Zombit kaikissa muodoissaan ovat parasta mitä tiedän. Olen katsonut The Walking Deadia, lukenut sarjaan pohjautuvasta kirjasarjasta ensimmäisen osan, pelannut zombiaiheisia räiskintä- ja seikkailupelejä jo vuosien ajan sekä suunnitellut jopa oman zombiaiheisen korttipelin tekemistä (minulla oli vaihe, jolloin innostuin tekemään itse lautapelejä – ne olivat tosi kotikutoisia, mutta niiden suunnitteleminen ja toteuttaminen oli hauskaa). (Lasten)kirjastotyössä on se hyvä puoli, että kun päivät kuluvat kirjastossa kirjoja katsellen, huomaa kaikenlaista, mitä ei normaalilla kirjastokäynnillä pistäisi merkille. Kuten vaikkapa lapsille suunnatun The Walking Deadin tyyppisen lastenkirjasarjan zombeista!

Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten kuvittama Maailman viimeiset tyypit on humoristinen lasten- ja nuortenkirjasarja, johon on suomennettu muistaakseni jo kahdeksan osaa. Bongasin sarjan kirjoja töissä ollessani. Lisäksi eräs nuori suositteli niitä minulle! 13-vuotias poika tuli pyytämään, että varaisin hänelle sarjan uusimman osan. Otettuani selvää uusimman osan nimestä ja tehtyäni varauksen jututin poikaa hetken. Hän kehui sarjaa vuolaasti ja mainitsi, että käy kirjastossa vain kerran vuodessa varaamassa sarjan uusimman kirjan. Hän ei lue mitään muuta, mutta kyseisistä kirjoista hän pitää, sillä niissä on paljon kuvia ja sopivan vähän tekstiä. Kerroin, että olen itsekin aikeissa aloittaa sarjan lukemisen, ja poika suositteli sitä lämpimästi. Mikä ihana kohtaaminen.

Maailman viimeiset tyypit / The last kids on earth

WSOY

suom. 2018

225 sivua

Neropatti kohtaa Walking Deadin! Railakas, uuden sarjan aloittava runsaasti kuvitettu romaani täynnä nerokkaita vekottimia, zombeja ja jättimäisiä hirviöitä.

Siitä asti kun hirviökatastrofi tuhosi maailman sellaisena kuin me sen tunnemme, 13-vuotias Jack on asunut puumajassaan suojanaan katapultteja ja vallihauta, seuranaan videopelit ja ravintonaan loputon varasto Oreo-keksejä ja Mountain Dew'ta. Kun taistelu zombeja, siipirähkiä ja köynnösryönejä vastaan käy yksinäiseksi, Jack yhdistää voimansa nörtti-Quintin ja ääliö-Dirkin kanssa. Jack on päättänyt pelastaa ihastuksensa Junen ja maailman – ja olla olematta enää koskaan mikään keskivertokaveri! Pystyykö hän siihen? (esittelyteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Neljäkymmentäkaksi päivää sitten olin ihan tavallinen kolmetoistavuotias Jack Sullivan, joka eli tapahtumaköyhää elämää tylsässä Wakefieldin kaupungissa. En tasan ollut sankari, en tasan mikään kova tyyppi, en tasan taistellut jättiläishirviöitä vastaan.

Mutta katso mua nyt. Tässä sitä taistellaan hirmuista otusta vastaan tavaratalon katolla. Elämä on ihan hullua. Juuri nyt koko maailma on ihan hullu. (s. 2)

42 päivää sitten hirviöt valtasivat 13-vuotiaan Jack Sullivanin kotikaupungin Wakefieldin. Osa ihmisistä pakeni, loput muuttuivat zombeiksi. Orpo Jack, jota on koko ikänsä pompoteltu sijoitusperheestä toiseen, tuli koulusta kotiin vain huomatakseen, että hänen kasvattivanhempansa olivat lähteneet kaupungista ilman häntä. Jack valtasi kasvattiveljensä puumajan ja linnoittautui sinne. Huumorintajulla ja positiivisella asenteella Jack on selviytynyt 42 päivää yksin apokalyptisessä zombimaailmassa. Kun yksinäisyys alkaa vaivata, Jack etsii parhaan ystävänsä Quint Bakerin. Quintin vanhemmat olivat lomamatkalla zombien hyökätessä, joten hänkin on aivan yksin. Kaksikko muuttaa yhdessä Jackin puumajaan. Pian he kohtaavat myös Dirk Savagen, kiusaajan ja öykkärin, joka onkin aika rento ja rehti kaveri. Jack on kehitellyt itselleen maailmanlopun haasteita, joista yksi on pelastaa hänen ihastuksensa June Del Toro zombien kynsistä. Quint, porukan aivot, sekä Dirk, porukan muskelit, apunaan Jack palaa vanhalle koululleen, josta June löytyy kuin löytyykin. Harvinaisen elossa ja harvinaisen pärjäävänä. Tyttö väittää, ettei tarvitse ketään pelastamaan itseään. Hän odottaa vanhempiaan, joista hän joutui eroon hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä. Lopulta June kuitenkin lyöttäytyy poikaporukkaan ja muuttaa hänkin puumajaan. Lopussa odottaa eeppinen lopputaistelu pääpahiksen, jättimäisen hirviö Räyhiksen kanssa, joka on ottanut Jackin silmätikukseen ja vainoaa häntä.

