Kun opin lukemaan ensimmäisellä luokalla, innostuin kirjoista, joita koulullamme kerran viikossa käyvästä kirjastoautosta sai lainata. Luin muun muassa Neiti etsiviä, Seitsemän tassua ja Penny -kirjoja sekä R.L. Stinen Goosebumps-kauhukirjoja. Sittemmin kehittynyttä ja alati kasvanutta innostustani kauhuun saan varmasti kiittää Goosebumpseista, joita ostin muutamia myös omaksi. Nyt vuosien jälkeen päätin palata sarjan pariin, ja lainasin kirjastosta kirjan Hirviöitä! Hirviöitä! Jokainen kirja on oma itsenäinen tarinansa, joten niitä ei tarvitse lukea järjestyksessä. Muistan lukeneeni tämän kyseisen kirjan joskus ja tykänneeni, ja nyt halusin lukea sen uudelleen verestääkseni muistoja. Odotin kiinnostuneena, mitä oikeasti pelottavia kauhuelokuvia ja verisen ahdistavia kauhuromaaneja lukeneena nuorena aikuisena olisin mieltä tästä lapsuuden tutusta kirjasta. Saan sen sijoitettua hyvin myös vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 20: Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä. Kuvassa hunajakaramelleja, joita mummi toi minulle Ahvenanmaan reissultaan.

Hirviöitä! Hirviöitä! / The Girl Who Cried Monster

Helsinki Media

suom. 2001

147 sivua

Lucy kertoilee mielellään hirviötarinoita. Hän on kertonut niitä niin paljon, että hänen ystävänsä ja kotiväkensä ova kyllästyneitä niihin. Sitten eräänä päivänä Lucy kohtaakin oikean, ilmielävän hirviön: kirjastonhoitajan, joka vastaa koululaisten kesälukuohjelmasta.

Ikävä vain, että Lucy on kertonut liian paljon hirviötarinoita. Ikävä vain, ettei kukaan usko sanaakaan hänen puheistaan. Ikävä vain, että hirviö tietää, kuka hän on... ja aikoo käydä seuraavaksi hänen kimppuunsa. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Lucy on 12-vuotias tyttö, joka asuu kuvitteellisessa Timberland Fallsin kaupungissa vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa (en ole varmastikaan ainoa, jota kiehtovat idylliseltä vaikuttavat mutta pinnan alle salaisuuksia kätkevät kuvitteelliset amerikkalaiset pikkukaupungit!). Lucy on kesälomalla, ja hänellä on tosi tylsää, sillä lähes kaikki kaverit ovat lähteneet pois kaupungista kesäksi. Vanhemmat ovat pakottaneet Lucyn ottamaan osaa kaupunginkirjaston koululaisille järjestämään lomalukemistempaukseen Lukeviin Lomalaisiin, jotta hänellä olisi jotakin tekemistä. Hirviötarinoita rakastava Lucy haluaisi kuitenkin vain kiusata pikkuveljeään kertoilemalla mitä hurjimpia tarinoita keksimistään hirviöistä. Eräänä päivänä Lucy saa selville, että kirjastonhoitaja herra Mortman, leppoisa pullea miekkonen, onkin oikea hirviö.

Kirjaston lukuohjelma ja kirjastonhoitaja on hirviö -asetelma huvitti minua nyt enemmän kuin koskaan, sillä olen aloittamassa syksyllä omat kirjastoalan opintoni kouluttautuakseni kirjastovirkailijaksi. Siksi syvennyin tähän kirjaan suurella mielenkiinnolla. Se on lyhyt, ja lyhyitä ovat myös sen luvut, jotka päättyvät aina johonkin jännittävään ja pelottavaan juonenkäänteeseen. Sitten seuraavassa luvussa jännitys purkautuu, kun lukijalle paljastetaan, että häntä on höynäytetty tai että asiat kyllä järjestyvät. En tietenkään odottanut mitään aikuisten tasolla jännittävää, mutta yllätyin iloisesti siitä, että lapsille ja nuorille suunnatuksi kauhuksi kirja on oikeasti tosi onnistunut. Tunnelma on karmiva ja tarina pitää hyvin otteessaan, kuten muistaakseni kaikissa muissakin lukemissani Goosebumpseissa. Minusta kirjassa hyödynnetty poika joka huusi sutta -idea ei tuntunut mitenkään liian kuluneelta, vaan sopi tähän hyvin.

