20230504_090045.jpg


Yhtenä päivänä kävellessäni kotiin katselin puihin puhjenneita silmuja ja päässäni alkoi soida Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen kappale Neiti kevät: "Hän on täällä taas / Kuinka sua kaipasin / Täällä taas / Talven yli odotin / Ja täällä taas / Neiti kevät on tullut kaupunkiin". Olen loppukesän lapsi, mutta kevät ja syksy ovat suosikkivuodenaikojani. Keväässä on jotakin niin ihmeellistä, kun luonto herää taas eloon ja lähestyvä kesä saa onnentunteen läikähtämään rinnassa. Syksy puolestaan viehättää vastakohtaisuudellaan: silloin luonto painuu pikkuhiljaa horrokseen, mutta kesän muistot jaksavat yhä lämmittää, samalla kun innostus pimenevistä tunnelmallisista illoista valtaa mielen. Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteen haastekohtaan 28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä, päätin jo vuoden alussa lukea jonkun keväisen kirjan. Lukulistaltani valikoitui Annamari Marttisen teos Mistä kevät alkaa. Sen lisäksi minulla on toinenkin Marttisen kirja lukulistallani, mutta tämä sopii kevätaiheensa vuoksi täydellisesti tähän hetkeen.

 

Mistä kevät alkaa

Tammi

2005

332 sivua

 

Kun Leilan äiti sairastuu Alzheimerin tautiin, ei mikään ole enää kuin ennen. Yhtäkkiä äiti onkin oikutteleva lapsi, joka ei kykene huolehtimaan itsestään eikä lopulta edes tunnistamaan läheisiään. Samaan aikaan Leilan tytär Kia alkaa osoittaa yhä vahvempia itsenäistymisen merkkejä; suloisesta pikkutytöstä on kuoriutumassa itsetietoinen nainen.

On kevät, luonto puhkeamassa kukkaan, Kian huolella valmistellut ylioppilasjuhlat edessä, mutta kaikki tuntuu hajoavan käsiin. Leila sukkuloi työn, kodin ja äitinsä päähänpistojen väliä ja tuntee itsensä kaikkien velvollisuuksien keskellä valtavan riittämättömäksi. Nuoresta ja iloisesta Leilasta on tullut liian nopeasti keski-ikäinen ja äkäinen nainen. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

– – [O]li vanha sairas äiti joka oli aloittanut matkan jonnekin, takaisinpäin. Väärään suuntaan. – – Nyt näytti siltä, että hänen äitinsä oli ollut jo hyvän aikaa menossa. Leila oli tietämättään katsonut menoa vierestä jo monta vuotta ja sen tunnustaminen itselleen oli lähes sietämätöntä. Kun joutui katsomaan silmiin sitä mikä itsessä on vajavaisinta. Kaikkein salatuimpia ja häpeällisimpiä ominaisuuksiaan. Itsekkyyttään, mukavuudenhaluaan, keskenkasvuisuuttaan, teennäisyyttään, pelkoaan, heikkouttaan. (s. 18-19)

 

Mistä kevät alkaa alkaa toukokuusta 2000-luvun alussa. Leila suunnittelee kuumeisesti 18-vuotiaan tyttärensä Kian ylioppilasjuhlia. Vaikka juhlajärjestelyissä olisi jo aivan tarpeeksi puuhaa, Leila joutuu vielä huolehtimaan äidistään, joka alkaa karkailla kotoaan ja unohdella asioita. Alzheimerin tautiin sairastunut äiti pitää lopulta laittaa hoitokotiin. Keväästä tulee raskas niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta Leila suoriutuu kaikesta. Välit Kiaan tosin rakoilevat, koska Leilan on niin vaikea päästää irti ja hyväksyä, että hänen pikku tyttönsä on jo aikuisuuden kynnyksellä. Syyllisyys ja huono omatunto puolestaan vaivaavat mieltä äidin takia, joka on tyrkätty hoitokotiin. Samalla Leila kipuilee oman vanhenemisensa kanssa, onhan hänkin jo keski-iässä.

