20240119_114803.jpg


Stephen Kingin uusin kirja Holly on nyt luettu. Holly Gibney, jonka mukaan kirja on nimetty, on Etsivä löytää -toimiston yksityisetsivä, joka seikkailee muutamassa muussakin Kingin kirjassa. Ne ovat Bill Hodges -trilogia, Ulkopuolinen sekä Mitä enemmän verta. Olen lukenut kaksi jälkimmäistä, mutta trilogia ei ole tuttu. Täältä löydät ajatuksiani Ulkopuolisesta, täältä MEV-novellikokoelmasta.

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa tämä tulee haastekohtaan 1. Kirjan nimessä on erisnimi ja Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteessa (15.9.2023 - 15.3.2024) ruutuun "rasismi".


Holly

Tammi

suom. 2024

449 sivua

suomentanut Ilkka Rekiaro


Kun Penny Dahl soittaa Etsivä löytää -toimistoon pyytääkseen apua kadonneen tyttärensä etsinnöissä, Holly Gibney ei halua ottaa tapausta vastaan. Hänen äitinsä on juuri kuollut. Hänen kollegallaan Petellä on korona. Ja Hollyn pitäisi olla lomalla. Mutta jokin Pennyn epätoivoisessa äänessä saa Hollyn muuttamaan mielensä. Eipä aikaakaan, kun tähtäimessä on epäilty, joka on vähintään yhtä omalaatuinen kuin Mersumiehessä ja Ulkopuolisessa lukijat hurmannut Holly itse. Kahdeksankymppinen professoripariskunta, hellästi toisiaan rakastavat Rodney ja Emily Harris, saattavat olla hirveintä, mitä kauhun kuningas on koskaan onnistunut kuvittelemaan. (lieveteksti)


Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista


Mutta Roddy ja Emily Harris olivat vielä pahempia.

Miksi? Koska heissä ei ollut mitään yliluonnollista. Koska ei voitu sanoa, että heidän pahuutensa tuli jostain ulkopuolelta, eikä voitu lohduttautua ajatuksella, että jos oli pahoja ulkoisia voimia, oli todennäköisesti myös hyviä voimia. Harrisien pahuus oli sekä arkista että absurdia, kuten se, kun joku hullu äiti laittaa vauvansa mikroaaltouuniin, koska se ei lakkaa parkumasta, tai kaksitoistavuotias lapsi, joka alkaa järjettömästi ammuskella ja tappaa kuusi luokkatoveriaan. (s. 464)


Tapahtumat alkavat vuodesta 2012 "järvenrantakaupungista", jota King ei sen tarkemmin nimeä tai määrittele. En edes osaa sijoittaa kaikkia Suomen kaupunkeja kartalle, joten en todellakaan osaa arvata, mikä kaupunki Yhdysvalloissa se voisi olla (ainoa veikkaukseni, Maine, ei pitänyt paikkaansa). Yli kasikymppinen professoripariskunta, Rodney ja Emily Harris, sieppaa residenssikirjailija Jorge Castron. Vuonna 2015 he tekevät saman nuorelle miehelle ja 2018 alaikäiselle pojalle. Vuonna 2021, nykyhetkessä, 55-vuotias yksityisetsivä Holly Gibney on sulkenut Etsivä löytää -toimiston menetettyään juuri äitinsä koronalle. Myös Hollyn työparilla Petellä on todettu korona. Holly saa soiton naiselta, jonka 24-vuotias tytär on kadonnut, ja ottaa tapauksen vastaan, vaikka joutuukin toimimaan yksin ystävänsä Barbaran ja erään poliisituttunsa apua lukuun ottamatta. Silminnähden tavallinen iäkäs pariskunta tekeytyy vuorollaan pyörätuolipotilaiksi, jotka tarvitsevat apua, iskevät sitten auttajaa, sulkevat hänet kellarissaan olevaan suureen häkkiin, pakottavat syömään raakaa maksaa ja syövät sitten uhrinsa. Ravintotieteen professori Rodney uskoo, että lihansyönti elvyttää aivoja, joten hän on saanut vaimonsa uskomaan, että ihmissyönnin avulla he saavat ikuisen nuoruuden. Se auttaa Emilyn iskiakseen ja Rodneyn niveltulehdukseen. Holly pääsee heidän jäljilleen taitavalla etsiväntyöllä ja joutuu lopulta kasvokkain näiden kannibaalivanhusten kanssa.

Nyt kun olen kirjastossa töissä, katsoin heti kirjaa lainatessani, mihin luokkaan se on kirjastossa sijoitettu: jännitykseen. Kingin parhaimmat kauhupäivät ovat jo takanapäin, mikä on harmi. Nykyään hän kirjoittaa lähinnä kädenlämpöisiä jännityskirjoja, joissa saattaa olla pieniä pilkahduksia siitä, mikä aikoinaan teki hänestä niin hurjan suositun. Monta vuotta olen jo odottanut jotain Hohdon veroista, mutta sitä tuskin on tulossa. Pitänee tyytyä näihin jännityskirjoihin, joita King suoltaa kunnioitettavassa 1-2 kirjaa vuodessa -tahdissa.

