Tämän vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteessa on ollut useampikin haastekohta, joihin olen joutunut etsimällä etsimään sopivaa kirjaa, esimerkkinä kohta 45: Palkittu esikoisteos. Käytän nykyään lähes aina Kirjasampoa etsiessäni tietyntyyppisiä kirjoja, ja sitä kautta löysin kyseiseen haastekohtaan sopivan teoksen: Jeanette Wintersonin romaanin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä. Se on saanut Whitbread-palkinnon vuoden parhaasta esikoisromaanista vuonna 1985. Teos oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta vaikutti mielenkiintoiselta ja vähän erilaiselta verrattuna siihen, millaisia kirjoja tyypillisesti luen.

Syyskuu alkoi eilen, ja olen siitä tosi innoissani, sillä syksy on lempivuodenaikani. Tätä syksyä olen myös odottanut erityisellä jännityksellä, sillä kirjastoalan opintoni alkavat ensi viikolla! Syyskuun myötä alkoi kirjagramissa muutama hauska lukuhaaste, joihin otan osaa ja joihin kumpaankin saan tämän kirjan sijoitettua. Herkulliset kirjat -lukuhaasteessa (1.9.-30.11.2022) sijoitan tämän ruutuun "kirjassa juodaan teetä" ja Luonto sivuilla -lukuhaasteessa (1.9.2022-31.3.2023) ruutuun "Jumalolento".

 

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä / Oranges are not the only fruit

Bazar

suom. 2006

249 sivua

 

Päähenkilö Jeanette adoptoidaan 1960-luvulla uskonnolliseen pohjoisenglantilaiseen perheeseen, jossa häntä koulitaan lapsisaarnaajaksi ja sitä kautta lähetystyöntekijäksi. Nokkela ja varhaiskypsä Jeanette pitää seurakuntaa toisena kotinaan, kunnes hänen rakastumisensa nuoreen tyttöön paljastuu koko yhteisölle.

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on armoton ja terävä mutta samalla lämminsävyinen ja herkullinen aikalaiskuvaus pienestä uskonnollisen herätyksen saamasta teollisuuskaupungista, uskovan kodin vaikutuksesta, nuoren tytön seksuaalisesta heräämisestä ja ensirakkaudesta. (osa takakansitekstistä)

 

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

 

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on omaelämäkerrallinen romaani, sillä se perustuu Wintersonin omiin kokemuksiin. Tämä tulee ilmi takakansitekstissä, mutta myös itse kirjan sisällössä jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Omakohtaisuus ja aiheen tuttuus kirjoittajalle sekä tietynlainen kipeys paistoi läpi kerronnasta, mikä varmasti lienee yksi syy siihen, että tämä esikoisromaani on saanut aikanaan palkinnon. Uppouduin oitis mukaan tarinaan, vaikka aihepiiri onkin vähän vieraampi.

Romaani on lyhyt, alle 300 sivua, mutta hyvin monitahoinen ja monikerroksinen. Ensinnäkin se on rakennettu erikoisella tavalla: luvut on nimetty Raamatun lukujen mukaan, tyyliin "Ensimmäinen Mooseksen kirja", "Toinen Mooseksen kirja", "Tuomarien kirja". Tapahtumat alkavat päähenkilö Jeanetten ollessa seitsemänvuotias ja päättyvät hänen aikuisuuteensa sen tarkemmin määrittelemättä, minkä ikäinen hän kirjan lopussa on. Luvut ovat melko lyhyitä ja koostuvat kohtauksenomaisista pätkistä, joissa Jeanette kertoo jokapäiväisestä elämästään uskonnollisen äitinsä ja vanhoillisen seurakunnan parissa. Kiinnostavana yksityiskohtana lukujen lomaan on upotettu erilaisia satukatkelmia ritareista ja prinsessoista. Tulkitsin niistä, että Jeanette on itse ne päässään sepittänyt symboloimaan ja kuvaamaan omaa elämäänsä ja seksuaalista turhautumistaan 1960-luvun Englannissa.

 

Ja äiti sen kun messusi, miten tärkeää lähetystyö oli naiselle ja että minä selvästi olin sellainen nainen mutta olin luopunut kutsumuksestani, jotta voisin käyttää valtaa kotirintamalla, missä se oli sopimatonta. Lopuksi hän sanoi, että ottamalla miesten maailman omakseni muullakin tavoin olin pitänyt pilkkanani Jumalan lakia ja yritin tehdä sen nyt myös seksuaalisesti. – – Paholainen oli iskenyt minun heikoimpaan kohtaani: siihen etten kyennyt ymmärtämään sukupuoleni rajoituksia. (s. 176)

 

