Ensi vuoden alussa tulee kuluneeksi jo kaksi vuotta siitä, kun koronavirus julistettiin maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Kirjastot sulkeutuivat, yliopistolla opetus muuttui etäopetukseksi. Nyt ihmisille on alettu tarjota kolmatta rokotetta, ja tautitilanne ajoittain helpottaa, ajoittain pahenee. Pelottavasta tilanteesta huolimatta olen vuosien 2020 ja 2021 aikana lukenut dystopioita ja jännityskirjallisuutta melko paljon, oikeastaan enemmän kuin aiemmin. Vuonna 2020 luin esimerkiksi Anu Holopaisen Ihon alaiset -nuortenromaanin, joka kertoo tulevaisuudesta, jossa kehonmuokkaus ja kauneusleikkaukset ovat arkipäivää. Tänä vuonna olen lukenut muutaman zombiedystopian, The Walking Dead -kirjasarjan ensimmäisen osan ja M.R. Careyn Maailman lahjakkaimman tytön, sekä tämän vuoden parhaimmaksi lukukokemukseksi omalla listallani nousseen Ernerst Clinen Ready Player Onen, joka kertoo tulevaisuudesta, jossa ihmiset elävät enemmän virtuaalitodellisuudessa kuin oikeassa maailmassa. Ymmärrän täysin, että tällaisena aikana kaipaa kevyttä luettavaa, johon voi sukeltaa pakoon todellisuutta, mutta minun kohdallani olen ehkä hakenut jonkinlaista lohtua ja tarttumapintaa dystopiakirjallisuudesta. Keinoja elää poikkeuksellisessa maailmassa.

Sain jokin aika sitten Into Kustannukselta arvostelukappaleena Lawrence Wrightin Tappavan uhan. Sitä sanotaan "trilleriksi, joka ennusti kaiken", sillä se ilmestyi vuoden 2020 alussa, juuri kun pandemia puhkesi. Kyseessä on ensimmäinen arvostelukappalekirjani, josta olen tosi iloinen :) Suuret kiitokset Into Kustannus!

Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2021-30.4.2022) sijoitan tämän kirjan kohtaan "sademetsä", sillä sen sivuilla seikkaillaan myös sademetsissä.
 

 

Tappava uhka / The end of October

Gummerus

suom. 2021

387 sivua

 

Tarttuvien tautien asiantuntija Henry Parsons lähetetään Indonesiaan tutkiman epidemiaa, joka on lyhyessä ajassa vaatinut uhrikseen kymmeniä pakolaisleirin asukkaita. Henrylle selviää pian, että vastassa on ennennäkemätön, hengenvaarallinen virus. WHO:n tiimi ja Henry pistävät päänsä pantiksi taistossa kiihtyvää epidemiaa vastaan – raju verenvuotokuume on nitistettävä, ennen kuin on liian myöhäistä. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

WHO:n tappavien tautien asiantuntija Henry Parsons saa kuulla kansainvälisessä konferenssissa, että Indonesiassa leviää homoseksuaalisten muslimimiesten eristysleirissä vakava influenssa, verenvuotokuume. Henry lähtee tutkimaan tapausta. Pian on selvää, että kyseessä on pahemman luokan virus, joka voi tappaa miljoonia riistäytyessään käsistä. Kuten arvata saattaa, tauti leviää leiristä – Henryn taksinkuljettajan mukana tämän lähtiessä pyhiinvaellukselle Mekkaan. Pandemia puhkeaa, ja Henry jää jumiin Saudi-Arabiaan, jossa on yrittänyt turhaan estää viruksen leviämistä. Kotona Atlantassa odottavat vaimo Jill ja lapset Teddy ja Helen. Alkaa epätoivoinen matka, kun Henry yrittää päästä kotiin perheensä luo ja keksiä samalla, miten pysäyttää kongolinvirukseksi ristitty tauti. Matkalla Henry tulee pohtineeksi niin uskonasioita kuin menneisyyttään: hän ei suinkaan ole aina kehitellyt suojaa tauteja vastaan, vaan kehitteli aiemmin itse tauteja.

 

Yhtä kauan kuin Henry oli työskennellyt ammatissaan hän oli aavistanut joskus kohtaavansa jonkin julman taudin, joka voittaisi hänet, osoittautuisi sekä ovelammaksi että lannistumattomaksi. Sen peliä joutuisi pelaamaan, sen kanssa mittelemään voimiaan. Joka tauudilla oli heikot kohtansa, ja Henry oli luonut uran tuntemattomien infektiotautien strategioiden etevimpänä oivaltajana, joka osasi ennakoida niiden seuraavat siirrot ja keksiä loistavia vastaiskuja. – – Tällä kertaa kuitenkin tuntui, ettei onni sen enempää kuin aikakaan ollut hänen puolellaan. (s. 42)

 

Tappava uhka on lähtökohdiltaan todella mielenkiintoinen romaani. Päähenkilön ja muidenkin teoksen henkilöiden huulilla on jatkuvasti kysymys, onko kyseessä ihmisen luoma ja alulle panema virus, ja jos on, kuka sen takana on. Taudin vakavuus ei jää lukijalle epäselväksi, sillä mitä pidemmälle romaani etenee, sitä sekasortoisemmaksi maailmantilanne käy. Miljoonia ihmisiä kuolee, ja kaiken keskiössä on tutkija Henry Parsons.

Peilasin tietysti lukiessani kaikkia kirjan tapahtumia koronapandemiaan ja nykymaailman menoon. Eniten mietitytti se, miten erilainen vaikutus kirjassa esiintyvällä viruksella on kuin koronalla. Se leviää yhtä hallitsemattomasti, mutta aiheuttaa kirjan maailmassa erikoisia reaktioita ja toimenpiteitä. Teoksessa hypitään ajassa eteenpäin välillä melko pitkiäkin ajanjaksoja eikä arkielämää kuvata kaikissa viruksen leviämisvaiheissa yhtä paljon, mutta yhtä kaikki ihmettelin lukiessani muutamaa juttua. Kun kongolinvirus leviää, Amerikka, jota ensisijaisesti kuvataan, koska päähenkilö on sieltä kotoisin, toimii hyvin erikoisella tavalla: sen yhteiskunta luhistuu lähes täydellisesti. Maskipakko on voimassa vain pienen hetken, sitten se äkillisesti lopetetaan. Poliisi ja sotavoimat katoavat johonkin, hallitus ja presidentti piileskelevät, kaduilla rehottaa rikollisuus, ruokakaupat ovat kiinni ja esimerkiksi vanhainkodeista kaikkoavat kaikki hoitajat, sillä heillä ei omien sanojensa mukaan ole kunnollista koulutusta hoitotyöhön epidemiatilanteessa. Vangit vapautetaan yhdessä kohtaa vankiloista, sillä heidän turvallisuuttaan ei mukamas kyetä enää takaamaan. Etusijalla rokotusjärjestyksessä ovat Amerikan valtaapitävät, muun muassa presidentti perheineen.

Kaikki edellämainitut yllättivät minut, sillä ei Suomessa eikä ymmärtääkseni Amerikassakaan ole sentään tällaista tapahtunut, vaikka olemme kärsineet koronasta kohta kaksi vuotta. Minusta maamme hallitus on toiminut suurelta osin hyvin koronan ehkäisemisessä, vaikka tietysti joitakin asioita olisi voinut ja voisi edelleen tehdä toisin. Tilannetta ei ole päästetty noin pahaksi, ja nyt verratessani kirjan pandemiamaailmaa todelliseen pandemiamaailmaamme, en voi olla iloitsematta siitä, että pystymme kuitenkin elämään suhteellisen normaalia elämää kaikesta huolimatta. Minusta tämän kirjan voisivat lukea ne ihmiset, jotka haukkuvat hallitusta eivätkä näe lainkaan niitä asioita, joissa se on onnistunut näiden parin vuoden aikana. Voisimme olla paljon pahemmassa tilanteessa.

 

Kuinka oli voitu kuvitella, että nykyaika olisi immuuni ihmiskunnan kavalimman ja armottomimman vihollisen, mikrobin, hyökkäykselle? (s. 140)

 

Vaikka herkästi leviävässä tappavassa viruksessa on jo kestämistä, kirjailija on sekoittanut soppaan mukaan muutakin, nimittäin valtasuhteita ja politiikkaa. Biologisen sodankäynnin ja sen pelon lisäksi toisena läpi kirjan kulkevana aiheena ovat kybersodankäynti ja virtuaaliset virukset. Henryn saapuessa Saudi-Arabiaan maa on sodan partaalla Iranin kanssa ja epäilee Iranin Venäjän avustuksella levittäneen kongolinvirusta tahallaan. Samaan aikaan Amerikassa Valkoisen talon sisällä puidaan sitä vaihtoehtoa, että Venäjä ja Putin ovat viruksen takana. Lopulta tilanne eskaloituu niin pahaksi, että kirjan loppupuolella Venäjä ja Amerikka tosiaan ovat sodassa keskenään. Minulle pelkkä viruksen kuvaaminen olisi tarjonnut jo jännittävän lukukokemuksen, mutta ymmärrän kirjailijan valinneen Amerikka vs. Venäjä -asetelman lisämausteeksi sen rinnalle. Mielenkiintoisesti Amerikan presidenttiä ja varapresidenttiä ei mainita nimeltä, mutta Putin mainitaan useastikin. Kirjan sivuilla jopa suunnitellaan yhdessä vaiheessa hänen salamurhaamistaan. Rohkea veikko tämä Wright. Uhota ja naljailla nyt Putinille fiktiivisen tekstin rivien välistä.

Apokalyptiset miljööt vetoavat minuun niin leffoissa kuin kirjoissakin, ja nautinkin tässä kirjassa eritoten tunnelmasta, joka tihenee loppua kohden, kun ihmisten arki muuttuu selviytymistaisteluksi. Pidin myös siitä, miten Amerikan maaperältä päästään myös eksoottisiin sademetsiin, aavikoille, meren syvyyksiin sukellusveneen kyydissä ja lopussa jopa jäätikölle. Teoksen loppu on monitulkintainen, sillä se, mitä kirjailija siinä viestittää, on luettavissa rivien välistä, mikä jättää tilaa myös omille pohdinnoille. Loppu on kyllä todella jännittävä Henryn löytäessä kuolleen mammutin. Minua kiehtoo valtavasti ajatus mammuttien säilymisestä nykypäivään. Ne ovat tarunhohtoisia eläimiä. Aiheeseen liittyen suosittelen erittäin lämpimästi Syberia-tietokonepelejä. Niissä tutkitaan mammuttien salaisuutta ja seikkaillaan ympäri maailmaa. Hieman samanlaiset lähtökohdat siis, tosin ilman virusta ja sotimista. Todella ihastuttavia ja tunnelmallisia pelejä.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Tappavan uhan sivuilta koronapandemian kokenut ihminen voi löytää mielestäni ennen kaikkea lohtua. Romaanin maailmassa leviävä virus aiheuttaa yhteiskunnan romahtamisen, mitä meillä täällä todellisessa maailmassa ei ole onneksi tapahtunut. Se antaa ajattelemisen aihetta. Mielestäni tämä kannattaakin lukea, vaikka korona ahdistaisi. Dystopian, jännityksen ja tieteiskirjallisuuden ystäville tämä on varmasti erityisesti mieleen, ainakin itse pidin.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.