Koska en ole lukenut trilogiaa, jossa Holly esiintyy, en tunne hänen varhaisia vaiheitaan, mutta kahden kirjan verran olen seurannut häntä. Vaikka Hollyn voi kuulemma lukea ilman, että tuntee aiempia kirjoja joissa hän seikkailee, viittauksia aiempaan oli paljon. Se oli tietenkin odotettavissa enkä voi syyttää kuin itseäni siitä, etten tunne tuota trilogiaa, mutta halusin siitä huolimatta lukea tämän kirjan. Mitä tulee niihin Hollyn aiempiin seikkailuihin, jotka itse tunnen, pidin niistä ja Hollyn hahmosta niissä. Jokin Hollyn neuroottisessa luonteessa vetoaa minuun, sillä näen hänessä itseäni. Ei ihme, että King on kiintynyt häneen ja halusi kirjoittaa hänelle omistetun kirjan.


Heidän karjansa aivot ovat monikäyttöisiä, samoin sydän, munuaiset ja muut sisäelimet, mutta maksa on tärkein, koska ihmisen maksan syöminen säilyttää elinvoiman ja pidentää ikää. Edellytyksenä on, että maksa on kunnolla herätetty, ja herättämisen käynnistää vasikanmaksa. Ihmisen maksa epäilemättä vaikuttaisi vielä tehokkaammin, mutta se vaatisi kahden ihmisen sieppaamista yhtä aikaa: toinen luovuttaisi maksan, joka syötettäisiin toiselle ennen kuin tämä teurastettaisiin, ja Harrisit ovat tehneet sen johtopäätöksen, että se olisi liian vaarallista. (s. 304)


Itse pääjuoni, Harrisien kannibalismi ja Hollyn etsiväntyö, piti hyvin mielenkiintoa yllä ja oli mukaansatempaava. Luin viime vuonna kovin vähän dekkareita, joten kyllä kunnon dekkariin on aina kiva syventyä tauon jälkeen. Tässä kirjassa pääjuonta hidastavat sivujuonteet, kuten Hollyn ystävän Barbaran runoilijanuran alkutaipale sekä Hollyn äitisuhteen ongelmat, joita puitiin paljon, eivät olleet mieleeni, vaan ne kohdat olisin halunnut vain hypätä yli. En tehnyt niin, mutta mieli teki. Toki ne taustoittivat tarinaa ja loivat lihaa luiden ympärille, mutta eivät olleet niin mielenkiintoisia. Mitä olen Kingiä oppinut tuntemaan hänen teoksiaan lukemalla, hän kirjoittaa mielellään kirjoittamisesta ja luomisen vimmasta fiktiivisissä teoksissaan ladellen niistä kiinnostavia totuuksia ja tekemiään havaintoja, mutta erityisesti Barbaran tarina... plääh. Sekin tuotti peinoisen pettymyksen, että kadonnut tyttö on kuin onkin lopulta kuollut. Elättelin noin puoliväliin kirjaa toivoa siitä, että näin ei olisi. Sitten arvasin, mitä tulee tapahtumaan.

Romaanin lopun eeppisyydestä pidin. Se oli ehtaa Kingiä. Harrisit sulkevat Hollyn häkkiin, mutta hän onnistuu surmaamaan heidät molemmat ja jää henkiin. Tarinalle olisi ollut hieno mutta raaka päätös, että Holly olisi kuollut, mutta King ei takuulla olisi pystynyt tekemään sitä. Paha saa siis palkkansa. "Hirveintä, mitä kauhun kuningas on koskaan onnistunut kuvittelemaan", julistaa lieveteksti. Siitä olen kuitenkin eri mieltä. Ovathan ihmisiä syövät mummo ja pappa jotain hirvittävää, mutta minusta King on kuvitellut paljon karmeampia asioita aiemmissa kirjoissaan. Ehkä juuri Harrisien inhimillisyys ja se, ettei heissä ollut mitään yliluonnollista, latisti heidät silmissäni keskinkertaisiksi pahiksiksi. Pidän hurjan paljon yliluonnollisista twisteistä jännityksessä ja kauhussa, joten olisin suonut sellaisia olevan tässäkin kirjassa. Olin sanalla sanoen pettynyt siitä, että Rodneyn kohtaloksi koituu Alzheimerin aiheuttama huolimattomuus ja Emilyn kohtaloksi hänen vanhat ja hauraat luunsa. Siinä mielessä kumpikaan pääpahiksista ei ollut kovin kiinnostava, että heidän surullisen loppunsa aavisti jo ennalta.

Loppusanoissaan King selittää, että vaikka kirja käsittelee koronaa, sen ei ole tarkoitus olla saarnaava (vaikka sellaiselta se tosiaan vaikuttaa). Hän myös muistuttaa, ettei jaa Rodneyn näkemyksiä kannibalismista, mikä tuntui hieman turhalta, sillä en uskonut hetkeäkään, että King itse popsisi jonkun aivoja kuten päähenkilönsä. Henkilöhahmojensa rasistisia kommentteja King ei pyytele anteeksi, mikä selittynee sillä, että hän on jo siinä vaiheessa uraansa, että voi kirjoittaa mitä tahansa ja hänen kirjoistaan pidetään silti.


Lopuksi: suosittelenko?


Holly on ihan kelpo dekkari. Kingmäinen ja pelottava twisti, karmivat vanhuspahikset, ei kuitenkaan valitettavasti riitä kohottamaan sitä Kingin parhaimmistoon. Suosittelen Kingin faneille ja niille, joilla ei ole herkkä vatsa.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.