Olen tänä vuonna alkanut lukea nuorille suunnattuja Disneyn Twisted Tales -kirjoja. Tähän mennessä olen jo matkustanut Mikä-mikä-maahan Wendyn seurassa ja seikkaillut Jafarin valtaamassa Agrabassa Aladdinin ja Jasminen kanssa. Kävin tänä kesänä katsomassa kaksi kertaa Liisa ihmemaassa -näytelmän paikallisessa nuorten kesäteatterissa, minkä seurauksena inspiroiduin ottamaan seuraavaksi lukuun Twisted Tales -kirjan Syntymättömyyspäivä. Sen alaotsikko kuuluu "Mitä jos Ihmemaa olisi vaarassa ja Liisa kertakaikkisen myöhässä?" Kahden aiemmin lukemani kirjan tapaan tämänkin on kirjoittanut Liz Braswell.

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteeseen tämä sujahtaa kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö. Tämän version Hullu hatuntekijä on nimittäin menettänyt toisen silmänsä ja on sen myötä puoliksi sokea. Vahvat naiset -lukuhaasteessa (8.3.-11.10.2024) puolestaan tämä tulee ruutuun "sorto", sillä Liisaa ja ihmemaan asukkaita sorretaan.

Syntymättömyyspäivä / Unbirthday

Tammi

suom. 2021, Tuulia Tipa

436 sivua

On kulunut yhdeksän vuotta siitä, kun Liisa palasi Ihmemaasta. Muut Viktorian ajan nuoret naiset keskittyvät ristipistotöihinsä, mutta 18-vuotias Liisa tuntuu käyttävän aikansa päämäärättömään oleiluun ja valokuvaamiseen. Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu, kun valokuviin ilmestyy Ihmemaan olentoja, jotka pyytävät apua.

Liisa palaa takaisin Ihmemaahan lapsuutensa hölynpölyn keskelle ja vaikean tehtävän äärelle. Onnistuuko Liisa lopettamaan Herttakuningattaren tyrannimaisen hallinnon ja löytämään paikkansa molemmissa maailmoissa? Ja pystyykö hän siihen... ennen ajan loppua? (takakansiteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Kumpaan maailmaan kuulun todella? oli kysymys, joka välähti Liisan mieleen vain hienon kaappikellon sekuntiviisarin liikkeen kymmenesosaksi. Ei sillä oikeastaan ollut väliä. Kumpikin maailma kaipasi apua. (s. 281)

On kulunut 11 vuotta siitä kun nyt 18-vuotias Liisa palasi ihmemaasta. Nyt Liisa asuu Impalan kaupungissa vanhempiensa ja asioihin sekaantuvan isosiskonsa Matildan kanssa. Ihmemaa näyttäytyy Liisan mielessä enää suurenmoisena unena ja hämärinä muistoina. Vaikka onkin täysi-ikäinen, Liisa on edelleen jotensakin lapsekas nuori nainen, jonka mielipuuhaa on kaupungilla kuljeskelu ja kuvien räpsiminen hienolla kamerallaan, jonka hän on saanut lahjaksi rakkaalta Viola-tädiltään. Eräänä päivänä Liisa kehittää joukon kuvia ja huomaa, että niissä esiintyy oikean maailman ihmisten paikalla ihmemaan olentoja. Myös itsestään ottamassaan kuvassa (Liisa keksii tietämättään selfien jo vuosisatoja ennen oikeita selfieitä!) Liisa näkee jonkun aivan muun: häntä muistuttavan tytön, jolla on side silmillään ja joka pitelee käsissään lakanaa. Lakanassa toivotetaan hyvää syntymättömyyspäivää. Selvin avunhuuto on kuitenkin kaalimadon kuva, jossa pilvet muodostavat sanat "auta meitä".

Puiston lampeen sukeltamalla Liisa palaa ihmemaahan ja tapaa siellä osan vanhoista ystävistään, mutta huomaa myös, että ihmemaa on muuttunut aika lailla. Kaikki on maalattu punaiseksi, Herttakuningatar järjestää mielivaltaisia omien alamaistensa mestauksia ja jotkut Liisan ystävistä, kuten jänis, ovat kuolleet Herttakuningattaren tyrannian seurauksena. Liisa saa tietää, että hänen vastineensa ihmemaassa, Marianne nimeltään, tyttö jonka hän näki kuvassaan, on kuollut. Ja koska Marianne oli ainoa, joka olisi voinut pelastaa ihmemaan, lankeaa tehtävä nyt Liisan harteille. Hänen ei auta muu kuin lyöttäytyä yhteen vanhojen ystäviensä hatuntekijän, drontin, Unikeon ja monen muun kanssa ja ottaa komentoonsa vastarintaliike Herttakuningattaren kukistamiseksi. Avuksi lähdetään pyytämään Ristikuningatarta.

Romaani viittaa tuon tuostakin Liisan aiempiin seikkailuihin. En ole lukenut kirjallista versiota Liisan seikkailuista, mutta olen katsonut Disneyn piirretyn lapsena kymmeniä kertoja ja vanhempana Tim Burtonin ohjaamat kaksi näyteltyä elokuvaa. En kokenut viittauksia aiempiin tapahtumiin mitenkään sekavina. Liisa poukkoilee vuorotellen ihmemaan ja oman maailmansa välillä. Ihmemaan asukit ja tapahtumat ovat hyvin mielikuvituksellisia ja erikoisia, joten kaikesta päätellen Braswell on pistänyt kaiken peliin keksiäkseen mahdollisimman hullunkurisia juttuja kirjaansa varten. Sana "hölynpöly" mainitaan tuon tuostakin.

