Kesäkuun viimeiseksi kirjaksi ja samalla heinäkuun ensimmäiseksi, koska ehdin kirjoittaa siitä vasta heinäkuun puolella, jäi tänä vuonna kanadalaisen Emma Hooperin kirja, jolla on aika pitkä ja erikoinen nimi: Etta ja Otto ja Russell ja James. Se on kirja, johon en olisi itse tarttunut, mutta työkaverini suositteli sitä minulle. Suosittelemisen myötä tarjoutui täydellinen tilaisuus sijoittaa se vielä tyhjään Helmet-lukuhaasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

Etta ja Otto ja Russell ja James / Etta and Otto and Russell and James

Gummerus

suom. 2015

333 sivua

suomentanut Sari Karhulahti

Pienessä kanadalaisessa preeriakylässä asuvan Etan toteutumattomista haaveista suurin on nähdä meri. Niinpä hän, 82-vuotias, herää varhain eräänä aamuna, nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa veden äärelle. Otto löytää keittiöstä vaimonsa jättämän lapun ja ymmärtää, tavallaan.

Etan vaelluksen lomassa tarina aaltoilee nykyisyydestä nälän, sodan ja toivon täyteiseen menneeseen. Muistamisesta unohtamiseen, ja takaisin. Etta ja Otto ja Russell ja James on hassu ja haikea romaani, jonka poikkeukselliset henkilöhahmot jäävät elämään lukijan mieleen pitkäksi aikaa. Se on myös muistutus siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä viimeiselle suurelle seikkailulle. (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Etta ja Otto ja Russell ja James on merkillinen useassa aikatasossa liikkuva romaani, jossa kerrotaan vuoroin sodasta, vuoroin rauhasta, kirjoitetaan vuoroin kirjeitä ja vuoroin jutustellaan ilman vuorosanaviivoja tai lainausmerkkejä. Romaani alkaa siitä, että Otto löytää 83-vuotiaan vaimonsa kirjeen. Kirjeessä hänen vaimonsa Etta kertoo, että on lähtenyt katsomaan merta ja yrittää muistaa tulla takaisin. Etta on pistänyt taskuunsa lapun, jossa lukee hänen nimensä, ikänsä ja läheisimpien ihmisten nimet. Ilmeisesti dementoitumassa oleva Etta tapaa matkallaan kojootin, jonka ristii Jamesiksi siskonsa kuolleen lapsen mukaan, ja alkaa taivaltaa eläimen rinnalla kohti itää ja merta. Sillä välin Otto totuttelee tyhjään taloon ja yrittää keksiä itselleen virikkeitä. Hän opettelee leipomaan, hankkii marsun kaverikseen, tekee marsulle paperimassasta ystävän ja alkaa sitten muovailla muita paperimassaeläimiä lahjaksi Etalle ja naapurin Russellille.

Kerronta on erittäin hypähtelevää. Lukija saa pieninä paloina vähän kerrallaan tietää enemmän paitsi nykyisyydestä, myös Etan ja Oton menneisyydestä Kanadan maaseudulla ja sota-ajasta. Otto asui suurperheessä ja hänellä oli 13 sisarusta. Hänen naapuriinsa muutti Russell-niminen poika, jonka isän kaupungissa sijaitseva sekatavarakauppa meni nurin huonon taloudellisen tilanteen takia. Melko pian muuttonsa jälkeen Russell epävirallisesti adoptoitiin Oton perheeseen, niin paljon hän vietti aikaa heidän luonaan. Russell jäi lapsena traktorin alle, minkä vuoksi kärsii huonosta jalasta vielä vanhanakin. Etta tulee mukaan kuvioihin sitä kautta, että lähti opiskelemaan raskaaksi tulleen ja nunnaluostariin muuttaneen siskonsa kuoltua raskausmyrkytykseen ja päätyi opettamaan siihen pieneen maalaiskouluun, jossa Otto ja Russell opiskelivat monien muiden eri-ikäisten lasten kanssa. Melko pian sen jälkeen 17-vuotias Otto värväytyy armeijaan siitäkin huolimatta, että hänen vanhempansa ovat yrittäneet estää häntä kuulemasta radiosta uutisointia sodasta (Otto kuuntelee salaa radiota Russellin luona). Otto yrittää saada Russellia mukaansa, mutta Russell jättäytyy huonon jalkansa varjolla pois ja jää kotiin Oton lähtiessä. Vain satunnaisesti koulua käyvä Otto ei aluksi osaa kirjoittaa kunnolla, mutta tapaa koulussa Owen-nimisen pojan, joka opettaa häntä, ja ennen sotaan lähtöään vaihtaa yhteystietoja Etan kanssa kirjoitellakseen tuolle. He aloittavat kirjeenvaihdon. Kun Otto on poissa, Ettaan ihastunut Russell tapailee Ettaa päivittäin ja käy tuon kanssa tanssimassa.