Herra Mortman oli hirviö... mutta hän oli myös kirjastonhoitaja. (s. 139)

Herra Mortmanin "hirviömuoto" on seuraavanlainen: hänen päänsä paisuu, hänen suustaan tulee suuri ammottavan musta aukko ja hänen silmänsä ulkonevat ja alkavat pullottaa, ja tietysti suupielestä valuu vihreää limaa. Hirviömuodossaan herra Mortman syö kärpäsiä, kilpikonnia ja kaloja, joita pitää ihmismuodossaan lemmikkeinä. Se, että hän syö salaa kirjastossa sulkemisajan jälkeen kärpäsiä ja kilpikonnia, oli minusta ihan uskottavaa, mutta että kaloja omasta akvaariosta? Se tuntui omituiselta. Yhtä kaikki tunsin kammoa tätä karmivaa kirjastonhoitajaa kohtaan. Päähenkilö Lucysta minulla ei ole juuri sanottavaa. Hän on hyvin tyypillinen Goosebumps-päähenkilö, tennarijalkainen lapsi, joka uskoo hirviöihin ja yliluonnolliseen täydestä sydämestään. Toisin sanoen siis päähenkilö, joka vetosi minuun täysin ollessani lapsi.

Kirjan loppu hämmensi (yhä). Muistin sen etäisesti ulkoa. Lopussa Lucy jää kiinni herra Mortmanille ja saa vihdoin uskoteltua vanhemmilleen, että kirjastonhoitaja on oikeasti hirviö. Vanhemmat kutsuvat herra Mortmanin päivälliselle ja ahmivat hänet yllättäen suihinsa torahampaillaan. Lopputwistissä siis paljastuu, että Lucy perheineen on koko ajan ollutkin itse hirviöitä. Tämä tuntui jokseenkin epäuskottavalta ja yllättävältä, varsinkin kun siihen ei vihjata mitään aiemmin kirjassa. Tietenkään ei, jotta jännitys säilyy, mutta käänteen uskottavuus olisi vaatinut sen, että minäkertoja-Lucy olisi jo aiemmin antanut vihjeitä tai kertonut olevansa itsekin hirviö. Minulla on tosin ollut tästä teoria jo lapsesta asti (onpa muuten hauskaa todeta näin!). Kirjan alussa mainitaan, että kaikki Lucyn perheestä ovat hyvin kalpeita, mustatukkaisia ja mustasilmäisiä. Ja ne torahampaat. Tulkitsin lapsena, että he olisivat vampyyreita, ja samaa tulkintaa pohdin nytkin. Perhe syö kirjastonhoitajan, koska he tahtovat olla ainoat hirviöt kaupungissa. Pistää miettimään, mitä lopun jälkeen tapahtuu. Huomasiko joku kirjastonhoitajan menevän heille päivälliselle? Aletaanko kirjastonhoitajan katoamista tutkia? Jääkö Lucyn perhe kiinni? Sitä emme saa koskaan tietää.

Lopuksi: suosittelenko?

Goosebumps-sarjan kahdeksas kirja Hirviöitä! Hirviöitä! kertoo kirjastonhoitajasta, joka on oikeasti hirviö, ja tytöstä, joka saa sen selville. Jännittävä ja kiinnostava kirja, jota suosittelisin erityisesti kesälukemiseksi, koska tapahtumat sijoittuvat ajallisesti kesälomalle. Kiinnostukseni lukea enemmänkin lapsuuden suosikkisarjani kirjoja heräsi, joten ehkäpä luen tässä vielä jonkun toisenkin Goosebumpsin. Minulla ei toki nyt (vielä) ole kovinkaan paljoa vertailupintaa muihin osiin, mutta sanoisin tämän olevan kelpo kauhukirja.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.