Kesäkuuni menee kirjastoharjoittelun parissa. Tuttuun tapaan olen kuitenkin laatinut listan (kuulostaapa viralliselta, mutta totta se on) siitä, mitä tahdon taas kesän aikana lukea. Aloitan kesäni scifipläjäyksellä, nimittäin Rick Yanceyn 5. aalto -nuortenkirjasarjan avausosalla 5. aalto. Ostin koko trilogian omaksi parilla eurolla Keravan kirjastosta viime kesänä. Koska omistan kaikki osat, on luontevaa lukea ne putkeen nyt kesäkuun aikana. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteessa trilogian ensimmäinen osa täyttää haastekohdan 5. Kirjassa ollaan maan alla.

 

5. aalto/ The 5th wave

WSOY

suom. 2013

432 sivua

 

1. AALTO Sähköt katkeavat.

2. AALTO Onnekkaat pakenevat.

3. AALTO Vain epäonnisimmat jäävät henkiin.

4. AALTO Ainoa tapa selviytyä on pysyä yksin.

5. AALTO Se alkaa nyt.

Cassie on tyttö jolla on M16-rynnäkkökivääri, kadonnut pikkuveli ja adrenaliinin terävöittämät aistit. Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut, infrastruktuuri tuhottu ja planeetta kasvottomien muukalaisten miehittämä. Epätoivoinen Cassie pakenee ja varoo luottamasta keneenkään. Toisaalla vihan ajama Zombie on valmis tuhoamaan vihollisen hinnalla millä hyvänsä. Kun salaperäinen Evan tarjoaa Cassielle apuaan, on päätös vaikea. Kaoottinen Maa vilisee ihmishahmoisia soluttautujia ja väärän valinna hinta on kuolema. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

5. aalto on scifi- eli science fiction- eli tieteiskirjallisuutta parhaimmillaan. Se kertoo avaruusolentojen hyökkäyksestä Maahan. Nyt ei tosin puhuta Maailmojen sodan (senkin olen lukenut, löydät ajatuksiani täältä) kliseisistä avaruusolioista lentävine lautasineen ja hämähäkinjalkarobotteineen. Teoksen avaruusolennot, Toiset, koostuvat pelkästä tietoisuudesta ja ovat vuosituhansien tarkkailun jälkeen soluttautuneet Maahan ihmisten keskuuteen. Ne ovat paenneet omasta kodistaan löytääkseen uuden ja asettautuneet satunnaisten ihmisten sisälle uinumaan, kunnes aika on koittanut ja ne ovat vallanneet isäntänsä. Tarkoituksena on pienentää ihmisten lukumäärää siedettävälle tasolle ja sitten tuhota ihmisrotu. Kamalan suunnitelmansa ne toteuttavat viidessä aallossa. Ensimmäinen aalto on elektromagneettinen pulssi, joka lamauttaa sähkölaitteet. Toinen aalto on rannikoiden tuhoutuminen. Kolmas aalto on kulkutauti, punainen rutto, joka tappaa miljardeja. Neljäs aalto ovat ihmisten sisällä uinuneet avaruusoliot, vaimentajat, jotka alkavat eliminoida ihmisiä. Viides (ja ilmeisesti viimeinen) aalto on pahin. Oliot ovat koonneet valtaamiensa ihmisten avulla lapset yhteen ja kouluttavat heistä salaisissa tukikohdissa säälimättömiä tappajia, lapsisotilaita, jotka jatkavat eliminoimista, kunnes kaikki ihmisrodun edustajat on tuhottu. On siinä suunnitelmaa kerrakseen!

