9789513171186_frontcover_final_original.

Luin vähän aikaa sitten Gaile Parkinin Kigalin kakkukaupan, ja kerroin postauksessa pitäväni kirjoista, jotka kuvaavat erilaisia kulttuureja, esimerkiksi Afrikkaa ja sen maita (linkki postaukseen). Lainasin nyt kirjastosta kyseisen romaanin itsenäisen jatko-osan, Kigalin kakkukauppa muuttaa. Sijoitan sen Helmet-lukuhaasteen 2020 kohtaan 42: Kirjassa on isovanhempia. Pidin ensimmäisestä osasta, joten halusin luonnollisesti lukea myös seuraavan osan.

 

Kigalin kakkukauppa muuttaa / When Hoopoes go to Heaven

Tammi

2013

450 sivua

 

Benedict Tungarazan isoäidin Angelin kakut lakkaavat käymästä kaupaksi, kun perhe joutuu muuttamaan isoisän työn perässä Ruandasta Swazimaahan. Isovanhemmilla on täysi työ elättää viittä orvoksi jäänyttä lastenlastaan, ja Benedict koettaa kovasti keksiä, kuinka kakkukauppa saataisiin elpymään. Pulma ei vain meinaa ratketa, ja koulunkäyntikin tuntuu raskaalta.

Mutta eläinrakas, valoisa Benedict ei lannistu. Eräänä päivänä hän saa idean, jonka ansiosta Angelin kakku-uunille on taas käyttöä. Uuden ystävän Nomsan myötä elämä maistuu entistä paremmalta. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ensimmäinen osa Kigalin kakkukauppa keskittyy kuvaamaan Angel Tungarazan leivontayritystä Ruandassa, ja sen keskiössä ovat Angelin saamat kakkutilaukset ja mehukkaat juorut, joita hän kuulee asiakkailtaan, sekä naapuruston tapahtumat ja ihmissuhdekoukerot. Tämä osa osoittautui hieman erilaiseksi, sillä tapahtumien keskipisteessä on perheen keskimmäinen lapsi ja vanhin poika, 10-vuotias Benedict. Tungarazat ovat muuttaneet Swazimaahan Baban töiden perässä, ja tarinassa seurataan kyllä perheen elämää, mutta lähinnä Benedictin kasvukipuilua ja hänen suurta rakkauttaan luontoa ja eläimiä kohtaan.

 

Oli vaikeaa pitää itseään erityisenä, kun oli täsmälleen keskimmäinen viidestä sisaruksesta, tai aikuisena, kun omisti kaksi isosiskoa, jotka suurimman osan ajasta kohtelivat Benedictiä kuin ilmaa. (Kigalin kakkukauppa muuttaa, 12)

 

Pidän kyllä proosasta, jossa maailmaa tarkastellaan lasten silmin. Tällä kertaa kuitenkin petyin, sillä odotin jatko-osan olevan enemmän ensimmäisen kaltainen. Se, että tapahtumat kerrotaan Benedictin näkökulmasta, tuntui yllättävältä. Benedict on vasta kymmenen ja vielä hyvin lapsellinen, mutta yrittää kovasti esittää aikuista ja tarkkailee maailmaa kiinnostuneena oppimaan, miten aikuiset käyttäytyvät ja puhuvat. Perheen vanhimpana poikana hän haluaa tehdä Maman ja Baban ylpeiksi. Kaksi pikkuveljeä ja kaksi pikkusiskoa eivät huomioi Benedictiä vaan touhuavat omissa oloissaan, ja yksinäinen poika viettääkin suurimman osan ajastaan yksin, luontoa tarkkaillen tai kirjoja lukien. En ole itse erityisen kiinnostunut eläimistä tai luonnosta, mikä teki lukemisesta ajoittain vähän tylsää. Kakut ovat enemmän mieleeni.

