Tätä kirja-arvostelua kirjoitan vain yhdellä kädellä, mitä ei ole blogini nelivuotisen historian aikana tapahtunut kertaakaan. Kaaduin viikonloppuna jäisellä jalkakäytävällä ja mursin vasemman ranteeni. Kipsi viisi viikkoa, sairaslomaa nyt toistaiseksi viikko. Ärsyttää, turhauttaa, kiukuttaa. Edes se ei piristä, että nyt on runsaasti aikaa vain lukea. Paljon mieluummin olisin kirjastoharjoittelussa kuin kotona kivuissa. Tänään sain kuitenkin päätökseen Stephen Kingin uusimman romaanin Satumaa, joka oli jo loppusuoralla. Se on aikamoinen järkäle pidellä yhdellä kädellä. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteessa se täyttää haastekohdan 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä. Olin lukemisessa jo loppusuoralla, kun ranteeni murtui, mutta koska kingimäiseen tapaan tässäkin järkäleessä on yli 600 sivua ja se on aika painava, en pystynyt kannattelemaan kirjaa yhdellä kädellä. Otin avuksi e-kirjasovelluksen, jotta sain luettua sen loppuun sujuvasti. Joten kyllä, tämän lukeminen oli haastavaa.

Satumaa / Fairy Tale

Tammi

suom. 2023

656 sivua

Arvoituksellinen erakko Howard Bowditch jättää testamentissaan kaiken teinipoika Charlie Readille. Talon, vajan ja vanhan koiran lisäksi Charlie perii c-kasetin, jolla Howard kertoo täysin uskomattoman tarinan. Sen mukaan vajassa on kaivo, kaivossa portaat ja portaiden päässä toinen maailma. Vääristynyt satumaailma, jossa hyvä ja paha käyvät ikuista taistoaan. Charlien on laskeuduttava kaivoon, mutta sen jälkeen vain satumaan kirotut, poloiset asukit voivat hänen kulkuaan johdattaa. Pelissä on ihmiskunnan tulevaisuus. (lieveteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Yhdestä asiasta en mieltäni muuta, vaikka vuosia kuluu ja lukukokemuksia karttuu: Stephen Kingin parasta antia ovat hänen tuotantonsa kauhuromaanit. Hän osaa kuvata myös ihmisluontoa ja, kuten Satumaassa nähdään, rakentaa fantasiamaailmoja, mutta kauhussa hän on paras. Halusin heti lukea uusimman Kingin suomennoksen, mutta sen genre, fantasia, kyllä arvelutti. Lasten fantasia elää ja voi hyvin. Sen todistaa muun muassa elinvoimainen Soturikissat-kirjasarja, jonka ensimmäisen osan luin vähän aikaa sitten. Aikuisten fantasia sen sijaan on minusta ollut jo vuosia genrenä jotenkin väsähtänyt, kun kirjoista puhutaan. Ilmiö näkyy tosin myös joissain elokuvissa ja sarjoissa. En siis lainkaan hihkunut innosta, kun mietin sukellusta jälleen yhteen fantasiamaailmaan. Kingin maineikas nimi kuitenkin vaikutti lukupäätökseen.

Satumaan päähenkilö on 17-vuotias Charlie Reade. Eletään vuotta 2013 Illinois'n pikkukaupungissa Yhdysvalloissa. Isänsä kanssa kahden asuva Charlie auttaa eräänä päivänä kotikatunsa varrella asuvaa äksyä vanhaa ukkoa Howard Bowditchia, joka on pudonnut tikapuilta. Charlie ja herra Bowditch ystävystyvät, ja kun herra Bowditch kuolee, hän jättää Charlielle perinnöksi vanhan talonsa ja sairaan koiravanhuksensa Radarin. Sekä vuosia kantamansa salaisuuden. Takapihan vajan kaivon kautta pääsee satumaahan, jossa herra Bowditch on seikkaillut nuoruudessaan ja josta löytyy maaginen aurinkokello. Sen avulla herra Bowditch on elänyt yli sata vuotta. Charlie lähtee omalle seikkailulleen tuohon toiseen maailmaan tavoitteenaan pyörittää Radaria aurinkokellossa ja antaa sille lisää elinvuosia.

Meidän maailmamme ja muut maailmat. Olen varma, että niitä on muitakin, kenties yhtä paljon kuin yötaivaalla tähtiä. Me aistimme muut maailmat. Ne tulevat suppiloa pitkin luoksemme vanhoissa saduissa.

Kingin luoma satumaa on täynnä satuolentoja. Sieltä löytyy kenkämuori, hanhityttö, jättiläisiä ja prinsessoja. Myös kauhuelementtejä on ujutettu mukaan, sillä maailmaa uhkaa paha demoninen voima, sitä vartioivat sinistä valoa hehkuvat elävät kuolleet luurangot ja kansaa riivaa kirous, Harmaa, joka on muuttanut niin ihmiset kuin ympäristönkin harmaaksi. Niin jännittäviä seikkailuja kuin Charlie kokeekin toisessa maailmassa, ei satumaa hahmoineen ja tapahtumineen hirveästi jaksanut innostaa. Kirjan parasta antia oli lopulta sen alku, reilut sata sivua, kun Charlie kertoo juurta jaksain tutustumisestaan herra Bowditchiin ja Radariin sekä noiden kanssa viettämästään ajasta. Kun herra Bowditch kuolee ja siirrytään satumaailmaan, lopahti kiinnostus. Oikeastaan ainut oikeasti kiinnostava yksityiskohta, josta satumaailman kuvauksessa pidin, on Charlien vankila-ajan kuvaus ja gladiaattoritaistelut, joihin hänet pakotetaan.

Huomasin välistä odottavani ja toivovani twistejä juoneen, joita ei sitten koskaan tullutkaan. Odotin Charlien toisessa maailmassa kohtaamien ihmisten vain esittävän hyviksiä, mutta pettävän hänet tilaisuuden tullen. Odotin Radarin nuorentamisen menevän pieleen. Odotin paljastusta, että Charlie todella on toisen maailman kadonnut prinssi ja sieltä kotoisin. Odotin paljastuvan, että aika kulkee maailmoissa eri tahtia ja Charlien olleen poissa omasta maailmastaan vain tyyliin yhden päivän neljän kuukauden sijasta. Kaikkia näitä twistejä odotin turhaan, kun kaikki menikin tylsän kaavan kautta. Juoni olisi saanut olla yllättävämpi, mutta ehkä King hakikin perinteisen fantasian tarinakulkua omalla pikku twistillään (rääväsuiset henkilöhahmot, kuinkas muuten).

Romaanin suurin heikkous on ilman muuta sen pituus. Yli 600 sivua olisi mielestäni hyötynyt tiivistämisestä. Satumaan tarkan kuvaamisen ymmärrän, mutta alku olisi voitu sivuuttaa lyhyellä preppauksella satumaahan lähtöä edeltävästä ajasta. Siinä on vain muutama juonen kannalta olennainen kohtaus. Ja kun satumaa kerran on se tarinallisesti rikkain aines, miksi antaa alussa pilkahdus jostain muusta?

Lopuksi: suosittelenko?

Satumaa on tylsintä Kingiä hetkeen. Aikuisten fantasia ei ole ominta genreäni, minkä kyllä lukiessa huomasi. Jos fantasia kiinnostaa, suosittelen. Jos taas ei, niin lue Kingiltä jotain ihan muuta. Hänellä on paljon hyviä kirjoja.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.