Hyvää alkanutta vuotta 2022! Olen valmistumassa ensi keväänä, joten vielä kun voin, päätin hyödyntää BookBeatin opiskelijatarjouksen, 40 päivän ilmaisen kokeilujakson. Reilun kuukauden ajan tulen siis lukemaan pelkkiä e-kirjoja. Olen ennenkin kirjoitellut blogiini siitä, miten pidän kyllä enemmän perinteisistä paperikirjoista, mutta luen silloin tällöin myös sähköisiä kirjoja, mikäli niitä on edullisesti tai peräti ilmaiseksi saatavilla. Vuoden ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui BookBeatin valikoimasta Sally Thornen Totista leikkiä. Olin kuullut siitä etukäteen paljon ylistäviä ja kehuvia kommentteja, joten kiinnostuin. Uuden vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa tämä vuoden ensimmäinen kirja menee kohtaan 38: Kirjassa toteutetaan unelma tai haave. Päähenkilö nimittäin toteuttaa unelmansa kustannusalalla työskentelemisestä.

Totista leikkiä / The Hating Game

Harper Collins Nordic

suom. 2021

431 sivua

Sähköinen kirja, löydettävissä muun muassa BookBeatista

Lucy Hutton on hurmaava ja avulias ja ylpeä siitä, että kaikki Bexley & Gaminin toimistolla pitävät hänestä. Siis kaikki paitsi kylmän tehokas ja virheettömästi pukeutunut Joshua Templeman.

Kaksikko on jaetussa työhuoneessaan 40 tuntia (okei, 50 tai 60) viikossa, ja heidän välilleen on muodostunut koukuttava, naurettava, loputon taistelu siitä, kumpi on parempi. Oli se sitten tuijotuskilpailu, imitointileikki tai HR-peli, Lucy ei voi antaa Joshuan voittaa häntä yhdessäkään asiassa. Eikä ainakaan, kun avautuu mahdollisuus mahtavaan ylennykseen.

Lucy joutuu kuitenkin kyseenalaistamaan käsityksensä Joshuasta, kun täysin viaton hissimatka päättyy järisyttävään suudelmaan. Ehkä Lucy ei sittenkään vihaa Joshuaa. Ehkä Joshua ei vihaakaan Lucya. Tai ehkä aivan uudenlainen peli on alkanut. (osa takakansitekstistä)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Totista leikkiä kertoo kustannusalalla työskentelevästä 28-vuotiaasta Lucysta. Hän on pieni mutta pippurinen nuori nainen, jolle kustannusala on toteen käynyt lapsuudenunelma. Lucyn kanssa samassa työhuoneessa istuu komea mutta ärsyttävä Joshua, ja kaksikolla on jatkuvasti meneillään paitsi kuittailua, myös silmäpeliä. Kun kustannusyhtiöön avautuu paikka ylempää johtoportaasta, he alkavat kilpailla siitä. Samalla kuitenkin tapahtuu jotakin odottamatonta: vihollisista tulee yllättäen rakastavaiset.

Rakkaus ja viha ovat toistensa kuvajaisia samassa pelissä – ja sinun on pakko voittaa. Miksi? Sydämen ja egon takia.

Noh, myönnetään, ettei se kovin yllättävää ole, että viholliset rakastuvat. Luin juuri kuukausi sitten Nora Robertsin rakkausromaanin Yhdellä ehdolla, jossa on melko samanlainen lähtöasetelma: mies ja nainen, jotka eivät voi sietää toisiaan, rakastuvat lopulta toisiinsa tulisesti. Jos tätä kirjaa vertaa siihen, vetää tämä kuitenkin pidemmän korren.

Luettuani ylistäviä kommentteja ja arvosteluja olin ensin hieman skeptinen ja yritin nähdä kirjan tapahtumat kriittisemmin. Ajattelin, että muiden ylistävät kommentit eivät välttämättä tarkoita sitä, että minäkin ihastuisin tähän kirjaan ja lankeaisin sen lumoihin. Toisin kävi. Tämä on yksi niistä romaaneista, joka imaisee mennessään, ja lopulta sen on lukenut muutamassa päivässä.

Mikä tässä sitten on niin mahtavaa? No ensinnäkin se, että olen kirjan kohderyhmää: vähän yli parikymppinen nainen, joka haaveilee romantiikasta. Romaanissa aluksi jäiseltä ja luotaantyöntävältä vaikuttava mies osoittautuukin oikeaksi unelmien miesystäväksi, jolloin luvassa on roppakaupalla romantiikkaa ja hömpötystä. Lisäksi suuren suosion salaisuus lienee seksuaalinen jännite, joka jatkuu läpi kirjan Lucyn ja Joshuan välillä. Se piinaa lukijaa mutta samalla kutkuttaa. Kiusoitteleminen, ilmassa väreilevä kiihko ja tieto vääjäämättömästä intohimoisesta kohtaamisesta saa aloittamaan aina uuden luvun, vaikka tietääkin jo mitä on tulossa. Vaikken halunnut olla niin innoissani tästä aikuisten välisestä eroottisesta leikistä, en voinut olla innostumatta siitä. Thorne todella osaa saada lukijan huomion ja ylläpitää sitä luku toisensa jälkeen.

