9789523181007.jpg

Olen seurannut jo monta vuotta Youtubesta Johanna Bormania (linkki hänen kanavalleen) ja katsonut hänen videoitaan. Hän on oikea monitoiminainen, joka tekee parodiavideoita, omia kappaleita ja vielä kirjoittaakin. Hänen esikoisteoksensa Terapiaa on nyt jo viisi vuotta vanha, mutta halusin mielenkiinnosta lukea sen nähdäkseni, luonnistuuko häneltä kirjoittaminen yhä hyvin kuin videoiden tekeminen.

Vastaus on kyllä, luonnistuu.
 

Terapiaa

Books on Demand

2014

136 sivua
 

Tuomo on 28-vuotias mies, jonka reilu vuoden pituinen parisuhde päättyi neljä kuukautta sitten eroon. Sen seurauksena hän sairastui masennukseen ja jäi sairaslomalle. Teos kertoo siitä, miten Tuomo eräänä päivänä raahautuu ryhmäterapiaan ja löytää sieltä Ninnan, 27-vuotiaan psykologianopiskelijan.

Ninna on kaikkea sitä, mitä tuomon ex-tyttöystävä Katri ei ole: hieman hullu, yltiöpositiivinen ja rohkea. Tuomo, jonka elämä on mennyt neljän seinän sisällä masennellessa, löytääkin yhtäkkiä Ninnan myötä uuden suunnan elämälleen.
 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista
 

Tuomo halusi kotiin. Kotona hän voisi riisua yltään pyykkikorista poimimansa likaiset vaatteet, istua alasti sohvalla ja kuunnella niin huonoa Suomi-iskelmää, että se saisi hänet nauramaan. (Terapiaa, 11)
 

Lähtöasetelma on tämä: Tuomo on masentunut ja hänen elämänhalunsa on tiessään. Teos oli, ja on yhä, mielestäni hyvin ajankohtainen, sillä mielenterveysongelmat ja masennus ovat Suomessa melko yleinen asia. Tuomon henkilöhahmo on jotenkin muutenkin niin perisuomalainen mies kuin olla ja voi. Hänessä on jotakin hyvin hellyyttävää, varsinkin tarinan edetessä, kun hän alkaa avautua ja suru alkaa helpottaa.

Ninna on raikas ja hauska henkilöhahmo. Hän tulee Tuomon elämään tuoden tuulahduksen positiivista, aurinkoista energiaa, jota masentunut mies juuri tarvisee. Ninna tuo hahmona mieleeni Bormanin itse ulkonäöltään, vaatetyyliltään ja huumorintajultaan. Minusta on hauskaa, että hän on poiminut hahmoon piirteitä itsestään, sillä hän vaikuttaa aurinkoiselta ja ihanalta ihmiseltä videoidensa perusteella.
 

"Olen huomannut, että välillä pitää kokeilla jotain uutta. Muuten elämästä tulee tylsää", Ninna sanoi ja leikki pöydällä olevalla kynttilällä. (Terapiaa, 105)
 

Aluksi Ninna saattaa tuntua lukijasta hieman ärsyttävältä ja päällekäyvältä, kun hän soittaa Tuomon puhelimella Katrille ja tunkeutuu tuon asuntoon kutsumatta heti aamusta. Tarinan edetessä hänestä ei kuitenkaan voi olla pitämättä, sillä hän jaksaa nähdä kaikkien asioiden valoisan puolen, eikä anna pienten vastoinkäymisten tai vastustusten estää. Hänen ilonsa tarttui minuun lukijana ja sai minutkin iloiseksi. Ninna on niin ihana henkilöhahmo, koska hänessä on kaksi puolta. Toisaalta hän on villi ja vapaa ja tahtoo kokeilla kaikkea uutta, kuten jälkiruoan syömistä ensin ja suutelemista sateessa, mutta hänellä on myös fiksuja ja syvällisiä mietteitä elämästä ja asioista ylipäänsä. Hän vaikuttaa ihmiseltä, jonka ystävä olisin mieluusti.

Huvituin suuresti Tuomon ex-tyttöystävästä Katrista, jota kuvailtiin bimboksi blondiksi irtoripsineen ja -kynsineen. Kun Tuomo sanoo Ninnalle yhdessä kohtaa, ettei ansaitse Katrin kaltaista naista, Ninna napauttaa, että asia on päinvastoin: Katri ei ansaitse hänenlaistaan miestä. Tämä, ja itse asiassa moni muukin kohta romaanissa, sai minut pohtimaan. Usein ajatellaan, että huolitellut naiset ovat suhteessa se osapuoli, jota tavoitellaan ja jolle kelpaavat vain omaa tasoaan vastaavat "täydelliset" miehet. Aivan tavalliset Tuomon kaltaiset miehet voisivat kuitenkin avata silmänsä ja havahtua tajuamaan, että hei, asia ei ole näin. Minä voin olla se osapuoli, jota tavoitellaan. Minun ei tarvitse tuntea riittämättömyyttä siitä mitä olen, sen sijaan minun pitäisi olla ylpeä siitä ja ajatella, että minullakin on oikeus olla haluttu ja tavoiteltu.

Ainoa asia, mistä en pitänyt teoksessa, oli sen lyhyys. Kyseisten henkilöhahmojen tarinaa olisi voinut kehitellä vieläkin pidemmälle ja saada aikaan paksumman romaanin kertomalla esimerkiksi tarkemmin Tuomon vanhemmista, Ninnin menneisyydestä sekä kaksikon yhteisestä tulevaisuudesta. Olisin mielelläni lukenut lisää niistä ja sukeltanut syvemmälle Tuomon ja Ninnin maailmaan.
 

Lopuksi
 

Bormanin tapa kirjoittaa on todella miellyttävä. Hänen huumorintajunsa paistaa läpi teoksesta, ja nokkelat sutkautukset ja väliin myös pohdiskelevat kohdat elämästä kietoutuvat yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Minusta oli mukavaa lukea jotakin kotimaista vaihteeksi, ja pidin tästä teoksesta todella paljon.

Suosittelen kirjaa kaikille, myös sellaisille, jotka eivät ole hirveän innostuneita lukemisesta. Tämä teos on sen verran ohut, että sen jaksaa lukea helposti esimerkiksi koulun äikäntunnille ja tehdä siitä esseen, sillä tarina on yksinkertainen ja henkilöhahmot hauskoja ja kiinnostavia. Teos on kevyttä luettavaa.

Jos joku muukin on lukenut kyseisen teoksen, niin kertokaa, mitä mieltä olitte! :)