9789510430910_frontcover_final_original.

Koronakevät vol. 2. Sukulaisia ja ystäviä näkee harvemmin, ja koska kaikki luennot ovat etänä, yliopistolla ei tule käytyä. Sosiaalinen elämä on minimissä. Päivät soljuvat eteenpäin toisiaan muistuttavana massana. Itselleni tärkeät leffateatterikäynnit ovat jääneet pois. Vuosi sitten olin innoissani etäilystä ja siitä, ettei tarvinnut raahautua luennoille. Nyt tahtoisin palata takaisin entiseen. Välillä todella alkaa tuntua, että seinät kaatuvat päälle. Agatha Christien salanimellä Mary Westmacott kirjoittama Yksinäinen kevät kuvastaa nimensä puolesta täydellisestä omaa kokemustani tästä keväästä. Ehkä osittain juuri se sai minut tarttumaan tähän kirjaan. Pääsyy valintaan oli kuitenkin se, että Saukkis vinkkasi minulle Christien kirjoittavan salanimellä ja että saisin täytettyä Vahvat naiset -lukuhaasteen haastekohdan lukemalla jonkun hänen teoksistaan. Kiitos Saukkis vinkkauksesta! Vuoden 2021 Helmet-lukuhaasteessa tämä menee haastekohtaan 29: Kirjan henkilön elämä muuttuu, ja Vahvat naiset -lukuhaasteessa (1.1.-31.5.2021) tämä siis täyttää ruudun Salanimellä kirjoittava nainen. #vahvatnaisetlukuhaaste
 

vahvat%20naiset%20lukuhaaste%20bingo.jpg

 

Yksinäinen kevät / Absent in the Spring

WSOY

suom. 1975

213 sivua

 

Joan on keski-ikäinen koirouva, jonka elämä on kaikin puolin onnellinen: hellä ja uskollinen mies, lapset hyvissä naimisissa, siisti ja tyylikäs koti. Junamatkallaan Bagdadista Englantiin Joan joutuu viettämään muutaman päivän aavikkokylässä. Ja täällä, inhottavassa yksinäisyydessä, iljettävät ajatukset alkavat puikkelehtia mieleen kuin sisiliskot kivenkoloista: onko kaikki sittenkin kokonaan toisin kuin pinnalta näyttää? (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Yksinäisen kevään päähenkilö on keski-ikäinen englantilaisrouva Joan Scudamore, joka on matkalla kotiin Lontooseen vierailtuaan sairaan tyttärensä luona Bagdadissa. Hän pysähtyy pieneen matkustajakotiin keskellä erämaata Tell Abu Hamidissa ja joutuukin jäämään sinne useaksi päiväksi junaongelmien vuoksi. Joan, joka on kuvitellut elämänsä ja itsensä täydelliseksi, alkaa pohtia asioita, kun muutakaan tekemistä ei ole. Lopputuloksena on syvällistä itsetutkiskelua ja eräänlainen herääminen.

 

Hiljaisuus, aurinko, yksinäisyys...

Pelko valtasi hänet taas – valtavan aution tilan pelko jossa ihminen on kahden kesken Jumalan kanssa... (s. 169)

 

Kirja on todella lyhyt, vain vähän yli 200 sivua, ja vaikuttaa aluksi kevyeltä luettavalta, mutta jälleen kerran lukiessa sitä huomasi, miten pienenkin pokkarin kansien väliin voi mahtua niin paljon. Lähtötilanne vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä, mutta kun Joanilta loppuu lukeminen ja pieni matkustajakoti alkaa ahdistaa, hän lähtee ulos aavikolle ja alkaa kävelyretkillään miettiä elämäänsä. Lukijalle paljastuu herkullisesti vähä vähältä, miten monia luurankoja Joaninkin kaapista löytyy. Hän on säälimätön kontrollifriikki, joka on tottunut manipuloimaan ihmisiä ympärillään. Hänen miehensä olisi halunnut maanviljelijäksi, mutta Joan sai puhuttua hänet ympäri ryhtymään asianajajaksi perheyritykseen perustelemalla asiaa sillä, että se on parhaaksi lapsille. Hänen aikuiset lapsensa, jotka hän on uskonut kasvattaneensa hyvin, vihaavat ja inhoavat häntä, koska hän on yrittänyt vaikuttaa heihinkin aivan liikaa kontrolloimalla muun muassa ystävyys- ja parisuhteita.

