Sarah Winman oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, eikä hän ehkä muutenkaan ole niitä tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen esikoisteoksensa Kani nimeltä Jumala tarttui mukaani viime syksyllä Helsingin kirjamessuilta jostakin halpojen pokkareiden laarista. Kaunis kansi, mielenkiinnon herättävä nimi sekä takakansiteksti saivat minut ostamaan tämän kirjan. Nyt tuli sitten sopiva hetki ja sopiva fiilis lukea se. Tämä sijoittuu Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtaan 34: Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana.

 

Kani nimeltä Jumala / When God Was a Rabbit

Tammi

2011

324 sivua

 

Katsoessamme kania aika lakkasi olemasta ja meistä tuli taas pieniä,  ja kani toi mukanaan sen yhden asian, josta emme koskaan puhuneet, sen yhden asian, joka tapahtui kun veli oli yksitoista ja minä melkein kuusi. (Kani nimeltä Jumala, 232-233)

 

Eleanor Maud, "Elly", tulee vain viisivuotiaana naapurin mukavalta vaikuttavan miehen seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Hän tulee myös todistaneeksi veljensä Joen ensimmäisiä haparoivia seksikokeiluja, ja kun isä on ajoittain masentunut ja isän sisko Nancy rakastunut äitiin, loppuu pienen ja viattoman tytön lapsuus hyvin lyhyeen. Iloa elämään tuo kuitenkin naapuriin muuttava omaperäinen ja rohkea Jenny Penny sekä joululahjaksi saatu lemmikkikani, joka saa nimekseen Jumala.

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Tämä romaani on aivan hurjan monikerroksinen. Se vaatisi ehdottomasti toisen lukukerran, jotta sen todella ymmärtäisi, mutta jaan nyt joka tapauksessa tunnelmia ensimmäisen lukukerran jälkeen.

Lukiessani takakansitekstiä kirjamessuilla en ajatellut, että tämä kirja tulisi kietoutumaan näin tiiviisti Ellyn pienenä kokeman seksuaalisen hyväksikäytön ympärille. Ajattelin sen olevan vain sivujuonne, mitä se onkin, mutta sen seuraukset ovat paljon kauaskantoisemmat. Läpi teoksen motiivina toimii lapsuuden nopea päättyminen. Alussa Elly on viaton lapsi, joka huomaa pian elämän turmeltuneisuuden, mikä tietyllä tapaa tapahtuu meistä jokaiselle jossakin vaiheessa. Ellyn värikäs perhe tekee asiasta kuitenkin monimutkaisemman, sillä miten niin pienen voisi olettaa ymmärtävän homoseksuaalia veljeä, biseksuaalia äitiä, masentunutta isää, naapurin näennäisen mukavaa mutta pedofiilia setää sekä värikkäitä sukulaisia ja ystäviä, jotka myöhemmin tulevat kuvaan mukaan. Siinä on ihan liikaa kaikkea yhden pienen ihmisen kestää.

 

 

”Oho, sinusta on tosiaan tullut aikuinen.”
”Joo, se tapahtui yhdessä yössä – –" (Kani nimeltä Jumala, 210)

 

 

Minulla oli alusta asti ristiriitaiset fiilikset Ellystä, joka toimii siis tarinan minäkertojana. Hän on outo hahmo, välillä samaistuttava ja välillä ei. Mikä kaikkein omituisinta (ja kamalintakin), hänen kirjan alussa kuvattu lapsenmielensä sekä kirjan lopussa kuvattu aikuisenmielensä eivät juurikaan eroa toisistaan. Hän on jo lapsena jotenkin hirveän pikkuvanha ja tuntuu käsittävän asioita liiankin hyvin. En ole oikein koskaan pitänyt kirjoista, jotka kuvataan lapsen näkökulmasta, sillä joko a) lapset kuvataan liian pikkuvanhoina, jolloin syntyy epätodellinen vaikutelma siitä, miten aikuinen kirjailija on yrittänyt jäljitellä lapsen mieltä ja kieltä, tai b) lapset kuvataan niin lapsina, että sitä on vaikeaa lukea. Minun on todettava, etten hirveästi pidä Ellystä. Esimerkiksi Jenny Pennyn näkökulmasta kuvattu kirja olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut enemmän mieleeni. Jenny Penny tuntui minusta koko teoksen ajan todella herttaiselta ja kiinnostavalta henkilöhahmolta, jopa lopussa, kun hän joutuu vankilaan.

Mitä tulee Ellyn perheeseen, Joessa on myös jotakin raivostuttavaa. Hän on poika, joka yrittää löytää itsensä, rakastuu toiseen poikaan, särkee sydämensä ja sulkeutuu lopulta täysin, kunnes joutuu onnettomuuteen ja muistinmenetyksen seurauksena muuttuu täysin eri ihmiseksi. Ehkä se hänessä ärsyttää, miten stereotyyppinen hukassa oleva varhaisteini hän on. Tästä on luettu jo monta kertaa, eikö olisi voinut olla jotakin muuta? Ellyn äiti ja isä ovat mielestäni herttaisia, samoin Nancy ja Ginger. Koko idyllinen kuva perheestä, joka muuttaa Cornwalliin ja perustaa majatalon, tuntuu jotenkin ihanalta. Lempihahmoni on kuitenkin Arhur, jossa on jotakin taianomaista ja mystistä willywonkamaista charmia.

 

 

”Luuletko, että kani voisi olla Jumala?” kysyin kuin ohimennen.
”Ei ole kerta kaikkiaan mitään syytä, miksi kani ei voisi olla Jumala.” (Kani nimeltä Jumala, 145)

 

 

Toinen läpi teoksen kulkeva motiivi on tuo kirjan nimessäkin mainittu kani, jonka nimi on Jumala. Täytyy tunnustaa, etten oikein täysin ymmärtänyt näin yhden lukukerran pohjalta kanin tarkoitusta. Oliko se mukana osoittamassa aikaa ennen ja jälkeen turmeltumisen ja liian varhaisen aikuistumisen? Toisaalta se taas liittynee tiiviisti Jumala-teemaan, jota pyöritellään tarinan lomassa. Elly ja erityisesti hänen isänsä pohtivat uskoaan Jumalaan. Isä ei usko Jumalaan, mutta kun äiti sairastuu, hän rukoilee Jumalalta apua. Elly taas ajattelee, että Jumala ei rakasta häntä, koska hän tulee kysyneeksi kirkkoherralta silkkaa uteliaisuuttaan, oliko Jeesus suunnittelematon lapsi. Kani ehkä yhdistyy Ellyn mielessä Jumalaan, sillä hän tahtoo lapsen naiiviudessaan jotakin konkreettista johon uskoa, ja koska Jumalaa ei voi nähdä, hän ikään kuin siirtää sen kaniin voidakseen paremmin käsittää asiaa.

Huh... harvoin minulla on näin vähän sanottavaa mistään kirjasta, mutta tämä todella vaatii sen toisen lukukerran! Ei kaikkia asioita tajua tällaisesta romaanista yhdeltä istumalta. Joka tapauksessa monisyinen tarina on koostettu taitavasti ja hienosti.

 

Lopuksi

 

Lukukokemuksena Kani nimeltä Jumala oli mielenkiintoinen. Ei ihan sellainen mitä odotin (sillä en tiedä, mitä odotin), mutta ei nyt ihan pettymyskään. En kuitenkaan hirveästi pitänyt siitä sitten loppujen lopuksi. Kokeilkaa te ihmeessä! Jos joku toinen on lukenut kyseisen teoksen, kuulisin mielelläni, mitä mieltä muut ovat tästä kirjasta!