Päähenkilöitä on kaksi, vaikka samannimisessä elokuvassa niitä on vain yksi. Elokuvan katsoin niin monta vuotta sitten, etten muista siitä enää mitään. Ensinnäkin on 16-vuotias Cassie, joka menettää ensimmäisessä neljässä aallossa vanhempansa. Hänen 5-vuotias pikkuveljensä Sammy kuljetetaan muiden lasten mukana pois, turvaan, kuten Cassie aluksi luulee. Kun saa tietää totuuden, Cassie lähtee pelastamaan veljeään, koska lupasi pitää Sammysta huolta. Sitten on 17-vuotias Ben, Cassien lukioaikainen ihastus. Hän on saanut sotilaskoulutuksessa nimen Zombie ja selvinnyt hengissä kulkutaudista sekä läpäissyt sotilaskoulutuksen. Ben on paitsi hyvännäköinen, myös fiksu, ja hän tajuaa avaruusolentojen juonen. Ennen pakenemista myös Ben tahtoo pelastaa Sammyn, josta on tullut koulutuksen aikana hänelle suojatti ja kuin oma veli.

 

Haka tarttuu käsiini ja julistaa minut kuolleeksi: "Ben, me olemme viides aalto."

Me olemme ihmiskunta. Valhetta. Ihmemaa. Camp Haven. Koko sota. Miten helppoa se olikaan. Miten uskomattoman helppoa huolimatta kaikesta, mitä olimme joutuneet kestämään. Tai ehkä se oli helppoa juuri siksi, mitä olimme kokeneet. Meidät kerättiin yhteen. Meidät tyhjennettiin. Meidät täytettiin vihalla ja viekkaudella ja kostonhimolla. Jotta meidät voitiin lähettää takaisin maailmaan. Tappamaan loput lajistamme.

– – Kiskaisen linssin pois, etten näkisi vihreää tulta, ja annan Hakalle takaisin hänen omat kasvonsa. Hän on Haka, ja minä olen minä, vaikka en tiedäkään enää, mitä se tarkoittaa. En olekaan se, mikä luulin olevani. Maailma ei olekaan sellainen kuin kuvittelin sen olevan. Ehkä jutun ydin on juuri se. Tämä on nyt Toisten maailma, ja me olemme muukalaisia. (s. 297-298)

 

Romaanissa vaihdellaan näkökulmaa osien välissä. Ensin seurataan Cassieta, sitten Beniä, minkä jälkeen lukija saa seurata heidän vaiheitaan vuorotellen. Aluksi pohdin, että lukisin mieluummin pelkästään Cassien selviytymisestä, mutta sitten totesin, että Benkin on ihan kiinnostava henkilöhahmo. Sisäinen teinityttöni hihkui, kun selvisi, että Ben on Cassien salainen ihastuksen kohde, ja oikein odotin heidän kohtaamistaan dystooppisessa maailmassa. Nuorille suunnattuna kirjana mukana on ripaus romantiikkaa, kun Cassie meinaa kuolla lumihankeen haavoittuneena ja hänet pelastaa salaperäinen farmaripoika Evan Walker. Evan on epäilyttävä jo alusta lähtien, ja lopulta selviää, että hän on yksi avaruusolioiden valtaamista ihmisistä eli vaimentajista. Evan on kuitenkin omien sanojensa mukaan rakastunut Cassieen ja säästää siksi tuon hengen eliminoimisen sijasta. Evan hoitaa Cassien kuntoon ja lupaa auttaa häntä Sammyn etsimisessä ja pelastamisessa.

Cassie on hauska päähenkilö, sillä hän on hyvin teinimäinen ja ihan selvästi 16-vuotias. Hän pohtii ulkonäköä ja poikia myös tuhon partaalla, mutta osaa silti pitää huolen itsestään ja on hyvin rohkea ja itsenäinen. Benissä on samoja piirteitä, mutta kummallakin on kuitenkin oma tarinansa: Cassie on päättänyt selviytyä yksin, Ben kouluttautuu lapsisotilaaksi. Evaniin suhtauduin erittäin ristiriitaisesti läpi kirjan. Vaikka hän onkin oikea unelmamies, ei se muuta sitä tosiasiaa, että hän on tappaja, joka ampuu Cassieta. Hellyin kuitenkin Evanille hieman, kun hän avautuu ja paljastaa, että on omiensa joukossa vähemmistössä: kun he äänestivät, mitä tehdä, Evan ehdotti yhteiseloa ihmisten kanssa, kun muut halusivat sotaa. Evanissa yhdistyvät molemmat maailmat, mikä aiheuttaa sydänsuruja ja vaikeita valintoja Cassielle, joka on tunteidensa vietävissä oleva teinityttö.