Joanin henkilöhahmo osoittautuu lopulta vähän säälittäväksi. Tunnistan itsessäni joitakin samoja kontrollifriikin piirteitä ja ymmärrän siksi todella hyvin, miten vaikeaa on olla puuttumatta liikaa toisten elämään. Sitä kuvittelee, että toimii toisen parhaaksi, mutta oikeasti vaikuttimet ovatkin itsekkäitä.

Minusta romaanin anti on siinä, miten Joanille valkenee vähä vähältä se, millaisena muut hänet näkevät ja miten hän on pettänyt itseään. Oivallus siitä, että hän on aina kuvitellut miehensä pettävän häntä kuuluisan miestennielijän kanssa kun todellisuudessa mies onkin ollut rakastunut heidän perhetuttuunsa, saattaa tilanteen aivan uuteen valoon. Kirja ja tarina etenee hidastempoisesti, varsinkin ne luvut, joissa Joan on jumissa aavikolla matkustajakodissa, ja tapahtumat ovat lähinnä takaumia ja muisteloita, mutta pidin tästä hitaudesta. Oli virkistävää lukea vaihteeksi näinkin syvällistä itsepohdiskelua ainaisen jatkuvan dialogitykityksen sijaan. Ja tietyllä tapaa myös samanlaisena toistuvat päivät, yksitoikkoinen ruoka, lukemisen loppuminen kesken ja yksinäisyyden tunne tuntuivat tutuilta asioilta näin koronakeväänkin näkökulmasta. Pystyin siis jotenkin juuri tämänhetkisen elämän- ja maailmantilanteen vuoksi todella hyvin samaistumaan Joanin tuntemuksiin, mikä syvensi lukukokemusta entisestään. En ehkä olisi ollut tästä kirjasta yhtä vaikuttunut, jos olisin lukenut tämän vaikkapa pari vuotta takaperin.

 

Hänen oli lopultakin päästävä selville siitä millainen nainen Joan Scudamore oli...

Siksi hänen oli ollut tultava tänne, tänne erämaahan. Tämä kirkas hirveä valo näyttäisi hänelle millainen hän oli. Näyttäisi totuuden kaikista niistä asioista joita hän ei ollut halunnut katsoa – kaikesta siitä minkä hän itse asiassa oli koko ajan tiennyt. (s. 173)

 

Ainoan pettymyksen tuotti kirjan loppu. Joan kokee erämaassa heräämisen ja havahtuu tajuamaan asioita, mutta kotiin palattuaan hän jatkaa kuten ennenkin. Kirjan viimeiset lauseet ovat kaikessa lohduttomuudessaan karua luettavaa, mutta teoksella on kyllä todella ajatuksia herättävä sanoma ja opetus: ihmistä on vaikea muuttaa. Surullinen ja pettymyksen aiheuttanut loppu on siis perusteltu ja omalla tavallaan todella hieno tapa päättää tällainen romaani.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Yksinäinen kevät soveltuu erityisen hyvin luettavaksi nyt koronakeväänä 2021. Päähenkilö Joan jää jumiin aavikolle pieneen matkustajakotiin yksin omine ajatuksineen ja muistoineen ja oppii itsestään paljon. Teos on hyvin hidastempoinen ja tutkiskeleva, mutta sen haavemainen ja yksinäinen tunnelma tulee todella lukijan iholle. Suosittelen ihan vain jo sen takia, että omia ajatuksia pandemiatilanteesta on helpompi prosessoida kaunokirjallisuutta lukemalla. Tietysti jos tilanne ahdistaa jo valmiiksi, silloin tämä ei ole ehkä parasta luettavaa ja silloin kannattaa lukea jotakin iloisempaa. Mutta jos tahtoo vähän lisää ajateltavaa ja tunteen siitä, ettei ole yksin, silloin tämä kannattaa lukea.