20220930_105439.jpg


Grigori Rasputin on aina kiehtonut minua hahmona. Ensikosketukseni häneen oli 20th Century Foxin Anastasia-animaatioelokuvan (1997) kautta. Se oli lapsena yksi suosikkielokuvistani. Myöhemmin olen lukenut Rasputinista netistä ja katsonut pätkiä Alan Rickmanin tähdittämästä Rasputin: Dark Servant of Destiny -elokuvasta (1996). Juha-Pekka Koskisen romaaniin Ystäväni Rasputin törmäsin niin ikään netissä, ja päätin sijoittaa sen vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteen haastekohtaan 15: Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää. Olen tänä vuonna lukenut useita faktaa ja fiktiota sekoittavia todellisista historiallisista henkilöistä kertovia kirjoja, kuten Minna Canthin elämää hänen tyttärensä silmin kuvaavan Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (linkki postaukseen) sekä italialaisesta pedagogista Maria Montessorista kertovan Uuden ajan opettajan (linkki postaukseen). Tämä Koskisen romaani oli näille hyvää jatkumoa. Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) tämä tulee ruutuun "kirjassa matkustetaan", sillä Rasputin matkustaa muun muassa autolla, junalla ja hevoskärryillä eri Venäjän kaupunkien ja kylien välillä.

 

Ystäväni Rasputin

WSOY

2013

355 sivua

 

Nuori Vasili-poika jää orvoksi ja Jerusalemiin matkalla oleva palavasilmäinen pyhiinvaeltaja ottaa hänet oppipojakseen. Grigori Jefimovit Rasputin on Pietarin aatelistoa kuohuttava mystikko, joka jakaa vallanpitäjien ja kansan mielipiteet, mutta johon tsaariperhe luottaa kuin peruskallioon. Rasputin alkaa kasvattaa Vasilia erikoisin metodein, tavoilla jossa pyhyys ja synti kulkevat käsi kädessä, ja paholainen vaanii aina Jumalan selän takana. Vasili pääsee Rasputinin avulla seuraamaan tsaari Nikolai II:sen perheen viimeisiä, traagisia vuosia. Suurvaltapolitiikkaan sotkeutuvan Rasputinin seurassa mikään ei ole selvää, ei edes elämän ja kuoleman välinen raja. (takakansiteksti)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Hän on pyhä, mutta juuri pyhimysten kintereillä kulkee paholainen. (s. 137)

 

Ystäväni Rasputinin minäkertoja on Vasili-poika. Teos alkaa päivästä vuonna 1916, jolloin Rasputin yritetään murhata puukottamalla keskellä kirkasta päivää. Hän jää henkiin. Sitten tapahtumissa palataan muutama vuosi taaksepäin. Sitä, miten Vasili on Rasputinin mukaan päätynyt, sivutaan vain ohimennen. Hän on lähtenyt äitinsä kanssa pyhiinvaellukselle, mutta sairas äiti kuolee matkalla. Kuolevan äidin siunaa munkki, Grigori Rasputin, joka ottaa Vasilin mukaansa Jerusalemiin. Kaksikko päätyy Pietariin, jossa Rasputin tutustuu Romanovien perheeseen ja pääsee heidän uskotukseen. Vasili kulkee isäntänsä mukana, kirjoittaa tämän vaiheita ylös pieneen muistikirjaansa ja alkaa kasvettuaan käydä Rasputinin mukana juopottelemassa ja rellestämässä. Vallankumous tekee tuloaan, mutta Rasputin vain juhlii. Vasili pysyy kuitenkin hänen mukanaan, sillä Rasputin ennustaa, että muutaman vuoden hän tarvitsee Vasilia rinnallaan, suojelemassa itseään. Rasputinin avulla Vasili tutustuu suuriruhtinatar Anastasiaan ja rakastuu tähän.

Romaani muistuttaa minua jonkin verran edellä mainitsemastani ja aiemmin tänä vuonna lukemastani kirjasta Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää. Siinä Minna Canthin elämää kuvataan hänen tyttärensä Ellin silmin. Tässäkin Rasputinin, tunnetun historiallisen henkilön, elämää seurataan sivustakatsojan, lapsen, kautta. Olisin ehkä pitänyt enemmän lähestymistavasta, jossa Rasputin itse toimii kertojana, sillä minusta Vasili on aika mitäänsanomaton päähenkilö. Teoksen Rasputin kuitenkin vastasi hyvin kuvaa, joka minulla hänestä ennen lukemista oli. En löytänyt netistä tietoa Vasilista, joten Rasputinin kintereillä ei oletettavasti ole seurannut tällaista poikaa oikeassa elämässä. Vasili lienee täysin Koskisen mielikuvituksen tuotetta.

