Jälleen yksi kirja, jonka bongasin mainiosta Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmästä. Kiitokset sinne vinkkauksesta! Vuoden alussa, suunnitellessani tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta, etsiskelin spesifejä vinkkejä tiettyihin haastekohtiin. Kohdan 39: Kirjassa kuunnellaan musikkia luulisi olevan yksi helpoimmista, mutta minusta yllättävän monessa kirjassa ei kuunnella musiikkia. Siispä kun lukuhaasteen Facebookissa vinkattiin, että Muriel Barberyn Siilin eleganssi sopii tämän haastekohdan täytteeksi, kirjasin sen heti itselleni ylös. Lokakuun harmaudessa päätin sitten siihen tarttua. Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkotietoja tästä romaanista, ei edes siitä, mistä se kertoo. Olin ainoastaan nähnyt sitä vinkattavan vähän joka paikassa. Aavistelin, että kyseessä on lukemisen arvoinen kirja.

Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) tämä sijoittuu ruutuun "sade". Ja minulla onkin jo ensimmäinen bingo kasassa! Odotan mielenkiinnolla, saisinko kenties kaikki ruudukon kohdat ruksattua, kun aikaa on vielä näin runsaasti. Toisaalta ensi vuoden alussa häämöttää työrupeama ja gradun viimeistely, joten saa nähdä.
 

 

Siilin eleganssi / L'Élégance du hérisson

Gummerus

2010

374 sivua

 

Renée Michel on hienon pariisilaisen kerrostalon ovenvartijarouva. Hän on rujo ja pyylevä leskinainen, joka pyrkii olemaan kuin ei olisikaan. Renée vastaa niin hyvin yleisesti hyväksyttyä mielikuvaa rehellisestä mutta tyhmästä ovenvartijasta, ettei kukaan osaa aavistaakaan hänen olevan tosiasiassa talon koppavia asukkaita sivistyneempi, intohimoinen kulttuurin harrastaja.

Useita kerroksia ylempänä asuu Paloma Josse, kaksitoistavuotias omiin oloihinsa vetäytynyt pohdiskelija. Paloma tietää päätyvänsä itsekin vääjäämättä tyhjänpäiväiseen, porvarilliseen kultakalamaljaan, mutta hän ei osaansa alistu vaan tekee päätöksen: kolmetoistavuotissyntymäpäivänään hän tekee itsemurhan.

Kummankin erakon elämä muuttuu, kun taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu. Hän näkee heti, että siilin piikkien alla piilee jotain ainutlaatuista ja kaunista. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ranskalaista kirjallisuutta olen lukenut viime vuosina muutaman teoksen verran: Gaston Lerouxin Oopperan kummituksen (linkki postaukseen) ja Leïla Slimanin Kehtolaulun (linkki postaukseen). En siis voi sanoa tuntevani sitä kovinkaan perinpohjaisesti, mutta kahdesta edellä mainitusta kyllä pidin tosi paljon.

Kuten aiemmin mainitsin, Siilin eleganssi ei sanonut nimensä puolesta mitään. En tiennyt etukäteen edes kirjan aihetta. Tartuin siihen sen suuren suosion vuoksi. Se on kertomus ranskalaisesta ovenvartijasta, Renéestä. 54-vuotias Renée on alistunut omaan, köyhään yhteiskuntaluokkaansa ja sen tapoihin: hän on näkymätön ja äänetön, hoitaa vain työnsä ovenvartijana. Pinnan alla Renée on kuitenkin hyvin kultturelli ja älykäs ihminen, joka nauttii suunnattomasti kirjallisuudesta, taiteesta ja syvällisistä pohdinnoista. Ulospäin hän antaa itsestään tietoisesti tyhmän kuvan, ettei hämmentäisi ketään, sillä eihän ovenvartijarouva nyt voi lukea Tolstoita ja kuunnella Mozartia. Hienossa talossa asuu myös 12-vuotias Paloma. Hän on Réneen tavoin todella älykäs ajattelija, minkä vuoksi hän on päättänyt tehdä itsemurhan. Perhe ja ihmiset hänen ympärillään ärsyttävät häntä, koska kukaan ei näe asioita samalla tavalla. Molempien  pelastukseksi tulee japanilainen rikas Kakuro Ozu. Paloma huomaa elämän olevankin todella kiinnostavaa silloin, kun on joku toinen älykkö, jonka kanssa keskustella. Ja Rénee löytää itselleen sielunkumppanin.

