7331.jpg

Hyvää uutta vuotta 2020! :) Uusi vuosi tarkoittaa tietenkin uusia kirjapostauksia, toivottavasti myös uusia lukijoita!

Halusin joululoman lopulle jotakin melko kevyttä mutta silti jännää luettavaa. Tästä syystä tartuin Anu Holopaisen Ihon alaiset -nimiseen, nuorille aikuisille suunnattuun parisataasivuiseen dystopiaan. Olen viime aikoina alkanut innostua erilaisista dystopioista ja löytänyt erään toisenkin kotimaisen kirjailijan Holopaisen lisäksi, joka kirjoittaa tulevaisuuteen sijoittuvista kauhukuvista. Luin joululomalla myös erään ruotsalaiskirjailijan zombiedystopian, mutta en erityisemmin pitänyt siitä enkä halunnut tehdä siitä postausta. Olin toiveikas hyvän alun suhteen, mutta kyseinen teos lässähti lopussa ja petyin siihen pahasti. Nyt aiheena on kuitenkin Holopaisen kirja, josta kyllä tykkäsin! Tämä vuoden 2020 ensimmäinen kirja sijoittuu Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: Tulevaisuudesta kertova kirja.
 

Ihon alaiset

Karisto

2015

202 sivua
 

Tulevaisuuden Suomi. Kauneusleikkauksista on tullut arkipäivää. Muokkaukset – kuten kauneusleikkauksia nimitetään – ovat useimmiten ehtona työpaikan, kumppanin ja kaikin puolin hyvän elämän saamiselle. Itsensä muokkaaminen on helppoa ja trendikästä, kauneusleikkausten kirjo ulottuu kalliista huippuklinikoista rautatieaseman halpoihin InstaPlast-automaatteihin, joihin miltei kenellä tahansa on varaa. Ihmisen oikeaa ikää on mahdotonta arvioida, kun yhä nuoremmat ovat muokanneet itsensä muistuttamaan aikuisia maskuliinisine piirteineen ja rintaimplantteineen.

Tarinan keskiössä on neljä nuorta. Jara on 17-vuotias maalta kotoisin oleva poika, joka ei malttaisi odottaa täysi-ikäisyyttä saadakseen himoamansa muokkaukset, vanhemmat kun ovat niin kivikautisia, että eivät anna lupaa tai rahaa muokkauksiin. Parikymppinen Inka opiskelee päivät yliopistolla ja tanssii illat luomuklubilla, jossa luomut eli muokkaamattomat ihmiset tanssivat rohkeasti katsojille. Hän ei halua muokkauksia ainakaan vielä, vaan on tyytyväinen elämäänsä tässä ja nyt. Matias puolestaan on suuren ja Suomessa suositun kauneusklinikan omistajan poika, joka vihaa muokkauksia ja muokattuja ihmisiä yli kaiken. Hän panee jatkuvasti kapuloita perheensä rattaisiin ja kuuluu Luonnollinen ihminen -yhdistykseen, joka ajaa luomujen asiaa. Samaan aikaan PlastikPrincess-nimimerkillä kirjoittava 16-vuotias tyttö kertoo blogissaan siitä, miten rahoittaa muokkaukset myymällä itseään. Alaikäisenä hän turvautuu kyseenalaisiin keinoihin saavuttaakseen unelmansa, eli muhkeammat huulet ja isommat rinnat.
 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Holopaisen Ihon alaisten maailma on futuristinen menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin, ja hän käyttää monia mielenkiintoisia kauneusleikkaus- ja kehonmuokkausmaailmaan liittyviä termejä, kuten "subdermali" ja "dimensiotatuointi". Kiinnostava elementti ovat myös erilaiset alakulttuurit, joita ihmiset kirjan maailmassa edustavat. Muokattujen joukossa näitä ovat esimerkiksi thinspaajat ja obelixit. Ensimmäiset edustavat nimensä mukaan sairaalloista laihuutta, jälkimmäiset sairaalloista lihavuutta. Nämä ilmiöt (joskaan ei ehkä näillä termeillä?) lienevät tuttuja nykymaailmassakin. Inka ja Matias puolestaan edustavat luomuja, joiden joukossa ei varsinaisesti ole alakulttuureja, he vain ovat iso joukko muokkaamattomia ihmisiä. Jotkut sanoista lienevät uudissanoja ja jotkut ihan oikeasti käytössä, mutta kirjaa lukiessa tuli joka tapauksessa tunne, että Holopainen on todella ottanut asioista selvää. Minusta parhaimman lukukokemuksen saa juuri silloin, kun kirjailija tuntuu kirjoittavan jostakin omakohtaisesta asiasta tai muuten asiantuntevan oloisesti, sillä silloin teoksessa on aitouden tuntu ja sitä on miellyttävää lukea. Minua eivät häiritse käsitteet, joita en ymmärrä. Ne vain lisäävät kirjan mielenkiintoisuutta! Kyse on uuden oppimisesta ja uusien asioiden löytämisestä, olivat ne sitten fiktiota tai faktaa.

