Viime kesänä aloitin Kristina Ohlssonin varhaisnuorille suunnatun Hirviötrilogian lukemalla Zombikuumeen. Syksyllä luin toisen osan Ihmissuden salaisuuden. Nyt, kevään korvilla, luin päätösosan, joka kantaa nimeä Muumiomysteeri. Siinä missä zombit sijoittuvat kesään ja ihmissudet syksyyn, muumiot sijoittuvat kevääseen, joten tämänkin kirjan ajoitus meni nappiin. Minulla oli suuret odotukset, niin kovin pidin trilogian aiemmista osista. Toinen osa jäi jännittävään kohtaan ja houkutteli selvittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta lunastiko kirja odotukset?

Vuoden 2024 Helmet-lukuhaasteessa tämä täyttää kohdan 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa. Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen (1.10.2023 - 30.5.2024) tämä tulee ruutuun "valo".

Muumiomysteeri /Mumiens gåta

WSOY

suom. 2021

251 sivua

suomentanut Pekka Marjamäki

Keskelle niittyä ilmestyy rankkasateella valtava kuoppa. Sen pohjalta paljastuu vanha kellari, vaika Herbert ei muista koskaan nähneensä taloa paikalla. Eldsalassa leviää myös kumma lemu, ja kirkkomaalta löytyy haudasta kaksi tyhjää arkkua. Minne vainajat ovat kadonneet? Herbert ja Sally tajuavat äkkiä olevansa suuressa vaarassa. Ehtivätkö he pelastaa kotikaupunkinsa vielä kerran, ennen kuin on liian möhäistä? (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Muumiomysteeri alkaa keväästä. Herbertin ukki on saanut toisen aivoverenvuodon ja joutunut sen vuoksi opettelemaan kävelemisen ja puhumisen uudestaan. Ukki on kuntoutuksessa ja asuu vanhainkodissa sairaalan lähellä. Herbert asuu siis kahdestaan veljensä Fabianin kanssa, joka on muuttanut heille pitämään hänestä huolta. Juuri pääsiäisloman korvilla alkaa tapahtua taas kummia. Herbertin ja hänen parhaan ystävänsä Sallyn lempiniitylle ilmestyy yöllä suuri maanvajoama, jonka lähellä ilma haisee mädältä. Vajoaman reunalla Sally ja Herbert törmäävät hätääntyneeseen naiseen, joka varoittaa heitä hirviöstä ja pyörtyy heidän silmiensä edessä. Kuopan pohjalta paljastuu vanhoja raunioita ja hautausmaalta tyhjä hauta, josta joku on kaivanut vainajat ylös ja vienyt ne mukanaan. Herbert alkaa nähdä joka puolella isoja karvaisia hämähäkkejä. Fabian on kiireinen työssään sairaalassa, varsinkin kun häntä työllistävät potilaat, jotka ovat vajonneet yllättäen koomaan. Fabian tahtoo kuitenkin viedä Herbertin ja Sallyn pääsiäislomalla Pariisiin, jotta he saisivat muuta ajateltavaa. Herbert ei tosin pysty ajattelemaan mitään muuta kuin viimeaikaisia outoja tapahtumia. Soitto vanhalle tutulle, Alexander Lukakselle, on paikallaan. Alexander sen vahvistaa: muumiot ovat hyökänneet Eldsalaan. Ne tainnuttavat ihmisiä koomaan ja tuovat muassaan jättihämähäkkejä, joita ei ole esiintynyt Ruotsissa yli 300 vuoteen. Joukko alkaa selvittää muumiomysteeriä. Johtolangat vievät heidät muun muassa kirjastoon, kultasepänliikkeeseen ja aina Pariisiin asti.

Sarjan päätösosaksi tämä lunasti odotukset. Mietin ennen lukemisen aloittamista ja vähän sen jälkeenkin, miten uskottavia muumiot pienessä ruotsalaiskaupungissa lopulta ovat ja saako niistä jännittävää tarinaa aikaan. Ohlsson osoitti epäilykseni vääriksi. Hän on onnistunut käyttämään muumioita zombien ja ihmissusien tapaan yllättävän uskottavasti, viihdyttävästi ja kauhistuttavasti olematta tippaakaan mauton tai naurettava. Jotkin kohtaukset olivat oikeasti aika jännittäviä näin aikuisenkin mittapuulla. Esimerkiksi kohtaus, jossa Sally ja Herbert käyvät kirjastossa etsimässä tietoa. He huomaavat hämähäkkejä, jotka kielivät muumioiden olevan lähellä, ja odottavat jännityksellä, kun kirjastovirkailija menee kellariin noutamaan heille kirjaa. Mieleeni tuli ihan Stephen Kingin Se, jossa niin ikään kirjastossa todistetaan jotain yliluonnollista ja pelottavaa.