Olipas pitkästä aikaa jotenkin tosi elämänmakuinen lukukokemus! Pidin huikaisevan paljon kontrastista, joka romaaniin rakentuu. Kaiken keskellä on keski-ikäinen Leila, joka yrittää hoitaa asioita ja pyörittää arkea. Sitten on nuoruuttaan kukoistava tytär, joka osoittaa terveitä äidistään irtautumisen ja itsenäistymisen merkkejä haaveilemalla omannäköisestä elämästä. Kia uskoo, ettei hänestä koskaan tule Leilan kaltaista, hän ei halua sellaiseksi. Ja sitten on vielä elämän ehtoopuolella oleva Helena, jonka mies on kuollut. Yksinäisyys vaivaa, ja kun muisti alkaa pettää, Helena taantuu lapsen tasolle eikä enää osaa huolehtia itsestään. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat puuroksi hänen päässään, kasvot ja nimet katoavat muistista, Leila on vuoroin hyvä tytär ja ilkeä juonittelija, joka tahtoo hänelle pahaa. Eniten samaistuin tämänhetkisessä elämäntilanteessani Kiaan. Omista ylioppilasjuhlistani on kulunut vasta kuutisen vuotta ja muistan ne yhä selvästi. Tällä hetkellä haaveilen muutosta omistusasuntoon ja perheen perustamisesta mieheni kanssa, joten en osannut samaistua keski-ikäiseen tai vanhaan naiseen. Asetuin kuitenkin mieluusti myös heidän nahkoihinsa lyhyiden lukujen ajaksi ja yritin samaistua siihen, miltä heistä tuntuu (ja miltä minusta kenties tulee tuntumaan tulevaisuudessa, kun olen saman ikäinen).

 

– – Tule perässä!

Perässäkö? Minä en pysty perässä! Minun paksu masentava takkini painaa käsivarrellani kuin synti. Niin! Synti se onkin. Minä en pysy teidän kahdeksantoistavuotiaiden t-paitaisten tyttöjen perässä, en kevään kelkassa, en äidin, vanhan, höperön äidin aamutohveleissaan, en minkään enkä kenenkään perässä, Leila huokaisi mielessään ja lähti ylittämään katua. (s. 65)

 

Säälin sekä Helenaa että Leilaa. Ensin ajattelin, että Leila on julma. Mietin ylpeänä, etten koskaan kohtelisi omaa vanhuudenhöperöä äitiäni samalla tavalla. Sitten ajattelin asiaa tarkemmin. Tajusin, että en voi tietää, miten toimisin. Saattaisin, kauheaa kyllä, toimia täysin samoin, jos minulla olisi oma elämä, oma perhe, oma tytär ja omia asioita. Sairas ja vanha äiti vaatii liikaa huomiota, jota keski-ikäisellä naisella ei ole antaa joka hetki, vaikka niin haluaisi. Tulinkin aina välillä lukemisen jälkeen apeaksi ja mietteliääksi. Kaiken kaikkiaan tämä kirja sai minut miettimään asioita hyvinkin syvällisesti. Se herätti paljon tunteita ja ajatuksia, sympatiaa samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan sekä helpotusta siitä, etten elä nyt itse samanlaista elämää, mutta myös pelkoa siitä mitä tulevaisuus tuo.

Tykkään lukea ulkomaisia ja kotimaisia romaaneja vuorotellen. Tähän hetkeen kotimainen romaani tuntui sopivan täydellisesti. Toukokuun ja kesän tunnelma välittyi teoksen sivuilta suloisesti ja suomalainen kesämökkimiljöö lumosi kauneudellaan. Omat lakkiaisjuhlat palautuivat elävinä mieleen, samalla tuli haikea olo. Marttisella on miellyttävä, helppolukuinen, soljuva tapa kirjoittaa.

Tällaisessa kirjassa tietää jo alussa, ettei loppu ole liioitellun onnellinen, eikä se haittaa, koska sitä osaa odottaa. Hoitokotiin joutunut Helena menee melko huonoon kuntoon, koska hänet on viety pois omasta kodistaan, siitä tutusta ja turvallisesta, vieraiden ihmisten armoille. Päivät menevät kauniisiin muistoihin vaipuneena, menneisyyttä ikävöiden. Se on kuitenkin hänen kohtalonsa, sairas vanhus kun on. Surullista mutta realistista. Kia lähtee opiskelemaan ja muuttaa pois kotoa. Leila jää pitkästä aikaa kahdestaan miehensä kanssa ja joutuu hyväksymään sen, että nyt siinä ovat vain hän ja Antti. Mitä seuraavaksi? Sitä ei loppu paljasta. Toivottavasti jotakin hyvää ja kaunista.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Mistä kevät alkaa on haikean kaunis keväinen kotimainen romaani. Kolme eri-ikäistä päähenkilöä saa lukijan pohtimaan omaa elämäänsä, kaikkea mikä siinä on hyvin. Ihmiset ovat lopulta kovin samanlaisia. Suosittelen kotimaista 2000-luvun alun kirjallisuutta kaipaaville, elämänmakuisten romaanien ystäville sekä niille, jotka tahtovat lukea kirjan toukokuusta ja keväästä.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.