Luin vasta vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Se oli niin vaikuttava kirja, että voisin hyvin lukea sen joskus uudestaankin. Ja nyt siihen ilmestyi jatko-osa, Kaikki särkyneet paikat. Yllätyin, sillä en ihan heti olisi odottanut jatkoa. Halusin kuitenkin lukea jatko-osan heti, sillä ensimmäinen kirja on vielä niin tuoreessa muistissa. Tulin tosin ajatelleeksi, lunastaakohan se paikkansa niin tunnetun ja hienon kirjan rinnalla. Minulla oli omat epäilykseni, jotka osin osoittautuivatkin oikeiksi.

Tällä kirjalla korkkaan kirjagramissa pyörivän Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteen (15.9.2023 - 15.3.2024) ja ruksaan kohdan "Menetys". Vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteessa taas se tulee haastekohtaan 47. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. Aion lukea vielä jonkin toisen kirjan, joka sijoittuu niin ikään Pariisiin.

 

Kaikki särkyneet paikat / All the Broken Places

Bazar

suom. 2023

368 sivua

suomentanut Kari-Pekka Toivonen

 

Vuosi 1946. Äiti ja tytär pakenevat Puolasta Pariisiin sen jälkeen, kun sota ja menetys repivät heidän elämänsä kappaleiksi. Heidän kannoillaan ovat pelko ja häpeä, eivätkä he tiedä, kuinka vaikeaa omaa menneisyyttään on paeta.

Lähes kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin iäkäs Gretel Fernsby elää rauhaisaa elämää Lontoossa, kunnes kohtaaminen hänen uusien naapureidensa yhdeksänvuotiaan Henry-pojan kanssa nostaa pintaan muistot, jotka Gretel on yrittänyt jättää taakseen. Joutuessaan valitsemaan Henryn turvallisuuden ja omansa välillä Gretel on jälleen samanlaisessa tienristeyksessä kuin lapsuudessaan. Pystyykö hän toimimaan, vaikka hintana olisi kaikkien niiden salaisuuksien paljastuminen, joita hän on koko elämänsä yrittänyt pitää piilossa? (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Syyllisyys on sitä, että valvot kaikki yöt, tai jos saat unta, niin se on painajaista. Kaikki onnellisetkin hetket täyttyvät tunnontuskista, syyttävä ääni kuiskaa korvaasi, että sinulla ei ole oikeutta tuntea nautintoa. Syyllisyys seuraa sinua, kun kävelet kadulla. Se keskeyttää arkisimmatkin askareet ja muistuttaa siitä, että olisit voinut tehdä jotain estääksesi tragedian muttet tehnyt. Leikit mieluummin nukeilla. Laitoit nuppineuloja Euroopan kartalle, merkiksi armeijan etenemisestä. Tai flirttailit komean nuoren luutnantin kanssa.

Se on syyllisyyttä. (s. 124-125)

 

Kaikki särkyneet paikat liikkuu kahdessa aikatasossa: menneisyydessä ja nykyhetkessä. Menneisyydessä eletään vuotta 1946. Toinen maailmansota on päättynyt, Bruno-poika kuollut, hänen isänsä hirtetty. Brunon äiti ja 15-vuotias Gretel-sisko pakenevat Saksasta Pariisiin uusien henkilöllisyyksien turvin. He eivät kuitenkaan Pariisissakaan pääse pakoon menneisyyttään, jonka vuoksi he joutuvat muiden ihmisten kiduttamiksi. Äidin kuoltua Gretel, joka on siihen aikaan jo parikymppinen, matkustaa Australiaan, joka on kaukaisin mahdollinen paikka. Hän arvelee, että sieltä häntä ei osata etsiä. Kukaan ei todellakaan tule etsimään häntä, mutta menneisyys löytää hänet silti, luutnantti Kurt Kotlerin muodossa. Gretel päättää kostaa Kurtille, mutta juttutuokio miehen kanssa saa hänet toisiin ajatuksiin. Kurtin paljastaminen poliiseille merkitsisi nimittäin sitä, että Gretel joutuisi itsekin vaikeuksiin. Niinpä hän jättää Kurtin perheineen rauhaan ja lähtee Australiasta. Viimeiseksi hän päätyy Englantiin, jonne jää pysyvästi. Englannissa Gretel alkaa seurustella juutalaisen Davidin kanssa, mutta David jättää hänet saatuaan selville kuka hän on. Davidin ystävä Edgar ottaa kuitenkin Gretelin vaimokseen.