Pidän Holopaisen tyylistä kirjoittaa. Teksti on sujuvaa ja napakkaa, asioita ja ihmisiä kuvaillaan todella tarkasti, mitä arvostan kaunokirjallisuudessa. Nuorten henkilöiden repliikit on toteutettu puhekielellä, mikä luo aitoutta ja samaistuttavuutta. Aikuiset puhuvat kirjakielisemmin, mikä on nuortenkirjoille tyypillistä. Kieli on tyyliltään muutenkin nuoren ihmisen korvaan sujuvaa ja miellyttävää lukea, ei niin jäykkää kuin joissain nuortenkirjoissa joskus on nähnyt. Holopainen tosiaan osaa kirjoittaa nuorille. Kuten aiemmin sanoin, halusin jotakin kevyttä luettavaa, ja tämä kirja todella on sitä, ainakin kerrontansa puolesta.

Mitä tulee teoksen käsittelemään aiheeseen, kauneusleikkauksiin, kevyestä ei mielestäni ole tässä kohtaa enää kyse. Jo ajatus Holopaisen luomasta maailmasta, jossa kauneusleikkaukset ovat noin hirvittävän tärkeitä ihmisille, kauhistuttaa. En suoranaisesti vastusta kauneusleikkauksia, sillä minusta jokainen saa tehdä kehollaan mitä haluaa, mutta Suomi, jossa pikkutytötkin ovat leikkauttaneet itselleen haltijankorvat ja animesilmät, saa pysähtymään. Takakannen teksti sanoo: "Ihon alaiset on kylmäävä kuva tulevaisuudesta, joka ei ehkä ole kaukana." Tämä on mielestäni hyvä tiivistys ja antaa ajattelemisen aihetta. Toivon todella, ettei tulevaisuudessa tulla kokemaan mitään tällaista. Jo nykyään näkee juttuja netissä ja televisiossa, joissa kerrotaan ihmisistä, jotka ovat muokanneet itseään aivan liikaa. Jos enemmistö ihmisistä olisi sellaisia, se olisi pelottavaa. Holopainen tarttuu tässä viisi vuotta sitten julkaistussa teoksessaan hyvin ajankohtaiseen ja mielenkiintoiseen aiheeseen.

 


Minun on vaikea kuvitella, että tuo ystävällisen näköinen nainen [Sarianna Jones] viiltelee ihmisten kasvoja, muotoilee sahalla, poralla ja veitsellä luuta ja lihasta, tunkee täyteaineita ja implantteja huuliin, poskiin, leukoihin, pakaroihin, imee
reidestä rasvaa ja siirtää sitä muualle kehoon, toivotumpaan paikkaan, ja sitten ihmiset katsovat peiliin ja ovat onnellisempia nähdessään reisirasvansa poskipäillään tai luuistutteella korostetun uuden leukalinjansa. Ajatus on groteski
 – (Ihon alaiset, 188-189)

 


Nyt seuraa nolo paljastus: luulin Jaraa ensin nimen perusteella tytöksi, kunnes myöhemmin selvisi hänen olevan poika. Tästä kuvastuu hyvin paitsi oma ennakkoasenteeni myös olettamus siitä (nyt kyllä yleistän, anteeksi) että naiset teetättävät kauneusleikkauksia miehiä useammin. Jaran kertoillessa muokkaushalukkuudestaan alussa oletin sen ja hänen nimensä perusteella hänen olevan tyttö, jolla on ulkonäköpaineita. Kun paljastui hänen olevan poika, havahduin miettimään, että niin, miksei. Pojilla on varmasti aivan yhtä paljon ulkonäköön kohdistuvia paineita kuin tytöilläkin, myös vanhempina miehinä, ja kyllä jotkut heistä saattavat haluta ihan tosissaan kauneusleikkaukseen. Tulevaisuuden kauhukuvassa, jota Holopainen maalailee, miehet ovat ihan yhtä koukussa itsensä muokkaamiseen kuin naisetkin, mikä tekee romaanin sanomasta vieläkin vaikuttavamman.

