä lukenut. Lisäksi suosittelen Italiasta ja Torinosta sekä henkimaailman asioista ja enkeleistä kiinnostuneille.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä. Tätä oli vaikea tähdillä arvottaa, koska lukukokemus vaatii makustelua ja aikaa upotakseen mieleen kunnolla. Voi olla, että antaisin kuukauden päästä neljä tähteä. Päädyin kuitenkin toistaiseksi kolmeen.