Puiden lomassa liikui iso varjomainen hahmo. Ja pian Herbert näki, mikä se oli. Hirviö. Hirviö, joka käveli kahdella jalalla, mutta ei kuitenkaan ollut tavallinen ihminen. Hirviön kehoa verhosi harmaata kangasta muistuttava peite. Kangas oli revennyt paikka paikoin riekaleiksi. Herbert oli vähällä pyörtyä, kun hän näki mitä pisti esiin kankaanpalojen lomasta. Luita. Ihmisen luita. Luuranko. Kädessään hirviö piti kookasta kirvestä. (s. 82-83)

Ohlssonin muumiot ovat vaarallisia. Niitä edeltävät aina hämähäkit. Kaikkein karmein yksityiskohta on muumioiden tappava katse. Jos niitä katsoo silmiin, pelästyy niin pahasti, että vajoaa koomaan. Muumioita silmiin katsoneet ihmiset sairastuvat niin kutsuttuun faaraokauhuun (no okei, tämä oli ehkä vähän huvittava nimitys). Mitä muumiot sitten haluavat? Ne eivät lyö, eivät pure eivätkä suoranaisesti tahdo ihmisille pahaa. Ne haluavat vain olla rauhassa itsekseen ja pyrkivät siksi vaientamaan ihmiset. Se, että ne silti kantavat aseita, jää hieman epäselväksi, varsinkin kun joissain kohdissa ne oikeasti yrittävät vahingoittaa ihmisiä aseillaan, vaikkei niiden pitäisi. Yksi esimerkiksi sinkoaa kiven Herbertiä päin. Muumiot ovat seurausta ikivanhasta kirouksesta, joka sai alkunsa kultaseppä Valter Gastonista. Hänen poikansa sairastui vakavasti ja kuoli nuorella iällä, mitä Gaston ei sulattanut, vaan yritti löytää keinon herättää poikansa henkiin. Hän osti pariisilaiselta kultasepältä kuusi timanttia, joilla on aika siisti nimi: Paholaisen silmät. Hän rakensi poikansa muistoksi Graniittilinnan Eldsalan niitylle ja hautasi poikansa sekä yhden timanteista sen kellariin. Timantin tarkoituksena oli herättää poika henkiin. Loput timantit yhtä lukuunottamatta Gaston säästi lopulle perheelleen itsensä mukaan lukien. Jokin meni kuitenkin vikaan ja perhe palasi puolittaisina muumioina (kääreet repaleisina, sisällä pelkät luurangot), kun niitylle syntyi maanvajoama, kellari paljastui ja aurinko alkoi paistaa. Kaikki tämä oli yllättävän siistiä ja harkittua.

Trilogian aloitusosassa Herbert on 12-vuotias, joten tässä osassa hän on korkeintaan kolmentoista vanha. Sen ikäiseksi lapseksi hän on ajoittain aika yksinkertainen. Hän ei esimerkiksi tiedä, mikä on faarao tai mitä maanvajoama tarkoittaa. Herbert myös käy veljensä Fabianin kehotuksesta iltakielikurssilla opiskelemassa ranskaa. Sikäli epäuskottavaa, että muiden kurssilaisten kerrotaan olevan aikuisia. Herbert on ainoa lapsi. Onko sellainen edes sallittua? Ja eikö hän pysty muka opiskelemaan ranskaa omassa koulussaan? Alexander Lukas oli edelleen suosikkihahmoni. Salaperäinen, maailmaa nähnyt ja hätään rientävä pelastaja.

– Älä katso muumiota silmiin. Älä milloinkaan.

– Miksi? Herbert kysyi.

– Siksi että silloin olet mennyttä, Alexander selitti. – Jokainen ihminen, joka katsoo muumiota silmiin, pelästyy niin pahoin, että romahtaa tykkänään. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Silloin vajoat koomaan. Ehkä koko loppuelämäksesi. (s. 126)

Kirjan loppu on hyvin sulkeutuva. Muumioista päästään eroon siten, että joukko kerää kaikki timantit talteen ja Alexander matkustaa ne mukanaan Pariisiin. Kun timantit eivät enää ole Eldsalassa, muumiot ja hämähäkit muuttuvat tomuksi. Myös koomassa olevat ihmiset, Herbertin ukki mukaan lukien (kyllä, hänkin joutuu muumioiden uhriksi), heräävät. Ennen lähtöään Alexander kertoo, että hirviöitä ilmestyy aina kolmin kappalein. Se tarkoittaa, ettei Eldsalaan ole luvassa niitä tämän enempää. Herbert iloitsee, kun hirviöistä on vihdoin päästy ja ukkikin on palaamassa kotiin. Seuraavaksi kohdataan sitten varmaan todellisuus vanhan huonokuntoisen ukin ja tylsän hirviöttömän arjen kanssa, mutta ehkä Herbert selviää siitä. Onhan hän selvinnyt jo kolmentyyppisistä hirviöistä.

Lopuksi: suosittelenko?

Muumiomysteeri päättää hienon Kristina Ohlssonin kirjoittaman Hirviötrilogian. Se on sopivan jännittävä eikä kalpene lainkaan edeltäville osille. Sulkeutuva loppu on plussaa. Mitään ei jätetä auki, vaan kaikki päättyy hyvin. Suosittelen, mikäli olet lukenut kaksi aiempaa osaa. Vaikka tätäkin kirjaa mainostetaan itsenäisenä osana, on se vähän puppua. Tässä on niin paljon viittauksia aiempiin osiin, ettei tästä saa samalla tavalla irti jos niitä ei tunne.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.