Henkilöitä, joiden elämää pääasiassa seurataan teoksessa, on nelisen kappaletta. Kiinnostava kontrasti muodostuu heidän välilleen, sillä Jara ja Plastikprincess edustavat nuorisoa, joka janoaa kipeästi muokkauksia tunteakseen olonsa hyväksytyksi. He kadehtivat muiden muokkauksia ja haluavat olla itsekin täydellisiä, ikää vain ei ole vielä tarpeeksi. Toista ääripäätä edustavat Inka ja Matias, Matias sitä aivan ääripään ääripäätä. Inka on aivan tavallinen yliopistoa käyvä nuori nainen – johon muuten samaistun monella tasolla, hän on suosikkihenkilöhahmoni kyseisessä kirjassa. Hän ei koe tarvitsevansa muokkauksia, kun työ luomuklubilla on hauskaa ja tarjoaa hyvän toimeentulon. Matias on äärinuori, joka vastustaa näkyvästi muokkauksia, ja ironisesti hänen oma äitinsä on Sarianna Jones, suositun Bellissima-klinikan perustaja. Yhteistä kaikille nuorille on kuitenkin epävarmuus itsestä, mikä muodostuu mielestäni romaanin tärkeimmäksi teemaksi. Jara ja PlastikPrincess ovat epävarmoja, koska eivät ole muokattuja, samoin Inka ja Matias, mutta kaksi jälkimmäistä siksi, etteivät halua mennä massan mukana. Tällaisessa dystooppisessa maailmassa ulkonäköpaineiden puristus on valtava. Mielenkiintoista on lisäksi paitsi se, että luomut näkevät muokatut ihmiset kasvottomina, myös se, että Jara, joka ihailee muokkauksia, näkee juuri luomut kasvottomina eikä toisinpäin:


 

Toistuvat Eit tuomitsivat hänet kerta toisensa jälkeen luomujen persoonattomaan, kasvottomaan joukkoon. Kohta hän alkaisi etääntyä kavereistaan ja ajautua syrjään kaikesta. Ei hänkään halunnut tulla nähdyksi luomujen seurassa, vaikka oli itse sellainen. Miksi hänen ystävänsä haluaisivat?

(Ihon alaiset, 5)
 

 

Pidin tästä romaanista. Loppua kohden ahdistukseni kuitenkin kasvoi, sillä (megaisoja spoilereita!) Matias kuolee itse toteuttamassaan pommi-iskussa Bellissima-klinikalla, PlastikPrincess katoaa jäljettömiin ja Jaran muokkaukset epäonnistuvat. Toivoin salaa onnellista tai vähintäänkin iloisentuntuista loppua, mutta arvasin jo alitajunnassani, ettei sellaista tule. Teos, joka käsittelee varoittavaan tyyliin kauneusleikkausriippuvuutta ja kauneusleikkauskeskeistä dystooppista maailmaa, ei lopu iloiseen skenaarioon, jossa muokatut ja luomut kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun sanoen toisilleen: "Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia." Inka on ainoa, joka selviää niin sanotusti ruhjeitta, mutta hänellekin jää varmasti sydänsuruja Jaran vuoksi, Jara kun ei hyväksynyt häntä omana itsenään, mikä koitui heidän suhteensa kohtaloksi, ja nyt Jara on pilannut ulkonäkönsä. Loppu on todella surullinen ja ahdisti minua suunnattomasti. En pitänyt siitä, mutta samalla pidin. Se on riipaiseva ja tunteita herättävä, kuten koko kirjakin.
 

Lopuksi
 

Ihon alaiset on todella vaikuttava ja ajattelemisen aihetta antava teos nuorille aikuisille. Pituus ei huimaa päätä eikä teksti ole lainkaan vaikealukuista, päinvastoin. Kevyen kerronnan alla piilottelee kuitenkin ahdistava juonikulku, jossan neljä nuorta yrittävät selviytyä kauneusleikkauskeskeisestä maailmasta ehjin nahoin siinä täysin onnistumatta. Dystopian faneille suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Älkää olko skeptisiä pituuden tai suomalaisuuden suhteen. Mielestäni tämä yltää Nälkäpelien tasolle, niin hyytävä ja jännittävä se on. Olisin itse tosin halunnut sen olevan pidempi, tästä olisi saanut muokkaamalla tehtyä vaikka trilogian, jos olisi paneutunut tarkemmin jokaiseen päähenkilöön ja heidän elämäänsä monen vuoden ajalta, mutta tämä yksi romaani tarjoaa jo hyvän lukukokemuksen sellaisenaankin.