Pitänee antaa arvio paitsi omasta näkökulmastani, myös erikseen sen kuvitteellisen kirjan kohderyhmään kuuluvan lapsen näkökulmasta, joka kirjaa voisi lukea. Kun mietin itseäni lukijana, pidin romaanin realistisuudesta (henkilöhahmot käyvät yhä tarpeillaan, vaikka onkin maailmanloppu) sekä apokalyptisestä maailmasta noin yleensä. Päähenkilö Jack on samaistuttava ja tarina mukaansatempaava, joskin joiltain osin ennalta-arvattava. En liiemmin välittänyt siitä, että zombien lisäksi maailmanlopun maailmaa terrorisoivat erilaiset hirviöt ja mutantit, joiden alkuperää ei selitetä. Kirjassa ei muutenkaan käy ilmi, mistä zombiapokalypsi sai alkunsa. Jäin kaipaamaan lisää taustaa. Lisäksi jokin päähenkilö-Jackissa ärsytti. Ehkä se oli hänen muka-hauskuutensa ja -sanavalmiutensa: se, että hän lyö läskiksi aivan kaiken. Mutta jos arvioisin kirjaa ikään kuin kohderyhmään kuuluva lapsi, antaisin täydet pinnat hauskuudesta, päähenkilön nokkeluudesta ja rohkeudesta, sivuhenkilöiden mielenkiintoisuudesta sekä runsaasta kuvituksesta, joka elävöittää tarinaa ja tekee lukemisesta kevyempää ja miellyttävämpää. On siis huomioitava, että mielipiteeni tästä kirjasta ovat vahvasti aikuisen tylsän mieleni värittämiä. Olen myös tottunut rajumpaan zombikauhuun, joten tämä tuntui siksikin ajoittain laimealta.

Mä olen jäänyt paljosta paitsi tässä elämässä: isoista synttäripirskeistä, Disneylandin-retkistä, sisäpiirivitseistä, "porukkaan" kuulumisesta koulussa... Mulle niitä ei ollut suotu, se on varma juttu, mutta ei se oikeastaan kauheasti haittaa.

Arvaa, miksi se ei haittaa. Se ei haittaa sen tunteen takia, joka mulla on, kun mä kävelen tuhotussa maailmassa ase olalla niin kuin pitkä miekka joskus aikoinaan kuningas Arthurin haarniskoidulla olkapäällä, ja hitsi, se on ihan mieletön fiilis!

Se fiilis, vapaus, täydellinen itsenäisyys – mä en tiedä, vaihtaisinko niitä tuhanteenkaan reissuun Disneyn lomakeskukseen tai Disneyn huvipuistoon tai Disneyn ostoskeskukseen tai baseball-matseihin tai Iso-Earlin kotieläintarhaan tai minne vanhemmat nyt viekin penskojaan. (s. 83)

Minua suretti Jackin menneisyys. Tulkitsin, että hänen vitsikäs ulkokuorensa kätkee alleen satutetun ja yksinäisen pojan, joka ei ole juuri saanut rakkautta. Siksi romaanin loppu lämmitti mieltä. Jack toteaa löytäneensä vihdoin itselleen oikean perheen, jota haluaa suojella: hänen ystävänsä. Jackin suhtautuminen maailmanlopun maailmaan on ymmärrettävä, kun tietää, mitä hän on kokenut. Hän kuvittelee maailman videopelinä ja zombit vihollisina, joiden heikkouksia ja hyökkäystapoja tutkii ja analysoi. Kyseessä on eräänlainen puolustusmekanismi. Ja jos se toimii, mikäs siinä.

Vaikka jatkuva vitsailu tuntuikin välillä väkinäiseltä ja siltä, että se uppoaa kohdeyleisöönsä hyvin mutta minuun vähän huonommin, en voinut olla ihailematta kielen rikkautta (mikä on varmaan sekä oivallisen kirjailijan että mahtavan käännöksen yhteispelillä saatu aikaan). Kirjan kieli on sekoitus yleis- ja puhekieltä, joukossa on joitain slangisanoja, ja värikkäitä ilmauksia viljellään runsaasti. Kielellä leikittely tekee kerronnasta autenttisempaa, varsinkin kun kertojana on esiteini-ikäinen poika. Jack puhuu muun muassa "kotipolttoisesta Mountain Dew'sta". Haha!

Romaanin loppu antaa ymmärtää, että jatkoa seuraa. Räyhiksen voitettuaan ystävänelikko pitää hauskaa ja rentoutuu. Jack kuitenkin vihjailee, että pian on varmasti luvassa lisää hirviöitä voitettavaksi sekä selviytyjiä värvättäväksi. Osiahan tässä kirjasarjassa riittää, joten Jackin seikkailuja pääsee seuraamaan monen monituisen kirjan verran lisää.

Lopuksi: suosittelenko?

Maailman viimeiset tyypit, josta on muuten ilmeisesti tehty Netflix-sarjakin, on humoristinen lasten- ja nuortenkirja zombimaailmanlopusta, jossa 13-vuotias poika ystävineen selviytyy saaden zombien tappamisen näyttämään lastenleikiltä. Suosittelisin sitä lämpimästi pojille, joita lukeminen ei kiinnosta, sillä runsas kuvitus ja tekstin määrän vaihtelu takaavat, että mielenkiinto pysyy yllä. Jos zombit ja maailmanloppu kiinnostavat edes vähän. Ihan hauska lukukokemus. En usko, että tulen lukemaan sarjan jatko-osia, mutta hyvää esimakua tämäkin kirja sarjasta antoi.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.