Meidän on päästävä tasoihin, koska se ei ole reilua. Hän on saanut yhden minun hymyistäni, ja hän on nähnyt minun hymyilevän muille ihmisille monta kertaa. Minä en ole koskaan nähnyt hänen hymyilevän, tai kasvojen näyttävän miltään muulta kuin ilmeettömältä, pitkästyneeltä, happamelta, epäluuloiselta, tarkkaavaiselta ja paheksuvalta.

Se, että kirjan päähenkilöt ovat töissä kustannusyhtiössä, herätti mielenkiintoni. Miettiessäni omia uravaihtoehtojani pohdin myös kustannusalaa, eikä se ole vieläkään täysin poissuljettu vaihtoehto. Ei sitä tosin kovin paljoa teoksessa avata, mutta kuitenkin. Myös värikuulasota, johon työporukka osallistuu ryhmähenkensä nostattamiseksi, oli hauska yksityiskohta. Tosin intoni osallistua sellaiseen haipui tämän kirjan luettuani, sillä se on kaikesta päätellen melko kivuliasta puuhaa. Niiden lisäksi muuta kovin omaperäistä kirjasta ei juuri löydy. Päähenkilöt ovat todella kliseisiä rakkausromaanin päähenkilöitä: Josh on kirveellä veistetty, pitkä ja tumma, ja hänellä on kiveäkin kovemmat lihakset. Lucy on pikkuruinen, sopivan hoikka mutta silti muodokas, ujo mutta tarpeen tullen omapäinen. Myös tapahtumat eksineen, juhliin menemisineen, hissimuhinointeineen, noloine vanhempineen ja epätodellisine poikamiesbokseineen tuntuivat siltä, että ne on jo nähty jossakin toisessa rakkausromaanissa tai -elokuvassa. Huvittuneisuutta herätti yksin asuvan miehen asunto, joka on sisustettu hyvällä maulla ja on vielä siistikin, Joshua kun on siivousfriikki. Aloin pohtia, miltä siisti mies kumppanina tuntuisi. En pidä ajatuksesta. Minä olen meillä se siivosfriikki, miehen kuuluukin mielestäni olla hieman sottainen. Siivousfriikit miehet kuuluvat rakkausromaanien sivuille, tai jos heitä on, selvään vähemmistöön.

Kliseistä huolimatta nautin romaanista. Minulle tapahtui myös jotakin kiinnostavaa. Yleensä kirjan alku on se, joka voi tuntua hitaalta ja tahmealta, kun taas loppupuoli kiinnostaa eniten. Tällä kertaa kuitenkin kävi niin, että alku tuntui parhaalta osalta kirjaa, ja mitä pidemmälle loppua päästiin, sitä kliseisemmäksi ja siirappimaisemmaksi tapahtumat kävivät. Aloin toivoa kirjan jo loppuvan. Tämä on oikeasti outo ilmiö, sillä harvoin minulle käy mitään tällaista. Pidin myös siitä, että kaikki ei pyöri seksin ja orgasmikeskeisyyden ympärillä, kuten Fifty Shades of Grey -trilogiassa, vaan intiimit kohtaamiset antavat odottaa itseään. Ja kun seksiin lopulta päästään, se on kuvattu yllättävän realistisesti ja ei liian tarkasti.

Vaikka kliseet harmittivat, erityisesti iänikuisen stereotypian toistaminen siitä, miten pitkä ja vahva mies sopii parhaiten yhteen pienen ja hennon naisen kanssa, Thorne osaa kuitenkin kirjoittaa hauskasti. Suuri miinus oli kuitenkin todella tökerö suomennos. Paikoittain oli hankala ymmärtää, mistä on kyse, sillä lauseissa ei aina ollut järkeä. Pisteet kuitenkin yrittämisestä.

Lopuksi: suosittelenko?

Totista leikkiä on kertomus vihollisista, jotka rakastuvat. Se on hauska, mukaansatempaava, kutkuttava ja eroottinen romaani, jota suosittelen rakkausromaanien ystäville. Fifty Shades of Grey se ei kuitenkaan ole, sillä kaikki ei pyöri vain seksin ympärillä (onneksi). Sillä on omat kliseensä ja puutteensa, mutta yhtä kaikki se on oikein maukas lukukokemus haaveilijoille. Kevyttä ja hyväntuulista kirjallisuutta.

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.