Nykyhetkessä puolestaan seurataan jo 91-vuotiasta Greteliä, joka on asunut vuosikymmeniä samassa talossa Lontoossa. Edgar on kuollut ja Gretel pitää vain harvakseltaan yhteyttä aikuiseen poikaansa. Gretelin naapurissa asuu hänen ensimmäinen lapsensa Heidi, joka on muuttunut vanhuudenhöperöksi. Rauhalliset eläkepäivät järkkyvät, kun Gretel saa uusia naapureita: vaimoaan hakkaavan elokuvatuottajan 9-vuotiaine Henry-poikineen. Henry muistuttaa Greteliä Brunosta ja menneisyydestä, jonka hän mieluiten unohtaisi. Vaikka yrittää pysyä uusista naapureistaan erossa, Gretel sotkeutuu heidän elämäänsä.

Näkökulma on Gretelin, joka on romaanin minäkertoja. Se on vain yksi lukuisista eroavaisuuksista, joita tämän ja ensimmäisen osan välillä on. Heti lukemisen aloitettuani närkästyin hieman minäkertojasta, vaikka se toimiikin Gretelin tarinassa hyvin. Muistelin Poika raidallisessa pyjamassa -romaania (tästä eteenpäin PRP), jossa kaikkitietävän kertojan avulla korostetaan Brunon lapsellisuutta ja tietämättömyyttä kauheuksista, joita hänen ympärillään tapahtuu. Vaikutuin suunnattomasti juuri PRP:n kerronnan vähäeleisyydestä. Kaikki särkyneet paikat -romaanin (tästä eteenpäin KSP) kerronta ei ole vähäeleistä, vaan runsasta ja nykykirjallisuudelle tyypillisesti minäkeskeistä. Toinen merkittävä ero PRP:n ja KSP:n välillä on, että PRP on nuorten-, mutta KSP aikuisten kirja. Jokin siinä, että jatko-osa (vaikka onkin itsenäinen) on suunnattu aivan eri kohderyhmälle kuin ensimmäinen kirja, hiertää minua. KSP on myös sivumäärältään edeltäjäänsä pidempi, ja jos minulta kysytään, sitä olisi voinut tiivistää aika reilulla kädellä.

Minun on myös aivan pakko mainita teoksen suomenkielinen käännös. En tykännyt. En yhtään. Ensin luulin, että kaikki johtuu kirjailijan, John Boynen, kielestä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että suomentajasta se johtuu. Anteeksi nyt vain, mutta kirjan suomennos on HIRVEÄ ja se vaikutti lukukokemukseen negatiivisesti. Teknisesti suomennos on aika kamala. Erityisesti kielioppi ja pilkut. Äidinkielenopettajan koulutuksen saaneena ihmisenä näin punaista. Pilkkuja on toisinaan aivan väärissä kohdissa ja niitä on liikaa. Esimerkiksi lauseenvastikkeita on suomennettu suoraan sellaisinaan ja niiden yhteyteen laitettu pilkku, vaikka suomen yleiskielen mukaan se ei ole hyväksyttävää. Runsas pilkkujen viljely teki lukemisesta töksähtelevää. Ymmärrettävyydessä suomennos on ihan hyvä, joskin jumiuduin siihen, että koska suomentaja on eri kuin PRP:ssä, bongasin olennaisen virheen. PRP:ssä Auschwitz muuntuu Brunon suussa suomeksi Aus-Vitsiksi, mutta tässä kirjassa tönkösti vain englanninkieliseen muotoonsa Out-With. Sitä ei ole edes yritetty suomentaa, mikä tuntui tyhmältä. Itsenäinen jatko-osa tai ei, edeltävän osan mustan huumorin kukkanen Aus-Vitsi olisi pitänyt sisällyttää myös tähän!!

 

Matkustin Sydneyyn, maailman ääriin, päästäkseni irti menneisyydestäni. Nyt tiesin, että se on mahdotonta. Olinpa sitten Ranskassa, Australiassa tai Englannissa – tai vaikka Marsissa – nuo Kurtin mainitsemat kauniit arvet seuraisivat minua aina. Ja palauttaisivat minut aina takaisin sinne. Sinne toiseen paikkaan. Sitä en voisi koskaan paeta. (s. 248)

 

Yleensä romaaneissa, jotka kertovat maailmansotien ajasta ja liikkuvat kahdessa aikatasossa toimii hyvin tuollainen kaksitasoinen kerronta. Esimerkkinä vaikkapa Jojo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta, jonka luin alkuvuodesta (linkki postaukseen) ja josta kovasti pidin. Toki siinäkin minulla kesti hetken ennen kuin pääsin lukemisen rytmiin ja totuin siihen, että historiasta hypätään ajoittain nykyhetkeen. Nykyhetkeen liittyvä tarina oli kuitenkin niin mielenkiintoinen että sekin piti otteessaan. Tässä romaanissa halusin pitää aikatasojen vaihtelusta, mutta ikäväkseni totesin, että 91-vuotiaan Gretelin elämästä lukeminen tuntuikin puuduttavalta.

Jollain tasolla ymmärrän romaanin rinnakkaisen juonen nykyhetkessä, jossa Gretel vertaa naapurin poikaa kuolleeseen veljeensä ja pojan isää omaan isäänsä sekä luutnantti Kotleriin, mutta se tuntui silti jotenkin irralliselta. Eikä läheskään yhtä mielenkiintoiselta kuin ne luvut, joissa päästään lukemaan teini-ikäisen Gretelin elämästä maailmansotien jälkeisessä Ranskassa ja sitten Australiassa. En voi sille mitään, että minusta tuntui hieman tyhmältä verrata juutalaisten murhaamisesta vastuussa olleita häikäilemättömiä natseja nykyaikaiseen elokuvatuottajaan, jonka pahin synti on, että hän hakkaa kännissä vaimoaan ja poikaansa. En halua vähätellä perheväkivaltaa missään muodossa, mutta en myöskään lähtisi itse vertailemaan noita kahta asiaa. Jotenkin vain tuli sellainen fiilis, ettei kontrasti ole tarpeeksi voimakas.

Kaikkein mieleenpainuvin kohta oli ehdottomasti luutnantti Kotlerin ja Gretelin tapaaminen Australiassa. Kohtaus, jossa he keskustelevat kahvilassa ja Kurt näyttää Gretelille Hitlerin silmälaseja, joita Gretel kokeilee päähänsä, ja kysyy sen jälkeen Greteliltä, eikö Gretelkin ikävöi "häntä" (Hitleriä), oli niin vaikuttava! Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni sitä lukiessani. Osasi tämä kirja siis myös yllättää positiivisesti ja muistuttaa pienillä yksityiskohdilla ja tietyillä kohtauksilla, että sama kirjailija on kirjoittanut myös sen upean Pojan raidallisessa pyjamassa.

Kirja loppuu siihen, että Gretel ottaa ohjat omiin käsiinsä ja murhaa elokuvatuottajanaapurinsa. Sen jälkeen hän menee vankilaan tyytyväisenä siitä, että on onnistunut pelastamaan Henryn ja saa vihdoin maksaa kauheista teoistaan vangittuna. Kirjan viimeiset lauseet ovat pysäyttäviä, sillä Gretel, joka ei ole pystynyt sanomaan veljensä nimeä ääneen vuosikymmeniin, pystyy siihen vihdoin. Kirjailijan jälkisanoissa Boyne toteaa, että aikoi kirjoittaa jatko-osan paljon myöhemmin, mutta päätyi kirjoittamaan sen koronapandemian aikana, koska koki ajan oikeaksi. Tässä kirjassa hän halusi kertoa syyllisyydestä ja osallisuudesta, eli teemat olivat hyvin erilaiset kuin PRP:ssä. Mielestäni loppusanat selittävät hyvin Boynen tekemiä valintoja.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Kaikki särkyneet paikat on Poika raidallisessa pyjamassa -kirjan itsenäinen jatko-osa. Minulla on vähän ristiriitaiset mietteet sen suhteen, suosittelisinko lukemaan ensin PRP:n ja vasta sitten tämän, ne kun ovat lopulta kaksi niin erilaista romaania. Ehkä teenkin poikkeuksen ja totean, että tämän voi hyvin lukea ilman että tuntee PRP:tä. Jos kahdessa aikatasossa liikkuvat maailmansotien aikaan sijoittuvat romaanit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti. Mutta näistä kahdesta kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa oli kyllä selvästi vaikuttavampi, joten jos luet vain jommankumman, suosittelisin lukemaan sen.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.