Jeanette on adoptoitu ja adoptioäiti on kasvattanut hänet uskovaiseksi, joten hän ei juuri tunne muunlaista elämää. Äiti tahtoo tehdä hänestä lähetyssaarnaajan, ja Jeanette alistuu kohtaloonsa. Aluksi hän pitää elämäänsä varsin hyvänä. Äiti on hieman omituinen, hänellä on omat hössötyksensä ja projektinsa paikallisten pastorien ja seurojen kanssa, mutta Jeanette kuitenkin rakastaa äitiään ja kokee äidin sukulaissielukseen. Kasvaessaan Jeanette alkaa koulun ja ympäristön vaikutuksesta kuitenkin pohtia asioita enemmän ja ihastuessaan kalakaupassa työskentelevään tyttöön varhaisteini-iässä hän joutuu ongelmiin. Pastori, seurakunta ja ennen kaikkea äiti pitävät häntä syntisenä, Paholaisen riivaamana, ja yrittävät turhaan saada riivaajia jättämään hänet. Jeanette irtaantuu äidistään tapahtumien seurauksena ja muuttaa omilleen.

Jeanetten äiti on mielenkiintoinen hahmo. En pitänyt häntä missään vaiheessa suoranaisesti ilkeänä, vaikka hän alkaakin ottaa etäisyyttä tyttäreensä tajuttuaan, että tämä pitää tytöistä eikä pojista. Hän on vähän erikoinen, mutta niinhän me kaikki omalla tavallamme olemme. Jäin erityisesti pohtimaan Jeanetten äidin suhtautumista seksuaalisuuteen ja seksiin, sillä jo kirjan alussa Jeanette kertoo, että äiti halusi adoptoida lapsen, koska ei halunnut hankkia sellaista luonnollisesti seksiä harrastamalla. Jeanettesta sai ajoittain lukiessa epäluotettavan kertojan vaikutelman, sillä en välttämättä usko hänen äitinsä suhtautuvan asiaan aivan noin jyrkästi. Äidin ajatuksia lukija ei kuitenkaan saa tietää. Myös sitä pidin outona, että vaikka Jeanettella on äidin lisäksi adoptioisä, isä mainitaan yleensä vain ohimennen, kun hän tulee iltavuorosta kotiin syömään. Jeanette ei pidä tätä miestä varsinaisesti isänään vaan jopa mainitsee keskustelussa, ettei hänellä oikeastaan ole isää. Minua jäi häiritsemään tämä isähahmon tietoinen sivuun jättäminen.

 

Kaikki tuntui johtuvan siitä että rakastin vääränlaisia ihmisiä. Oikeanlaisia muuten, paitsi yhdessä suhteessa: romanttinen rakkaus toiseen naiseen oli synti. – – Kun jotkut meidän seurakunnassamme antoivat minulle anteeksi sillä eittämättömän epäilyttävällä perusteella, etten mahtanut sille mitään – –, äiti käsitti sen tahalliseksi teoksi, jolla yritin myydä oman sieluni. (s. 168)

 

Eniten pidän kirjoista, joissa ei juurikaan ole rivien väliin kätkettyjä piilomerkityksiä. Tätä teosta oli kuitenkin vaikea lukea vain konkreettisella tasolla. Esimerkkinä ne appelsiinit, jotka romaanin nimessäkin mainitaan. Äiti syöttää Jeanettelle jatkuvasti appelsiineja ja kirjan alussa toteaa appelsiinin olevan "ainoa hedelmä". Kirjan lopussa, kun Jeanette on häädetty pois kotoa omilleen ja hän palaa aikuisena lapsuudenkotiinsa joulunviettoon, äiti kohtelee häntä melkein normaalisti ja toteaa appelsiineista puhuttaessa, ettei appelsiini ole ainoa hedelmä. Tulkitsin tämän niin, että äiti pohjimmiltaan hyväksyy lopulta Jeanetten lesbouden, vaikkei sitä suoraan ilmaisekaan. Ainakin toivon, että asia on näin.

Mitä tästä sitten jäi käteen? En aina hahmottanut satukatkelmien merkitystä kokonaisuuden kannalta, joten ne jäivät osittain irrallisiksi. Omakohtaisesta otteesta ja historiankuvauksesta tykkäsin, mutta kuvallisuus oli minulle paikoin liikaa. Mietin koko ajan, tulkitsenko asioita väärin.

 

Lopuksi: suosittelenko?

 

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä on Jeanette Wintersonin palkittu esikoisteos. Se on omaelämäkerrallinen tarina uskonnollisen perheen kasvatista, joka joutuu perheensä ja seurakuntansa hyljeksimäksi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Romaani on täynnä pieniä yksityiskohtia ja symboliikkaa, joka ei täysin avautunut minulle, mutta lukukokemus oli siitä huolimatta kiinnostava. Suosittelen uskonnollisuudesta ja kuvallisuudesta kiinnostuneille, pohtiville lukijoille.

Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä.