5365.jpg

Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti on aivan ihana kirja, jonka luin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten löydettyäni sen kirpputorilta. Seven-pokkarin värikäs, kaunis kansi houkutteli, ja sisältökin vastasi kannen herkullista värimaailmaa, minkä vuoksi ihastuin teokseen. Nyt päätin lukea sen uudestaan muistin virkistykseksi ja jakaa ajatuksiani siitä kanssanne. Netistä sain vielä tietää, että sille on ilmestynyt jopa kaksi jatko-osaa! Ne täytyy ehdottomasti lukea :)

 

Pieni suklaapuoti / Chocolat

Otava

1999

413 sivua
 

Kiertolaiselämää 6-vuotiaan tyttärensä Anoukin kanssa viettävä salaperäinen Vianne Rocher saapuu karnevaalituulen myötä pieneen ranskalaiseen Lansquenet-sur-Tannesin kylään. Hän perustaa sinne suklaapuodin ja saa kylän asukkaat puolelleen, mikä ei miellytä nuorta kirkkoherra Francis Reynaudia, joka ottaa työnsä maalaispappina todella vakavasti.

Järjestämällä paastonajan kynnyksellä suklaafestivaalin Vianne saa kylän sekaisin ja kirkkoherran raivon valtaan. Alkaa tuntua siltä, että kylä on liian pieni heille molemmille. Sen seurauksena sekä Viannen että Reynaudin pitää pohtia arvojaan ja sitä, mitä he haluavat elämältä.
 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 

Minä myyn unelmia, pientä lohtua, makeita harmittomia kiusauksia jotka syöksevät ison joukon pyhimyksiä päistikkaa suklaapähkinöiden ja nougatkonvehtien keskelle… Onko se niin vaarallista? (Pieni suklaapuoti, 66)
 

Tämän kirjan lukeminen vie aikaa, ja syynä siihen on se, että pitkät, herkullisen yksityiskohtaiset kuvaukset asioista, eritoten suklaasta, saavat veden kielelle. Niitä ei voi lukea nopeasti läpi, niistä pitää nautiskella kuin kalliista suklaaherkusta ikään: edetä vähän kerrallaan, maistella sanoja ja niiden merkitystä, täyttää mielensä vahvoilla aistillisilla kuvilla. Nämä kuvaukset ovat kuitenkin osa teoksen viehätysvoimaa, ja juuri siksi sen haluaa lukea yhä uudelleen. Harrisilla on miellyttävä kerrontatyyli, joka ei kiirehdi, vaan keskittyy yksityiskohtiin. Sellaisesta pidän proosassa.

Paitsi ihania kuvauksia ympäristöstä, ihmisistä ja suloisesta pienestä suklaapuodista, romaanissa on myös kiinnostavat henkilöhahmot. Vianne on salaperäinen kiertolaisnainen, joka kulki Eurooppaa ristiin rastiin jo lapsena äitinsä ja nyt aikuisena oman tyttärensä kanssa. Hän on mielenkiintoinen persoona: värikäs, omaperäinen, optimistinen ja rakastettava. Anouk on täydellinen pieni tyttö, niin kiltti ja herttainen. Kirjaa lukiessa ei edes tule tunteneeksi inhoa siitä, että Anouk on avioton lapsi, jonka isää Vianne ei tiedä, sillä kaksikossa on jotakin niin hellyyttävää, ettei heitä kerta kaikkiaan voi vihata!

Mitä tulee kyläläisiin, heidän joukostaan löytyy päällepäsmäri Caroline Clairmont, nainen, joka yrittää olla hienostunut maalaisuudestaan huolimatta ja joka laittaa sopivasti kapuloita rattaisiin. Sen lisäksi löytyy ihania ihmispoloja, kuten koiraansa rakastava Guillaume ja miehensä hakkaama Joséphine Muscat, unohtamatta vanharouva Armande Voizinia. Vianne tietysti auttaa heitä parhaansa mukaan ja toimii eräänlaisena tukena ja turvana. Jokimustalaisetkin tuovat oman mausteensa soppaan, eritoten punatukkainen komea Roux.

Kirkkoherra Reynaud on hauska hahmo: hän paastoaa ankarasti ja yrittää saada vaikutusvaltaa pelon ja kunnioituksen kautta, mutta epäonnistuu. Hän on tarinan pahis, joka kohtaa surkean lopun. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, ettei Reynaud ole ihan perinteinen pahis. Hän ei kohtaa karmeista karmeinta loppua, eli kuolemaa, vaan hänen loppunsa koittaa, kun hän sortuu ylensyöntiin ja mässäilyyn ja häpäisee samalla itsensä seurakunnan edessä.
 

Älkää luulko että syytän Vianne Rocheria. Minä tuskin ajattelen häntä. Hän on vain yksi niistä asioista joita vastaan minun on taisteltava joka päivä. Kun käännyn ovensuulta ottamaan vastaan seurakuntalaiset näen sisällä liikahduksen. Kokeile minua. Maista minua. (Pieni suklaapuoti, 36)
 

Hauskaa romaanissa on mielestäni Viannen ja Reynaudin suhde. Kirkkoherra tuntee ajoittain lihan heikkoutta Viannea kohtaan, ja vaikka vihaakin tuota, ei silti oikeasti halua tuon jättävän kylää. Reynaud on pappi, mutta kuitenkin vain mies, joka himoitsee paastotessaan paitsi kiellettyä suklaata, myös Viannea. Mielenkiintoista on, miten paitsi paholaisen punaiseen pukeutuva Vianne, myös suklaa näyttäytyy Reynaudille lihallisena himona ja syntinä. Hän ajattelee ajoittain suklaata vielä synnillisempänä asiana kuin naisen himoitsemista. Reynaudin yliampuva suhtautuminen suklaaseen kiellettynä nautintoaineena huvittaa läpi teoksen. Hän ottaa tehtäväkseen seurakuntalaistensa kääntämisen Viannea vastaan, ja lopulta sekoaa itse täysin kieltäessään itseltään paitsi ruoan myös unen, ja ahtaa suklaata kitaansa kaksin käsin. Siinäpä vasta lankeaminen!

Niin ihanaa kuin suklaisista herkuista lukeminen onkin (melkein kuin ikkunaostoksia tekisi; nauttii herkullisista kuvailuista saamatta itse yhtäkään kaloria), en voinut olla miettimättä lukiessani yhtä asiaa. Niin Vianne kuin hänen tyttärensä Anouk juovat päivittäin monta isoa lasillista tummaa kaakaota ja syövät paitsi aamiaiseksi, myös lounaaksi ja välipalaksi suklaisia ja rasvaisia herkkuja, kuten pullia ja croissantteja. Viannea kuvaillaan kuitenkin pitkäksi ja kauniiksi, Anoukin ulkonäöstä ei mainita muuta kuin kiharaiset hiukset. Ihmettelen suuresti, miten he eivät ole kumpikaan ylipainoisia syödessään niin paljon herkkuja! Yhdessä kohtaa Caroline Clairmont ihmettelee myös, miten Anoukin hampaat eivät ole mädäntyneet tuon syödessä jatkuvasti herkkuja, johon Anouk virnistää vastaukseksi "paljastaen puheena olevat hampaat. Niiden valkoisuus näytti tekevän Caron vieläkin pahantuulisemmaksi." (Pieni suklaapuoti, 331) Tämäkin seikka tekee teoksesta niin valloittavan: arkisen ruman realismin, kuten herkuttelusta johtuvan ylipainon, kieltäminen ja herkuttelun kietominen sen sijasta sokeriseen, fantasianomaiseen vaippaan.
 

Lopuksi
 

Ajatus pieneen, uskonnolliseen, hiljaisen ankeaan kylään asettuvasta naisesta, joka perustaa suklaapuodin ja alkaa myydä käsintehtyjä, ihania herkkuja on sanalla sanoen herkullinen aihe romaanille. Pieni suklaapuoti on kaikkinensa aivan todella herkullinen ja ihana romaani suklaan ja elämänilon ystäville, jota voin suositella aivan kaikille! Jos lukeminen ei innosta, elokuva kannattaa sentään katsoa jo pelkästään lämminhenkisen tarinan ja upeiden henkilöhahmojen vuoksi.
 

Onni. Mutkatonta kuin kupillinen kaakaota tai monimutkaista kuin sydän. Katkeraa. Makeaa. Elävää. (Pieni suklaapuoti, 234)