Ensin ajattelin, että Liisan oman maailman tapahtumat ovat pitkäveteisiä, mutta niistä lukikin ihan mielellään. Todellisessa maailmassa Liisa tapaa kiinnostavan nuoren miehen, asianajaja Kisunkon, jonka vastine ihmemaassa on Irvikissa. Kisunko on asiallinen mutta silti sopivasti höpsähtänyt heppu, joka auttaa Liisaa pääsemään ihmemaahan ja keksimään, mitä tehdä seuraavaksi. Liisan sisar Matilda järjestää hänelle päänvaivaa yrittämällä naittaa häntä Risto Ristiturpa -nimiselle miekkoselle ja yrittämällä saada Liisan mukaan politiikkaan. Yksi asia, mikä teki lukemisesta ajoittain pitkäpiimäistä, olikin juuri romaanin poliittinen ulottuvuus. Liisa kohtaa omassa maailmassaan pormestarin virkaa Impalassa tavoittelevan Pässinperän, jota Ristiturpa ja aluksi myös Matilda kannattavat. Pässinperä on maahanmuuttovastainen ja kiihkoisänmaallinen sanojen varsinaisessa merkityksessä, joten Liisalla on täysi työ vastustaa häntä. Liisa kun itse viihtyy maahanmuuttajataustaisten ihmisten kanssa kaupungin köyhimmissä osissa ja haluaa puolustaa heitä. Tosimaailma heijastuu myös ihmemaahan, jossa sielläkin asuvat olennot käyvät poliittista vääntöä omalla hassunkurisella tavallaan.

"Tervetuloa politiikan maailmaan, Liisa. Se on lopulta silkkaa humpuukia ja hölynpölyä." (s. 365)

Vähän samaan tapaan kuin Peter Paniin pohjautuvassa Twisted Tales -tarinassa Wendy, tässä versiossa Liisa on kasvanut eikä ole enää sama pikkutyttö kuin ensimmäisellä visiitillään. Hän suhtautuu asioihin nyt järkevämmin ja laskelmoidummin, mikä toisaalta auttaa hänen etenemistään, toisaalta hidastaa häntä. Aluksi vaikuttaa siltä, etteivät ihmemaan erikoiset juomat ja "SYÖ MINUT" -herkut tehoa häneen, mutta sitten ne alkavat toimia (ehkä koska Liisa lopulta uskoo niihin taas). Uudet paikat ja hahmot, joita elokuvassa ei ole, olivat ihan mielenkiintoisia. Erityisen hyvin mieleen jäi paikoista Unohduksen metsä, johon Liisan ystävät passittavat hänet, jotta hän palautuisi takaisin entiseksi Liisaksi, ja hahmoista Korttipuolitin, joka on eräänlainen loppuvastus (aika kuumottava sellainen) ja joka miltei onnistuu surmaamaan Liisan.

Uusi, tuhon partaalla oleva ihmemaa ei ehkä ole niin karmiva kuin toivoin sen olevan. Jotkut sen osat ovat lapsekkaan huvittavia. Oikeastaan vain muutama paikka ja tapahtuma oikeasti karmi selkäpiitä lukiessa. Kirjan lopussa Liisa ja hatuntekijä, joka on vaarassa menettää hulluutensa ja hölynpölynsä ja näivettyä, matkaavat halki ihmemaan käännyttäen joukkoja puolelleen. Sitten taistelu alkaa. Valkea kani, joka näyttäytyy kirjassa vain muutaman kerran sen alkupuolella, siirtää Aikatasangolla kelloa pysäyttääkseen ajan ja maailman, koska on kyllästynyt Herttakuningattaren tyranniaan. Herttakuningatar, jonka pitäisi olla pääpahis, jää hieman sivuun kaikesta, sillä hänkin näyttäytyy vasta aivan kirjan lopussa. Hän on maalauttanut jostakin syystä koko maailman punaiseksi, mikä ei oikein käy yksiin hänen tavoitteensa kanssa: kahmia itselleen kaikki ihmemaan lelut ja voittaa "peli" maailman päättyessä. Olisin toivonut hieman selkeämpää selitystä sille, mikä tämä lelujuttu oikein oli, sillä se tuntui aika randomilta. Eikä asioiden maalaaminen punaiseksi tuntunut liittyvän mihinkään. Liisa estää valkoista kania siirtämästä aikaa pysäyttämällä ajan itse omalla rannekellollaan. Lopuksi Liisa kruunataan ihmemaan kuningattareksi ja Herttakuningatar vangitaan. Ihmemaan aika päättyy siitäkin huolimatta, mutta sen asukkaat eivät koe kurjaa kohtaloa. Päästyään takaisin omaan maailmaansa Liisa estää Kisunkon avustuksella Pässinperän nousun pormestariksi, menee naimisiin, saa lapsia ja säilyttää liisamaisuutensa loppuun saakka. Ja aivan viimeisellä sivulla vihjataan hänen palaavan ihmemaahan vielä uudestaan.

Lopuksi: suosittelenko?

Liz Braswellin Syntymättömyyspäivä on osa Disneyn Twisted Tales -romaanisarjaa nuorille. Se kertoo Liisan paluusta tuhon partaalla olevaan ihmemaahan ja hänen uusista seikkailuistaan siellä. Tämä tuotti pienoisen pettymyksen kahden hyvän Twisted Tales -tarinan jälkeen. Suosittelen kuitenkin koville Liisa ihmemaassa -faneille. Varoituksen sananen tosin. Jos pidät enemmän Tim Burtonin Hullusta hatuntekijästä kuin Disneyn piirretyn versiosta, varaudu siihen, että tässä kirjassa hatuntekijän hahmo pohjautuu piirrettyyn versioon. Minulle se tuotti pettymyksen, sillä Johnny Deppin hatuntekijä on suosikkini.

Annoin Goodreadissa kaksi tähteä.