Aivan vuoden alussa luin Anni Polvan kirjan Sinä olet minun (linkki postaukseen). Nyt päätän kirjavuoteni 2022 niin ikään Polvan kirjalla Rakasta minua hiukan! Tähän aikaan vuodesta elän yleensä välitilassa odotellen malttamattomana uuden vuoden Helmet-lukuhaastetta. Siksi luettavaksi valikoituu helposti jotain kevyttä ja helppoa välipalakirjallisuutta. Tämä kirja on sellaisesta hyvä esimerkki. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) se tulee ruutuun "Kirjassa uidaan". Päähenkilö ui mielellään ja on omien sanojensa mukaan jopa uimamaisteri.

 

Rakasta minua hiukan!

Karisto

1945

194 sivua

 

Ison toimiston sähäkkä pikakirjoittaja Lulu ihastuu ensisilmäyksellä johtajan huoneessa näkemäänsä pitkään, komeaan luutnanttiin ja päättää siltä istumalta saada miehen omakseen. Kun Lulu lähtee lomalle erääseen maataloon, hän on lentää pyrstölleen kuullessaan, että luutnantti on talon emännän veli! Eikä siinä vielä kaikki, mies on myös lujasti kihloissa Lulun tapaisen tarmokkaan tytön kanssa. Mutta Luluhan ei niin vain luovuta – ja luutnanti saa toden totta huomata, että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja... (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Viimeksi lukemani Polva oli sähköinen kirja, jonka alkuun oli lisätty varoitus osittain vanhentuneesta tai kiistanalaisesta sisällöstä. Rakasta minua hiukan! on Polvan esikoisteos, eli vielä vanhempi, mutta kestänyt aikaa melko hyvin. Sinä olet minun oli mielestäni ummehtuneempi kuvaus 1950-luvun Suomesta.

Päähenkilö on 19-vuotias tamperelainen konekirjoittaja Lulu, joka lähtee viikon työpalvelulomalle maalle työ- ja kämppäkaverinsa Kertun kanssa. Työpalveluloma oli minulle täysin uusi käsite, johon en ole ennen törmännyt. Eletään sota-aikaa, ja ennen lähtöä Lulu näkee johtajan toimistossa uskomattoman salskean nuoren luutnantin. Sama luutnantti tupsahtaa myös siihen maalaistaloon, jossa Lulu lomailee, ja Lulu päätyy sekoittamaan luutnantti-Antin ja tämän kihlatun suunnitelmat.

Olen lukenut vasta kolme Polvan aikuisille suunnattua rakkausromaania, mutta tunnistan niistä jo yhteneväisyyksiä, joita uskon olevan läpi Polvan koko tuotannon. Tässä kirjassa, kuten aiemmassakin lukemassani, miljöönä on huoleton kesäinen maaseutu, ja tapahtumat pyörivät kesäisten aktiviteettien ympärillä. Maalaistalon töiden ohella uidaan, soudetaan, juostaan metsässä ja loikoillaan nurmella. Kesäkirjan lukeminen keskellä talvea aiheutti sen, ettei lämpimien kesäiltojen kuvitteleminen ollut helppoa. Ongelma on todellinen, sillä etsiessäni netistä Polvan aikuisille suunnattujen kirjojen tietoja huomasin, että lähes kaikissa niistä on kesä. Polvia kannattaa siis ehkä lukea vain kesäisin, varsinkin jos haluaa päästä kunnolla kiinni niiden tunnelmaan. Jos ei oteta huonoa lukuajankohtaa huomioon, pidin suomalaisen luonnon ja maalaiselämän kuvauksen reippaudesta.

 

Antti oli tarkaillut tytön vilkkaita kasvoja tämän puhuessa ja huomasi harmikseen tekevänsä vertailuja Katrin kanssa. Yhtä kaunis tämä ei ollut, mutta niin vastustamattoman vetävä, että silmät ja ajatukset kääntyivät häneen väkipakolla. Silmäpari kuin vihertävävivahteiset tinanopat, ja nenä somasti kipparassa. Entä hiukset sitten: kuin kuontalo punertavaa ja kiharaista kultalankaa. Sillä oli nopea järjenjuoksu ja hymy kuin pimeässä pilkahtava auringonsäde, lystikkään terävästä kielenkäytöstä puhumattakaan. (s. 91)

 

Se, että romaanissa eletään sota-aikaa, tuo tarinaan oman säväyksensä. Kahvin sijasta maatalon väki litkii korviketta, ja voimassa on tanssikielto (jota tosin rikotaan). Antti on rintamalta palannut luutnantti, joka on saanut kranaatinsirpaleen jalkaansa ja ontuu sen takia. Kiinnostavaa tosin on, että Antti tuntuu ontuvan vain ensimmäisessä kohtauksessa, jossa hänet esitellään. Loppukirjan ajan hän kirmaa maaseudulla kuin terve mies ikään, jopa ui atleettisesti vailla mitään merkkiä siitä, että olisi sotainvalidi. Olisin suonut sota-ajan näkyvän tarinassa paljon enemmän, mutta ehkäpä sota ei sitten todellisuudessa näkynyt tavallisten maalaisten elämässä kovin paljoa.

Polvalle tyypillisesti päähenkilö on kömpelö, ja hänelle sattuu ja tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista. Lulu onnistuu esimerkiksi leipomaan leipätaikinaan Antin piipun sekä putoamaan koivun oksalta suoraan Antin ja Katrin lemmenkohtauksen keskelle. Viaton huumori perustuu kiusallisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin, joihin toisiinsa salaa rakastuneet henkilöhahmot joutuvat. Juuri viattomuudesta ja harmittomuudesta pidän Polvan kirjoissa. Näpsäkäksi kuvattu Lulu esittää tietenkin vaikeasti tavoiteltavaa, vaikka on korviaan myöten rakastunut Anttiin. Antti puolestaan on etäinen, piikittelevä ja sovinistinen, mutta niin miehen kuuluukin olla (ainakin kirjan mukaan):

 

Lulu tunsi, ettei hän ollutkaan odottanut mieheltä mitään kesyä ja tavanomaista. Jos tämä olisi autellut ja selitellyt ja pyydellyt anteeksi, olisi hän menettänyt puolet ihanuudestaan. Juuri tuollainen miehen tulikin olla: itsekäs, itsepäinen, teräkselle kalahtava, niin ettei häntä noin vain taivuteltaisi. (s. 59)

 

Tällä kertaa en bongannut kovin montaa itselleni uutta tai selkeästi vanhahtavaa ilmaisua. Ainoat mieleeni jääneet ovat kahvikaisa sekä ilmaus "etsiä itselleen kylkiluuta" (eli miestä). Teoksen loppu oli vähän töksähtävä, mutta se oli odotettavissa. Lulu saa kuin saakin Antin omakseen. Siitä Antti innostuu niin, että lupailee Lululle kihlat seuraavana viikonloppuna, häät kuukauden päästä ja vuoden kuluttua ensimmäisen lapsen. Ja Lulu on onnensa kukkuloilla. Itsenäisenä ja vaikeasti tavoiteltavana näyttäytynyt Lulu antautuu lopussa luutnantilleen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Rakasta minua hiukan! on Polvan esikoisteos. Se on viaton kuvaus suomalaisesta maalaiselämästä 1940-luvulla. Mainiota kesä- ja välipalalukemista. Ei mitään suuria oivalluksia tai mitään kovin mieleenpainuvaa, mutta ihan luettava rakkausromaani.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.