 

Juopottelua, laulua, tanssia, naisten likistelyä ja suuria puheita. Muistin, kuinka Grigori oli sanonut minulle, että oli upottava yhä syvemmälle, kokonaan pohjaan saakka, täydelliseen pimeyteen, jotta ylösnousemuksen armo olisi riittävän suuri. Jollakin tavalla ymmärsin, että niin sen täytyi olla, ei ollut muuta tietä. En kuitenkaan ollut enää aivan varma, kykenikö edes Grigori nousemaan niistä syvyyksistä, joihin hän oli vajoamassa. (s. 268)

 

Halusin pitää tästä romaanista enemmän, mutta jotenkin se jäi lopulta aika tavanomaiseksi lukukokemukseksi. Vasilin näkökulma tuo toki tarinaan omanlaisensa sävyn, sillä hän pääsee Rasputinin lähelle ja elää tämän kanssa monta vuotta, mutta Rasputinin pään sisään hän ei näe. Ehkä juuri tämä Rasputinin ajatustenjuoksun kuvaamisen puuttuminen jäi häiritsemään minua. Hän on niin mystinen ja erikoinen henkilö, ettei ulkopuolinen täysin voi häntä ymmärtää.

Kaikkein vaikuttavin ja hienoin oli mielestäni ehdottomasti teoksen loppu. Kuuluisa kohtaus, jossa Rasputinille tarjotaan myrkytettyjä leivoksia ja viiniä, kuvataan hauskasti ja mielikuvituksellisesti. Koskinen on laittanut Vasilin piileskelemään pöytäliinan alla ja kaatamaan myrkyn pois viinipikareista, minkä vuoksi myrkky ei tehoa Rasputiniin. Myös se seikka, ettei Rasputin koskaan syönyt mitään makeaa, on huomioitu, sillä hän ei koske myrkytettyihin leivoksiin lainkaan. Rasputin ammutaan lopulta kuoliaaksi ja heitetään jokeen. Kirja loppuu siihen, että Vasili on jo 18-vuotias ja löytää tiensä vangitun tsaariperheen luo. Hän ei kuitenkaan ehdi ajoissa pelastaa Anastasiaa, vaan Anastasia tapetaan muiden mukana.

Tällaisissa todellisuuspohjaisissa faktaa ja fiktiota sekoittavissa tarinoissa en ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut siitä, mikä on totta ja mikä ei. Tällä tarkoitan sitä, etten ala heti lukemisen jälkeen (tai sen lomassa) etsimään kuumeisesti netistä tietoa, mitkä seikat ovat oikeasti totta, mitkä kirjailijan keksimiä. Sillä ei ole minulle niin suurta väliä, kunhan tarina on kiinnostava. Tässä tapauksessa jäin kuitenkin jonkin verran miettimään Anastasian todellisia vaiheita. Pohdin myös kirjailijan ratkaisua lisätä tsaariperheeseen vielä kuudes lapsi, Ella, jota perhe piilottelee tämän mielisairauden vuoksi. Ella on ainoa, joka jää henkiin ja jonka Vasili onnistuu pelastamaan. Ella tuntui minusta oudolta lisältä tarinaan. Hänet on lisätty vain dramatiikan vuoksi. Ei kukaan kiellä kirjailijaa tekemästä niin, mutta kaiken sen valossa, mitä olen lukenut ja saanut tietää tsaariperheestä, tämä yksityiskohta tuntui liian epäuskottavalta. Saman tien Rasputininkin olisi voinut antaa ilmestyä jostakin esiin kuolemansa lavastaneena. Se olisi ollut huikea lopetus.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Ystäväni Rasputin on ihan mukiinmenevä Grigori Rasputinista kertova romaani. Se on ottanut joitakin vapauksia, mutta toisaalta joissain asioissa se seuraa tarkasti oikeita historian tapahtumia. Rasputin on uskottava ja elävän tuntuinen henkilöhahmo, mutta koska päähenkilönä on häntä seuraava Vasili-poika, Rasputinin hahmoon ei päästä pureutumaan niin syvälle kuin olisin toivonut. Suosittelen Romanoveista ja Venäjän vaiheista sekä Rasputinista kiinnostuneille.

Annoin Goodreadsissa kolme tähteä.