Stephen King on yksi suosikkikirjailijoistani. Viime vuosina olen kahlannut läpi niin hänen uutta kuin vanhempaakin tuotantoaan. Billy Summersin (linkki postaukseen) luin tämän vuoden alussa enkä vaikuttunut niin kuin moni muu. Kirjoitin silloin, että pidän enemmän Kingin kauhusta kuin hänen psykologisista romaaneistaan, ja jäin odottamaan hänen seuraavaa kauhuromaaniaan kieli pitkällä. Nyt kesällä se sitten ilmestyi suomennettuna: Myöhemmin. Jo esittelyteksti, joka kertoo kuolleita näkevästä pojasta, kutkutti ja kiinnosti. Sijoitan sen vuoden 2022 Helmet-lukuhaasteen haastekohtaan 49: Kirja on julkaistu vuonna 2022, sillä vaikka alkuperäinen kirja ilmestyi viime vuonna, suomennos ilmestyi nyt heinäkuussa. Kansikuvasta pakko mainita, että tykkään!

Myöhemmin / Later

Tammi

suom. 2022

283 sivua

Jamie Conklin on poika joka näkee kuolleita. Pystyy puhumaankin heille. Mutta sitä ei saa kertoa kenellekään, hänen äitinsä on sanonut. Kuolleet eivät näet pysty valehtelemaan. Ja siitä tiedosta moni antaisi paljon. Ei vähiten lähipiiriin kuuluva poliisi, jonka ura on luisumassa hyvää kyytiä alamäkeen. Mutta äitiään Jamie kyllä saa auttaa. Ei kai konkurssin partaalla olevan kirjallisuusagentuurin pelastamisesta mitään haittaakaan voi olla? Paitsi että sen myötä Jamie vedetään väkisin mukaan juttuun, jossa massamurhaaja on uhannut iskeä vielä viimeisen kerran – haudan takaa. (lieveteksti)

Spoilerivaroitus! Ajatuksiani kirjan tapahtumista

Myöhemmin-romaanin kertoja on James "Jamie" Conklin, joka on kirjan alussa vasta kuusivuotias. Kerrontahetkellä hän on kuitenkin jo päälle parikymppinen ja muistelee menneitä. Kirjan nimi myöhemmin viittaa siihen, että Jamien ollessa vielä lapsi moni asia selvisi hänelle vasta myöhemmin, kun hän oli taas kasvanut vuoden tai pari. Kun Jamie on kuusivuotias, naapurissa asuva nainen kuolee, mutta Jamie näkee hänet, vaikka hän on kuollut ja ruumis viety pois. Jamie rupattelee hänelle ja saa tietää vihkisormusten sijainnin, jota edesmenneen naisen mies on jäänyt surkuttelemaan. Tämän tiedon avulla Jamie saa äitinsä uskomaan, että puhuu totta kuolleiden näkemisestä. Ajan myötä Jamie oppii, että kuolleet eivät voi valehdella, jos heiltä kysyy jotakin. Tätä tietoa käyttää häikäilemättömästi hyväkseen äidin ex-naisystävä, poliisi nimeltä Liz. Hän pakottaa Jamien mukaansa selvittämään itsemurhan tehneeltä pommimurhaajalta, missä viimeinen pommi on. Jokin paha kuitenkin pääsee pommimurhaajan haamun sisään sen jutellessa Jamielle, ja haamu alkaa vainota häntä.

Vainajat eivät saa valehdella. En tiennyt sitä kuusivuotiaana; luulin nimittäin, että aikuiset puhuvat totta, niin elävät kuin kuolleet. (s. 16)

Kirjagramissa moni tämän kirjan lukenut on ihmetellyt sen lyhyyttä, King kun on tunnettu järkälemäisistä tiiliskivistään (nimimerkillä "kokemusta on": luin juuri kesäkuussa yli tuhatsivuisen Kuvun alla). Minua se ei häirinnyt, olin vain helpottunut, sillä en olisi jaksanutkaan lukea toista Kingin tiiliskiveä samana kesänä. Ilokseni voin kertoa, että lyhyydestä huolimatta pidin tästä todella paljon! Jo ensimmäisten sivujen jälkeen tuntui, että tapahtumat veivät mennessään, ja sen jälkeen ahmimalla ahmin tämän alusta loppuun parissa päivässä.