Etta istui keittiönpöydän ääressä Oton aamutakissa. Etta, sanoi Otto. Etta.

Etta? toisti Etta. Hän laski pöydälle inkivääripikkuleivän, jota oli aikonut haukata. Katsoi puolisoaan kuin aavetta, kuin peiliä.

Niin että mitäs tehdään? Otto kysyi seuraavana aamuna heidän syödessään kanelipullia ja appelsiineja.

Jospa minun pitäisi mennä pois, sanoi Etta. Niille ihmisille tarkoitettuun paikkaan, jotka unohtavat, keitä ovat.

Mutta minä muistan, sanoi Otto. Jos minä muistan ja sinä unohdat, me pärjäämme kyllä. (s. 82-83)

Nykyisyydessä Etta yrittää paeta itseään ja asioiden unohtamista. Hän kävelee forrestgumpmaisen pitkiä matkoja jalan, ostaapa jopa uudet lenkkitossutkin, seuranaan vain James-kojootti, joka puhuu hänelle. Etasta tulee pian julkkis, sillä toimittajat haastattelevat häntä ja tekevät hänestä lehtijutun. Sen jälkeen kaikki lähitienoolla ja kauempanakin tietävät Etan, ja kun Etta saapuu, antavat hänelle lahjoja ja huutavat hänen nimeään. Etta ei pidä julkisuudesta vaan välttelee kaupunkeja niin pitkään kunnes ruoka loppuu. Hän elää kekseillä, suklaalla ja luonnon antimilla, nukkuu taivasalla James-kojootin kanssa ja suuntaa päättäväisesti itään. Öisin Etta näkee painajaisia veden alla olemisesta ja hukkumisesta. Russell lähtee Etan perään ja yrittää saada Oton mukaan, mutta Otto jää todeten, että Etta tietää kyllä mitä tekee. Russell saavuttaa Etan, mutta Etta onnistuu jotenkin vakuuttamaan hänet siitä, että kaikki on kunnossa, joten Russell ei vie häntä kotiin vaan lähtee omalle seikkailulleen kauriita etsimään.

Ensinnäkin on todettava, että romaanin kerrontaratkaisu on vähintäänkin erikoinen. Vuorosanaviivoja tai lainausmerkkejä ei käytetä, joten henkilöhahmojen puheet ajoittain hukkuvat muutenkin tajunnanvirtamaiseen kerrontaan. Se tuntui ärsyttävältä kun aloitin lukemisen ja ärsytti edelleen kun päätin kirjan. Tällainen kokeilevuus ei häirinnyt lukemista niin paljon kuin aluksi pelkäsin, mutta hiersi kuitenkin.

Mitä tulee kirjan nimessäkin mainittuihin päähenkilöihin, heillä on erikoinen kolmiodraama, joka ei kuitenkaan ole kolmiodraama sanan varsinaisessa merkityksessä. Russell on se, joka rakastuu Ettaan ensisilmäyksellä Etan tullessa opettamaan heitä eikä Otto ole aluksi Etasta kiinnostunut. Siitä huolimatta Oton palattua kotilomalle rintamalta hän ja Etta menevät heti sänkyyn, alkavat tapailla ja Oton lähtiessä Etta sanoo rakastavansa häntä. Oton ollessa rintamalla Etta saa keskenmenon, mutta se, onko lapsi Oton vai Russellin, jäi ainakin itselleni epäselväksi. Oton paluuta rintamalta kuvataan vain lyhyesti ja sekin kirjan alussa, mikä on meinannut unohtua näin kirjan lukemisen jälkeen. Russellin kuvataan istuvan Oton autossa heidän pihallaan ja katsovan ikkunasta, kun he keskustelevat keskenään Etan ilmeisen toisen keskenmenon jälkeen. Lisäksi muistelen jossain kohdassa mainitun, että Russell sanoo Otolle rakastavansa häntäkin Etan lisäksi, tai toisinpäin. En oikein ymmärtänyt kolmikon suhdetta. Se tuntui jotenkin koko ajan oudolta, kieroutuneelta ja käsittämättömältä. Säälin Russellia, joka olisi mielestäni kuulunut Etan kanssa yhteen. Säälin kuitenkin myös Ottoa siinä vaiheessa, kun Etta lähtee katsomaan merta ja jättää hänet huolehtimaan itse itsestään. Ja tietenkin säälin myös Ettaa, joka yrittää paeta ongelmiaan sen sijaan, että jäisi Oton luokse selvittämään niitä. Se pistää miettimään, rakastaako Etta Ottoa todella.