Suhtauduin aluksi vähän ristiriitaisesti tähän romaaniin. Tarina ja henkilöhahmot tuntuivat jo alusta lähtien kutkuttavilta, mutta filosofinen, syvällinen pohdinta – varsinkin Renéellä, joka voi pohtia taiteen merkitystä viidenkin sivun verran sanomatta kertaakaan mitään oikeasti kiinnostavaa – kyllästytti. Nämä kohdat luin nopeasti, sitten paneuduin taas mielenkiinnolla Renéen ja Paloman elämän sattumuksiin.

 

– – [V]ahvat elävät ja heikot kuolevat, ja kaikki saavat nauttia tai kärsiä sen mukaan mikä heidän paikkansa hierarkiassa on, ja siinä missä Lisette oli ollut kaunis ja köyhä, olin minä älykäs ja osaton ja saisin siksi yhtä kovan rangaistuksen, jos yrittäisin alhaisesta luokastani huolimatta hyötyä hengenlahjoistani. Mutta koska en pystynyt olemaan muuta kuin olin, päädyin siihen, että minun piti pysytellä piilossa: vaieta siitä kuka olin ja varoa pyrkimästä siihen toiseen maailmaan. (s. 327)

 

Renée on todella hellyyttävä ja surumielinen hahmo. Hän kertoo avoimesti olleensa aina ruma ja tavanomainen nainen, jolle kohtalolla ei ollut mitään suuria suunnitelmia. Hänellä oli mies, joka nai hänet käytännöllisistä syistä, eikä hän ole koskaan kokenut tosirakkautta. Paloma sen sijaan on omituinen. Hän on pikkuvanha ja jotenkin ylimielinenkin, koska tahtoo kuolla vain siksi, ettei häntä ymmärretä. Renée ja Paloma ovat älynsä puolesta samanlaisia, väärinymmärrettyjä, mutta silti melko erilaisia. Renéellä on suurin osa elämästä takanaan, Palomalla vasta edessä. Täytyy kyllä myöntää, että he muodostavat kiinnostavan parivaljakon romaanin päähenkilöiksi!

Mielestäni tämä kirja parani selvästi loppua kohden. Alun ristiriitaisten tunteiden jälkeen, Kakuron saavuttua kuvioihin, luin kirjan ahmimalla loppuun. Olin niin innoissani Kakuron ja Renéen orastavasta suhteesta, heidän illallisestaan, musiikkia soittavasta vessanpöntöstä ja Renéen lainamekosta, että olin pakahtua. Viimeisillä sivuilla olin aidosti onnellinen Renéen puolesta. Sitten tuli kirjan loppu, joka romahdutti kaiken. En voinut uskoa silmiäni lukiessani, ja jaksoinkin loppuun asti sinnitellä siinä toivossa, että ehkä Renée selviää. Mutta ei. Hänen kuolemansa pilasi täysin kirjan lopun ja teki siitä surkean, anteeksi nyt vain. Silmissä siintävä onnellinen loppu katosi savuna ilmaan. Positiivisena seurauksena lukijalle paljastetaan, että Paloma ei aiokaan tehdä itsemurhaa, mutta se on laiha lohtu: onnen löytänyt Renée riistetään pois ennen kuin hän saa kunnolla kokea sen. Todella tökerö veto kirjailijalta. En ole kirjailija, mutta jos joskus kirjoittaisin kirjan, tekisin siihen onnellisen lopun. Hahmojensa tappaminen on pahinta, mitä kirjailija voi tehdä sekä itselleen, kirjalleen että lukijoilleen.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Siilin eleganssi on luokiteltu humoristiseksi romaaniksi. Se kertoo ranskalaisesta ovenvartijarouva Renéestä, joka esittää tyhmempää kuin oikeasti on istuakseen omaan yhteiskuntaluokkaansa ja rooliinsa mahdollisimman hyvin. Todellisuudessa hän on kuitenkin erittäin tarkkanäköinen ja fiksu ja harrastaa filosofisia pohdintoja. Niin hupaisaa kuin tällainen tyhmän esittäminen onkin, tämä kirja on hauska vain surumielisellä tavalla. Se on kertomus ulkopuolisuudesta, yksinäisyydestä, läheisyydenkaipuusta ja ymmärtämättömyydestä. Ja sen loppu todella yllättää. Suosittelen ranskalaisen kirjallisuuden ystäville, klassikkoja läpi kahlaaville sekä syvällisestä pohdinnasta pitäville.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.