 

Lepään vihollisen sylissä. Mikä minua vaivaa? Nuo olennot polttivat meidät elävältä, murskasivat meidät, hukuttivat meidät, tartuttivat meihin taudin, joka sai veremme vuotamaan huokosia myöten ja valutti meidät kuiviin. Näin niiden tappavan kaikki tutut ja rakkaat ihmiset – yhtä erityistä poikkeusta lukuun ottamatta – ja tässä minä imuttelen yhden heikäläisen kanssa! Päästin hänet sieluuni. Jaoin hänen kanssaan jotain vieläkin arvokkaampaa ja yksityisempää kuin ruumiini. – –

Olen osa ihmiskuntaa, mutta kuka Evan Walker on? Ihminen ja Toinen. Molempia eikä kumpaakaan. Rakkaus minuun estää häntä kuulumasta mihinkään. (s. 355-356)

 

Mitä tulee avaruusolentoihin ja romaanissa esiteltyyn ideaan siitä, että ne tahtovat vallata Maan omaan käyttöönsä, niin tempauduin täysillä mukaan ja pidin siitä, ettei teos vilise kliseitä. Dystopiat noin yleensä viehättävät minua valtavasti kaikissa populaarikulttuurin muodoissa. Tekstin rivien välistä leijuu tietty pessimistisyys, joka ilmenee esimerkiksi siinä, että lukijaa muistutetaan jatkuvasti, miten jokainen tulee kuolemaan joskus eikä kukaan ole kuolematon. Kyse on vain siitä, miten kuolee, ei milloin. Tämä pessimistisyys selittynee teoksen dystooppisella, tuhoon tuomitulla maailmalla, mutta se oli kaikessa filosofisuudessaan tunnelmallista. Tykkäsin lukea sekä Cassien lone ranger -selviytymisestä autioituneessa maailmassa sekä lapsisotilaiden koulutuksesta, josta tuli välillä vähän Kärpästen herra -vibat. Välillä sai jännittää sydän kurkussa taistelu- ja selviytymiskohtauksissa, ja sitä odotankin, kun luen tai katson dystopiaa.

Syy siihen, miksi teoksen lukeminen kesti kauemmin kuin aluksi ajattelin, oli paitsi ajanpuute, myös se, että sen maailma ja tarina on niin yksityiskohtaisesti ja huolellisesti rakennettu. En voinut kiirehtiä ohi kohdista, joissa selitetään (tai spekuloidaan) avaruusolentojen ajatusmaailmaa ja tavoitteita. Se, että lapsisotilaat näkevät erityisen linssin läpi pahat vihreinä ja hyvikset punaisina, osoittautuu avaruusolentojen juoneksi. Jotkin asiat jäivät edelleen epäselviksi, mutta kyseessähän on trilogia, joten ne varmasti selitetään seuraavissa osissa.

Koko kirja loppuu siihen, että Cassie ja Ben, jotka molemmat ovat tulleet pelastamaan Sammya, pakenevat yhdessä tuhoutuvasta tukikohdasta Benin ystävien kanssa. Evan uhraa itsensä räjäyttämällä tukikohdan. Seuraavalta osalta jään odottamaan lisää selvyyttä avaruusolentojen suunnitelmiin sekä sitä, että Evan onkin todellisuudessa elossa ja putkahtaa jostain auttamaan. Hän on niin bad ass kaveri, että jäisin kaipaamaan häntä, jos hän kuolisi tämän ensimmäisen osan lopussa. Odotan myös innolla Cassien ja muiden selviytymistä. Keksivätkö he keinon voittaa avaruusolennot?

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

5. aalto on nuorille suunnattua scifikirjallisuutta. Se on kiehtova aloitus trilogialle, jonka aion lukea kokonaisuudessaan ja jolle minulla on suuria odotuksia. Kaksi päähenkilöä ja heidän selviytymisensä avaruusolentojen miehittämässä Maassa kuljettavat jännittävää tarinaa jouhevasti eteenpäin. Jos avaruusoliot kiehtovat ja/tai scifikirjallisuus kutkuttelee, suosittelen.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.