Eniten minuun vetosivat ne ihanat kauhuelementit. Vihdoin, monen (minusta) keskinkertaisen Kingin jälkeen tuli jotakin aidosti pelottavaa! Jotakin tästä kirjasta kertoo se, että minua ei ole Hohdon lukemisen jälkeen kertaakaan Kingin muita kirjoja lukiessani oikeasti pelottanut. Tätä lukiessa alkoi pelottaa, keskellä kirkasta päivää, kun kävin kotona hämärässä vessassa enkä viitsinyt sytyttää valoja. Aloin nimittäin miettiä, että mitä jos kylpyhuoneessa seisoo kuollut ihminen, jota en vain näe, ja katsoo minua. Voin uskoa, että varmasti monen mielestä idea pojasta, joka näkee kuolleita, on jo aika puhkikulutettu niin leffoissa kuin kirjallisuudessakin, ja se saattaa synnyttää ennakkokäsityksiä tästä romaanista. Ei romaani tosiaan aihetta mitenkään kovin ihmeellisesti käsittele, aika odotuksenmukaisesti, mutta se riitti pelottamaan ja kiinnostamaan ainakin minua. Pidin jännityksestä, johon King onnistuu punomaan lukijansa vuosikymmenten kokemuksella, enkä nähnyt kirjassa mitään kliseistä. Näin vain jälleen yhden hyvän Kingin kirjan, jonka parissa viihdyin erinomaisesti.

"Hän vain nukkuu. Sitä sattuu joskus kun ihminen saa kovan tärskyn. Kyllä hän tuosta kuntoon tulee. Panepas nyt silmät kiinni."

En totellut. Hajonnut mies nosti kättään ja vilkutti minulle. He tietävät, milloin minä näen heidät. Aina. (s. 31)

Ehdottomasti parhaita olivat kohdat, joissa Jamie näkee sellaisia kuolleita, jotka ovat kuolleena selkäpiitä karmivan näköisiä: keskuspuiston miehen, joka on kuollut pyöräilyonnettomuudessa, sekä pommimiehen, joka on tehnyt itsemurhan ampumalla aivonsa pellolle. Kun pommimies alkoi vainota Jamieta, olin tosi innoissani ja samalla kauhuissani. Kauhuelementtien lisäksi pidin myös siitä, että psykologistakin puolta nostetaan esiin. Jamien äiti on kirjallisuusagentti, joka käy konkurssin partaalla, ja Jamie auttaa äitiään kyvyillään. Poliisi-Lizkin on osa Jamien elämää, vaikka häipyy välillä taka-alalle. Hänestä tulee lopulta yksi kirjan pahiksista. Pidin Jamien äitiä koko ajan jotenkin tosi symppiksenä hahmona ja tykästyin häneen. Hän on yksinhuoltaja, mutta pärjää hyvin poikansa kanssa.

Kokonaisuudessaan teos oli tosi hyvä, mutta loppu tuotti ikävä kyllä pettymyksen. Jamien isä ei ole mukana kuvioissa, eikä äiti ole suostunut paljastamaan hänelle, kuka isä on. Kehittelin lukiessani jo teorioita siitä, kuka Jamien isä voisi olla – pidin mahdollisena, että joku Kingin aiempien kirjojen henkilöhahmoista. Harry-eno, joka viettää koko kirjan hoitokodissa varhaisen Alzheimerin taudin takia, kuolee lopussa ja paljastaa kuolleena Jamielle olevansa hänen isänsä. En ymmärtänyt tätä insestikäännettä, minusta se oli turha ja outo. Ja tuotti pettymyksen, kun isä ei ollutkaan ketään merkittävämpi. Paha voima, jonka Jamie kohtaa ja alistaa tahtoonsa, häipyy kirjan lopussa, mutta ei suinkaan katoa. Eli kirja loppuu kesken. Alkukirjasta syntyneet fiilikset "jee, parasta Kingiä vuosiin, viiden tähden kirja!" lopahtivat, kun olin sulkenut kirjan kannet saatuani sen päätökseen, ja vaihtuivat ärtymykseen. King on kirjoittanut tiiliskiviä, miksei tämä voinut olla yksi niistä? Tai edes pariasataa sivua pidempi, jotta Jamie olisi voinut kohdata pahan vielä kerran ja saattaa kaiken päätökseen. Aiheesta olisi saanut kirjoitettua vielä paljon. Jään toiveikkaana odottamaan, josko tämä saisi jatkoa. Ja toivon mukaan jatkoa on luvassa omassa kirjassaan eikä vain easter egginä jonkun muun Kingin romaanin sivuilla...

Lopuksi: suosittelenko?

Myöhemmin tuo helpotusta kauhunkaipuisille King-faneille: vihdoinkin kauhistuttavaa, karmivaa ja aidosti pelottavaa Kingiä, ensimmäistä kertaa vuosiin! Olin positiivisesti yllättynyt kirjan luettuani. Lukukokemusta tosin vähän latisti loppu ja epätietoisuus siitä, oliko tämä tässä vai onko jatkoa vielä luvassa. Suosittelen ehdottomasti Kingin faneille ja kauhun ystäville. Ja toivon todella, että Jamien tarina jatkuu!

Annoin Goodreadsissa neljä tähteä.