Edellisen osan tavoin Angelin kakkuyritystä kyllä kuvataan, mutta työt ovat vähentyneet. Benedict tahtoo auttaa perhettään ja keksii melko oudon myyntivaltin: läheinen hautaustoimisto alkaa myydä kakkuja ihmisille, jotta nuo voivat muistella ja juhlistaa edesmenneitä rakkaitaan. Tämä idea ottaa tuulta alleen, ja Benedict vaatii osan voitoista, koska tahtoo olla aikuinen. Minusta tämä oli vähän naurettava idea. Tuntui hieman pakoteltulta, että jokin hautaustoimisto nyt alkaisi yhteistyöhön Angelin kanssa ja yhdistäisi kakut kuolleisiin ihmisiin.

 

Hänestä [Benedictistä] tuntui pakostakin siltä, että Maman tilauskato oli hänen syytään.

Tai no, ei tietenkään kokonaan hänen syytään, johtuihan tilausten vähyys muustakin. Ensinnäkään Swazimaa ei ollut kuten Ruanda, jossa Mamalle oli riittänyt kosolti töitä. Täällä kun oli runsaasti kauppoja, joissa myytiin myös kakkuja, joten swazimaalaiset olivat tottuneet hankkimaan leivonnaiset valmiina. Toiseksi monetkaan eivät tienneet Maman kakuista, koska hänen oli leivottava niitä salaa. Lain mukaan ne ulkomaalaiset, joiden puoliso oli muuttanut Swazimaahan töihin, eivät saaneet itse työskennellä täällä. (Kigalin kakkukauppa muuttaa, 15)

 

Ensimmäisen osan kohdalla pidin siitä, että lukukokemus oli erilainen. Afrikkalaisessa kirjallisuudessa yleensä vallitsevat vaikeat teemat näyttäytyivät siinä kyllä, mutta vain sivuosassa. Kakkujen leipominen ja iloinen elämänasenne meni niiden edelle. Tämän kirjan tapauksessa iloinen leipominen jää puolestaan taka-alalle ja vaikeita aiheita käsitellään paljon enemmän ja suoremmin. Tässäkin pohditaan naisen oikeuksia ja esitellään naapureiden Mavis-siivooja, joka on tullut raskaaksi vain 13-vuotiaana ja menettänyt lapsensa. Benedictin ystävän Nomsan taas raiskaa hänen oma opettajansa. Kauppaa pitävän Patelin perheen lapsi on lähetetty pois, koska hän on häpäissyt perheensä käyttämällä huumeita. Ihmisiä kuolee Swazimaassakin paljon hiviin ja aidsiin, ja rasismia esiintyy paljon. Angel perheineen edistää yhä naismyönteistä ja naisten oikeuksia ajavaa maailmankuvaa lähipiirissään, mutta ympäristön kauheudet näyttäytyvät silti Benedictille kaikessa raakuudessaan. Tästä en oikein kirjassa pitänyt, sillä kontrasti edelliseen osaan tuntui, jos ei nyt suurelta, niin ainakin jonkinasteiselta. Se häiritsi minua. Afrikkalaisessa kirjallisuudessa keskitytään ihan liikaa ikäviin aiheisiin, mikä on kyllä hyvä juttu ihmisten tietoisuuden lisäämiseksi, mutta olisin halunnut tämän kirjan olevan tunnelmaltaan enemmän ensimmäisen kaltainen.

 

Lopuksi

 

Kigalin kakkukauppa muuttaa on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle kirjalle, eikä vaadi siis aikaisempaa osaa tuekseen. Jos piti ensimmäisestä, ei kuitenkaan ole takuita siitä, että pitäisi tästäkin, sillä tämä osa on melko erilainen. Tämä keskittyy 10-vuotiaaseen Benedictiin ja hänen kasvamiseensa Swazimaassa, joka on epäkohtia, köyhyyttä ja sairautta täynnä. Kakut ovat ensimmäisestä osasta poiketen sivuosassa, ja enimmäkseen keskitytään tarkastelemaan epäoikeudenmukaista maailmaa pikkupojan silmin, joka yrittää ymmärtää ympärillään tapahtuvia asioita. Tämä osa herättää enemmän ajattelemaan Afrikan oloja eikä ole ehkä niin hyvän mielen kirja kuin ensimmäinen, vaikka sitä niin mainostetaankin. Tämä on tosin vain minun mielipiteeni, ja tämä on kyllä ihan mielenkiintoinen romaani synkemmästä tunnelmastaan huolimatta.