Etta

Merkitsen katkoviivalla karttapalloon täältä kotoa alkavan reitin, jota arvelen sinun kulkevan. Lisään vain pari lyhyttä viivaa päivässä, ja ne näyttävät pieniltä meidän isossa karttapallossamme, mutta niitä on silti mukava tehdä, näen silti jotain edistystä. Ja ehkä katkoviiva on kuin Hannun ja Kertun merkitsemä polku, jota voit seurata takaisin tänne, jos unohdat, mistä olet tullut. Vaikka tiedän kyllä, ettet näe sitä etkä minua juuri nyt.

– – PS Etta, tiedän että olet lähtenyt katsomaan merta, ja sinun pitää nähdä se, pitää totta vie, mutta jos lähtöösi on muita syitä – jos et halunnut kertoa minulle kasvokkain, että olet huomannut tai unohtanut jotain, voit aina kertoa siitä näin kirjeessä. Kerro siitä kirjeessä, ja se voi jäädä pelkästään musteeksi (tai lyijykynän jäljeksi) paperille (s. 41)

Kirjan loppu ei ole yhtään vähemmän outo kuin sen aiemmat tapahtumat. Etan mukaan lopputaipaleelle liittyy toimittajanainen, joka haastatteli häntä aiemmin. Toimittajanaisella, kuten kaikilla teoksen henkilöhahmoilla, on hänelläkin jotain hampaankolossa, nimittäin vankilaan joutuneen veljen takia. Kun Etta alkaa hourailla ja kuvittelee yhtäkkiä olevansa Otto, toimittajanainen vie Etan hoitokotiin. Etta kuvittelee edelleen olevansa Otto ja elää Oton sotakokemuksia uudelleen nykyisyydessä. Sitten James-kojootti tulee Etan ikkunan taakse keskellä yötä, muistuttaa häntä lapusta takin taskussa ja palauttaa Etan mieleen, kuka tuo todella on. Etta karkaa vanhainkodista ja pääsee kuin pääseekin merenrantaan, jossa kävelee veteen ja ilmeisesti hukkuu/hukuttautuu. Samaan aikaan yskästä ja sydämentykytyksistä kärsinyt ja Ettaa turhaan takaisin odottanut Otto käy nukkumaan viimeisen kerran ja kuolee hänkin nukkuessaan.

Minulle jäi lukemisen jälkeen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia: Tiesikö Otto koko ajan, ettei Etta tule ikinä takaisin? Rakastiko Otto Ettaa koskaan todella? Tapahtuiko Oton ja Owenin välillä jotain sodassa ollessa? Oliko James missään vaiheessa todellinen vai koko ajan Etan mielikuvituksen tuotetta? Miten Etta pystyi elämään Oton kokemia asioita niin todentuntuisesti mielessään, vaikkei itse ollut koskaan sodassa? Oliko Etan lapsi Oton vai Russellin? Rakastiko Russell Ettaa, Ottoa vai molempia? Miksei Russell ottanut Ettaa mukaansa löydettyään tuon metsästä ja palauttanut kotiin? Ja miksi Etta oikeasti lähti matkaan meren rantaan eikä jäänyt Oton luokse tai mennyt hoitokotiin? Niin paljon kysymyksiä. Joku voisi pitää romaania niiden vuoksi ajatuksia herättävänä ja hyvänä lukukokemuksena, mutta minusta liian moni asia jäi auki. Se ei ole omalla mittapuullani merkki hyvästä kirjasta.

Lopuksi: suosittelenko?

Etta ja Otto ja Russell ja James on luokiteltu Kirjasammon mukaan maagiseen realismiin. Sitä se ehkä parhaimmillaan onkin. Se on unenomainen, tajunnanvirtamainen romaani vanhasta naisesta, joka lähtee katsomaan merta, hänen yksinäisestä miehestään ja heidän mutkikkaasta menneisyydestään. Lukemisen jälkeen jäi kumman epätyydyttynyt olo. Ei ollut ihan minun palani kakkua. Suosittelen kuitenkin niille, jotka kaipaavat jotain erilaista luettavaa ja tahtovat pureskella lukemaansa (ja joita ei haittaa, että lukemisen jälkeen jää mieleen pyörimään noin tusinan verran erilaisia kysymyksiä, joihin ei saa koskaan vastausta).

Annoin Goodreadsissa yhden tähden.